Kommentit: Kirjoitin tämän novellin äidinkielen kurssilla yhtenä pakollisista aineista. Otsikko annettiin valmiina ja siitä piti keksiä jokin tarina. Kirjoittaessani tätä tekstiä loin Magman.

Raato

Nauru kaikuu huoneessa. Se tunkeutuu suljettujen ovien läpi ja kulkee ulos saakka. Se palaa kuitenkin aina takaisin, kunnes soi korvissani, uudestaan.

Olen ehkä vain varjo, mutta tunnen silti, kuinka sydämeni vuotaa verta. Elämäni on ehkä pelkkä kuva entisestä, mutta silti sen tuska tuntuu vieläkin. Elämäni on täysin turha, mutta ikuinen.

Elämäni oli turhauttava, täynnä alamäkiä ylämäkien sijaan. Pääsin vain alemmaksi entisestä, kunnes viimein huomasin olevani pohjalla. Mutta pohja ei ollutkaan karua kovaa kivilattiaa, kuten olin kuvitellut. Putosin suoraan armottomaan pimeään mereen. Ei harmaita unia, vaan mustaa kalman kylmyyttä. Elämäni oli yllättänyt minut uudestaan.

Olin kaunis ja monet rakastivat minua. En rakastanut ketään, en ystäviäni, perhettäni. En itseäni. Halusin vain olla yksin. Silti löysin päivittäin uusia ihmisiä läheltäni, jotka halusivat päästä osaksi tarinaani. Olin surullinen, onneton, ja särjin heidän kaikkien sydämet. Ja elämä rankaisi minua siitä. Rikokseni kalpeni rangaistuksen rinnalla.

He pakottivat minut tottumaan ihmisiin. He vahtivat, rankaisivat ja jopa ruokkivat minua, kuin elukkaa. Menetin ihmisarvoni kokonaan. He sanoivat että olin menettänyt sen jo aiemmin. Halusin unohtaa rikokseni, mutta he muistuttivat minua yhä uudestaan. Yritin puolustautua heitä vastaan, mutta he sanoivat, että olen väärässä. Murha on murha. Ei. Se oli vain hullu uni. Se oli itsepuolustusta.

En halunnut pahaa kenellekään. En halunnut murskata sydämiä. He kaikki pakottivat minut siihen, tullen lähemmäksi minua. Ja niin he tuhosivat itsensä ja minut, syösten minut meren syvyyteen pakoon ihmisiä. Ja tässä olen vieläkin, vaikka vain haamu entisestä. Ja tässä minä pysyn yrittäen korjata virhettäni.

Nauran. Elämän pirullisuus on naurettavan hapan. Jopa elävillä kuolleilla on parempi elämä, etsiessään elävää verta juodakseen. Mitä minä pystyn tekemään on katsoa, kuinka kostoni on käteni ulottuvissa, mutta suuren tuskan uhalla kielletty. Ja niin minä jatkan elämääni, kadoten hiljalleen kokonaan. Rangaistukseni seuraa mukanani minne menenkin ja kostoni ojentaa kätensä minua vastaan. Minä katson kaivaten ylös.