Tollo nimeltä Wilma...

...on luonteeltaan aivan mahtava koira, kiihkeä taistelija jonka motivaatio on huipussaan. Minulla on ollut ilo paitsi tuntea Wilma penikasta saakka niin ennen kaikkea etuoikeus myös ohjata tätä mahtavaa olentoa ja treenata sen kanssa "täysipäiväisenä ohjaajana" kaksi mahtavaa ja tapahtumarikasta vuotta.

Minun, Kirsin ja Wilman tiivis yhteistyö ja ystävyys alkoi jo Wilman ollessa pikku pentu. Wilman agility uran alkuaikoina paneuduin pääsääntöisesti Kirsin ja Wilman valmentamiseen, mutta tammikuussa 2004 Wilma siirtyi täyspäiväisesti minun ohjaukseeni. Tätä onnea ja ihanuutta, jos toki hikeä, verta ja kyyneleitäkin kesti kaksi mahtavaa vuotta. Agility Wilman kanssa oli jotain elämää suurempaa; täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Wilman agilityuraan mahtui niin huikaisevia tuloksiakin kuin toinen toistaan upeampia hyllyttämisiäkin - Wilma kun sattuu olemaan sellaista herkemmin irtoavaa sorttia ;) Wilma ei olisi Wilma jos sen agility ura ei olisi päättynyt sillä tavalla kuin se päättyi: vauhdilla ja vaarallisella tilanteella. Syksyllä 2006 Wilma. tollomaiseen tapaansa, toheloi polvestaan ristisiteet rikki. Ihme kyllä tämä tapaus EI tapahtunut agilitykentällä... Vamman laadun ja koiran iän huomioiden, olihan Wilma loukkaantuessaan jo yli 7 vuotias, päädyimme Kirsin kanssa ratkaisuun joka sisälsi Wilman agilitystä eläkkeelle jäämisen.

Wilma ei pienistä hätkähtänyt ja teki kaiken nopeasti; tämä "asenne" osoittautui todeksi jopa Wilman menehtyessä. Wilma kuoli äkillisesti kotonaan läheistensä ympäröimänä. Kaikki kävi niin äkkiä. Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi todettiin keuhkojen kasaan painuminen, jonka lienee aiheuttaneet muutokset keuhkoissa. Muutoksia (kasvaimia) löytyi myös maksasta. Mitään oireita Wilmalla ei kuitenkaan ollut ilmennyt, Wilma ei pienistä - eikä isommistakaan näemmä, hätkähtänyt, ja kaiken piti tapahtua nopeasti.

Kiitos Wilma yhteisistä hetkistä, en tule koskaan unohtamaan niitä!

  Muistojeni ”Mustakarhu”...

"Belgissä on poweria" lause täsmäsi Cereen täydellisesti. Virtaa ja temperamenttia tässä koirassa piisasi vaikka muille jakaa, ja agility Ceren kanssa oli "elämää suurempaa". Radan reunalla Cere tuppaasi olemaan oikea sählä, mutta lähtölinjalle asettauduttuaan se muuttui viilipytyksi, jonka keskittymistä ei mikään häirinnyt. Ei kerrassaan mitään ylimääräistä riekkumista ja hosumista, vain täydellistä kuuliaisuutta, hallittavuutta ja menemisen riemua.

Koska Cere oli belgimäiseen tapaan oikea "sähköjänis", temperamentin ja kiihkon ilmentymä, oli ohjauksen oltava täysin päinvastaista, eli rauhallista ja selkeää. Ohjaajan hosuminen sai Ceren vain hermostumaan ja hosumaan entistä enemmän, koska se yritti aina viimeiseen asti toimia ohjaajan tahdon mukaisesti. "Luota koiraasi" oli ehkäpä tärkein lause Ceren ohjaamisessa. Kun Cereen luotti ja antoi sille tilaa suorittaa esteet, niin kyllä se täytti ohjaajansa odotukset moninkertaisesti. Pieni vinkki ja se oli aina valmis toteuttamaan ohjaajan toiveen, enkä varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka oli mahdollista Ceren kokoisen koiran kääntyä niin tiukasti ja nopeasti.

Cere nukkui pois perjantaina 25.11.2005, illalla satoi ja oli mustaa, lauantaiaamuna maan peitti kaunis lumi kerros, Ceren kunniaksi, siitä olen varma.

Hei, hei Cere, hyvää matkaa… Aina ajatuksissa, aina sydämessä.

Hyvää ystävää ja työtoveria suuresti ikävöiden,
Sanna