Jetan sivulle

Jetta

Jetta asustelee kanssani Pellossa. Jetta muutti iloksemme huhtikuun alussa 2008. Jetta on Mitzun siskon tyttö, ja oli hienoa saada meille pentu, joka on läheistä sukua Mitzulle.

Pentuajan perusteella Jetta vaikutta todella kivalta koiralta. Se suhtautuu kaikkeen uuteen innokkaasti, avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Hyvän alun sosiaalistamiselle Jetta on saanut jo pentukodissaan ja me olemme sitä ahkerasti jatkaneet. Tosin Jetta vaikuttaa hyvin itsenäiseltä ja vahvatahtoiselta nuorelta, joka kulkee miellään omia polkujaan. Ihmisten katoaminen Jetan näköpiiristä ei sitä paljon huoleta.

Jetta rakastaa leluilla leikkimistä, taistelee mielellään ja on äärettömän ahne ruualle, joten siinäpä on parhaat mahdolliset eväät pennun kouluttamiseen harrastuksiin ja elämään yleensäkin. Virta ei tästä ikiliikkujasta hevin lopu, vaan se touhottaa innokkaasti menemään niin kauan kuin jotakin tapahtuu ja sitten kun virta loppuu, nukutaan tovi syvää unta, jonka jälkeen onkin taas kaikki voimavarat käytössä :)

Jetta juoksee
Jetta juoksentelee kotimaisemissa.

Niin kuin asiaan kuuluu, Jetta viettää varsin railakasta pennun elämää ja harrastaa pikku kepposia, joiden ideoimiseen sillä riittää mielikuvitusta lähes loputtomasti :) Leikkien varjolla on jo jonkin verran alettu tutustua toko-juttujen ihmeelliseen maailmaan ja toiveissa on, että Jetasta kasvaisi kelpo toko-koira. Ykköstoiveena siis on toko, mutta katsotaan sitten ajan myötä tuleeko muitakin harrastuksia kuvaan :)

© Oili Huotari © Oili Huotari
Jetan kanssa pentutapaamisen tokoissa Valkeakoskella 1.6.2008. Kuvat Oili Huotari.

Jetan sivulle