|
Tervetuloa Malviharjuntallin sivuille!
|
|
|
|
Etusivu |
Malviharjuntalli on yksityistalli, joka perustuu harrastustoimintaan kauniissa maalaismiljöössä Keski-Suomen Toivakassa. Talli on tehty vuonna 2005 vanhaan navettaan joka peruskorjattiin. Tallissa on kaksi isompaa karsinaa ja yksi ponin karsina, pesupaikka, sekä lämmin varustehuone. Tallin toisessa siivessä on kaksi isoa ulkokarsinaa ja erillisessä rakennuksessa kuivatushuone. Tallilta löytyy myös valaistu (25x50) ratsastuskenttä estekalustoineen. Ympäristössä on mukavat maastoilu mahdollisuudet pidemmillekin retkille. Tallilla käy pyydettäessä valmentaja ohjaamassa ratsukkoja, sekä lähitallilla on järjestetty estevalmennuksia. Asukkaita tallilla on omia hevosia kaksi ja yksi poni, sekä vieraita kesäisin laiduntamassa. Hevosten lisäksi lemmikkejä löytyy kaksi koiraa ja kolme kissaa. Tallia pitää jo pienestä pitäen hevosia harrastanut, niin ratsujen kuin ravihevostenkin parissa touhunnut Heidi Koikkalainen. Heidi omaa vahvan kokemuksen hevosten hoidosta ja käsittelystä. Hän on jo nuorena suorittanut hevosten hoitoon, ensiapuun ja käsittelyyn perustuvia kursseja, suorittanut ratsastusmerkkejä Jyväskylän Killerjärvellä, sekä raviohjastaja kortin vuonna 2005. Heidi on myös perehtynyt luonnolliseen hevosmiestaitoon ja nykyään innostunut esteratsastuksesta nuoruuden pahojen tippumisten jälkeen.
|
|