Nellin tarina

Ensitapaaminen

Nelli syntyi Sodankylässä 1.10.1995. Nelli oli kultaisennoutajan ja pienimünsterinseisojan risteytys. Nelli tuli minulle marraskuussa -96, kun entiset omistajat joutuivat luopumaan siitä pitovaikeuksien vuoksi. Aluksi Nelli oli vähän arka ja pysytteli mieluiten omissa oloissaan, mutta tuolloisessa postimerkin kokoisessa asunnossani pakoilu oli vaikeaa, ja vähitellen yhteistyömme alkoi sujua.

Nelli Jyväskylässä keväällä 2001

Alkutaival

Kovin kauaa emme ehtineet silloisella opiskelupaikkakunnallani Sodankylässä asua, vaan matka suuntautui kääntäjän opintojeni perässä Kouvolaan. Aluksi epäilin, miten maalla elänyt koira oppisi elämään kaupungissa, mutta minkäänlaisia ongelmia ei tullut. Kaupunkielämä päinvastoin avasi ovet uusiin harrastuspiireihin.

Terveys

Myöhemmin elämänsä varrella Nelli kohtasi monenlaisia vastoinkäymisiä, ja jollakin tavalla se tuntui olevan epäonnen lapsi. Nelli oli allerginen monille asioille - kuten useammille ruoka-aineille ja lääkkeille. Kun allergiat huomattiin, se paransi Nellin elämänlaatua huomattavasti ja entinen laiha ja rapsutteleva takkukasa alkoi jo muistuttaa koiraa. Nellin kanssa eläinlääkärien kliniikat tulivat tutuiksi, sillä sitä sai kuljettaa vastaanotolla vähän väliä milloin mistäkin syystä. Nelli kärsi ajoittain korva- ja silmätulehduskierteistä, anaalivaivoista, selkävaivoista ja milloin mistäkin, mutta koiran iloista perusluonnetta vaivat eivät koskaan nujertaneet.

Juoksuaika Nellin kanssa oli varsin ongelmallinen. Juoksu oli aina hyvin pitkä ja voimakas, joten lopulta Nelli oli aina joko tulossa juoksuun tai toipumassa siitä. Tämä ongelma ratkesi steriloinnilla, ja epäilijöille kerrottakoon, että koskaan siitä ei seurannut virtsankarkailua, lihomista tai flegmaattisuutta, joten taas saatiin hieman parannettua elämänlaatua.

Harrastukset

Nelli oli ensimmäinen varsinainen harrastuskoirani, joten se sai olla koekaniinina monessa asiassa. Ensimmäistä kertaa tutustuimme tokoon Sodankylässä opiskellessani. Nelli oli melko vaikeasti motivoitavissa, ja pahaksi onneksemme satuimme ryhmään, jonka "perinteiset" koulutusmetodit eivät juuri rohkaisseet koiraa toimimaan aktiivisesti.

Tokoilu jäi sitten unholaan, kunnes vuonna 1997 muutin opiskelemaan Kouvolaan ja Kaakon noutajakoirayhdistyksen ja Kouvolan seudun seurakoirakerhon innostavien toko-kouluttajien ansiosta innostuin tokosta uudelleen. Samoihin aikoihin tutustuin myös naksutinkoulutukseen.

Positiivisin keinoin koulutettuna toko-liikkeiden opettaminen alkoi pikkuhiljaa onnistua. Sain Nellin jälleen myös noutamaan. Nimittäin kerran koiran pureskellessa kapulaa karjaisin sille "EI", jolloin Nelli sylkäisi kapulan pois ja päätti enää koskaan olla koskematta moiseen kapistukseen. Mutta niinpä se noutokin sitten vain opeteltiin uudelleen alusta alkaen. Tokon avoin luokka saatiin lopulta kahlattua läpi, tulokset ovat nähtävillä Nellin tulossivulla.

Näinkö sitä kapulaa pidetään?

Satunnaisesti kokeilimme Nellin kanssa myös muita harrastuksia. Verijälkeä (mejä) kokeilimme muutamaan otteeseen, ja hyvin Nelli jälkeä nuuskutteli. Kerran kokeilimme sorsastustakin, ja Nelli toi ammutun linnun vedestä ilman että kumpikaan meistä tiesi harrastuksesta sen enempää.

Agilityä treenasimme säännöllisesti. Nellin lempiesteitä olivat putki ja puomi, joille se varsin omatoimisesti yritti juosta aina kun silmä vältti. Nelli oli todella tarkka ohjattava agilityssä, eikä antanut ohjausvirheitä anteeksi. Varsin opettavainen tapaus siis. Agilityssä etenimme harjoituskisoihin asti, mutta sitten Nellin pahentuneet selkävaivat alkoivat haitata hyppelyä ja siihen loppui agilityharrastuksemme.

Temput

Nelli osasi laajan kirjon myös erilaisia hupitemppuja, kuten tässä "jänisistunnan". Nelli osasi näyttää käskystä nenäni kuonollaan, se myös osasi näyttää sormet nimeltä ja tietenkin antaa käskystä oikean ja vasemman tassun. Yksi suosituimmista tempuista oli "pum-temppu", jossa koira suorilta jaloiltaan kellahti tassut taivasta kohti. Saattoipa se joskus kaupan päälle kiepahtaa koko kierroksenkin selän kautta ympäri. Myös "hävettääkö?" temppu oli aika hauska, kun Nelli laittoi tassun kuonon päälle ja näytti hyvin katuvaiselta :)

Koska olen itse venäjän kielen harrastaja, opetin huvikseni monet käskysanat Nellille myös venäjäksi. Kävimme Nellin kanssa puhumassa kotikuntamme koulussa, jossa venäjän kielen ryhmää ei meinattu saada millään kasaan. Näytin oppilaille kaikkia hauskoja temppuja, jotka käskytin venäjäksi (ja salaa käsimerkeillä :) ja sanoin, että jos koira pystyy oppimaan venäjää, takuulla jokainen teistä pystyy siihen myös. Tarina kertoo, että niin suurta venäjän opiskelijoiden ryhmää kuin sinä vuonna oli, ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen kotikunnassani nähty :)

Jäähyväiset

Kesällä 2002 olin muutamaan otteeseen ihmetellyt sitä, miten helposti Nelli oli alkanut väsyä lyhyidenkin lenkkien jälkeen ja yskästä se oli myös kärsinyt. Täysin odottamatta Nellin tila alkoi äkillisesti huonotua syyskuussa -02 ja vain parin viikon sairastelun jälkeen Nellillä todettiin niin paha keuhkokasvain, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukuttaa Nelli ikiuneen kuukautta ennen seitsemättä syntymäpäivää.

Jokainen lemmikeistämme on kai täällä - sen lisäksi että ovat parhaita ystäviämme - myös opettamassa meille jotakin. Nelli opetti minulle koiran kouluttajana pitkämielisyyttä, kekseliäisyyttä, motivoinnin moninaisuutta, nöyryyttä ja paljon muutakin. Nelli ei ollut mikään unelmien harrastuskoira, mutta oli omana persoonanaan tietenkin hyvin tärkeä minulle. Aika veitikka koiraksi.

Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
sinua paljon rakastin.
(Laaksonen, Bäckman, Elkomaa)

Nellin kanssa Kivitunturissa kesällä 2002

Takaisin