etusivu
minä itte
harrastukset
elukat
kuvia
linkit
kirjoita vieraskirjaan
lue vieraskirjaa
lähetä mailia


 

HARRASTUKSET


Vapaa aikani täyttyy aika tarkkaan kolmesta asiasta: eläimistä, käsitöistä ja tietokoneesta. ;)
Kuten tuolta elukat-sivulta varmaan jo voi päätellä, olen aika eläinrakas. Lapsena mulla oli aina kissoja, avioliiton alkuvuosina meillä oli rottia ja pari deguakin. Maalle muutettuamme hankimme kissan ja koiran ja pian myös toteutimme haaveen vuohista.  Innostuin "vanhoilla päivilläni" menemään ratsastustunneille ja opettelemaan hevosten hoitoa. Siitä seurasi pahimmanlaatuinen ponikuume ja niinpä tallissa vuohien kanssa asustaakin nyt Reeta-poni. Reetan kanssa lenkkeillään taluttaen ja harjoitellaan agilityä, jonkin ajan kuluttua aletaan opetella myös kärryjen vetämistä.

Tallillakin vietän paljon aikaani, paitsi ratsastellen myös hevosia hoitaen ja tuntilaisia avustaen.
käsiKäsityöt ovat olleet iso osa elämääni jo lapsesta lähtien. Tilkkutöihin hurahdin parikymppisenä ja niitä tulikin sitten tehtyä kymmenisen vuotta todella intohimoisesti. Tilkkutyösivullani on lähes kaikki tuotokseni esillä.

Sitten innostuin neulomaan ja sitä on nyt jatkunut jonkin aikaa. Sukkia ja pipoja syntyy tasaiseen tahtiin. Satunnaisesti teen toki muitakin käsitöitä, esim. huovutus kiinnostaisi enemmänkin.

Tietokoneella vietän aikaani paitsi töissä, myös kotona. Aiemmin tykkäsin nettisivujen teosta kovastikin ja sain aikaiseksi paitsi nämä omani, myös  Arjan Lomapihan ja Raulin sivut. Nykyään harrastan enimmäkseen vain bloggausta, yritän pitää ajan tasalla käsityöblogini ja Reetan oman blogin.
Olen mukana myös ratsastusseuran toiminnassa ja vastaan pari kertaa vuodessa ilmestyvän seuralehden kokoamisesta.
Tykkään myös valokuvaamisesta, enimmäkseen kuvaan tietenkin eläimiä.
Talvikaudella harrastan liikkumista kansalaisopistossa. Tällä hetkellä ohjelmassa on itämainen tanssi. Aiemmin harrastin vuosikausia rivitanssia, mutta sitä ei valitettavasti ole enää kurssiohjelmassa tarjolla. Jumppaakin olen useana talvena harrastanut, mutta aika ei vain tahdo enää riittää kaikkeen.

© Seija Paananen, e-mail: seijap@hotmail.com

sivun alkuun