Sivusto.
Nimi: Mountain Ash
Starttasi: 12.8.2005
Testattu: 1024x768, 1152x864, 1280x1024, Mozilla firefox
Luoja: Ywi
Mountain Ash on toiminut kotina kolmelle eri nettisarjikselle, joista jokainen
vähitellen kuoli. Alunperin sivustolle oli tarkoitus laittaa lähes sivulle 43 yltänyt Lesson of Love, mutta suunnitelmat muuttuivat ja tilalle tuli harjoittelu sarjis Red Eye. Ensimmäinen kunnon sarjakuva oli nimeltään Learning to Fly, jonka tekeminen tyssäsi jo ensimmäisen kappaleen loppuun. Sittemmin sivulla nähtiin Ywi-pojasta kertova Fix Me, joka katosi hiljalleen suuresta suosiosta huolimatta (ja huolimatta siitä että oikeasti pidin sen ulkonäöstä ja juonesta).
Sarjikset.
Lesson Of love oli ensimmäinen pitkä sarjakuva projekti, jonka tein. Se kertoi kahdeksan nuoren ihmisen elämästä ja rakkaudesta. Päähenkilöinä toimivat antiseksuaalinen ja omaperäinen Mitch, naistenmiehenä tunnettu Cameron, Amor Sasha ja tämän isoveli Caine.
Tarina alkoi Sashan ensimmäisestä koulupäivästä uudessa lukiossa ja heti ensi töikseen hän laittoi kaksi täysin tuntematonta tyyppiä rakastumaan päättömästi toisiinsa, omaksi huvikseen. Tyypit olivat tietysti Mitch ja Cameron, vasta tutustuneet toistensa vastakohdat. Ja Sashalle täytenä yllätyksenä, Cameron oli Cainen paras ystävä. Caine tiesi Sashan "työstä" (ja siitä kuinka epävakavasti tämä otti sen). Vuosia aiemmin hän riiteli veljensä kanssa ja Sasha kostoksi laittoi tämän rakastumaan täydellisesti parhaaseen ystäväänsä (ei Cameroniin, vaan Quivieriin), joka sattui olemaan homofoobikko.
Juoni seurasi tämän nelikon elämää ja lopuksi Sashakin sai maistaa omaa lääkettään.
Red Eye kertoi wannabe-humoristisen tarinan Dwayne-pojasta, joka rahaongelmien takia muutti halvimpaan mahdolliseen läävään. Läävän muut asukkaat osottautuivat vampyyreiksi, joilla oli lepakon ja vampyyrin yhdistelmä lemmikkinä; kaikkien rakastama Hannibal. Toinen päähenkilö Dwaynen rinnalla oli Trista, puolisokea vampyyri, jota muut vampyyrit suojelivat. Tarina seurasi kuuden kämppiksen elämää (onko tämä oikea ilmaisu, kun on vampyyreistä kyse?).
Learning to Fly oli myös tarina isosta poppoosta, joista jokaisella oli jotain erikoista. Vince oli päähenkilö ja mysteerinen Tähdenkantaja, joka kantoi mukanaan pientä tähteä ruumiissaan kiinni. Vincen mukaan päämäärättömään seikkailuun lähtivät kolmisilmäinen Cry, sammakkomainen Haku ja psykomurhaaja Magma. Vinceen liittyi läheisesti nelikkoa jostain syystä seurannut Leon, joka oli sekä ihmissusi että vaarallisen omistushaluinen.
Viimeisimpänä, mutta vähiten vähäisimpänä on Fix Me, jossa seikkaili vain yksi henkilö, Ywi. (Kyllä, varastin nimimerkkini häneltä.) Ywi oli nuori mies, joka asui vahvasti masentuneen äitinsä kanssa kotonaan. Ywillä oli skitsofrenia ja hän näki (ja kuuli, haistoi, maistoi ja tunsi) harhoja. Suurin harha oli hän itse, sillä Ywi kuvitteli itsensä kahdeksi identtiseksi ihmiseksi. Terapeuttejakin hämmästyttänyt fakta oli, että Ywi rakasti ja oli seksuaalisessa suhteessa kuvitellun itsensä kanssa.
En olisi millään halunnut luopua tästä tarinasta, sillä pidin niin paljon Ywistä ja tämän uusimmasta terapeutista, herra Kirschbaumista.. Juonikin oli melkein viimeistelyä vaille valmis.
Sivustolla on myös lojunut iso novellitarinani, Ying&Yang (joka on pian muuttava nimensä). Tiedoksi faneilleni, että työstän tarinaa yhä. Otin vanhan version pois netistä ja kirjoitan parhaillani uutta versiota.
Y&Y on tarina pakkomielteisestä Kuroista ja diiva Shiroista, jotka vihaavat ja rakastavat toisiaan.