PERHOVAPA BAMBUSTA Bambuvavan rakentajan tietopankki © Tapani Salmi 2001,02,03,04

BAMBUVAVAN RAKENTAMISEN TYÖKALUT JA TYÖVAIHEET

Bambu (bamboo, cane)

Kerron tässä kuinka itse olen rakentanut ja rakennan vapani. Rakennan mielestäni ensi sijassa "uusia" vapoja, en yritä käyttää vanhoja liimoja, lakkoja tai holkkeja tehdäkseni vanhojen vapojen kopioita. Vältän myös työvaiheita (liiallinen liekitys jne), joiden tiedetään huonontavan vavan laatua tai kestävyyttä. Rakennan kokonaan käsityönä, erilaiset jyrsimet ja koneelliset höylät tietenkin nopeuttaisivat asiaa. Vapojen mitat (taper) ovat kuitenkin yleensä vanhojen vapojen "kopioita", joita sitten voi myös muunnella esim. 4 tai 5 säleiseksi. Olen kokeillut erilaisia rakennustapoja, liottamista, liimoja, lakkoja, holkkeja jne, koska se on mielestäni tolkuttoman hauskaa ja opettavaa. Rakennan vapoja "itselleni" ja siksi en ole niin vaativa siitä, ettei vapaan jäisi joku liimasauma tai mutka. Ei ryppyotsaisuutta! Tärkeintä olisi oppia materiaalin käyttäytymisestä ja rakentamisesta jotain sellaista uutta, joka auttaa mukavampien vapojen valmistamisessa
Vavanrakennukseen käytetty bambu (bamboo, cane, Arundinaria amabilis) on peräisin keski-Kiinasta (pandojen esiintymisualue), sitä kutsutaan Tonkin-bambuksi (Tonkin Cane), vaikka se ei ole Tonkinin kaupungista. Muuta kuin tätä erittäin pitkä- ja voimakassäikeistä bambua ei kannata käyttää, ei edes rakentamisen harjoitteluun! Bambun salaisuus on pintarakenteen vahvat kuidut (power fibers), jotka antavat vavalle sen ominaisuudet. Bambu tuodaan 12' (360 cm) pitkinä salkoina (pole), joiden läpimitta on 8-10-11 cm, ympärysmitta siis jopa 150 mm ja seinämän paksuus 6-8-10 mm. Salko on useimmiten katkaistu kahdeksi 6' (180cm) pätkäksi. Bambun arvo ja laatu riippuu mm pinnan virheettömyydestä, kuitujen (power fibres) paksuudesta ja määrästä, suoruudesta jne ja bambu luokitellaan ja hinnoitellaan useisiin luokkiin. USAssa halvin laatu maksaa esim alle 15 €/ salko ja kallein 45 €. Rahti Suomeen onkin sitten jo eri juttu. Bambun tulee olla kuivaa, kuiva bambu on haljennut usein jopa koko salon pituudelta! Bambu olisi hyvä säilyttää mahdollisimman kuivassa ja rakentamisenkin yhteydessä pitkäaikainen kosteus tuhoaa bambun ominaisuuksia. Hyvälaatuinen bambu on melkein oljenkeltaista. Homehtuessaan se muuttuu tummaksia ja säle katkeaa helposti ja jyrkästi ilman säikeiden "harottumista". Eräiden mittausten mukaan paras osa 360 cm salkoa on yläosa, jossa säikeiden tiheys on paras ja solmujen väli iso. Oikein paksuihin lohivapoihin tarvitaan paksuseinäinen sallko.
USAssa kuuluisia Bambun tuottajia on mm Demarest http://www.tonkincane.com, GoldenWitch www.goldenwitch.com jne , englantilainen Centre Cane, josta olemme tilanneet toistuvasti bambua ( http://www.centrecane.co.uk ) ja Saksasta löytyy firma http://www.schachtrupp.de , jota ainakin saksalaiset rakentajat ovat käyttäneet. Aiemmin Tanskassa ollut liike (Fluesnapparen) on valitettavasti lopettanut.
CentreCane toimittaa salot 10 kpl paaleissa (bale), joka on lasikuitukangaspussissa sisältäen sekä ohuempia että paksumpia Kiinassa pakattuja salkoja.

Bambuvavan rakenne

Traditionaalinen bambusälevapa koostuu kuudesta poikkileikkaukseltaan tasasivuisen kolmion (60° kulmat) muotoisesta pitkästä säleestä (säle= strip, split; sälevapa= split cane rod), jotka liimataan yhteen. Säleiden leveys (taper= vavan ohenemista kuvaavat mitat, kartio, "resepti") kapenee kärkeä kohti, mutta ei suinkaan tasaisesti. Vavan ominaisuudet (nopeus, koko-toiminen - kärkitoiminen jne) määräytyy tällä ohenemisen muutoksella ja ominaisuudet luodaan siis höyläämällä säleet oikein. Kolmion muotoisiksi höylätyt säleet liimataan muodostamaan kuusikulmainen (kuusikulmainen = hex) vapa, jossa bambun vahvat pintasäikeet (power fibers) ovat ehjänä pintaosassa. Vastaavasti höyläämällä kolmio 45, 45 ja 90 asteen kulmiin saadaan nelisäleinen vapa ja 56, 56 ja 72 asteen kulmiin viisisäleinen vapa. Nämä vaativat erilaisen höyläysmuotin, enkä kerro tässä tekstissä siitä enempää.

Bambuvavan kartio, paksuus, muoto, toiminta jne (taper)

Bambuvavan ominaisuuksia voidaan suunnitella tietokoneohjelmallakin Hexrod , mutta useimmiten rakennetaan jokin "kuuluisa" hyvin toimiva vapa olemassa olevien mittojen mukaan. Valmiita mittataulukoita, kartioreseptejä (taper) sekä uusista että vanhoista vapamalleista löytyy runsaasti kirjoista ja Internetistä (ks esim TaperArchive ) ja Bamaburakentajat kotisivuilla, josta löytyy useiden satojen vapojen Excel taulukko.
Oma ensimmäinen vapani oli siimaluokan #4-5 7'2" mittainen, keskinopeatoiminen, paraboloidi muodossa taipuva (melko kokotoiminen) Paul H Youngin aikanaan suunnittelema "Driggs River Special" ja seuraava saman rakentajan suunnittelema hieman voimakkaampi siimaluokan #6, 8'-pituinen Para-15, joita molempia voin suositella lämpimästi. Näidenkin valmistusmitat löytyy yllä olevasta arkistosta. Osa adjektiiveista, joilla vapoja on aikanaan kuvattu (paraboloidi jne) on enemmänkin mainontaa kuin todellista. USA-lainen perhokalastus on myös erilaista kuin eurooppalainen. Valitsinkin itse ensimmäiset vapani pohjoismaisten suositusten mukaan. Olen rakentanut myös "pikkuvapoja", lyhin 4'4", siis n. 130 cm mittainen #4 vapa (AJ Thramer 444), jota taimen kyllä taivuttaa melko mukavasti todella kädensijaan saakka! Toisaalta olen rakentanut myös 1 ja 2 käden lohivavat ja myös erikoisen 1,5 käden lohivavan, jollaista ei oikein kaupasta saa. Osa amerikkalaista perhokalastusta keskittyy pintaperhokalastukseen, osa brittiläisiä vapoja on pitkiä "keitettyjä makaroneja", olen huomannut että pohjoismaissa ja keski-Euroopassa on tältä väliltä oleva maku, käytetään sekä pieniä että isompia perhoja.
Tyypillisen vavan kärjen paksuus (siis 6 sälettä yhteen liimattuna) on n 2-2,5 millimetriä! Vavan mitat ilmoitetaan sivujen kohdalta mitattuna paksuutena (kolmionmuotoisen säleen KORKEUS *2), tällöin puolet tästä paksuudesta on yhden säleen "korkeus" kannasta kolmion huippuun. Säleen "leveys" (kanta) on korkeus x 1.155. Säleen mittaukset höylätessä ja erityisesti mittataulukoissa suoritetaan yleensä "KORKEUTENA", joka on siis puolet lopullisen vavan paksuudesta.

Bambun halkaisu (splitting)

Bambusalko halkaistaan ensin kahtia ja sitten edelleen 18-24 säleeksi (säle = strip). Bambu halkeaa melko helposti (vrt päreet), mutta voi halkaisun aikana edetä vinoon. Säleiden järjestyksen säilyttämiseksi merkitään esim. tussikynällä piirtämällä tyviosaan nouseva spiraalimainen viiva, jonka avulla säleiden sijainti voidaan jatkossa tunnistaa. Halkaisutyylejä on monta (veitsi, "taltta", käsin vääntämällä halkaisu), ohjeita löytyy kirjoista ja mm. käsinhalkaisua kuvaa Bob Nunley PowerFibers nettilehden huhtikuun 2001 numerossa PowerFibers osoitteesta. Käsinhalkaisu on kyllä ylivoimaisen näppärä ja sen oppii helposti: idea on osata vääntää paksumpaa puolta voimakkaammin, jolloin halkaisu etenee suoraan. Bambusäleen reunat ovat erittäin teräviä. Sekä halkaisun että höyläyksen yhteydessä on syytä käyttää suojakäsinettä, latex-kumi pintainen "viiltosuojakäsine" (rautakaupasta n 2-3€) on tarpeen. Bambusäleen "solmu/nivel kohdat" (node) hiotaan sileiksi (esim 20 mm leveä metalliviila tai höyläys) joko bambun ollessa halkaistuna kahtia tai esim 4-8-16 osaan. Bambun sisällä olevaa solmukohtien pehmeä materiaali poistetaan (taltta, puukko tms) ennen säleiden jatkokäsittelyä. Bambusalossa olevat vikakohdat (lehtiruotien arvet, madon reiät jne) kannatta merkitä ennen halkaisua ja nämä säleet joutuu hylkäämään. Veistän puukolla säleen sisäosan materiaalia pois. Solmukohdan oikaisen nykyään höylällä yksittäisistä säleistä.

Säleiden valinta, katkaisu, asettelu (strip staggering)

Säleet valitaan niin, että samasta salosta otetaan samanpaksuisia säleitä vavan tyviosaan ja kärkeen (useimmiten rakennetaan kaksi kärkikappaletta kerralla). Säleet mitataan ja katkaistaan niin, että solmukohdat eivät tule viereisissä säleissä samaan kohtaan (staggering) vaan jakautuvat tasaisesti vastaakaisille sivuille tai ainakin jotenkin symmetrisesti. Esim. kaksiosaiseen taimenvapaan tarvitaan 12 sälettä kahta kärkiosaa ja 6 sälettä tyveä varten. Yhdestä bambusalosta voi taitavasti halkaisemalla saada siis kahden vavan raaka-aineet. Bob Millward on tutkinut bambun ominaisuuksia ja suosittelee, että kärkiosaan materiaali otetaan 360 cm salon yläosasta, jossa laatu on parempaa kuin tyvessä!

Säleiden liottaminen (soaking), oikaisu (straightening of strips)

Bambusäleet voidaan liottaa vedessä (muovinen 200 cm pitkä viemäriputki, lisää korkillinen Super-Kloriittia, jotta ei kehity hajua) esim 4-6 pv ennen höyläystä. Tämä tekee höyläyksen erittäin helpoksi. Säleet turpoavat ja ne kuivatetaaan kuumakäsittelyn yhteydessä, jolloin ominaisuudet ja elastisuus palautuu. Suosittelen liottamista ehdottomasti, vaikka oppikirjat eivät sitä (vielä) tunnekaan. Olen mitannut säleitä ennen ja jälkeen liottamista, siinä tapahtuu noin 5% turpoaminen, joka täytyy ottaa huomioon!
Bamburuoko muistuttaa heinää tai järviruokoa, säikeet kulkevat solmusta tai nivelestä (node) seuraavaan. Solmujen kohta on säikeiden taipuisuuden suhteen erilainen (ei oikeastaan heikko, mutta jotenkin "hauras") ja siinä on usein mutkaa. Säleet saadaan oikaistua kuumentamalla solmukohta pehmeäksi kuumailmapuhaltimella, keittolevyllä tai kiehuvalla vesihöyryllä ja sitten vääntämällä säle suoraksi käsin tai viilapenkin leukojen välissä. Käytän itse yhdistettyä vesihöyryä (kiehuva kahvipannu) ja kuumailmapuhallinta ja kasteltuja säleitä. Säleiden kastelu / liottaminen auttaa oikaisussa ja estää pinnan tummumista / hiiltymistä. Säleen tulee olla melko suora, jotta höyläys muotissa onnistuu vaivattomasti. Mutka on useimmiten nivelen kohdalla ja kun nivel tulee kuumentaessa kovaksi, on siinä oltava höyläyksen yhteydessä tarkkana. Onkin olemassa menetelmiä, joissa säleet katkaistaan solmujen kohdalta ja liimataan pitkällä, vinolla saumalla yhteen (knotless/nodeless method), ks esim. Rodmakers ohjesivut.
Vapaan voidaan myös liekittämällä (flaming) saada kuvioita, melkeinpä raitoja. Joidenkin mielestä tällainen vapa on esteettisesti kaunein, toiset taas varottavat, että pinnan hiiltyminen heikentää materiaalia!

Höyläysmuotti (jigi, planíng form)

Muotteja tarvitaan itse asiassa kaksi: kiinteä alkuhöyläykseen ja säädettävä mittojen mukaiseen varsinaiseen tarkkaan höyläykseen. Valmistusohjeet löytyvät esim sivuilta PuinenJigi tai esim W. Cattanachin kirjasta. Taitava huonekalupuuseppä teki minulle puiset (vaahteraa, tammea tms) höyläysjigit jengoineen yhdessä illassa. Hioin sitten 60° "uran" muotin kahden osan väliin puulevyyn liimatulla kolmioviilalla seuraavien iltojen aikana, kun olin saanut leveyden säädöt asetettua. Puinen jigi vaatii höylän pohjaan hiottavan "syvennyksen" tai höylän pintaan liimattavat kohottavat 0.2-0.4 mm "jalakset". Metallinen jigi on arvokkaampi ja kestävämpi. Sekin on mahdollista tehdä itse tai teettää.
Nyt syksyllä 2003 olen tehnyt höyläysmuotin NYLONista, materiaalina 20 mm paksu Ertalon 6SA Etolasta. Siitä sahataan kaksi kpl 3 cm leveää "rimaa". Nylonin poraaminen ja työstäminen on helppoa, tosin materiaali sulaa inhottavasti poranterään. Kierteiden tekeminen on helppoa. Uran tein 60 asteen taltanterällä, joka on kiinnitetty kahden metallilevyn (naulauslevyn) väliin, niin että kärkeä näkyy esim 5 mm verran. Lopuksi ura hiotaan kolmioviilalla.

Muotti eli jigi on n 140-150 cm pituinen. Säädettävässä muotissa 60° uran leveys on säädettävissä 5" (12,5 cm) välein kahdella pultilla, joista toinen levittää ja toinen supistaa uran leveyttä. Vavan toivottujen mittojen (taper) mukaa jigi säädetään ja lukitaan niin, että saadaan höylättyä halutun levyisenä oheneva kolmiomainen säle. Tyypillinen 120 cm säleen kärki on n 1 mm leveä/korkea, ja kärkisäleen tyvi esim 2,5 mm levyinen. Muotissa höylätään siis kuusi kappaletta 120 cm pitkää halkaisijaltaan kolmiomuotoista epätasaisesti ohenevaa hammastikkua!

Höylä (plane)

Klassisesti käytetään pientä yhdenkäden höylää (Stanley 9 ½ ja Record 9), jossa on säädettävä kidan syvyys. Ammattimaiset bambuhöylääjät käyttävät myös muita höyliä ja höylään itse osan työstä mielelläni Stanleyn isommalla käsihöylällä ja osan Record 9:lla. Stanley 9 ½ mallia en Suomesta löytänyt, ilmeisesti maahantuojalta voisi tilata tai löytää käytetyn, Stanleyn uusi edullinen 5B malli löytyy rautakaupoista, siinä ei ole kidan säätöä ja terät ovat "irrallliset" pienet kappaleet, en osaa sanoa onko se käyttökelpoinen. Höylän teräsyvyyttä joutuu säätämään tiheästi. Höylää joutuu teroittamaan jopa 10-30 minuutin välein. Höylän pohjan ja terän tulee olla tietenkin suora.
Record 9 on melko arvokas, sitä löytyy esim Plektra -askartelumyymälästä Helsingistä. Sen terä pysyy mielestäni melko hyvin terävänä. Erikoiskoviakin teriä (Hock) suositellaan! Höylän terän teroitukseen tarvitaan oikean kulman antava työkalu (esim. Biltema) ja hyvä, hieno hiomakivi. Näppärämpi tapa teroittaa höylänterä on kuitenkin sarja 400- -1000 -1200- hiomapaperia, joista leikataan ohuet siivut ja kiinitetään (pleksi)lasilevyn päälle. Aloittaen karkeasta edetään hienoimpaan ja lopuksi hiotaan terän sivu tasaiseksi (kierre pois kärjestä). Ammattilaiset käyttävät erilaisia koneistettuja höyliä ja jyrsimiä (mm. Tom Morgan's Hand Mill), mutta se on taas eri asia... Bambuvavan rakentaminen on perinteisesti puhdasta käsityötä! Olen hionut hienolla hiomapaperilla Rekord höyläni pohjaan n 30 mm leveän 0,2-0,3 mm syvän tasaisen uran. Tällöin pystyn höyläämään vahingoittamatta puista jigiä, terä pysyy pohjan "suojassa" kun lähestytään lopullista säleen paksuutta. Stanleyn isompaa käsihöylää käsittelin viilaamalla pienet urat eteen ja kidan etureunaan ja kiristämällä kaksi ohutta (0.5 mm) teräslankaa kohottamaan pohjaa jkv jigin pinnasta. Toimii hyvin! Myös liukas teippi (ilmeisesti teflonpinnotteinen, käytetään joissakin puutyökaluissa) pohjaan kohottaa höylän terän irti puisesta muotista.

Säleiden leveyden mittaus (vavan mitat = taper)

Säleiden leveys mitataan siis 5" eli 12,5 cm välein höyläyksen kuluessa. Amerikkalaisissa kirjoissa ja kaikissa ohjeissa vavan mitat (taper) on annettu tuuman tuhannesosissa (1/1000 tuumaa on 0,0254mm) ja vavan pituudet jalkoina (1' = n 30 cm) ja tuumina. En ole itse tottunut ajattelemaan tuumina ja olen muuttanut mitat senteiksi, milleiksi ja millimetrin sadasosiksi.

Mittauksen joutuu tekemään lukuisia kertoja, vaikka muotti on säädetty oikein. Mikrometrillä (Biltema, Lidl tms) pääsee alkuun, mutta suositusten mukaan päädyin hankkimaan digitaalisen työntötulkin (Biltema, HongKong), joka onkin erittäin kätevä. Millimetrin sadasosien mittaaminen useita satoja kertoja on melko työlästä puuhaa! Tarkkaa mittausta tarvitaan myös höyläysmuotin (jigin) uran leveyden/syvyyden säätämiseen. Itse tehty syvyysmittari syntyy pultista ja mutterista hintaan 20 snt. Pultin kärki hiotaan 60 asteen kulmaan ja pultin yläpäähän kiinnitetään teräslanka. Mutteri liimataan levyyn, jossa on reikä. Kun pultti etenee 0.7 tai 1.0 mm kierroksella, voi syvyyden helposti laskea. Työntötulkin kärkeen voi samoin kiinnittää 60 asteen muotoisen kärkipalan mittausta varten. Lopullisen säädön joutuu tekemään ensimmäistä sälettä tai koesälettä höyläten. Syvyysmitan ("heittokello") sain lopulta Turun Työkalutukku -kaupasta melko edullisesti.

Ensimmäinen höyläys (planing)

Höylätessä ei koskaan kosketa bambusäleen pintakerrokseen, voimasäikeisiin, vaan pelkästään säleen kahteen muuhun, halkaistuun sivuun! Muotissa sälettä käännetään muutaman höyläyskerran jälkeen niin, että säle on täysin symmetrinen ja kulmat pysyvät tarkkaan 60°:ssa. Vaikka säle on kuumassa oikaistu, on nivelkohtien höyläys joskus hankalaa. Kun höylään on hiottu matala pohjaura, ei höylänterä vahingoita puumuottia.

Säleen pehmeää osaa voi höylätä tai vaikka veistää puukolla aluksi "matalammaksi. Kiinteässä muotissa höylätään säleet oikeaan tasapaksuun poikkileikkaukseltaan 60° kolmion muotoon. Oikean kulman aikaansaaminen on ensiarvoisen tärkeää heti alusta alkaen. Säleet voi höylätä tässä vaiheessa esim 1-2- mmm lopullista suuremmiksi, koolla ei väliä kun kulma säilyy oikeana!
Höylätessä tyypillisesti pidetään sälettä paikallaan vasemmalla kädellä (suojakäsine (viiltosuojattu!) ellet halua halkaistuja kipeitä verisiä sormia!) ja oikealla kädellä höylätään. Olen käyttänyt säleen paikallaan pitämiseen myös jousipuristimia (Biltema). Rakensin kahdesta 15-20 cm levyisestä 150 cm pitkästä lastulevysiivusta T-muotoisen "korokkeen" höyläpenkkiini, jolloin höyläyskorkeus tuli minulle mukavaksi. Korokkeen päällä jigi/muotti pysyy joko sormin painaen tai jousipuristimella. Koroke teki halvasta penkistäni myös tukevamman.

Tärkeintä höyläyksessä on höylän terävyys, partaveitsenterävyys on kohtuullinen tavoite, ja terävällä höylänterällä lähtee ihokarvat helposti! Lastun paksuus ja höylän kita säädetään sopivaksi, lopussa höylätään tosi ohuita lastuja!

Säleiden sitominen (Binder)

Säleet joudutaan sitomaan toisiinsa langalla (kiiltävä puuvillalanka, valkoinen karhulanka tms) kuusikulmaiseksi vavaksi sekä ennen kuumentamista että lopuksi liimauksen jälkeen. Paras lopputulos saadaan sitomislaitteella (Binder), joka pyörittää esim. puuvillalankaa spiraaliksi vapa-aihion ympärille tasaisella kireydellä. Ohjeita ja kuvia binderin valmistukseen löytyy esim Kuvia . Laite pyörittää 4 lankaa, 2 kumpaankin suuntaan, jolloin vapaan ei tule liimauksen yhteydessä "kierrettä" (twist). Rakensin itselleni lastulevystä ja putken pätkästä yksinkertaisemman binderin, jota pyöritän toisella kädellä. Langan kiristäminen tapahtui ensin mutterin ja prikkojen avulla. Ompelukoneliike Ommelkulman (Martinlaakso) ystävällinen huoltomies lahjoitti minulle vanhoja jousia ja prikkoja, joilla saan säädöt nyt tosi tarkkaan. Binderissäni 2 lankaa pyörii samansuuntaisesti ja liian kireä langan kireyden säätö aiheuttaa helposti vapaan kierteen (twist) ja kieroutta. Pyrin välttämään kierteen sitomalla kahteen kertaan suuntaa vaihtaen. Parempi malli olisi ehkä syytä kehittellä.... Sitomisen voi tehdä myös käsin aihiota pyörittämällä kiinnittämällä lanka sopivasti.

Bambun kastelu ja lämpökäsittely (heat treating)

Bambu on hyvin kovaa ja sitä voidaan pehmentää kostuttamalla upottamalla säleet 2-4-6- päiväksi veteen. Tämän voi tehdä esim. ennen oikaisua. Höylääminen on tällöin hyvin helppoa. Tämä kasteleminen on vanhoissa ohjeissa suorastaan kielletty! Kuitenkin kertaalleen kuivuneen materiaalin uusi kostuttaminen ei tunnu vaikuttavan materiaaliin kielteisesti ja kosteus häviää lämpökäsittelyssä.

Bambun ominaisuudet paranevat huomattavasti kuumentamisella. Haitallinen kosteus poistuu ja bambun taipumisesta tulee "nopeampaa". Kuusi kolmion muotoon höylättyä sälettä sidotaan puuvillalangalla (binder = laite sitomiseen) melko tiukasti yhteen ja kuumennetaan. Traditionaalinen ohje on noin 190C (375F) 7 minuutin ajan, mutta todellisuudessa arvot eivät ole niin tarkkoja. Jotkut rakentajat kuumentavat säleet hyvin tummiksi, jotkut jättävät vaaleammaksi. Säleiden pinta voidaan tummentaa esteettisistä syistä liekittämällä koko bambusalkoa ennen halkaisua, mutta se mahdollisesti viottaa hieman pintaa? Kuumennusuunin tulee siis olla niin pitkä, että 120-140 cm pituiset vavan yhteensidotut säleet mahtuvat sinne suorana. Kun en tunne pizza-ravintolan omistajia, rakensin oman kuumennusuunin kahdesta sikäkkäisestä alumiinisesta ilmastointiputkesta, joista pienemmän sisään säleet asetetaan riippumaan. Asensin sen roikkumaan saunan kiukaan päälle ja kuumailmapuhaltimen puhaltamaan alapäästä niin, että putki toimii "kiertoilmauunina". Lämpötilaa seurasin ala- ja yläpäästä. Lopputulos oli kelvollinen.
Myöhemmin sain Pekka Hyvöseltä joululahjaksi hänen kahdesta peltisestä ilmastointiputkesta tekemän F Neuenmanin ohjeen mukaan laaditun uunin. Laitoin siihen vuorivillaeristyksen ja kolme lämmön mittauspistettä (NTC vastukset, joista mittaan vastusarvon digitaalisella volttimittarilla). Uuni roikkuu katosta metallilangalla ja kuumailmapuhallin hoitaa kuumennuksen. Toimii loistavasti! Kuumennusuunin voi rakentaa massiivisemmasta metalliputkesta ja lämpövastuksista tai eristetystä putkesta ja kuumailmapuhaltimesta, ohjeita löytyy myös Netistä. Kuumentuessa yhteensidotut säleet oikenevat höyläystä varten ja kosteus poistuu. Kuumennetut säleet olisi syytä säilyttää niin, että ne eivät saa imettyä uudelleen kosteutta, tiivis säilytysputki tai muovikelmu olisi hyvä, jos ne joutuvat odottamaan jatkokäsittelyä pitkään-

Muotoon höylääminen (planing)

Tämä on vavanteon tärkein, hitain ja "jännittävin" vaihe, tässä tehdyt virheet näkyvät ja tuntuvat! Säädettävä höyläysmuotti säädetään 5 tuuman välein sijaitsevilla pulteilla halutun säleen muodon, halutun ohenevan muodon (taper)ja toiminnan aikaansaamiseksi. Mittaukseen tarvitaan 60° kärjellä varustettu syvyysmitta, jolla päästään mielellään sadasosamillimetrin tarkkuuteen. Säätö pitää mitata ja suorittaa useampaan kertaan, ennenkuin se on tarkka ennen tämän höyläysvaiheen aloittamista.

Säle asetetaan säädettävään jigiin ja höylätään sivua kääntäen aina paksusta päästä ohuempaa kohti (katkomatta turhaan säikeitä). Lastun paksuutta ohennetaan ja terä teroitetaan heti kun höylä ei kulje ilman voimaa. Säle mitataan ja 60 asteen kulmat ja symmetrisyys tarkistetaan toistuvasti. Tähän menee aikaa, mutta sehän kuuluu asiaan. Erityisesti solmujen kohdalla on höylän syytä olla terävä, sillä siinä lastu murtuu eri lailla, säleeseen kehittyy mutka tai kapenemä ja mittaustarkkuus on menetetty!

Oikotie laiskurille - ÄLÄ KERRO TÄTÄ KENELLEKÄÄN!

Halkaisen säleen käsin. Mittaan pituudet ja teen asettelun niin ettei solmut tule vierekkäin. Liotan säleitä 4-6 pv verran. Höylään solmukohdat suoraksi ohuella lastunpaksuudella (siis myös pinta). Mikäli sivusuunnassa solmuissa on mutkia, joita ei saa höyläämällä suoraksi, oikaisen kuumailmapuhaltimella. Höylään paksulla lastunpaksuudella n 1-2 mm päähän lopullisista mitoista. Sitten ohuella lastunpaksuudella EDELLEENKIN LIOTETTUA sälettä höylään 5% verran yli lopullisten mittojen. Sidon säleet ja lämpökäsittelen niin, että alussa pidän n 120-140 C lämpöä lähes tunnin ja sitten nostan 10 minuutiksi 190 asteeseen. Pinta ruskettuu aavistuksen. Mielestäni tämä on nopein ja helpoin tapa tehdä vapa, mutta mittatarkkuus ja toistettavuus ei tietenkään ole niin hyvä kuin höyläämällä loppuun vasta kuumennuksen jälkeen!

Liimat (glue)

Eri kirjoissa ja artikkeleissa luetellaan erilaisia soveltuvia liimoja, joita ei Suomesta kuitenkaan saa. USAssa "markkinajohtajia" on URAC, Titebond, Gorilla, Resorcinol, Nyatex, Epon epoxy jne, mutta eurooppalaiset rakentajat käyttävät hyvinkin erilaisia liimoja. Casco PVAC talviliimaa 3303 (yksikomponenttinen!) käyttää mm. tanskalainen Carsten Jörgensen ja ja Cascon veneliimaa (kaksikomponenttinen Cascol Marin 3308) ja polyuretaaniliimoja Casco 1809, 1894 on myös suositeltu. Päädyin itse jokaisesta rautakaupasta löytyvään epoksiliimaan Araldit Professionaliin (nykyään Casco Strong), jota sveitsiläinen rakentaja Stefan Grau suositteli. Sen saa "vahvemmaksi" lämpökäsittelyllä (saunaan roikkumaan n 70 C asteeseen). Ilmeisesti siis useampikin nykyisistä Suomessakin saatavista liimoista toimii, jos työskentelee huolellisesti, bambu on ehdottoman kuivaa, puristus on tehty huolella jne. Osa liimoista on sellaisia, että liiman kuivuttua niitä voidaan lämmittää esim 60-80 °C niin että sauma pehmenee (heat treating). Vapaa voidaan tällöin oikaista. Araldit progessional soveltuu tähän. Jäähtyessä liimaus on taas vahvempi. Osa liimoista taas ei siedä tätä lämpökäsittelyä (ns pikaepoksit ja kuuluisa vene-epoksi WestSystem pehmenevät jo 40-60C asteessa)! Vanhentunutta liimaa ei kannata käyttää, epoksi onneksi kestää säilytystä. Hyvin nopeasti koveneva liima on epäkäytännöllinen sitomista ja oikaisua ajatellen.

Epoksiliimojen sekoittaminen vaatii on syytä tehdä oikeassa suhteessa, tarkat massat saat mitattua vavanrakentajan epoksivaa'alla

Liimaus ja sitominen

Varaa kaikki tarvittava esille kun aloitat. Liimaisilla käsillä ei ole hauskaa säätää binderiä tms. Epoksiliiman kanssa on syytä käyttää muovihanskoja, jottei tapahtu ihon herkistymistä. 6 kolmionmuotoista sälettä teipataan muutamilla (4-6) maalarinteippi -pätkillä vavan muotoon, teippirenkaat halkaistaan (partakoneenterä ja nuppineula) ja aihio levitetään auki, "avataan" kuten kirja. Sisäkulman, jossa kaikki kuusi sälettä tulevat yhteen voi hioa aikaisemmin hieman matalammaksi. Irtonaiset bambusäikeet yms roskat puhdistetaan liimasaumoista. Liima levitetään esim. hammasharjalla, jäykkää epoksiliimaa voi tarvittaessa ensin lämmittää juoksevammaksi, jotta sauma jää ohueksi. Lämmitän levitettyä liimaa kuumapuhaltimella ja pyyhin uudelleen hammasharjalla. Aihio suljetaan ja sidotaan langalla (binder). Sitomisen jälkeen aihio oikaistaan (straightening) rullaamalla sitä tasaisella alustalla ja mahdollinen kierre väännetään suoraksi. Tämä on syytä tehdä huolella, jotta myöhemmin vavan siimarenkaat saa suoraan linjaan! Liiman annetaan kuivua, Araldit epoksi hyötyy lämmittämisestä (laitan riippumaan saunan kattoon!). Liiman kuivumisen jälkeen lanka puretaan ja liima hiotaan pois.
Bambun pinnassa voimasäikeiden päällä oleva pintakerros (enamel) hiotaan tai kaavitaan (kaavin, partakoneen terä tms) pois säilyttäen kuusikulmaisuus. Kaapimisen voi tehdä myös höyläämisen lopuksi erillisistä säleistä, jolloin kuusikulmaisuus on helpompi säilyttää. Tämän jälkeen aihio on valmis lakkausta varten. Mikäli on käytetty sopivaa liimaa, voidaan mutkia ja kierteitä oikaista vielä tässäkin vaiheessa. Aihiota lämmitetään HYVIN varovasti kuumapuhaltimella tai jopa hiustenkuivaajalla mutkan tai kierteen alueelta vapaa ilmavirrassa liikuttaen. Samalla väännetään aihiota suoraksi. Näin voidaan saada vielä aikamoisia mutkia suoraksi!

Lakkaus (varnish)

Aihion pintakäsittely on lopputulosta ajatellen tärkeää, lakkaus on se, jota aina ihaillaan ensin! Yleensä vapa-aihio lakataan, aikaisemmin on käytetty erilaisia öljyjä, mutta ilmeisesti ne eivät ole kosteuden estossa läheskään yhtä hyviä kuin lakkaus. Ns Tung-öljy ja Tonkinois lakka antavat "traditionaalisen" upean pinnan usean käsittelyn jälkeen! Hyvä lopputulos saadaan usealla käsittelyllä ohennettua polyuretaanilakkaa (Unica super, venelakat), jossa on hyvä UV suoja (ultraviolettisäteily harmaannuttaa lakan vuosien kuluessa). Siveltimellä hyvän lopputuloksen saaminen voi olla kokemattomalle hankalaa. Paras tulos saadaan upotuslakkauksella. 140-150 cm putki (sähköjohtojen suojaputki tms) täytetään 30-40-50% ohennetulla lakalla, aihio upotetaan lakkaan ja vedetään hitaasti (10-15-minuuttia) ylös lakasta. Lakka valuu tasaisesti ja lopputulos on erinomainen. Jos huonekorkeus on matala (kuten minulla), voidaan lakka myös tiputtaa putken alapäähän asennetusta venttiilistä / hanasta astiaan, jolloin saadaan sama lopputulos, lakan pinta laskee hitaasti ja vavan pinta on upea. Ensimmäisten kahden lakkakerroksen jälkeen pinta hiotaan sileäksi 800-1000 hiomapaperilla, sitten vielä muutama ohut kerros! Ohuita lakkakerroksia voi olla esim 3-6- kpl. Jotkut lakkaavat vielä siimaohjainrenkaiden asentamisen jälkeenkin tasaisen pinnan aikaansaamiseksi koko vavan pinnan yli! Lakka voidaan myös sivellä vavan pintaan (sukkahousun pala toimii hyvin, muovikäsineillä lakka voidaan levittää myös sormilla). Olen kokeillut myös epoksilakkaa (Flexcoat) ja Ässä parkettilakkaa, jota on suositeltu hyvälaatuisena. Ässä on vesiohenteisena erittäin helppokäyttöinen. Se kuitenkin pehmenee hieman vesisateessa, mikä on pelottanut minua. Eräät käyttävät sitä hyvin tuloksein.

Vapaholkit (ferrules)

Hyvälaatuiset holkit ovat tärkeä lopputuloksen kannalta. Vavan mitta-"reseptissä" (taper) on yleensä mainittu holkkien läpimitta tai läpimitta tulee ilmeiseksi esim. kärkiosan tyven paksuudesta. Holkkien halkaisja ilmoitetaan tuuman 64 osina (1/64 tuumaa on noin 0,4 mm), esim Para-15 vavan vapaholkki on 15/64 tuumaa eli noin 6 mm!

Parhaat vapaholkit valmistetaan nikkelihopeasta (nickel silver = alpakka, ei sisällä hopeaa!), joka ei hapetu, jolloin holkit eivät jumiudu. Tyypillisesti kaksiosaiseen kahdella kärjellä varustettuun vapaan tarvitaan 1 naaras ja 2 uros holkkia. Holkki tulee valmistajalta usein "tiukkana", se täytyy hioa varovasti niin, että holkit istuvat täsmälleen tiiviisti (irti vedettäessä kuuluu "pop"). Holkin bambuun rajoittuva reuna on ohennettu ja sahattu jonkin matkaa 6 kohtaa halki (serrations). Halkaistu osa voidaan vielä hiotessa ohentaa teräväkärkiseksi "kruunuksi". Idea on saada metallin ja bambun liitos taipumaan mahdollisimman tasaisesti.

Vavan kärki ja tyviosa katkaistaan oikeaan haluttuun mittaan. Ota huomioon naarasholkin aiheuttama pituuden lisäys, tarkoitus on että tyvi ja kärki olisivat samanmittaiset. Vavan pää hiotaan tai sorvataan huolella holkin kokoiseksi. Holkit liimataan vapa-aihioon epoksilla tai hyvälaatuisella kuumaliimalla. Holkkeja ei pitäisi kiertää kiinnittäessä tai irroittaessa vaan vetää/työntää! Holkkisarjat ovat varsin kalliita, naaras + kaksi urosta voi maksaa 30-50 euroa. Halppoja messinkiholkkejakin on olemassa (JannsNetcraft), mutta niiden ominaisuudet ilmeisimmin eivät ole yhtä hyviä kuin nikkelihopea.

Holkkeja voi tilata ainakin GoldenWitch , halvempia tarvikkeita esim postimyynnistä USA:sta, Norman-Agutters Englannista, Tony Larson Rush River Rods firmasta USAsta, myös Juhani Uusitalo (yhteystiedot aikaisemmin) on välittänyt holkkeja ja keskustelusivuilta löytyy vinkkejä halvoista hinnoista ja hyvästä laadusta. Nyt Fisubitti Bamburakentajasivut on aloittamassa myös holkkien ja muiden pientarvikkeiden myyntiä, joten tästä ongelmasta ollaan pääsemässä.

Olen tehnyt myös itse kokeiluja yksinkertaisella ja halvalla vapaholkkirakenteella, joka koostuu teleskooppiantennin kromatusta messinkiputkesta ja pikaliimalla (syanoliima) kyllästetystä bambusäleen päästä Bambupinnoitettu vapaholkki.

Olen kokeillut myös vanhaa ns. viistoliitosta, jossa osat höylätään n 10 cm matkalta (kaltevuus n 1/20) vinoksi ja yhdistetään "teippaamalla" tai kuten olen itse modifioinut rakennetta käyttäen kutistesukkaa ja silikoniletkua Viistoliitosholkki

Todellinen rakentaja tekee holkinkin tietenkin bambusta: Bambuholkkiohje englanniksi

Siimarenkaiden (guides) kiinnittäminen (wrapping)

Renkaat kiinnitetään kuten hiilikuituvapaan. On olemassa laskukaava (ks Bamburakentajat sivut), jolla renkaiden sijainti voidaan määrittää tai vavan rakennusmittoissa (taper) löytyy valmiit ohjeet. Ideana olisi, että siima kulkee vavan taipuessa yhtä kaukana vavasta joka kohdassa. Voimakkaasti taipuvaan osaan renkaat tulevat siis tiheämmin ja bambuvapaan renkaita tulee siksi enemmän kuin hiilikuituvapaan, joka on jäykempi. Yleensä liitoskohdan naarasholkin tyveen (vavan tyviosan yläpäähän) pyritään asettamaan siimarengas. Snake -tyyppiset siimaohjaimet ovat useimmin käytössä, tyviosaan tulee 1-2 rengasmaista isompaa ohjainta. Renkaiden jalkaosa kannattaa tarkastaa ja viilata jalan reuna mahdollisimman ohueksi, jotta lankasidoksen saa siistiksi.

Siimarenkaat asennetaan (kuten hiilikuituvavassakin) vavan "selkärangan" (spine) vastapuolelle. Idea on se, että heittäessä vapa taipuu luontevasti ja herkimmin suorana siihen suuntaan, minne siima halutaan heittää. Selkäranka löytyy vavan osia varovasti taivuttamalla ja pyörittämällä, vapa on melkein aina hieman epäsymmetrinen! Tyviosan selkärangan sijaintia kaikki rakentajat eivät pidä renkaiden asennuksessa tärkeänä.

Renkaiden kiinnitys langalla kiertämällä (wrapping) antaa mahdollisuuden vaikuttaa lopputulokseen mm. langan värillä. Sidoksen siisti aloitus ja päättely on kuvattu eri kirjoissa ja ohjeissa. Nykyiset langat pitävät ilmeisesti (toivottavasti) värinsä pitkään. Lankasidos suojataan lakalla, esim. kaksikomponentti -(epoksi) lakalla, jotkut lakkaavat koko vavan (suojaten holkit ja kädensijan) pintalakalla (polyuretaani, Ässä). Vapaa pyöritetään (hidas moottori -diskon valopallon moottori?- tai käsin) lakan kuivuessa, jotta lankojen suojalakka kuivuu symmetrisesti eikä muodosta valuma -tippoja. Olen itse rakentanut pyörityslaitteen usealle vavalle: vapojen pyörityslaite . Ammattimaiset bamburakentajat käyttävät myös ohutta silkkilankaa, josta muodostuu vaalea läpikuultava sidos lakkauksen jälkeen.

Kahva (cork grip) ja kelankiinnike (reel seat)

Hyvälaatuinen korkkikahva on kevyt eikä siinä ole pintavikoja. Korkkikahvan muoto (sikari, wells jne) valitaan mieltymysten, käden koon jne perusteella vavan kokoon suhteuttaen. Korkkimateriaalia saa myös renkaina (cork rings), joista voi liimaamalla ja hiomalla (sorvi, engl. lathe, porakoneesta tehty oma "sorvi" toimii myös) muotoilla haluamansa. Löysin puristekorkista tehtyjä shamppanjapullon korkkiaihioita (Valcork, Pertti Teikari, Pori), joista olen liimannut ja sorvannut kahvoja!

Kelankiinnikkeitä on yksinkertaisia (alumiinirenkaat (anopin alumiininen siivousmopin varsi) korkin päällä) ja monimutkaisia ja kalliita (jalopuu ja nikkelihopeaa). Sekä korkkikahvan että kelankiinnikkeen hankinnan yhteydessä täytyy tietää vavan tyven paksuus. Vapaa täytyy tarvittaessa "paksuntaa", kasvattaa esim. kietomalla sopivaa lankaa (polyuretaaninarua) epoksiliiman kera, jotta kahva ja kiinnike istuvat tiukasti. Kahva ja kiinnike kiinnitetään esim. epoksilla (5 min epoksi, super-epoksi) tarkistaen samalla, että asento on täsmälleen oikein.

Bambuvavan hoito

Bambuvapaa ei pidä jättää pitkäksi aikaa kosteaan, vaikka se on lakattu ja liimattu kestämään vettä. Säilytän itse vapani pussissa roikkumassa naulassa seinällä huoneenlämmössä. Pitkään vinossa seissyt vapa saattaa taipua, luonnonmateriaalilla on "muistia" (set). Bambuvavan kestävyyttä epäillään usein. Normaalilla tavalla (=hyvin) käsitelty vapa kestää kymmeniä vuosia. Huutokaupoissa keräilijät maksavat isoja rahoja kuuluisista vanhoistakin vavoista, joiden ominaisuudet ovat edelleen loistavat. Nykyiset liimat ja lakat ovat lisäksi selvästi parempia, joten kestävyys on entistä parempi. Mikään vapa ei pidä autonovien tai ulko-ovien väliin jäämisestä! Vapaputken voi tehdä PVC -viemäriputkesta. Löysin valkoista 50 mm paksua PVC putkea, joka on tarkoitettu keskuspölyimuriin (150 cm n 6 euroa). Siitä saa tosi siistejä vapaputkia!

Bambuvavalla heittäminen ja kalastaminen

Bambuvapa on hitaampi kuin nopeat hiilikuituvavat (graphite rod), mutta ei suinkaan niin hidas kuin saattaisi kuvitella. Ajoituksen oppii nopeasti ja hiilikuituvavan jälkeen esim. parabolisesti taipuvan vavan käyttäminen on varsin helppoa. Vapa ampuu siimaa erinomaisesti ja rullausheitto onnistuu mielestäni selvästi paremmin kuin käyttämilläni hiilikuituvavoilla (Sage, Scott, Loomis, Hardy). Bambuvavan kanssa kaksoisveto (voimaveto, double haul) onnistuu hyvin ja rauhallisesti vavan hitaamman rytmin ansiosta. Myös mahdollisuus käyttää 2 tai jopa 3 eri painoluokan siimaa samalla vavalla eri olosuhteissa on mainittu useissa bambuvapa artikkeleissa (esim. painavampi siima tuulisella säällä tai suuremmille perhoille). Painavammalla ja/tai pidemmällä siimalla vapa taipuu tasaisesti pidemmälle kädensijaan saakka ja bambuvapa toimii joustavammin kuin hiilikuitu laajalla rasitusalueella. Kalastus on siis helppoa ja miellyttävää sekä lyhyellä että pitkällä siimalla bambuvavan ominaisuuksista johtuen. Kalan väsytyksen yhteydessä kokotoimisen bambuvavan ominaisuudet ovat ilmeisen edulliset, vapa antaa tasaisesti myötä kalan tempoilulle. Ohutta pintaperhoperuketta käyttävät arvostavat myös bambuvavan kärjen taipuisuutta, joka "suojelee" perukkeen katkeamiselta. Ilmeisesti hiilikuituvavalla saadaan pidempiä heittoja, mutta tämä on ensi sijassa tekniikkakysymys. Yhden käden vavoissa sälebambu on ominaisuuksiltaan ylivoimainen, kahdenkäden vavat tulevat väkisin painaviksi ja "löysemmiksi". Käyttämäni 1,5 käden lohivapa (etusivun kuvassa) on tietenkin painavampi, kuin vastaava hiilikuitu, mutta kun heittoliike on melko rauhallinen, jaksan käyttää sitä koko päivän. 2 käden vapoina tulee bambu kyseeseen lähinnä Spey-vapana, olen pari sellaista tehnytkin pohjoisen pikkujokia ajatellen.

Vakava varoitus

Kun olen seurannut omaa ja ystävieni innostumista tähän harrastukseen, joudun antamaan varoituksen - tämä on tolkuttoman hauska, kiinnostava, taitoja kehittävä ja mukaansa tempaava / sitova harrastus. Jos olet kiinnostunut perhokalastuksen lisäksi puutöistä ja -askartelusta, olet vakavassa vaarassa. Parantavaa hoitoa ilmeisesti ei ole olemassa. Kesäillat menevät joen rannassa ja talvi-illat höylätessä.....
ALKUSIVULLE
Miksi ihmeessä rakentaa bambuvapa?
Mitä taitoja ja edellytyksiä bambuvavan rakentaminen vaatii?
Mistä saat lisätietoja?