::HISTORIA::
::KOIRAT::
::PENTUJA::
::UUTISIA::
::KUVIA::
::VIERASKIRJA::
::ETUSIVU::

Kennelhistoria

Jo opiskeluaikaan vuonna 1993 haaveilin omasta koirasta. Silloin haavekoiran koko oli vielä suuri aina bernhardinkoirasta pyreneittenkoiraan. Avioliitto ja vuosina 1994 ja 1995 syntyneet tyttäret, Johanna ja Noora, veivät ajatukset koiramaailmasta vauvojen ja maatilan hoitoon. Tilalla oli kuitenkin jo tuolloin yksi koira jäniksen metsästykseen, jonka ruokahuollon perin anopilta.

Vuonna 2004 äitienpäivänä meille tuli ensimmäinen rekisteröity koira. Mieheni Esko harrastaa hirvenmetsästystä ja ehkä hänen kestohaaveenaan on ollut aina oma hirvikoira. Niinpä tuolloin 10- ja 11-vuotiaat tyttäreni viettivät hauskan aittakesän reippaan jämtlanninpystykorvan kanssa. Ja niin Topista kehittyi suuri mutta kiltti hirvenhaukkuja.

Syksyllä 2005 päätin, että nyt on  minun vuoroni täyttää koiraunelmani. Luimme koko perheen voimalla koirakirjoja ja kyselimme koiraihmisiltä suosituksia. Kysyinkin jo erästä cairnterrieriä, mutta tieto autojen ajamisesta sammutti terrierikiinnostukseni. Sitten avasimme koirakirjan mopsisivulta ja siellä luki "Mopsi poistaa stressiä". Siinä se oli, kummallisen näköinen koira, jota en ollut edes kertaakaan nähnyt luonnossa.

Minulla oli uskomaton onni koiran hankinnassa. En ehtinyt surffailla kuin muutaman hetken internetissä, kun löysin Kennel Aatuutilullaa -sivut ja minulla oli narttupentu varauksessa! Tosin pentu oli menossa välillä jo Espanjaan, mutta onni oli sitä suurempi, kun sain Kerttuli Kuudennen, Miina-emon viimeiseksi pyöräyttämän pennun. Tasapuolisuuden vuoksi haimme Aidon Ouluttaren isäinpäivänä.

Kiitos Tuula-kasvattajan erinomaisen opin ja kannustuksen kävin sitten toukokuussa 2006 kasvattajan peruskurssin ja jo syksyllä oli Kennel Pyöreän Pöydän todistus todistusten joukossa. Pyöreä Pöytä tulee Kuningas Arthurin ja muiden ritareiden seikkailuista ja mopsimme kotinimi on Guinevere, eräs tarinan prinsessoista.

25.8.2007 haimme uuden koiran kenneliimme Ruotsin Lapista.  Finnälvens Blixtra on valkoinen ruotsinhirvikoira ja jälleen tavoitteena olivat näyttely- ja metsästysmeriitit ja pennutus. Näyttelyissä Iitamme menestyikin hyvin, sen sijaan maatalouden  laajentaminen vei ajan metsästyskokemuksista. Vaikka meillä syntyykin nykyään noin 120 vasikkaa vuodessa, odotamme malttamattomina uusia pieniä valkoisia ruotsinhirvikoiria maaliskuussa 2011!

Pyöreän Pöydän kennelin maisemia Vieremällä.