HOME
ABOUT US
SERVICES
HORSES
ACTIVITY
CONTACT US

About us-Me ja talli

Yksityistalli Merenja sijaitsee virtuaalisessa Iso-Britanniassa, Pohjoisessa Englannissa missä se on aina sijainnut kaikki nämä vuotensa (tarkkaa vuotta ei muisteta). Merenja aloitti pienen pienenä yksityistallina, jossa asui pelkästään omistajan omat ratsut. Omistajan haaveillessa suuremmasta yksityistallista, päätti hän laajentaa Merenjan toimintaa. Tähän ollaan sitten tultu ja näin vuodesta 2007 tammikuusta Merenjasta tuli virallisesti yksityistalli.
Tallilta on hieman yli kilometri meren rantaa ja se omistaa paljon maata, mutta sillä on hyvät liikenne yhteydet kaupunkeihin. Lähin pieni kaupunki sijaitsee alle kilometrin päässä Merenjasta ja se on rauhallinen ja viihtyisä paikka. Merenjalla on paljon peltoja joista se suurin osa tuotosta käytetään itse, hevosille ja loput myydään muualle. Peltojen lisäksi Merenjan mailla on paljon metsää ja nummia.

Tallin ympäristö

Kun Merenjaa tulee tietä pitkin huomaa ensiksi suuret puut, jotka levittäytyvät tien molemmin puolin. Pian alkaa näkyä valkoisia aitoja ja aivan pihan tuntumasta löytää pienen järven. Järven edessä kohoaa valkoinen päärakennus ja parin metrin päästä löytää tallin sekä ladon. Pihalta näkee jo suuren maneesin ja 24 hiekkapohjaista tarhaa sekä pyöröaitauksen ja pienen hiekkakentän. Vähän kauempaa erottaa laitumien aitoja ja suuren kentän. Pihalla kasvaa siellä täällä puita ja pari kukka istutusta on laitettu kauas hevosten tieltä.
Tallissa on tilaa yhteensä 30 hevoselle. Karsinat ovat tilavat ja niistä löytyy vesijuoma-automaatti, ruokakuppi ja suolakiven pidike. Karsinaa ympäröi vahvat puu seinät, josta puolet on kalteria ja hevonen pystyy myös työntämään päänsä ulos karsinasta kurkkiakseen ulos, hevosta voi myös estää kurkkimasta ulos laittamalla kalterisen yläoven paikoilleen. (ks. ensimmäistä kuvaa vasemmalla).
Tallissa on myös varustehuone, sieltä löytyy jokaisen hevosen henkilökohtaiset varusteet (satulat, harjat, loimet ym.). Varusteiden säilytystä varten on hankittu satula- ja suitsi-telineet satuloille ja suitsille sekä kaapit, jonne voi laittaa kaiken muun hevosen henkilökohtaiset varusteet. Varusteet pidetään visusti omilla paikoillaan siistissä järjestyksessä.
Tallista löytyy pesukarsina hevosen pesua varten ja sen vierestä löytyy talikoiden, luutien, lapioiden ja kottikärryjen säilytyspaikka. Jokaiselle on omat säilytys paikkansa ja ne pitää aina käytön jälkeen laittaa takaisin paikoilleen. .
Tallissa on eläinlääkärin oma vastaanotto ja Eläinlääkärimme on englantilainen Judith McLeon, joka on alansa parhaita ja tunnollisimpia eläinlääkäreitä. Judith hoitaa vain suureläimiä ja tilat ovat sen mukaiset, lisäksi meiltä löytyy yksi varsomiskarsina joka on aivan eläinlääkäri tilojen vieressä. Judith on vain Merenjan tallin hevosille käytössä. Sen lisäksi, että eläinlääkärimme hoitaa Merenjan hevosia hän käy läheisillä maatiloilla hoitamassa muita suureläimiä ja joitakin suureläimiä tulee myös Merenjaan käymään eläinlääkärin vastaan otolla.
Tallissamme on kengitys tilat. Lähinnä tilana on pieni "karsina" ilman ovi tms. Vain ketjut molemmin puolin ja pari tankoja jossa roikkuu monen kokoisia hevosenkenkiä. Meillä on oma vakituinen kengittäjämme, jonka saa kiinni puhelimitse ja on aina valmis tulemaan katsomaan sinun hevosesi kenkiä.
Kun Merenjan tiloja remontointiin tehtiin myös hevosille sopivat hieronta tilat. Oma hierojamme/hevosfysioterapeuttimme on kauan opiskellut Brianna Hood. Brianna on ollut kovin ihastunut tilojemme hieronta puoleen. Nimittäin meiltä saa lämpöhoitoa (tunnetaan myös nimellä infrapunahoito) jumittuneille lihaksille. Brianna käy aina pyydettäessä tallilla , mutta lämpöhoitoa voivat tallin asukkaat käyttää tarvittaessa.
Talikoiden ym. säilytyspaikan vierestä lähtee portaat jotka johtavat yläkertaan. Yläkerrassa on tallin sosiaaliset tilat, josta löytyy kaikista tulevista tapahtumista, muutoksista, tarhauksista, ruokinnasta ym. ilmoituksensa. Lisäksi ylhäällä on oma pieni tv-nurkkaus sohvineen ja tuoleineen. Yksi on vuodesohva ja halutessaan siinä voi vaikka ottaa pienet nokoset taikka jäädä yöksi (sovittaessa). Lisäksi ylhäältä löytyy pieni kokoinen keittiö ruokapöytineen. Siellä voi tarvittaessa tehdä ruokansa tai vain säilyttää esimerkiksi eväänsä jääkaapissa. Unohtamatta hevosaikakausi lehtiä, niitä löytyy paljon eri vuosilta.
Merenjan pihapiiriin kuuluu myös pientalli. Se on melkein samanlainen kuin suurempi tallikin. Siellä on vain 11 karsinaa, jotka ovat prikulleen samanlaisia kuin isomman tallin tilavat karsinat. Pienestä tallista löytyy myös varustehuone sekä pesukarsina ja talikoiden yms. säilytyspaikka. Pientalli on tarkoitettu vain Mondayn omille ratsuille.

    

Lähellä tallia komeilee suuri maneesi. Maneesiin johtaa kaksi ovea, toinen lyhyellä sivulla ja toinen pitkällä sivulla. Pitkän sivun ovea käytetään vain tapahtumien aikana. Estevarasto ja portaat ylös Kahvioon & tuomaritorniin sijaitsevat aivan lyhyen sivun oven tuntumassa. kahvio on käytössä tapahtumien aikana. Maneesi on hiekkapohjainen ja se lanataan joka aamu. Sen seinillä roikkuu suuria peilejä, joista voi tarkistaa ryhtiään ohi ratsastaessaan. Katsomopenkit on valloittanut maneesin toisen pitkistä sivuista ja sinne mahtuu mukavasti porukkaa eikä kellään pitäisi olla vaikeuksia löytää istumapaikkaa.
Merenja omistaa myös kaksi hiekkapohjaista kenttää. Kentät ovat erikokoisia ja suuremmalla kentällä pystyisi kaksi ratsukko suorittamaan kouluohjelman moitteetta tulematta toisen radalle. Isoa kenttää ympäröi tukevat valkoiset aidat.
Pienemmällä kentällä on vain valkoiset kouluaidat ja lähinnä se on tarkoitettu sileään ratsastustyöskentelyyn tai koulukisoihin.
Molempien kenttien vierestä löytyy tuomaritorni ja katsomo (pienellä kentällä se on pienempi). Suuren kentän luota löytyy myös estevarasto. Kilpailuiden ajan kenttien viereen voidaan pystyttää telttakahvio.
Pienemmän kentän vierestä löytää tallin pyöröaitauksen jossa voi juoksuttaa hevosta liinassa tai vapaana, ratsastusta ei suositella. Pyöröaitauksessakin on hiekkapohja ja siinä on harvinaisesti katto päällä.
Merenjalla on oma latonsa, josta löytää hevosten heinät sekä muut rehut. Lato on lähellä tallia, joten hevosten appeiden vieminen talliin ei ole kovin pitkä matka, varsinkin kun apuna kantamiseen voi vaikka käyttää kottikärryjä. Heinät löytyvät yläparrulta ja alhaalla on muut väkirehu, sangot sekä pussit ym. Ladosta löytyy myös jokaisen hevosen ruokinta ohjetta ja omistajat voivat tehdä siihen milloin haluavat muutoksia.
Päärakennus on tallin omistajan oma talo. Se on pieni kaksi kerroksinen valkoinen omakotitalo. Päärakennus sijaitsee lähellä tallille johtavaa tietä, järven edessä. Rakennuksessa asuu myös väliaikaisesti pari talliapulaista.
Merenjan tallipihasta löytyy 24 hiekkapohjaista tarhaa, Tarhojen koot vaihtelevat. Ne on aidattu tukevin valkoisin aidoin (n.180cm korkeat) ja jokaisessa tarhassa on vesisanko joka on aina täynnä raikasta vettä. Suuremmista tarhoista löytyy myös sateen varalle katos. Tallilla on 10 niitty laidunta, ja hieman metsän rajaa löytyy laitumilta. Kuten tarhat nekin on aidattu tukevin n.180cm korkein aidoin. Laitumilla on suoja sekä vesikaukalo, joka täytetään tarvittaessa. Laitumia ei käytetä kaikkia samaan aikaan vaan puolet ovat kesäaikana käytössä ja puolet talviaikana. Kesällä laitumia tarkastellaan säännöllisesti myrkyllisten kasvien varalta. Myös pari suurinta laidunta ovat kesäaikana kesälaitumia hevosille (kesälaidun paikkaa voi kysellä).

    

Pohjois-Englannin sää on ilmasto on kesällä mukavan lämmintä ja talvella tulee lunta sekä räntään. Vettä satelee pitkin vuotta, mutta aurinkoisia päiviäkin löytyy. Merenjan mailla on mukavat maastot. Löytyy paljon metsiä joissa taas on tuhansia erilaisia polkuja jotka mutkittelevat ympäri seutua. Englanti tunnetaan nummistaan ja niitä löytyy mailtamme runsaasti ja ovat vapaasti käytössä. Vähän yli kilometrin päässä tallista voi päästä meren rannan tuntumaa ja katsella kallioilta suoraan vaahtoavaan mereen ja ratsastaa rannalla. Merenjan mailla on myös paljon peltoja joista suurin osa on aidattu, mutta oli aidattu tai ei pellolla ei saa kävellä. Reunamia pitkin voi mennä vahingoittamasta satoa.
Maillamme on 18 esteen maastorata, joka on tallin asustavien hevosten käytössä. Rata on vaihtelevaa ja sieltä löytyy mm. vesieste. Jokaisen esteen kohdalla voi valita vaativamman tai helpomman reitin. Helpompi vie vain enemmän aikaa kuin vaativampi.
Jos haluat uittaa hevostasi siihen on mahdollisuus, nimittäin Merenjan tallin ympäristöstä löytyy järvi. Ensiksi pitää vain mennä aivan järvenpäähän, kauemmas tallin pihapiiristä. Sieltä löytyy mukava pieni hiekkainen "ranta", josta pääsee helposti uittamaan hevostaan kuumina kesä päivinä.

Henkilökunta

Merenjassa sinua ovat palvelemassa omistajan lisäksi myös joukkomuita hevosalan ammattilaisia. Tallimestarimme on Will Malins Hän on roteva irlantilainen n. 50 vuotias mies joka on kouluttautunut alansa yhdeksi parhaimmaksi. Will on tunnollinen, muttei kovin puhelias tapaus. Will hoitaa hyvin hevosia ja jotkut sanovat häntä hevoskuiskaavaksi, sillä mies tulee todella hyvin toimeen hevosten kanssa.
Talliapulaisina on Sophie Maréchal, joka on kouluttautunut kotimaassaan Ranskassa hevosenhoitajaksi ja opiskelee yhä Englannista käsin. Sophie on 19-vuotias blondi ja on hyvin tarkka työssään. Hän hoitaa hevosia hyvin ja ammattimaisesti, mutta jää joskus suustansa kiinni. Nimittäin Sophie jaksaa puhua tunti tolkulla yhteen menoon nopeaan tahtiin englantia. Kuulisittepa kun hän puhuu ranskaa! Sophiella on vuokralla huoneisto läheisestä kaupunkista, mistä hän aina hurjastelee tallille ikä lopulla kuplallaan.
Andrew Chichester. nuori mies on 20-vuotias englantilainen tallipoikamme ja asustaa lähimmässä kaupungissa vuokrahuoneistossa. Andrew hoitaa usein hevosten liikutuksen ja on hyvä ratsastaja, nuorempana kilpaili paljonkin. Andrew on opiskelunsa päättäny hyvin arvosanoin ja työssään hän on hyvin määrätietoinen (usein saakin kouluttaa Mondayn joitakin varsoja).
Maria Lehtovuori. Maria on tallin toinen suomalainen henkilökunnan jäsen, Mondayn lisäksi. Maria opiskelee tällä hetkellä ratsastuksen opettajaksi englannista käsin ja auttaa paljon nuorien hevosten koulutuksessa. 21-vuotias ruskea hiuksinen neitonen on hiljainen, mutta tarvittaessa Mariastakin lähtee ääntä.
Hannelore Bierlich, saksalaisnainen, noin 30-vuotias ja asuu tällä hetkellä miehensä kanssa lähi kaupungissa. Hannelore on hyvin osaava ja osaa olla tiukka tietyistä asioista. Hannelore hoitaa usein hevosten ruokkimisen, mutta tekee paljon muitakin talli hommia.
Fredrika Skeppar. Joukkoomme mahtuu myös ruotsalainen Fredrika, jonka voi tunnistaa vaaleista hiuksistaaan ja sinisistä silmistään, sekä pisamistaan heti ruostsalaiseksi. Fredrika on tallin ilopilleri ja ei ihan voita Sophielle puhumis kilvassa, mutta läheltä liippaa. Fredrika on 27-vuotias opiskelunsa opiskellut nuori nainen ja nyt hän vain etsii itselleen omaa hevosta ja tekee hyvää työtä Merenjassa.
Lisäksi Merenjassa palvelee päivittäin eläinlääkärimme Judith McLeon, keski-ikäinen englantilaisnainen. Puhelin soiton päässä ovat raavas englantilainen kengittäjämme Heath Andersson sekä hevoshieroja/fysioterapeutti Brianna Hood. Päivittäin valmennuksia pitää, meille tiukka, vaativa, asiantunteva, mutta myös huumorintajuinen valmentaja Janson Hacker, Alankomaista.
Lisäksi talliapulaisia ja muita henkilökuntaa tulee ja menee Merenjassa.

Kuvia Merenjan tiloista


Kuvia Merenjan maista



Layout & text © Monday, Photos © John Barr & Trakehner Gestüt Hämelschenburg