ristitulirylogox2
Semitra-logo_long[1]
mainosbanneri_MilGear
Tarina 2

Tarina on siis höystetty 80-luvun leffa kliseillä.

Tarina Hugo Chavezin menneisyydestä on täynnä väkivaltaa ja petosta, mutta mikäli miestä haluaa “ymmärtää” tulee tietää muutamia asioita.

Hugo Chavezin isä Carlito Chavez oli 70-80-luvulla kova tekijä huumekuvioissa, niin valmistuksessa kuin kuljetuksessa. Ennen kuolemaansa Carlito onnistui siittää kaksi lasta, poikalapset Ramon ja Hugo. Kun Carlito Chavez, perheen pää kuoli lentokone-onnettomuudessa joskus 90-luvun loppupuolella, siirtyi perheen johtoon tämän vanhin poika Ramon. Ramon tunnettiin laskemoivasta ajatusmaailmasta ja muutenkin jalat-maan-pinnalla tyylistään. Hugo taas tunnettiin perheen rämäpäänä joka teki mitä lystäsi kuluttaen perheen mittavaa omaisuutta omiin huveihinsa. Reilu viisi vuotta Ramon johto perhettä älykkäästi, huolehtien alaisistaan sekä bisneskumppaneistaan, ilmeisesti hän oli se joka alkuperäisesti onnistui kääntämään maan sen hetkisen presidentin puolelleen.
Kaikki kumminkin muuttui eräänä sateisena monsuunipäivänä kun Hugo sai tarpeekseen Ramonin elämänohjeista yms. Tarina kertoo että Hugo ampui veljensä perheen ruokapöytään ainoastaan siksi että Ramon ei suostunut rahoittamaan tämän amerikan-matkaa. Totuuden tästä tietävät ainoastaan Edes-mennyt Ramon sekä perheen nykyinen johtaja Hugo.

ss2008ilma

Ramon Chavezin ostama saari jonka Hugo myöhemmin muutti isoksi huumelaboratorioksi.

Vainoharhainen Hugo harvemmin poistuu saareltaan, ja tällöinkin ainostaan valtion sotilasjoukkojen saattelemana.

Hugo Chavez on johtanut perhettään kymmenisen vuotta väkivallalla ja pelolla.
Hänen palkka-armeijansa on mittava ja uskotaankin että suurin osa miehistä saa aseistuksensa paikalliselta hallitukselta. Kaikki tietävät että paikallinen Kenraali on Hugon taskussa kuten myös presidentti. Hugo Chavezin palkka-armeijaa johtaa entinen merijalkaväen upseeri, nykyään palkkasoturina toimiva John Blane.
Blane tunnetaan kovapintaisena ja armottomana komentajana, joka tottelee Hugon käskyjä viimeiseen saakka. Huhujen mukaan Blane toi tullessaan myös kontakteja jenkki-hallituksen virastoihin mm “pahiksena” tunnettuun CIA:han.

John
Blane

Chavezin
palkkasotilas
armeijan
komentaja

Blane02

Kun muutama kuukausi sitten DIA:n agentit alkoivat päästä Chavezin jäljille, hän menetti kontrollinsa täysin. Hugo laittoi jokaisen agentin päästä 100,000 dollarin palkkion. Sen hetkinen neuvonantaja erehtyi sanomaan vastaan ja päätyi Blanen ja tämän miesten tähtäimiin. Olinpaikasta ei ole tietoa.

Kun agentit katosivat kartalta, heidän perheensä joutuivat kohteeksi. Hugon sanat olivat: “Jokaisen torakan on kuoltava, koko sukua myöten”.

Oli selvää että Hugo oli mennyt liian pitkälle.
Ikävä kyllä miehellä on suojanaan pieni armeija joten -- ?

[Tapahtumat] [Corporation Wars] [Synnyinmaa] [Saarisoft] [Saarisoft 2007] [Saarisoft 2008] [Saarisoft 2009] [Saarisoft 2010] [Saarisoft 2011] [Snowcastle Warfare] [Sekalaiset]