Seijan huovutukset

Olet tervetullut huovutussivulleni!
Täällä näet kuvia tekemistäni huovutustöistä. Sivun alareunassa on linkkejä muille huovutusaiheisille sivuille.
Pannunalusliina
Huovutin pannunalusliinan äidilleni joululahjaksi. Tämä oli jo toinen samalla mallilla tekemäni liina, mutta ensimmäistä en muistanut kuvata ennen lahjaksi antamista. Liina on aika paksu, noin 7 mm, niin että sen päälle voi laittaa kuumiakin astioita. Huovutin sen kuudesta paksusta huopakerroksesta, joista kaksi keskimmäistä on vaaleaa villaa, muut punaista. Ensimmäisen liinan vanutin pesukoneessa, mutta siitä tuli vähän möykkyinen. Tämän liinan vanutin käsin, oli siinä kova työ, mutta hyvä tuli. Viimeistelin liinan leikkaamalla reunat suoriksi ja kulmat pyöreiksi. Nurkkiin tein koristeet leikkaamalla ylimmän punaisen villakerroksen pois, niin että välissä oleva vaalea tulee näkyviin. Liinan koko on noin 30 x 60 cm.
Tonttulakki
Tämä hattu oli täysi kokeilu. Halusin tehdä itselleni mustan hiippalakin, mutta mustaa villaa ei ollutkaan juuri silloin saatavilla. Päätin sitten kokeilla kaavan toimivuutta punaisella villalla. Laitoin villaa kolme ohutta kerrosta, mutta se oli liika vähän. Joistakin kohdista päivä paistaa läpi. Kokeilusta oli kyllä se hyöty, että huomasin ettei tämä malli ehkä ole kovin käytännöllinen jokapäiväisessä käytössä. Hiippa nimittäin painaa jonkun verran, ja se rajoittaa pään liikuttamista esim. autossa istuessa. Mutta hauska kokeilu kuitenkin, voihan tätä jouluna pitää.
Pikkukassi
Huovutin pikkukassin siskolleni joululahjaksi. Kaavana oli kuplamuovin pala. Kassi on muuten sinisestä villasta, mutta läppä on punaista. Läppä suljetaan huopanapilla, jonka huovutin tavallisen kannallisen napin päälle. Hihnan huovutin nyörin päälle. Hihnan päät on ommeltu laukun sisäpuolelle.
Huopakassi
Tämän kassin tein joskus Käsityölehdessä olleen ohjeen mukaan. Käytin kuplamuovinpalaa kaavana. Villaa käytin kolme kerrosta, joista kaksi tummansinistä ja yksi oranssinen. Olkahihnan huovutin muovinarun päälle. Laukun reuna on epätasainen, ja se on käännetty kaksinkertaiseksi. Laukun sivuissa on taitetut laskokset, joihin hihnan päät on ommeltu kiinni. Laukun koristeena oleva sydän on huovutettu erikseen ja kiinnitetty hakaneulalla.
Sydänmagneetit
Kokeilin neulahuovutusta superlonista leikattujen aihioiden päälle. Päädyin kuitenkin huovuttamaan ihan normaalisti saippuavedellä neulahuovutuksen jälkeen. Mutta neulahuovutuksesta oli se hyöty, että villat pysyivät hyvin paikallaan, eikä niitä enää saippuahuovutuksessa tarvinnut asetella. Lopuksi heitin sydämet pyörimään pesukoneeseen, jossa ne mukavasti tiivistyivät. Valmiisiin sydämiin liimasin magneetit taakse. Joihinkin ompelin hakaneulan, jolloin niitä voi käyttää rintakoruna tai koristeena esim. laukussa.
Hattu
Tämän hassunhauskan hatun tein ihan kokeilumielellä. Ihan aloittelevana huovuttajana lopputuloksesta ei tietenkään voinut odottaa täydellistä. Itse asiassa keksin kokeilla mallia muuttamalla erästä kassin ohjetta. Huovutin villat kuplamuovista leikatun neliön ympärille, ja leikkasin yhden reunan auki. Muotoilin hatun päässäni, koska en omista hattutukkia. Ihan kiva hatusta tuli, ja olen sitä paljon pitänyt.
Keinutuolinmatto
Halusin huovuttaa keinutuolin pehmikkeeksi raidallisen maton. Ostin kilon pussin erivärisiä villoja, ja käytin työhön kaikkia pussissa olleita värejä. Huovuttaessa asetin siis alimmaiseen kerrokseen (josta tuli työn päällypuoli) erivärisiä villasuikaleita vieri viereen. Keskimmäisen huopakerroksen tein ruskeasta villasta, jonka kuitusuunnan asettelin pitkittäin, ja kolmas kerros, eli työn taustapuoli on vaaleaa villaa, kuitusuunta poikittain. Asettelin villan muoville, kostutin saippuavedellä ja rullasin. Vanuttamista en jaksanut kauaa tehdä käsin, vaan heitin huovan pesukoneeseen pyörimään. Lopputulos olisi kyllä käsin vanuttamalla ollut tasaisempi, mutta ihan tyytyväinen olen kuitenkin.
Linkkejä huovutuksesta kiinnostuneille:
http://www.feltfaction.fi  Todella upeita huovutustöitä!!!
http://www.tkukoulu.fi/handmade/huovutus   Käspaikan huovutusjutut
http://www.koulukanava.fi/tekninen/huovutus  Koulukanavan huovutusohjeita
http://joyx.joensuu.fi/~pollanen/huovutus.htm  Mm. teoriaa ja linkkejä
http://www.kauhajoki.fi/taito/vihkihuopa/wwwkoko.htm  Reetta Sillanpään sivut
http://www.huopaliikelahtinen.fi/paasivu.htm  Huopaliike Lahtinen
http://latyop.edu.lahti.fi/kevat2002.htm  Lahden työväenopistossa tehtyjä töitä
http://www.huopa.net  Hyvät huovutussivut

Villaa ym:
http://personal.inet.fi/yritys/ylistaron-kehraamo
http://www.merinovilla.com
http://www.piiku.fi



etusivuminä itteharrastuksetelukatkuvialinkitkirjoitaluemailaa!

© Seija Paananen