Olen työskennellyt neljä vuotta VR:n entisessä kiskohitsaamossa Kuopiossa. Heti alkuun innostuin ympäröivästä tiiliarkkitehtuurista, junista ja koneista. Ihmisiin tutustuin pikkuhiljaa ratapihoilla, ruokalassa ja lopulta itse konepajalla. Kanssakäyminen tiivistyi kun konepajan toimintaa ajettiin alas ja lopetettiin kokonaan vuodenvaihteessa 2002-03.

Yhdessä työntekijöiden ja Riikka Korpelan kanssa taltioimme konepajan ääniä, nauhoitimme ja kuvasimme mm. viimeisen veturin korjausta. Viimeisten työntekijöiden kanssa keräsimme talteen poisheitettäviä työkaluja, kapistuksia ja metallikappaleita. Tästä ns. metalliromusta ja äänistä rakensimme tilateoksen Kuopion rautatieasemalle ensimmäiseen ANTI-tapahtumaan lokakuussa 2002.

Sittemmin olen jatkanut metalliesineiden keräilyä ja käsittelyä, hypistellyt niiden tarkoituksenmukaisia muotoja ja ajan patinoimia pintoja. Työn jäljet ovat uurtuneet peltiin, tinaan, messinkiin, kupariin, lyijyyn, rautaan, jopa teräkseen. Näistä aarteista rakennan pienempiä ja isompia installaatioita, muistomerkkejä kadonneille koneille, työkaluille ja ihmisille.

Installaatioita on ollut esillä Kulttuurikeskus Poleenissa Ars Liberan ryhmänäyttelyssä 2001, ANTI-tapahtumassa Kuopion rautatieasemalla 2002 ja MUU-cafén teosvälitysnäyttelyssä Helsingissä 2003.

Projekti jatkui laajalla näyttelyllä kulttuurikeskus Poleenissa Pieksämäellä tammikuussa 2004 yhteistyössä Pieksämäen konepajan kanssa. Siitä matka jatkuu 2005 rautateitse Kouvolan taidemuseolle ja asematunneliin. Pääteasemana Suomessa on Pasilan konepaja-alue, joka on muutoksen kourissa. Jossain muodossa projekti jatkuu Saksan rautateille, Ruhrin alueelle 2006.