Matkustan hotelliin
Kutri kertoo blogissaan,että jos hän olisi monimiljonääri, hän matkustelisi pitkin maita ja mantuja kalliiden hotellien kalleimmissa huoneissa. Jokin tämän tyyppinen näkökanta on minua usein hiukan oudoksuttanut: lähdetään vieraaseen maahan, mutta tavoitteena ei olekaan tutustua siihen maahan vaan siihen luksushotelliin, missä satutaan asumaan. Eivät ne tapaukset ole mitenkään ennen kuulumattomia, missä porukka lähtee lomalle huippuhotelliin eikä astu jalallansakaan ulos puljusta ennen loman loppua, kun täytyy matkata lentokentälle.
Minä henkilökohtaisesti matkustan maahan enkä hotelliin. En voi väittää, etteikö olisi mielenkiintoista ja hermoja kutkuttavaa yöpyä esimerkiksi Ritzissä kerran, mutta enpä tiedä, haluaisinko edes monimiljonäärinä maksaa niin turhasta. Ehkäpä ne loistohotelleissa koko lomansa viettävät järkeilevät nimenomaan niin, että kun he ovat maksaneet itsensä kipeiksi hotellista, kannattaa hengata huoneessa mahdollisimman paljon, jotta raha tulee hyödynnetyksi.
Minulle hotellihuone on paikka, missä nukutaan. Jos olisin varoissani, suosisin varmaan sellaisia siistejä ja persoonattomia, korkeintaan kolmen tähden hotelleja, joissa saisi olla myös ruoanlaitto mahdollisuus, mikäli kyseessä on hintavahko maa. Nykyään suosin halvimpia mahdollisia lääviä ja niitähän löytyy, Prahassa esimerkiksi olen maksanut yöpymisestä 6-7 euroa yö. Enkä usko, että Ritzissäkään olisi ollut hauskempaa. Siellä ei varmasti olisi ollut mustaa, pörröistä koiraa, ystävällistä mammaa, joka kutsuu kaikkia "milatshkaksi", kissaa ja sen pentua, bulgarialaista rakennustyömiestä ja monia muita mielenkiintoisia tyyppejä.
Todettakoon vielä, että halua viettää lomansa hotellissa hotellin hienouden vuoksi en ihmettele niin paljon. Joku haluaa matkustaa kuuhun, toinen haluaa lomallaan irtoseksiä, kolmas haluaa tutustua kohdemaan kulttuuriin, neljäs haluaa kalliin luksushotellin. Mutta miksi ihmeessä maksaa vielä kalliit lennon jonnekin Thaimaaseen, jotta pääsee täsmälleen samanlaiseen hotelliin kuin Ritz? Jos se on se luksushotelli, joka innostaa, miksei sitä yleensä valita läheltä? Kaikkien maiden luksushotellit muistuttavat kuitenkin toisiaan, niissä puhutaan englantia, hankitaan asiakkaalle sellaista muonitusta, jota hän haluaa jne.
Enkä nyt tiedä, onko se luksushotellien olemassaolo kaikissa maailman kolkissa niin hyvä asia. Tottahan se tuo rahaa, mutta kenelle? Eivätkä ympäristövaikutuksetkaan liene kauneimmat mahdolliset. Tosin, tähän nyt ei syynä ole niinkään asiakkaiden ylellisyydenhalu, sillä eipä monella länsimaalaisellakaan ole varaa maksella luksushotellien hintoja, vaan ihan massaturismi.
Mutta jos on rahaa pistää ne luksushotelliin, mikäs siinä. Eipähän tule juotua niitäkään rahoja. Ja kyllä minäkin voisin ottaa sellaisen aamiaiskärryn, joita ne aina elokuvissa työntelevät hotellihuoneisiin.

2 Comments:
Olit ymmärtänyt kirjoitukseni väärin. Minäkin matkustan nimenomaan siksi, että haluan tutustua uusiin paikkoihin, kävellä kaupungilla, katsoa ihmisiä, nähdä nähtävyyksiä ja harrastaa muuta kustannustehokasta toimintaa. Siihen minulla on varaa jo nyt. Valitsen hotellit lähinnä sijainnin ja hinnan perusteella (tässä järjestyksessä).
Jos olisin monimiljönääri harrastaisin ns. tavallisen matkailun (jota teen siis nykyään) ohella erilaisia siistejä hotelleja, koska saan kicksejä hyvännäköisistä sisätiloista. Muuten matkailukäyttäytymiseni tuskin muuttuisi (eli valtaosa reissuista kuluisi edelleen kaupungilla kävellen ja ihmisiä katsoen).
Itse asiassa ennemminkin ilmaisin itseäni huolimattomasti. Kirjoitan mielestäni usein turhan pitkiä postauksia ja yritän karsia nykyään asioita, joten en jaksa kirjoitella pitkiä selostuksia siitä, että en nyt ymmärtänyt ihan näin, mutta tulipa mieleeni jne. jne. ja jne.
En minä siis ajatellut, että sinä haluat matkustella vain hotelleissa. Mutta olen törmännyt siihen ajattelutapaan, että mennään ulkomailla vain hotelliin eikä sieltä poistuta kuin lähimpään vesipuistoon. Kirjoituksesi toi mieleen tämän ajatustavan.
Lähetä kommentti
<< Home