Tampereella 16.8.2003, Kali suoritti luonnetestin hyväksytysti loppupistein 110p, laukausvarma, tuomareina toimivat Kai Tarkka ja Sami Kiiveri.
Mitään yllättävää ei testissä tullut ilmi, vaan testitulos oli juuri sellainen kuin Kalilta saattoi odottaakin, hillittyä hallittua käytöstä ilman ylilyöntejä suuntaan tai toiseen. Ainoana yllätyksenä se, että Kali suostui taistelemaan jopa tuomarinkin kanssa. Tuomarit luonnehtivat Kalin testitulosta sanalla "pieni", sillä lähes kaikki osiot olivat +1 tai -1, poikkeuksena temperamentti ja luokse päästävyys, jotka molemmat olivat +3, mitään muuta Kalilta ei olisi voinut odottaakaan, hyväntahtoinen, luokse päästävä ja vilkas, se on meidän Kali-Kaamea :).
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, eli Kali harrastaa...
Sosiaaliset metsästysretket ovat olleet Kalin tärkein ja rakkain harrastus, ennen, nyt ja tulevaisuudessakin, luulen, mutta
niiden lisäksi Kalilla on ollut nuorena plikkana ohjelmistossaan
joskus muutakin puuhaa. Koska Kali oli - ja on edelleen, 15 vuoden iässä,
erittäin liikunnallinen ja aktiivinen koira, sen lempi puuhat liittyvät tietenkin
erityisesti liikuntaan. Se rakastaa vapaana juoksemista ja viihtyi erinomaisesti myös
vieheen perässä vinttikoira radalla vielä 10-vuotiaanakin. Nuorempana Kalin
harrastusrepertuariin kuuluivat myös agility ja toko.
Agility kuului Kalin ohjelmistoon sangen tiiviisti vuodet 1999-2006,
ja näinä vuosina se osoittautui kaikista kouluttamistani koirista monimutkaisimmaksi olennoksi.
Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi, Kalin myötä agilitystä tuli minulle yhä tärkeämpi harrastus. Kalin ylpeydestä,
itsenäisyydestä sekä halutun käyttäytymisen suuresta välimatkasta verrattuna geneettisesti ohjelmoituun käyttäytymiseen
johtuen, sen opettaminen ja motivointi oli haastavaa ja mielenkiintoista. Päätä sai käyttää ja harjoituksiin oli todella
paneuduttava. Kalista ei tullut Agilityn Suomenmestaria, tuskin edes agilitykoiraa. Siitä tuli "avustajakoira", ja siinä se
on tehnyt kullanarvoista työtä. Kalin antamaa oppia koiran käyttäytymisen, kouluttamisen, motivoinnin ja ohjaamisen suhteen
ei voi rahalla mitata, eikä yksikään "ihmisguru" pysty samaan.
Maaliskuussa 2006 Kali-Kaamea teki uransa viimeisen kilpailu startin; radalle lähdettiin sekavin tunnelmin, haikeana ja
täydellä riemulla. Tulokseksi Kalille tuli hyl, väärä rata, kuten monta kertaa aiemminkin, silti rata oli elämämme paras.
Täynnä riemua. Pakottavaa syytä Kalin agility uran lopettamiseen ei ollut - muualla kuin omassa päässäni. Halusin
muistaa viimeisen yhteisen kisamme koitoksena jossa koira kiitää taikakulkusten helistessä joka askeleella: kevyesti,
ketterästi.
Halusin koiran jäävän eläkkeelle täysin terveenä ja hyväkuntoisena, sen Kali-Kaamea on todella ansainnut, niin
loistavaa työtä se on vuosien saatossa tehnyt.
Ratajuoksu oli Kalin ehdottomasti rakkain harrastus - mitä muuta edes voi odottaa, kun kyseessä on
voimakkaan saalisvietin omaava ja liikkumista rakastava koira.
Vinttikoiraratahan on sille oikea unelmien täyttymys ;).
Kalin oma suosikki matka oli 480m, koska siinnä sai juosta piiiiiiiiitkään.
Kalin kanssa on harrastettu hieman myös TOKOa ja se suoritti tehtävät iloisesti.
Erityisesti luoksetulo ja seuraaminen ovat kivoja
liikkeitä ja paikalla makuussa Kali olisi pysynyt luultavasti maailman
tappiin asti, sillä ei ole mihinkään kiire.
Muutamaan tottelevaisuuskokeeseenkin Kali on ehtinyt elämänsä aikana osallistua.
Ensimmäisen kerran Kalin tottelevaisuutta mitattiin ensimmäisen Seinäjoen Jahtihaukuissa elokuussa 1999.
Kyseessä oli metsästyskoirien tottelevaisuuskisa, jossa suoritettavina temppuina oli mm. autoon meno ja "makkara repun
vahtiminen". Repun vahtiminen ei Kalille tuottanut ongelmaa, Kali makasi kylmän tyynesti repun vieressä piittaamatta
pätkääkään makkaroista. Sen sijaan Saabiin nouseminen kummastutti Kalia, sillä Kali ei ole tottunut matkustamaan
"matolaatikoissa" vaan ainoastaan autossa... :) Ensimmäinen virallinen tottelevaisuuskoe oli Tampereella syyskuussa
2001, tuomarina Juha Kurtti ja tulos ALO2 pistein 155.
Näyttelyissä Kalin kanssa käytiin harvakseltaan. SERTit tulivat kasaan kolmessa
ensimmäisessä avoimenluokan näyttelyssä
ja onpa jokunen RYP sijoituskin tullut. Koska Kali on rekisteröity ER-rekisteriin,
CACIBeja se ei ole voinut ottaa
vastaan. Kali on myös saavuttanut PN2 tuloksen
laikojen erikoisnäyttelyssä vuonna 2001, tuomarina oli silloin Paula Heikkinen-Lehkonen ja
tätänykyään
veteraaniluokassa Kalima oli usein paitsi ROP-VET, myös ROP.
Kalin titteleitä ja saavutuksia elämän varrelta...
-
Sydän-Hämeen koiraharrastajien vuoden TOKO-koira v-2001
- 2.sija Metsästyskoirien tottelevaisuus kilpailussa Jahtihaukuissa v-1999
- Sydän-Hämeen Koiraharrastajien vuoden Agilitykoira 2.sija v-2003
- Sydän-Hämeen Koiraharrastajien vuoden Agilitykoira 3.sija v-2004