Seijan tilkut

Tällä sivulla näet vanhempia tilkkutöitäni. Uudemmat ovat sivulla 1.
- kuvia on aika paljon, ja niiden latautuminen saattaa kestää, lue odotellessasi tekstejä -
vauvanpeittolähikuvaVauvanpeitto
Vauvanpeitto on koottu Kesäpäivä-peitosta ylijääneistä blokeista. Tausta on flanellista. Peitto on tikattu koneella vinoruudukoksi blokkien saumoja pitkin, ja blokkien keskelle on tikattu piparkakkukuviot. Koko on noin 80 x 80 cm. Peitto on annettu vauvalahjaksi.
Hänen tähtensäHänen tähtensä
Tämän tilkkutyön tein Finn Quiltin jouluaiheiseen tilkkutyökilpailuun. Teemana oli Kaarina Helakisan Joulu-runo. Runosta ainut asia, mikä muistutti ensimmäisestä joulusta, oli maininta tähtösestä, joten sen pohjalta lähdin kehittämään työtäni. Halusin tehdä Hänen tähtensä, joka erottuu kaikesta muusta. Tuomariston arviointi: "Hyvä tikkaus, joulunydin, tähti, joka kuitenkin pomppaa silmille. Hyvä sommitelma!" Taisin sitten onnistua, koska nimenomaan valkoisen tähden suuri painoarvo oli tavoitteena. Kuusikulmaiset tähdet on ommeltu alunperin kaitaleista, jotka leikkasin viistoon, ja ompelin kuusi yhteen tähdeksi. Tikkaus on vihreällä alueella vapaata kiemuraista konetikkausta, valkoisessa tähdessä suoria ompeleita kultalangalla, ja punaisten tähtien reunoissa punaiset suorat tikkaukset. Reunuskaitale on muuten punainen, mutta oikeassa alakulmassa on valkoinen osuus, jonka on tarkoitus tasapainottaa työtä. Työn koko on 50x50 cm. Työni ei sijoittunut kilpailussa.
IltapesullaIltapesulla
Tähän seinävaatteeseen sain idean Simpsons-kankaanpalasesta. Tein siitä pienen seinätekstiilin kylppärin oveen. Halusin käyttää räväköitä värejä, ja kokeilla myös kolmiokaitaleen taittelemista. Työn koko on n. 20x40 cm.
vauvanpeittoVauvanpeitto
Tässä vauvanpeitossa kokeilin hidden wells -mallia vain kolmella värillä, jolloin jokaisesta blokista tulee samanlainen, kun kaitaleyhdistelmä on symmetrinen. Nämä kankaat olen itse värjännyt Dylon-napeilla. Peiton koko on n. 80x80 cm, tausta on flanellia. Tämä päätyi lopulta koiran makuualustaksi.
pussukatPussukat
Nämä pussukat ovat muuten samanlaisia kuin allaolevat ensimmäiset tekemäni pussukat, mutta näissä kankaat ovat kirkasvärisempiä. (näistä kuvista sitä ei kyllä oikein huomaa) Toisessa pussukassa on molemmin puolin sama seminole-kuvio, toisessa semonilea on vain toinen puoli, ja toisella puolella on aplikoitu A-kirjain. Molemmat pussukat olen antanut lahjoiksi.
pussukkaPussukka
Tämä pussukka on tehty alkuperäisen mallin mukaan kirjasta Patchwork Bags. Päällinen on kootti kolmion muotoisista paloista.
pussukatPussukat
Näitä pussukoita tehdessä halusin kokeilla minulle uusia tekniikoita. Ensimmäisenä kokeilun kohteena oli seminole-tilkkutyö. Tarkoitus oli aluksi tehdä vain yksi pussukka lahjaksi ystävälleni, mutta kun seminole-tilkkutyöpalasta sitten riitti kahteenkin pussukkaan, päätin tehdä toisen heti perään itselleni. Pussukoiden toiselle puolelle kokeilin aplikaatiota. Tulostin kirjaimet paperille, ja ompelin paperin läpi punaisen kankaan siniseen. Sitten leikkasin kirjainten reunoista ylimääräisen punaisen kankaan ompeleen vierestä, ja siksakkasin reunat tiheällä siksakilla. Kaarevat linjat olivat vähän vaikeita ommella, mutta onnistuivat, kun eteni hitaasti. Päällisen ja sisäpuolen kankaiden välissä on ohut vanu, ja tikkasin kankaat yhteen. Tilkkutyökohdassa tikkaukset ovat suoria, muun osan tikkasin harjoittelemalla vapaata kiemuraista konetikkausta. Olin juuri hankkinut parsinjalan ompelukoneeseeni, ja sitä piti tietenkin kokeilla johonkin oikeaan työhönkin, tosin pieneen aluksi. Itse pussukan mallin löysin kirjasta "Patchwork bags". Kirjassa olevan mallin päällinen on tehty kokonaan tilkkutyönä kolmioista ompelemalla. Mielestäni pussukan muoto on tosi hyvä, ja sulkijanaruista tulee näppärät kantohihnat. Kuvassa molemmat pussukat on kuvattu edestä ja takaa.
Kirjaimellisesti-seinävaateSSS-seinätekstiiliSeinätekstiilit
Idean näihin seinätekstiileihin sain kahdesta kirjainkuvioisesta kankaasta, ja niiden ruskeiden sävyjen pohjalta valitsin muut kankaat. Töiden koot on n. 40 x 100 cm. Vasemmanpuoleisessa on keltaisen keskusneliön reunoilla koristetikkaukset. Oikeapuoleisessa niitä ei ole, vaan siinä on keskusneliöihin aplikoitu S-kirjaimet (niillä oli sen saajan kannalta erityinen merkitys). Näissä töissä tein ensimmäistä kertaa tähtiblokkeja. Se kyllä tuntui aika hitaalta mallilta, kun tässä mallissa en voinut käyttää pikakolmiotekniikkaakaan. Molemmat työt tein lahjoiksi.
tyynytKarhuntassu-tyynytTyynyt
Vasemmalla olevat tyynyt tein Jarmonpeitosta jääneistä blokeista, jotka olin vahingossa leikannut liian pieniksi. Tyynyjen koko on noin 40 x 40 cm. Tausta on sinistä kangasta, kiinnityksenä napit.
Oikealla olevat tyynyt tein äitienpäivälahjaksi. Kokeilin niissä karhuntassu-blokkia. Tyynyjen kooksi tuli 50 x 50 cm. Tausta on sinistä kangasta, jossa keskellä nappikiinnitys.
BalloonlähikuvaBalloon
Idean tähän peittoon antoi ihanan värikäs ilmapallokangas. Siitä oli ihan pakko saada tehdä jotain! Keltainen ja tummansininen itsevärjätty kangas sopivat mielestäni värikkään kankaan kavereiksi. Peiton taustana on riemunkirjava lastenkangas. Malliksi suunnittelin hyvin yksinkertaisen neliöistä ja suorakaiteista muodostuvan, jossa ilmapallokangas on pääosassa. Sinistä kangasta oli aika pieni pala, joten suunnittelin koko peiton koon sen palan mukaan, ja kangas riitti juuri ja juuri, virheleikkauksiin ei ollut yhtään varaa. Peiton koko on 120 x 180 cm, joten se on sopiva torkkupeitoksi. Peitto on tikattu suorilla linjoilla tilkkujen saumoja pitkin.
Kesäpäivä-peittoKesäpäivä-tyynytKesäpäivä + Kesäpäivä-tyynyt
Tämän peiton ja tyynyt tein ylioppilaslahjaksi mieheni siskolle. Peiton koko on 120 x 200 cm, tyynyjen 40 x 40 cm. Tätä peittoa suunnitellessa olin epävarma kankaiden sopivuudesta keskenään. Kokeilin sitten skannata kankaat, ja tein niistä suunnitelman tietokoneella, ja huomasin, että kyllä ne sopivat yhteen. Vaikka peitto valmistui kevättalvella, annoin sille nimeksi Kesäpäivä, koska kirkas keltainen väri toi mieleen kesän. Peitto on tikattu koneella vinoruudukoksi, jotka korostavat kuvioita.
JarmonpeittolähikuvaJarmonpeitto
Tämän peiton tein 30-vuotislahjaksi mieheni veljelle. Peiton tein viikon sisällä. Kutsu synttäreille tuli perjantaina, ja lauantaina aloitin peiton teon. Onneksi kotona oli valmiina sopivia kankaita, ja kirjastossa oli kirja "Helpot ja hauskat tilkkutyöt", jossa muistin olevan ohje tähän Hidden Wells -malliin, joka on nopea toteuttaa. Niin sitten ompelin erittäin ahkerasti viikonlopun ja viikolla illat töiden jälkeen, ja sain kuin sainkin peiton valmiiksi perjantai-iltana kymmenen aikaan. Lauantai-aamuna lähdimmekin sitten anivarhain viemään peittoa Helsinkiin. Peiton koko on noin 135 x 220 cm. Vasemmalla näet lähikuvan mallista. Sivun alareunassa on kuva, jossa ompelen käsin peiton reunusta kiinni posket punaisena. Siinä näkyy myös millaista kangasta peiton tausta on, eli peittoa voi käytää myös toisinpäin.
nisset ja nassetNisset ja Nasset
Tämä oli viimeinen neljän tilkkutyön sarjassa, alkupään työt näet kun rullaat alemmaksi. Tässä hirsimökkien keskustoina on possukuvainen kangas. Työn koko on 100x60 cm, ja sitä voi käyttää lapsenpeittona tai seinävaatteena. Annoin sen lahjaksi ystävien esikoiselle. Tämän sarjan tein vuodenvaihteessa 2000-2001.
pesämunaPesämuna
Tämä seinävaate jatkoi sarjaa, koko on noin 105x60 cm. Malli on hirsimökki, tosin siinä on isoon kanankuvakangaspalaan ommeltu vain kaksi kaitaletta jokaiselle sivulle. Annoin tämänkin ystäville lahjaksi.
mansikki ja muuut Imansikki ja muuut IIMansikki ja muuut I ja II
Näillä töillä aloitin neljän tilkkutyön sarjan, jotka tein melkein yhtäaikaa. Lähtökohtana oli jälleen elukkakuvioinen kangas, idea siis sama kuin alla olevassa peitossa. Nämä kuvat olivat vain isompia, noin postikortin kokoisia. Kankaassa oli lehmiä, kanoja ja possuja. Sain työkaveriltani palan tätä kangasta, ja minulla oli sitä erivärisenä jo ennestäänkin. Sain sitten ajatuksen, että teen työkaverilleni, joka on lehmäfani, tilkkutyön siitä kankaasta. I-peitossa on ohut vanu, ja se on tarkoitettu seinävaatteeksi. II-versiossa on paksumpi vanu, ja sitä voi käyttää vauvanpeittona tai seinävaatteena. Töiden koot ovat noin 100 x 60 cm. Molemmat olen antanut lahjoiksi.
maalla on mukavaaMaalla on mukavaa
Tähän peittoon sain idean eläinkuvioisesta kankaasta. Se on niitä harvoja kankaita, jossa on muiden elukoitten lomassa myös VUOHI. Leikkelin kankaasta elukka-neliöitä, ja ompelin niistä hirsimökkien keskustoja. Tarkoitus oli tehdä isompi peitto, mutta sitten päätinkin tehdä kolme pientä. Tämä on niistä ensimmäinen valmistunut, kaksi muuta ovat vielä blokki-asteella, kun aihe alkoi jotenkin kyllästyttää. Toisesta peitosta on tarkoitus tehdä samanlainen kuin tämä, mutta kolmannen aion tehdä niin, että siitä tulee vaakatasossa oleva seinävaate. Tämän peiton olen antanut vauvalahjaksi. Peiton koko on 100x70 cm, ja sen voi ripustaa seinävaatteeksi, kun se jää vauvalle pieneksi.
farkkutakkiFarkkuliivi + hihat
Tämä takki syntyi pitkäaikaisen haaveen toteutumana. Olin jemmannut vanhoja farkkuja jo monta vuotta jotain tällaista projektia varten. Selkään ompelin chenillepalan, joka on ensimmäinen (ja tähän saakka ainut) onnistunut chenillekokeiluni. Tein siis aluksi vain liivin, johon sitten myöhemmin tein vielä vetoketjulla kiinnitettävät hihat. Hihat on tehty farkkujen lahkeista; vain hihansuuhun laitoin napit jotka vähän kaventavat niitä. Kaavaa mulla ei tähän oikein ollut, vaan piirsin jotain kaavan tapaista sopivan sadetakin mukaan. Nyt mulla on siis sekä farkkutakki että -liivi, irrotan tai kiinnitän hihat tarpeen mukaan!
vauvanpeittoLapsenpeitto
Tämän vauvanpeiton tein heti alla olevan peiton perään, siitä ylijääneistä paloista. Peiton koko on 80 x 100 cm. Taustana on luonnonvalkoinen puuvillakangas, välissä vanulevyä. Peitto on tikattu koneella neliöiden saumoja myöten. Annoin peiton lahjaksi ystävieni saadessa esikoisensa.
turvapaikkaTurvapaikka
Tämä suuren suuri peitto on todellinen työvoitto. Aloitin palojen leikkaamisen jo vuonna 1998, ja peitto tuli valmiiksi vuonna 2000. Välillä tuntui, että tuleekohan tästä koskaan mitään valmista. Tuli siinä pilputtua muutama paita ja housujakin! Vanhoista ja kulunesta kankaista ei voi leikata kuin uusista, vaan joka pala on soviteltava pahvimallin avulla raitojen mukaan suoraan, ja leikattava yksitellen. Jäi niitä paitoja vielä muutama leikkaamattakin, kun arvelin, että palat voisivat jo riittää. Suunnittelin ruutumallin tietokoneella, numeroin erilaiset palat siihen, ja kokosin peiton sitten ensin noin 5x5 palan paloihin, ja niistä sitten isommiksi. Peitto täytyi tehdä kahdessa osassa, ja kiinnittää vasta lopuksi yhteen, koska se olisi ollut niin hankala käsitellä kokonaisena. Oli se kyllä siltikin aika hankala tikattava, kun piti niin kauheasti rullailla, että se olisi mahtunut koneen alle. Paloja on yhteensä 775 ja peitolla on kokoa 210 x 250 cm, eli se on parisängyn peitto. Se painaakin melkoisesti, koska flanellit on aika paksuja. Taustana on luonnonvalkoinen puuvillakangas. Peitto oli esillä Seinäjoen Käsityömessuilla syksyllä 2000.
mielikuviaMielikuvia
Tämän tilkkutyön suunnittelin ja tein "Tilkkutaidetta Alavar Aallon hengessä" kilpailuun vuonna 1998. Aloitin suunnittelun miettimällä, mitä minulle tulee Aallon tuotannosta mieleen. Ja tulihan niitä, mielikuvia. Tuli koripunoksiset tuolit, Savonia-maljakko, Lakeuden Ristin valkoinen väri, ja vielä valon ja varjon leikki. Näistä tunnelmista sitten kokosin työni. Materiaalina oli vanhat valkoiset lakanat. Revin ne kaitaleiksi, solmin kaitaleita sieltä täältä (ne valot ja varjot!), ja punoin kaitaleet yhteen. Silitin kaitalepinnan alapuolelle tukikankaan, että sain kaitaleet pysymään yhdessä ompeluun asti. Yhdistin päällisen, vanun ja taustan reunoista, Savonia maljakon muotoiseksi kokonaisuudeksi. Tikkaukset tein sitten koneella reunojen muotoa myötäillen, ja reunat huolittelin valkoisella vinokantilla. Työni sijoittui kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon, ja kiersi pari vuotta näyttelykierroksella. Jos tätä vertaa muihin töihini, huomaa kyllä heti, että tämä on teeman mukaan tehty, ja siis eri tyylinenkin kuin muut "huvikseen tehdyt" työni. Tästä puuttuu jopa symmetria, joka on yleensä ominaista töilleni.
muistatko vielä...Muistatko vielä
Tätä peittoa suunnitellessa päätin tehdä flanelleista jonkin vähän erikoisemman mallin, kuin vain pelkkiä neliöitä. Niin sitten päädyin nine-patchiin. Raidallisiin flanelleihin ei mielestäni sovi viistot leikkaukset, ja siksi tämä malli. Oli kyllä tosi työlästä leikata kaitaleista venyneistä, vanuneista ja kuluneista flanellivaatteista. Ne kun piti leikata saksilla raitoja pitkin, eikä niitä saanut aseteltua suoraan viivaimen alle, että olisi voinut leikkurilla päästellä. Reunakaitaleet ja osat pikkuneliöistä on uutta flanellikangasta, kun kankaat eivät olisi muuten riittäneet. Nyt uskaltauduin jo konetikkaamaankin, vaikka se olikin vaikeaa, kun koneessani ei silloin vielä ollut yläsyöttäjää. Peiton koko on 130 x 175 cm, juuri sopiva torkkupeitoksi. Tämä oli myös ensimmäinen näyttelytyöni, se oli esillä Seinäjoella Maakuntamuseon kivinavetassa Finn Quiltin "Vanhan veräjän luona" näyttelyssä kesällä 1997.
jalkapallotyynyJalistyyny
Jalkapallotyynyn suunnittelin ja tein Maa- ja kotitalousnaisten käsityökilpailuun, jonka aiheena oli koristetyyny. Sitä suunnitellessa minun piti jopa käydä urheiluliikkeessä katsomassa, miten ne jalkapallot oikein on tehty. Ja selvisihän se, niissä on yhdistetty sekä kuusikulmioita että viisikulmioita. Ompelin palat käsin toisiinsa pahvimallineitten avulla. Ja kyllä siinä meni aikaa! Kahden vierekkäisen valkoisen palan keskelle laitoin vetoketjun, josta tyynyn voi täyttää ja tyhjätä pesua varten. Tyynyn halkaisija on n. 30 cm. Se valmistui vuonna 1997.
samettikehys ja -rasiaValokuvakehys ja rasia on tehty sametista. Tilkkutyöosuudet on tehty koneella ommellen kaitaleista. Kummankin runko on pahvia, ja reunoissa on satiininyöriä. Kehyksen korkeus on 15 cm, ja rasian halkaisija 16 cm. Rasia valmistui v. 1996, kehys keväällä 1997.
onninpeittoOnninpeitto
Tämä oli ensimmäinen tekemäni tilkkutyö, jossa oli varsinaisia blokkeja. Suunnittelin mallin itse. Peitto on kooltaan n. 115 cm neliö. Se valmistui kesällä 1996. Nyt kokeneempana tilkkuilijana huomaan, että kangasvalinta ei ollut oikein onnistunut, kuvio hukkuu kankaiden kuviointiin. Kankaina on puna- ja sinipohjaiset ohuet kukkakankaat. Tämän peiton annoin ystävälleni lahjaksi, hänen saadessa ensimmäisen lapsensa.
tilkkutyynytNämä flanellityynyt suunnittelin alla olevien peittojen ylijäämätilkuista. Tyynyjen taustat on isommista flanellipaloista, ja niiden keskellä on napitus. Koot on 40 x 40 cm. Valmistuivat vuonna 1996.
nukkumatin mailla Inukkumatin mailla IINukkumatin mailla I ja II
Nämä peitot tein samanaikaisesti, ja ne valmistuivat keväällä 1996. Materiaalina ovat vanhat flanellit, jotka on leikattu yksitellen pahvimallineen avulla neliöiksi. Taustana on luonnonvalkoista puuvillaa, joka on käännetty reunoista päällypuolelle. Reunoissa on kaitaleet uutta flanellikangasta. Näitä tehdessä en vielä uskaltautunut kokeilemaan konetikkausta suuressa työssä, vaan käytin solmimista. Solmimislankana on valkoinen puuvillalanka, ja tupsut on peiton päällypuolella, neliöiden kulmissa. Neliöiden koko on 10 x10 cm. Peittojen koko on n. 150 x 200 cm, ja ne ovat käytössä nukkumapeittoina. On tosi ihana tunne nukkua itse tehdyn tilkkupeiton alla!
nalletNallukat
Nämä nallet tein vanhoista flanellialusvaatteista. Olin säästänyt niitä jotain erikoista projektia varten, kunnes keksin, että niistä tulisi ihania nalleja. Nämähän ei ole kyllä varsinaisia tilkkutöitä, mutta kankaiden kierrätystä kuitenkin. Näitten nallejen nimet on Eepo, Kaapo ja Juuso. Kaapo on jo matkannut maailmalle, mutta Eepo ja Juuso asustelevat sohvamme päällä. Valmistuivat vuosina 1994-1995.
tähtirasiaJoulurasia
Tässä rasiassa tilkkutyötä on vain kansi. Muuten rasia on tehty pahvista, joka on päällystetty kankaalla. Kansi ja sisäpohja ovat pehmustetut. Rasian halkaisija on  15,5 cm. Kannen tilkkutyö on tehty käsin ompelemalla kartonkinmallineiden avulla. Valmistui jouluksi vuonna 1995
ruutuja, ruutuja...Ruutuja, ruutuja...
Tämä on ihka ensimmäinen tekemäni tilkkutyö. Epäilin siinä vaiheessa, kuinka jaksan tehdä tilkkutyön loppuun, ja valitsin siksi tosi helpon mallin, ja palatkin on aika isoja, 15 x 15 cm. Materiaalina on uudet flanellikankaat, peitteen koko on 115 x 115 cm. Tikkasin työn koneella ruutujen mukaan. Tein tämän syksyllä 1995.
Uudemmat tilkkutyöt sivulla 1.
etusivuminä itteharrastuksetelukatkuvialinkitkirjoitaluemailaa!

© Seija Paananen