Kissaihminen hurahtaa koiriin!

In English
Minähän en ole ollut pienestä asti koiraihminen niin kuin monet muut koiraihmiset ja kasvattajat. Olen aina ollut kissaihminen. Jos minulle olisi joku sanonut 15 vuotta sitten, että minulla vielä joskus on neljä koiraa ja haaveilen mopsien kasvattamisesta, niin näinköhän olisin uskonut...? Mutta niin siinä vain pääsi käymään!
Minulla oli lapsena kotona aina kissoja. Lehmistäkin pidin kovin, sillä niitäkin meillä oli. Varsinkin pienten vasikoiden syntymä oli aina sellainen pienen ihmisen elämän kohokohta!
Oheisessa kuvassa ei kuitenkaan ole vasikka, vaan poronvasa. ;-) Kuva on muistaakseni kesältä 1974. Tuolloin tälle vasalle ei poroerotuksessa löytynyt emoa ja niin siitä tuli meidän lemmikkiporomme, Rapeli. Tuttipullosta pientä syötettiin, kunnes oppi syömään kiinteää ravintoa ja lehmien rehuja. Mutta koiristahan tässä piti puhua... Koiriakin meillä kotona oli liki koko lapsuuteni ajan, lähinnä isäni monirotuisia pystykorvaisia lintukoiria. Mutta minä olin pesunkestävä kissaihminen!

 

Isäpappa harrastaa porohommia vielä vanhoilla päivilläänkin.
Kuva poroerotuksesta, kuvaaja Juha Nyman. 
Ensimmäiset koiraihmistuntemukseni heräsivät pystykorvaisen Töpön tullessa meille, taisipa olla vuosi 1978. Töpö kuoli tapaturmaisesti muutaman vuoden ikäisenä, jonka jälkeen meille tuli musta Turre-koira, pystykorvasekoitus sekin. Mutta vielä en kutsunut itseäni koiraihmiseksi. ;-)
Seuraava läheisempi koirakokemus olikin sitten suomenajokoiraisän ja beagle-emän rakkauslapsi Roope, joka saapui meille syksyllä 1991, jolloin asustelin jo omikseni. Metsästyskoiraa Roopesta ei tullut, vaan mamman oma sohvaperuna. Kun Roopen kanssa pääsin tutustelemaan koiralliseen elämään, heräsi haave kultaisestanoutajasta Roopelle kaveriksi. Niinpä Toni-kultsu muuttikin meille joulukuussa 1993. Näin minusta oli tullut täysiverinen koiraihminen ja ennen kaikkea kultsuihminen, sillä seuraavana kesänä meille muutti Luke-kultsu.

Kultsuihmisestä mopsi-ihmiseksi
Niin, kuinkas tässä sitten pääsi näin käymään? Minähän olin aina sitä mieltä, että koiran pitää olla koiran kokoinen eli kultsu! ;-) Vaan kuinkas ollakaan, eräänä keskiviikkoiltana 1990-luvulla katsoessani suomalaista tv-sarjaa Metsolat, ohjelmassa Tassu-mopsi makasi sängyssä Annikki-emännän ja Antti-isännän välissä, niin silloin se minuun iski! MOPSIKUUME!! Siitä alkoi tutustuminen mopsiin rotuna ja kaiken mahdollisen mopsitietouden hankkiminen. Mopsin hankinta oli monen vuoden projekti. Suunnittelin mopsinpennun hankkimista, mutta sitten kuulin, että Milla-mopsi etsii kotia eläkeläispäivikseen ja niin Milla tuli meille 8-vuotiaana keväällä 2001. Milla kietoi heti niin meidät kuin kaikki sukulaisemme ja tuttavammekin etutassunsa ympärille.
Ja kun yhden mopsin hankkii, niin siitähän se sitten lähtee... Keväällä 2002 meille sitten tuli Miina-mopsi, 8-viikon ikäisenä pienenä pirpanana. Miinan kanssa yhteistä taivalta taittaessa minua alkoi kiinnostamaan kovin jalostuskin ja niinpä toukokuussa 2004 kävin kasvattajan peruskurssin. Kasvattajan jatkokurssin suoritin tammikuussa 2008, päättötyöstäkin sain laatuarvosanaksi ERI. ;-)

Aatuutilullaa... mistähän se nimi taisi tulla?

Kennelnimen keksiminen tuntui liki ylivoimaisen vaikealta asialta. Sinnikkäästi yritin kehitellä nimeä, jossa olisi silloisten mopsiemme Millan ja Miinan nimet jollakin tavalla yhdistettyinä.
Jostain sitten vain tuli tuo Aatuutilullaa, ihan muita asioita miettiessäni. Ja sehän on mitä mopsimaisin kennelnimi! Mopsit kun ovat sellaisia sylittelijöitä ja kainaloisia. Istahdapa johonkin tai heitä pitkällesi sohvalle, niin kohta ovat mopsit sylissä tai kainalossa tuhisemassa ja täytyy kyllä myöntää, että monesti siihen rauhalliseen tuhinaan on poski poskea vasten nukahdettukin.

Kennelnimen sain tammikuussa 2005. Tarkoituksenani on kasvattaa harrastuksenomaisesti luonteeltaan mopsimaisen iloisia ja ihmisrakkaita, terveitä, rodunomaisia mopseja perheenjäseniksi ja harrastuskavereiksi. Omalta osaltani pyrin vaikuttamaan myös siihen, että mopsien terveyttä tutkittaisiin virallisin tutkimuksin. Omat koiramme elävät meidän kanssamme perheenjäseninä ja äsken tuli jo todettuakin, että yhdessä meillä nukutaankin! :-)
Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Koirankasvattajien, Suomen Mopsikerhon, Uudenmaan Mopsiystävien ja Oulun Koirakerhon jäsen.
Mopsimaisin miettehin

Tuula

Kennel Aatuutilullaa