KATSO UUSI CV KUVILLA

Esittely Kirsi-Maria Aho

Näin ensimmäisen päivänvaloni Turussa 16.4.1974.
Isäni Lasse Aho oli tuolloin merimies ja äitini oli juuri saanut ylioppilaslakin päähänsä ennen syntymääni, mutta päätti tunnollisena äitinä jäädä kanssani kotiin.

Isäni lopetti merimiehen työt ollessani 2-vuotias. Mutta häntä jäi kiusaamaan jatkuva kaukokaipuu,
niinpä hän teki äidin kanssa sopimuksen, että matkustaisimme aina kesäisin ulkomaille.

Varttuessani näistä matkoista tuli vuoden kohokohta jota varten keräsimme innoissamme rahaa.
Näin pääsimme katsomaan museoita ympäri Eurooppaa. Ne tuntuivat kuitenkin pikkutytöistä tylsiltä paikoilta ja siskoni Mirvan kanssa juoksentelimme ympäriinsä niin että vanhempamme olivat pulassa meidän kanssamme.

Pariisissa Louvressa odotin innolla näkeväni maailman kuukuisimman taulun, Mona Lisan, mutta taulu oli minun pikkutytön silmissä pettymys, se oli pieni ja mielestäni nainen kuvassa ei edes ollut kovin kaunis.
Mutta museossa oli eräs taulu joka vangitsi katseeni, Eugène Delacroixin, vapaus johtaa kansaa. Tämän maalauksen kertomuksellisuus herätti minussa ensimmäisen kipinän, halun tulla taiteilijaksi!

Ollessani 12-vuotias aloin opiskelemaan yksityisen opettajan johdolla öljyvärimaalauksen tekniikkaa.
Aloitimme klassisista asetelmista, siirtyen sitten muotokuviin, jonka jälkeen seurasi alastonmallit.

Ollessani 18-vuotias veri alkoi vetää maailmalle. Muutin ensin Sveitsiin au-pariksi, mistä alkoikin 7 vuoden seikkailu, jolloin reissasin ristiin rastiin Eurooppaa, eksyen välillä aina Afrikkaan asti. Matkoillani työskentelin tarjoilijana, lastenhoitajana ja opiskelin maalaamista ja saksaa Micros schulessa.

Sveitsissä opiskelin kuvataitelija David Parryn johdolla öljyvärimaalauksen tekniikkaa. Pian olinkin jo mielestäni valmis tuomaan töitäni esiin ja vein niitä etnisiin kauppoihin koska inspiraationi näihin töihin olin saanut matkoiltani Afrikkaan.

Suomeen muutin takaisin vuoden 1999 lopulla.

Inspiraationi keräilen matkoiltani, musiikista, historiasta, museoista sekä lasten saduista ja animaatio elokuvista joita käymme tyttäreni kanssa innokkaasti katsomassa. 

Renessanssiaikainen maalaustyyli kiehtoo ja inspiroi minua, jos katsot tarkemmin esim. Funny farmin eläinhahmoja, saatat löytää vihjeitä innostuksestani keskiaikaiseen maalaustyyliin sekä suuren ihailun renessanssiaikaisiin taiteilijoihin.

Maalaaminen on minulle keino päästä pois arkipäivästä satumaailmaan, maalaaminen on minulle sielun ja hengen ruokaa. Olen aina valmis uuteen värien suomaan seikkailuun. Toivottavasti pystyn johdattelemaan sinut mukaan matkalleni!

Alkuun

 

 



©2008 All Rights Reserved Kirsi-Maria Aho | Website Powered By Kirsi-Maria Aho