Spearlake's kennel


Spearlake's kennelin takana on Kuisman perhe: Pekka ja Anneli (Kuru) sekä tyttäret Tanja (Tampere) ja Riina (Valkeakoski). Kennelnimi on Pekan nimissä, mutta nykyään kasvatustoimintaa harjoittavat pääasiassa Tanja ja Riina. Annelin ja Pekan koirat ovat jo "mummokerholaisia".

Olemme koko perheen voimin olleet jo liki 20 vuotta aktiivisesti mukana Suomen Collieyhdistyksen toiminnassa: Pekka on toiminut SCY:n hallituksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana ja nykyään hallituksen jäsenenä ja sihteerinä sekä vastaavissa tehtävissä myös SCY:n Pirkanmaan alaosastossa. Anneli on SCY:n rahastonhoitaja. Tanja on SCY:n näyttely-yhteyshenkilö ja on toiminut Pirkanmaan alaosastossa hallituksen jäsenenä ja sihteerinä. Riina on SCY:n Pirkanmaan ao:n hallituksen jäsen ja toiminut myös alaosaston sihteerinä. Pekka on lisäksi toko-koetoimitsija, Tanja kehätoimitsija ja Riina agilitykoulutusohjaaja.

Ensimmäisen pitkäkarvaisen colliemme hankimme vuonna 1984. Jetta ehti olla viisi vuotta perheen ainoa koira, kunnes hankimme Vindyn sen seuraksi - ja siitä alkoikin varsinainen koiraharrastus. Koiriemme kanssa harrastamme näyttelyitä, agilityä ja myös tottelevaisuutta, palveluskoiralajejakin olemme kokeilleet (haku, jälki ja viesti). Ennen kaikkea koiramme ovat kuitenkin lemmikkejä ja karvaisia kavereita.

Ensimmäiset Spearlake's pennut syntyivät vuonna 1991. Kaiken kaikkiaan on meillä ollut toistaiseksi vain kahdeksan pentuetta, harkiten harvakseltaan. Kahdeksas pentueemme syntyi 20.4.2007 Sirkalle. Tavoitteenamme on kasvattaa collieita, jotka sekä luonteensa että ulkomuotonsa puolesta täyttäisivät paitsi rotumääritelmän, myös monipuolisen harrastuskoiran vaatimukset.

Kiitos kaikille Spearlake's-kasvattien omistajille koirienne hyvästä huolenpidosta, pidetään yhteyksiä yllä!


Urokset

Nartut

Sijoituksessa

Muistoissa


Ota yhteyttä:

Pekka Kuisma
Hiedantie 8, 34300 KURU
puh/tel +358-(0)40 511 8212, +358-(0)3-4733478
tai
Tanja Kuisma
Pyykkiojankatu 2 C 31, 33710 TAMPERE
puh/tel +358-(0)400 453 090