Negative - Image
Jossakin tuolla kaukana erämaiden takana
asusti tuo pienen pieni amis... Mulsu, joka päätti
eräänä päivänä lähteä maailmaa
kiertämään ja tutustumaan vieraisiin kulttuureihin.
Seikkailullaan Mulsu eksyi moniin vaaroihin, joista hän kuitenkin
selvisi alkumatkastaan tavanneensa uuden ystävänsä ja
tunnetun englannin kielen maisterin Champin avulla. Mutta miten matka olisi
sujunut ilman ruokaa... Pian he kohtasivat lapin erämaissa
karaistuneen pullapojan Nightflightin, jonka ansiosta pulla ei
päässyt koskaan loppumaan. Jatkettuaan loppumatonta seikkailuaan
kohtasivat he Haberon. Tämän pelätyn epäonnisen ja
mokailevan hihhulin. Kuitenkin pian hän liittyi kumppanusten mukaan.
Yli vuorten ja mantujen taivallettuaan heitä vastaan tuli tuhoutunut
kylä. Hetken tätä näkyä kummasteltuaan he
näkivät jonkun keskellä tuhoutunutta kylää. Mulsu
kysyi tältä kuka hän oli ja tämä esittäytyi
Furraroksi. Furraro oli täkäläisten tuntema raivohullu
erakko. Mulsu kuitenkin muisti vanhan sananlaskun ”Hulluudessa piile
aina oma viisautensa” ja päätti kysyä furraron mukaan
matkaan. Pian alkoi kuitenkin yö lähestyä ja he kaipasivat
kattoa päänsä päälle. Hetken mietittyään
Furraro tarjosi kotiluolaansa heille täksi yöksi. Mulsu suostui
tähän.
Yön pimeimmillä tunneilla Champpi
heräsi. Hän oli kuullut jotakin luolan suuaukolta. Mitä se saattoi
olla Champpi tuumasi. Viisaana miehenä ja englannin maisterina
hän päätti käyttää kykyjään
hyväksi. Hän huusi ”Theör huu is. Hiör cam
juu”! Tuli hiljaista. Muutkin olivat jo heränneet
tähän. Suulla näkyi tumma hahmo, joka tuli heitä kohti
hitaasti huojuen. Furraro oli jo kovaa vauhtia
ryntäämässä tulijan kimppuun (iso viidakkoveitsi
kädessään), mutta onneksi Mulsu kerkesi estää
tämän. Kaikki hiljenivät taas, paitsi Nightflight joka
aloitti pullansa mutustelun hiljaa nurkassa kuin mitään ei olisi
tapahtunutkaan. Champpi päätti ottaa ohjat käsiinsä ja
jatkaa tästä. ”Mii tell joor neim” hän huusi.
Vastaukseksi kuului epämääräinen murina”Mitä
vittua se apina siellä möykkää”. Furraroa alkoi
jo olla mahdotonta pidellä paikoillaan. Tilanne alkoi käydä
vakavaksi. Tulija kuitenkin päätti esittäytyä.
Minä olen se tunnettu hilpeä puliukko Zzorba tuolta kylän
laidalta. Mulsu muistikin kuulleensa hänestä istuessaan
kylän kuppilassa päivemmällä. Tilanteen pian
selvittyä (Champin ansiosta tietenkin) alkoivat kumppanukset pakata
tavaroitaan ja jatkaa matkaa koska kaikki olivat jo heränneet meluun.
Lähtiessään Mulsua alkoi kuitenkiin
säälittää tämä riutunut puliukko ja hän
päätti pyytää tämän mukaan pitää
yhteishenkeä ja hilpeyttä yllä. Muutaman päivän ja
pullantäyteisen hetken kuluttua he saapuivat synkän metsän
laidalle. Metsän laidalla näkyi myös yksi tiipii. Mulsu
päätti mennä katsomaan olisiko siellä ketään
jolta kysyä neuvoa kannattaisiko synkkään metsään
astua ihan noin vain. Tiipiin vieressä istui joku. Mulsu kysyi
häneltä asuiko täällä ketään muita. Mies
vastasi että mukanaan olevan myös kaksi hänen
ystäväänsä jotka olivat juuri lähteneet
metsästämään. Mulsu kysyi myös metsästä.
Mies vastasi ”Legendan mukaan siellä asustaa pahamaineinen
rosvojoukko jota johtaa pelätty puukko junkkari ja he kutsuvat
itseään Appelsiineiksi. Appelsiinit olivat ryöstäneet
ja jopa tappaneet monia metsän läpi kulkioita.”
Tämän kuultuaan Mulsu kysyi pelästyneenä oliko muuta tietä
Tuomionlaaksoon, joka oli heidän
määränpäänsä. Mies vastasi lyhyesti
”Vain metsä”... Mulsu kuuli askelia takaansa. Sieltä
saapui kaksi jonkin näköistä hörhöä ase
kädessään. Tiipiin vieressä istunut mies kertoi
heidän olevan metsästämässä olleet
ystävänsä. Toinen heistä kantoi olallaan kuollutta
villisikaa ja päästyään Mulsun kohdalle tiputti sen
tämän jalkojen juuren ja sanoi antavansa sen heille lahjaksi.
Mulsu ajatteli onnessaan ”vihdoin jotain muuta kuin sitä
iänikuista pullaa”ja kiitti. Toinen tulijoista oli kadonnut
johonkin ja Mulsukin päätti palata tovereidensa luo. Palattuaan Mulsu alkoi
kypsentää villisikaa nuotion ääressä. Zzorpa
näki jonkun tulevan leiriä kohti. Mulsukin
käännähti katsomaan. Se oli sama henkilö joka oli
antanut hänelle villisian. Henkilö tuli heidän luokseen ja
kysyi Mulsulta pääsisikö mukaan matkalaisten joukkoon.
Saisivat samalla metsästäjän mukaansa jota he tulisivat
tarvitsemaan metsässä. Mulsu suostui ja kysyi tulijan nimeä.
Tämä esittäytyi Raideniksi. Raiden sanoi että jos he
aikoivat lähteä synkän metsän läpi heidän
täytyisi hankkia varusteita. Mulsu oli samaa mieltä ja totesi
”Ei sinne pelkän pullan voimalla mennä”. Ja niin he
lähtivät kohti lähintä kylää Raidenin
johdolla.
Kylässä Mulsu hakeutui heti
hankkimaan ruokaa ja vettä. Nightflight lähti etsimään
vehnäjauhoja pullaansa varten. Sillä aikaa muut menivät
istumaan erääseen kahvilaan odottamaan. Matkaajiemme
viereisessä pyödässä istui kuluneisiin vaatteisiin
pukeutunut samoaja. Hän tuijotti ulos ikkunasta poissaolevasti ja
litki samalla banaaniligööriään. Zzorpa kysyi
minkä takia he suuntasiva matkansa Tuomionlaaksoon. Kaikki olivat
hiljaa. Sitten Champpi mumisi jotain että oli kuullut joskus Mulsun
puhuvan jotakin Winen-käsikirjasta mikä tämä sitten
olikaan. Samalla hetkellä kuppilan ovesta astui sisään
vuoren kokeinen mies (no tai ainakin melkein). Hän käveli suoraan
matkaajia vastapäiseen pöytään, istuutui siihen ja
sytytti piippunsa. ”Epäilyttävän näköinen
äijä” Furraro kuiskasi hiljaa. Muut mumisivat
myöntyvästi. Pian tämän jälkeen Mulsukin palasi ja
kertoi heidän tarvikkeidensa
olevan viereisessä liikkeessä odottamassa, koska hän ei
ollut jaksanut raahata kaikkia tänne. Mulsu istahti myös hetkeksi
ja naposteli juuri hankkimiaan lakuja. Samaan aikaan viereisessä
pöydässä istunut jättiäinen nousi ylös.
Hän nosti raskaan tammipöydän köykäisesti ja
heitti sen suoraan Mulsua kohti. Onneksi Champpi kerkesi vetää
Mulsun suojaan juuri ennen kuin raskas pöytä jysähti siihen
kohtaan jossa Mulsu oli juuri ollut. Samassa Nightflight oli tullut ovesta
sisään. Hän arvioi nopeasti tilanteen ja päätyi
tulokseen että hänen oli uhrattava yksi rakkaista
jauhosäkeistään. Night heitti säkin suoraan
jättiläistä päähän ja tämä kaatui
lattialle tajuttomana. Mulsu käski muiden kiirehtiä. He
lähtisivät kaupungista niin pian kuin mahdollista.
Mulsu päätti että he
lähtisivät kohti Paholaisenvuoristoa harhauttaakseen
jättiläisen jos se lähtisi heidän perään.
Mulsua ei huvittanut herätä seuraavana aamuna ruosteinen moran
terä kurkullaan. Päästyään vuoren juurelle he
alkoivat pystyttää leiriä. Mulsu ei tosin tähän
osallistunut vaan esitteli muille uutta kaupungista hankkimaansa käsin
tehtyä mg:tä. Kun leiri oli viimein saatu pystyyn kaikki alkoivat
olla kurkkuaan myöten täynnä Mulsun mg tarinoita. Juuri kun
he olivat käymässä nukkumaan kauempaa alkoi kuulua
ihmeellistä ulinaa. Mulsu syöksyi heti lähimmän kiven
vierelle ja viritti mg:nsä ja käski muita maastoutumaan. Hän
sanoi hoitavansa tämän. Rykelmä intiaaneja ryntäsi
kohti leiriä. Mulsua ja mg:tä ei pidätellyt
mikään. Intiaanit kaatuivat toinen toisensa jälkeen
hetkessä. Nyt mg:stä oli myös todistetusti hyötyä
(tästä Mulsu sai taas kerrottavaa pariksi päiväksi).
Tänne he eivät voineet enään jäädä koska
kuolleiden intiaanejen veren haju houkutteli Paholaisenvuoriston valkoiset sudet.
Auringon noustessa joukkiomme oli edennyt jo
pitkän matkaa eteenpäin. Maisemat olivat muuttuneet karuiksi,
eikä missään kasvanut mitään. Siellä
täällä oli pystyyn kuihtuneita puita. Missä me nyt
olemme? , Zzorpa kysyi. Kukaan ei vastannut. Mulsu kysyi oliko
kenelläkään karttaa. Furraro antoi Mulsulle jonkun kartan
tapaisen ja kertoi ”lainanneensa” sitä
henkilöltä joka oli istunut viereisessä
pyödässä. Kaikki kerääntyivät karttaa
tutkimaan. Todennäköisesti he olivat Huokauksen autiomaassa. He
olivat edenneet yön aikana mielettömän matkan. Mulsu tutki
karttaa ja etsi helppokulkuisimpaa tietä lähimpään
kaupunkiin, jotta he saisivat jotain juomaa. Hänen matkalle varmaansa
juomat olivat jääneet leiripaikalle äkkilähdön
tiimellyksessä. Kaikilla alkoi jo olla jano tunnin matkan jälkeen.
Champpi hoiperteli jo siihen malliin, että kovin kauaa ei edemmäs
jatkettaisi. Muutaman askelen kuluttua Champpi kaatui maahan. Night
haukkasi palan viikon vanhaa pullaansa ja sanoi jaksavansa raahata Champin
mukanaan. Tätä tukahduttavaa aavikko matkaa oli kuitenkin
jäljellä vielä muutaman tunnin matkanteon verran ja
yksitoisensa jälkeen he kaikki vaipuivat maahansa. Zzorpa otti
vielä viimeisen ryypyn taskumatistaan ja huusi ”Voi minkä
jumala teit. Ajoit meidät tänne keskelle helvettiä ilmaan
mitään. Täällä ei ole mitään vain
minä ja minun viinapulloni”. Ja samassa hänkin vajosi
paahtavan auringon alle...
Maailmassahan oli kolme Jumalaa. Viina, raha
ja sitten se vähemmän tunnettu ukkeli taivaissa. Tämä
oli Zzorpan käsitys. Mikään näistä ei kuitenkaan
heitä pelastanut. Furraro heräsi kovassa puisessa
sängyssä. Hän katseli ympärilleen. Hän oli
jonkinlaisessa kivisessä huoneessa. Hänen vasemmalla puolellaan
oli jykevän näköinen tammiovi. ”Tälläistäkö
on taivaassa. Tylsän näköinen paikka.” Furraro
ajatteli. Samassa ovi aukeni....
Toisessa huoneessa Mulsu hereili
vähitellen katsellen ympärilleen. Huoneessa ei ollut juuri
mitään katselemista lukuun ottamatta karhuntaljaa
seinällä. Mulsu nousi ylös ja suuntasi ovelle. Hän
avasi sen ja katsoi ulos. Hänen vasemmalla puolellaan aukeni
pitkä käytävä jonka varrella oli monia samanlaisia
ovia. käytävän toisessa päässä menivät
portaat alas. Viereinen ovi aukesi. Sieltä hoiperteli ulos Zzorba.
Mulsu ja Zzorpa jatkoivat matkaansa portaikkoon. Juuri kun he olivat
päässeet portaikon luo sitä ylös asteli pitkä
mustakaapuinen henkilö jonka kasvot peittivät musta huppu. Hahmo
puhui kolealla äänellä ”Teidän on tultava
mukaani. Vien teidät johtajamme luo”. Mulsu ja Zzorba
lähtivät seuraamaan hahmoa mitään sanomatta.
Laskeuduttuaan kierre portaat alas heidän eteensä aukeni suuri
kivinen sali joka oli koristeltu yltäpäältä kullalla ja
jalokivillä. Hahmo johdatti heidät salin toiseen
päätyyn. Heidän käskettiin odottaa siellä, jonkin
näköisen valtaistuimen edessä. ”Tästä
puodista voisi poimia hyvät rahat. Joka puolella kultaa.
Näillä joisi vaikka loppu elämän” Zzorpa tuumi.
Mulsu vain seisoi hiljaa ja tuijotti eteensä. Pian ovi heidän
vasemmalla puolellaan avautui ja sieltä asteli 3 ihmistä.
Ensimmäistä kumpikaan ei tuntenut mutta 2 muuta osottautuivat
Nightiksi ja Champiksi. Tämä ensimmäinen henkilö
istuutui valtaistuimelle ja odotti että ystävykset ensin
rauhottuisivat jälleen näkemisen riemusta. Sitten hän esittäytyi
Monoxideksi tämän kirkon ylimmäksi profeetaksi ja
päämieheksi. Tämän jälkeen Monoxide jähmettyi
järkytyksestä... Pian tästä toivuttuaan hän huusi
”Missä on rakas puudelin nahkaviittani” Yksi
mustakaapuisista syöksyi sisään ja kertoi sen olevan pesussa
koska Monoxide oli eilen tuhrinut sen suosikki ruokaansa (jonka oli julistanut
kirkkokunnan kansallis ruoaksi) saarioisten mikropizzaan. Monoxide uteli
Mulsulta minne he olivat matkalla ja saatuaan selville hän tajoutui
auttamaan heitä. Ensin kuitenkin tarjoiltiin ateria. Ajan kuluessa
selvisi että heidät oli löytänyt paikallinen intiaani
heimo joka oli heidät tuonut tänne luostariin puoli kuolleina.
Luostarissa vietetyn rauhallisen ajan
jälkeen joukkomme alkoi tehdä lähtöä.
Tätä ennen Monoxide kuitenkin lupautui antamaan jokaiselle joukon
jäsenelle yhden korvaamattoman esineen. Nightflightille tämä
ojensi itse siunaamansa mahtipitkon joka antaisi Nightille voimia
heidän matkansa synkimmilläkin poluilla. Monoxide kehotti
kuitenkin käyttämään tätä lahjaa hyvin
harkiten ja kertoi pitkon kestävän tuoreena ikuisesti sen saaman
siunauksen ansiosta. Champille annettiin täydellinen englannin
sanakirja (joka sisälsi myös täydellisen kieliopin) jotta he
voisivat kommunikoida kenen tahansa kanssa. Zzorpalle annettiin luostarin
munkkien tislaamaa paloviinaa joka lämmittäisi heitä
kylmimmissäkin pakkasissa. Mulsulle annettiin teflon
päällysteisiä mg:n luoteja joita luostarin aseseppä oli
valmistanut. Luostari oli kuulemma ainoa paikka jos niitä
valmistettiin. Yhtäkkiä Zzorpa huudahti ”Mutta missä
on Furraro” Monoxide vastasi tähän rauhaisalla
äänellään. Hän oon luostarin yrtti tarhassa
Yrttimestarin kanssa. Ja samassa Furraro tulikin sisään
selässään kaiken näköisiä rehuja. ”Ja
lahjani furrarolle ovat nämä yrtit.” Monoxide sanoi. Ja
niin lähti joukkomme taas matkaan...
To be continued...
|
