Akvaario: Kalatiski

Sisällysluettelo:


Esittelen tällä sivulla joitakin kaloja, joista minulla on omaa kokemusta. Jotkin kalakohtaisissa taulukoissa esiintyvät tiedot kuten vesiarvot saattavat perustua lähinnä kirjatietoihin, eivät kattaviin kliinisiin kokeisiin. Lähdeluetteloksi kelvannee Kirjakaappi.


Top

Kirsikkabarbi

Suom. nimi: Kirsikkabarbi Kirsikkabarbi
Tiet. nimi: Barbus titteya
Pituus: 5 cm
Vesi: Pehmeähkö ja hapahko paras, ei kovin vaativa
Lämpö: Noin 25°
Viljely: Mädinsirottelija, kutee helposti
Akvaariotyyppi: Sopii seura-akvaarioon
Lyhyesti: Pieni vilkas parvi- ja reviirikala
Kuvia: 1, 2, 3, 4

Kirsikkabarbi on yksi tavallisimmista ja parhaiten seura-akvaarioon soveltuvista barbilajeista. Vilkkaana, värikkäänä ja pienikokoisena se on omiaan tuomaan liikettä ja eloa monenkin kokoisiin akvaarioihin. Koska se on kooltaan pieni se ei kuitenkaan sovi suurien petokalojen seuraksi.

Toinen lievä rajoitus liittyy sen käyttäytymiseen. Kirsikkabarbi ei ole puhtaasti parvikala, vaan etenkin koiraat valtaavat pienehköjä reviireitä kasvien joukosta. Vaikka verisiä taisteluita ei synny helposti, reviiritilan puute voi johtaa kaloja rasittavaan jatkuvaan jahtaamiseen. Pienempiin akvaarioihin ei siis kannata hankkia ainakaan montaa koirasta.

Kirsikkabarbit pysyvät mieluiten kasvien läheisyydessä. Ne eivät nouse ihan niin halukkaasti pintaan nappailemaan ruokaa kuin jotkin muut lajit, vaan kulkevat mieluummin pohjan ja kasvien läheisyydessä napsien ruokapaloja erilaisilta pinnoilta.

Kasveilla on tärkeä merkitys näille kaloille. Kasvipöheiköt toimivat paitsi kutu- ja piilopaikkoina myös reviirien maamerkkeinä. Kalat näyttävät viihtyvän sekä matalammissa heinäpuskissa että ison miekkalehden lehtien välissä. Kutuun on luultavasti paras pohjan lähellä sijaitseva tuuhea pöheikkö, jonka suojissa mätikin säilyy vähän paremmin - barbit kun pitävät mädistä nimenomaan ruokana.

Kirsikkabarbit kutevat varsin helposti. Omat barbini aloittivat kutupuuhat jo selvästi alamittaisina päästyään karanteenista seura-akvaarioon. Vaikka en juuri ole nähnytkään epäilemättä aika pienirakeista mätiä, yksi uusi poikanen ilmestyi akvaarioon varsin nopeasti ja on selvinnyt hyvin. Myöhemmin ilmestyi pari poikasta lisää. Nämä barbit eivät siis näytä olevan mitään varsinaisia kalansyöjäpetoja, vaikka pystyvätkin ahmimaan jo keskenkasvuisina varsin isokoisia pakastesurviaisia. Parveilemaan lähteneet lehtikalan poikaset hävisivät kyllä tosin aika äkkiä johonkin.

Ruuan suhteen kirsikkabarbi ei tunnu olevan kovin tarkka. Pakastetoukkien lisäksi monenlainen riittävän pienikokoinen kuivaruoka kelpaa oikein hyvin, ja kun muut kalat ryntäävät piiloon kun alan puhdistaa etulasia levästä terällisellä magneettipuhdistimella, niin nämä ryntäävät porukalla napsimaan lasista irronneita levänkappaleita.

Aikuisista kirsikkabarbeista sukupuolet on harvinaisen helppo erottaa. Koiras on kauttaaltaan usein hyvin voimakkaan punainen. Sen pohjaväristä erottuu koko kyljen yli kulkeva musta juova. Naaraalla kyljessä erottuu selvemmin kaksi päällekkäistä kylkiraitaa, keltainen ja musta. Pohjaväri on huomaamattomamman harmaanruskea ja yleensä selvästi pullea vatsa on valkea.


Top

Leväbarbi

Suom. nimi: Leväbarbi Leväbarbi
Tiet. nimi: Crossocheilus siamensis
Pituus: Alle 15 cm
Vesi: Puhdas, pehmeähkö ja hapahko paras
Lämpö: Noin 25°
Viljely: Ei yleensä onnistu akvaariossa
Akvaariotyyppi: Sopii seura-akvaarioon
Lyhyesti: Erinomainen levänsyöjä, melko vilkas parvikala
Kuvia: 1, 2, 3, 4

Leväbarbi, kuten nimikin kertoo, on tunnettu ja suosittu nimenomaan levänsyöntikykynsä takia. Se tuli akvaariopiirien tietoon kuin taivaan lahjana samoihin aikoihin, kun punalevät olivat alkaneet tuottaa yhä pahempia vaikeuksia. Tummat tupsulevät pilasivat monen akvaristin, myös minun, altaiden ulkonäön sekä suorastaan tukahduttivat hitaammin kasvavia kasveja hengiltä, eivätkä vanhat levänsyöjinä tunnetut kalalajit olleet lainkaan kiinnostuneita syömään niitä. Leväbarbi kuitenkin syö näitäkin leviä, etenkin nuorena.

Ei ole kuitenkaan hyvä ajatella leväbarbeja vain puhdistuslaitteina. Ne ovat muutenkin varsin positiivinen tuttavuus. Kalojen käytös on vilkasta, ja parvi nuoria leväbarbeja onkin ihan mukava näky seura-akvaariossakin. Vaikka niillä ei ole kovin kummoista väritystä, niiden pelkistetty puhdaslinjaisuus on kuitenkin sinällään miellyttävä näky, vaikka tökerömmillä maallikoilla onkin taipumus kutsua leväbarbeja epäkunnioittavasti 'silakoiksi'.

Joskus harvoin myös leväbarbi onnistuu loistamaan värityksellään. Olen joskus sattunut paikalle, kun pari nuorta yksilöä on kisaillut keskenään pyörien ympyrää ja jahdaten toisiaan. Joskus kisailevien kalojen kyljet ovat saaneet varsin mainion värityksen, joka tuo mieleen sulan metallin.

Nämä kalat täyttävät muutenkin aivan tyydyttävästi hyvän seura-akvaariokalan vaatimukset. Kokoluokka noin 10 cm sopii, kalat eivät ole kovin nokonnuukia vesiarvoista, eikä niillä ole taipumusta syöda tai pahoinpidellä muita kaloja. Omassa porukassa ne kyllä saattavat nahistella nokkimisjärjestyksen selvittämiseksi. Heikommat yksilöt voivat tulla karkoitetuksi ruokintapaikalta, jolloin niiden kasvu jää hitaammaksi.

Leväbarbi on kuitenkin eittämättä parhaimmillaan akvaariokalana nuorena. Suuret vanhat yksilöt ovat huomattavasti heikkohermoisempia ja varovaisempia kuin nuoret lajikumppaninsa. Esimerkiksi siivouksen aikaansaamat häiriöt tai äkkikolinat voivat saada aikaan hetkellistä ryntäilyä. Muutenkin vilkkaana kalana tätä lajia ei voi suositella hyvin arkojen kalojen seuraksi.

Eräs selvästi esiintuleva piirre leväbarbien käytöksessä on se, että ne ovat vettä raskaampia, joten ne vajoavat pohjalle lopettaessaan uimisen. Eviensä varassa lepäilevä leväbarbi on tavallinen näky. Uima-asento on yläviisto. Ajoittain kalat saattavat innostua kisailemaan keskenään. Kaksi barbia jahtaa toistensa pyrstöä pyörien ympyrää. Kalojen kiihtyessä ihon väri muuttuu niin, että kyljen tumma juova vaalenee.

Leväbarbi on hyvä uimari ja turhankin hyvä hyppääjä. Silloin tällöin näitä on poistunut akvaariostaan yllättävänkin pienen aukon kautta, joten kansilasit ja varovaisuus ovat tarpeen.

Vaikka leväbarbit eivät olekaan erityisen vaativia vesiarvojen suhteen, ne ovat kuitenkin aivan kestävimpiä kaloja herkempiä likaiselle ja saastuneelle vedelle, eivätkä ne kestä hapenpuutetta yhtä hyvin kuin useimmat muut kalat. Ne ovat tiettävästi kotoisin virtaavista ja runsashappisista vesistä, joten suodatuksen ja akvaarion hoidon tulisi olla kunnossa. Vesiarvojen heikkeneminen aiheuttaa niille ilmeistä stressiä, mikä näkyy esim. arkuutena, ruokahaluttomuutena sekä värien vaalenemisena.

Ruuaksi kelpaavat kaikki tavanomaiset kalanruuat levien lisäksi. Valitettavasti levänsyöntitaipumus heikkenee iän myötä, samalla kuivaruuat alkavat kiinnostaa entistäkin enemmän. Ruokavalion on syytä olla kasvispitoinen. Levän korvikkeena menevät hyvin mm. murskatut herneet.

Selviä sukupuolieroja ei ole, eikä näitä kaloja ole yleensä saatu lisääntymään vankeudessa. Kaikki myynnissä olevat yksilöt olivat ainakin aikaisemmin peräisin luonnosta, Thaimaasta ja Malaijin niemimaalta. Jostakin oudosta syystä kansainvälisessä kirjallisuudessa ja muissa lähdetiedoissa on sekoiltu oikein perusteellisesti leväbarbiasioissa. Joskus sen kuvana on esitetty aivan väärän kalan kuvaa, ja kuvioon kuuluu tietenkin monta tieteellistä nimeä. Aidon leväbarbin kuvia löytyy esimerkiksi kalagalleriastani.

Oikean leväbarbin erottaminen muista jokseenkin samannäköisistä kaloista on tärkeää, koska nämä muut eivät omaa kaikkia leväbarbin hyviä ominaisuuksia. Selkein tuntomerkki on tumma kylkiviiva. Se todellakin ulottuu pituussuunnassa koko kalan läpi, kulkien myös pyrstössä halkion kohdalla. Toinen hyvä tunnistuskeino on se, ettei leväbarbissa ole muita selvästi erottuvia juovia, kuten joissakin lähisukulaisissaan.

Viisitoista tuntuu olevan ainakin vankeudessa eräänlainen raja-arvo leväbarbeille. Ne saattavat elää 15-vuotiaiksi ja kasvaa 15-senttisiksi, mutta eivät juuri yli noiden arvojen. Arvon 10 ylitys kuuluisi oikeastaan asiaan joka tapauksessa. Alle 100-litraiseen akvaarioon näitä ei minusta pitäisi ängetä.


Top

Maatiaispartamonni

Suom. nimi: Maatiaispartamonni Partamonni
Tiet. nimi: Ancistrus sp.
Pituus: Alle 15 cm
Vesi: Makeaa, pehmeä lienee paras
Lämpö: 20° - 25° paras
Viljely: Jopa seura-akvaariossa
Akvaariotyyppi: Sopii seura-akvaarioon
Lyhyesti: Kestävä, helposti lisääntyvä
Kuvia: 1, 2, 3

Partamonnien lajeista kukaan ei tunnu ottavan selvää, mutta maatiaispartamonnilla tarkoitan kotimaista erittäin kestävää, joskin vähemmän rotupuhdasta partamonnikantaa. Se tuntuu yleistyvän ympäri maan, varmaankin koska se toisaalta kykenee lisääntymään vastustamattomalla suorastaan miljoonakalamaisella voimalla puutteellisemmissakin olosuhteissa, toisaalta koska se on erinomainen akvaarion asukki.

Moni hyvä piirre yhdistyy tässä kalassa:

Akvaariossa on hyvä olla runsaasti kasveja ja muita suojapaikkoja. Pesäkoloksi kelpaa vaikka kookospähkinän kuori, jonka pää on sahattu auki ja sisällys poistettu. Imumonniakvaarioissa on hyvä olla myös puuta, nämä monnit todennäköisesti tarvitsevat puusta järsimiään kuituja.

Nämä kalat syövät kaikenlaista ruokaa akvaarion kiinteiltä pinnoilta eli pohjalta, laseilta, lehdiltä ja somisteilta. Ravinnon tulisi olla hienojakoista ja kasvipitoista. Yksinkertainen kasviruoka syntyy vaikkapa murskatuista herneistä. Plekoille tarkoitetut kuivaruuat kelpaavat myös hyvin. Joskus saattavat myös akvaarion kasvit joutua kalutuiksi, mutta hyvä kasvisruokien tarjonta pitää kurissa tämmöisiä taipunuksia.

Kutu tapahtuu pesäonkalossa. Lapsenvahdin hommia toimittaa isä, joka malttaa ihmeteltävästi pysyä - ilmeisesti käytännössä syömättä - pesäonkalossaan tai sen suulla yhtämittaisesti pari kolme viikkoa. Nämä monnit ovat varustautuneet melkoisen hyvin pesänsä suojaukseen luupanssaroinnilla, kiduskansien alta esiintaitettavilla piikkikimpuilla ja omalaatuisella naamaa peittävällä "parralla", joten kovin helppoa ei nälkäisten ole tunkeutua herkuttelemaan partiksenmädillä.

Mätimunat ovat kohtalaisen suurikokoisia, läpinäkymättömiä ja liimapintaisia. Kalat kiinnittävät ne onkalon seinämään rypäleiksi. Poikasilla on kuoriutuessaan suuri ruskuaispussi, ja ne kiinnittyvät aluksi tiiviisti seinämiin. Munista ne erottaa helpoiten innokkaan pyrstönheilutuksen avulla.

Lähtiessään pesästä poikasilla on taipumus hakeutua voimakkaasti virtaavaan veteen, jossa ne ovat yleensä melko turvassa pedoilta ja saavat hyvänlaatuista puhdasta vettä. Mitään kovin karkeaa ruokaa niille ei kannattane syöttää ainakaan aluksi.

Korkea lämpötila tuntuu ehkaisevän kutuhaluja, minulla monnit lopettivat yleensä kutemisen kesäksi, jolloin akvaarion lämpö nousee yleensä selvästi yli 25°. Joidenkin muiden harrastajien mukaan heidän partiksensa lopettavat myös kesäksi kutemisen, vaikka lämpötila pysyy vakiona. Yksi teoria onkin, että pitkä valoisa aika sotkisi kuturytmin. Epänormaalin valorytmin vaikutus akvaariokaloihin onkin vähän käsitelty ja aika mielenkiintoiselta tuntuva aihe. Onhan useimpien akvaariokalojen trooppisilla esiintymisalueilla aivan toisenlaiset vuorokausirytmit kuin täällä peräpohjolassa.

Vauhtiin päässeen kutuparin lisääntymisintoa kuvannee hyvin erään työkaverini toteamus. Hän kertoi koiraspartiksensa kuolleen ja lisäsi heti perään epäilevänsä kuolinsyyksi yletöntä seksihurjastelua...


Top

Haimonni

Suom. nimi: Haimonni
Tiet. nimi: Pangasius sutchi
Pituus: Vähintäinkin riittävä
Vesi: Pehmeä, hapan
Lämpö: Noin 25°
Viljely: Tuskin akvaariossa
Akvaariotyyppi: Päistä topattu uima-allas
Lyhyesti: Iso hysteerinen avovesikala

Minulla oli "onni" joutua hoitamaan paria tällaista kalaa harrastukseni alkuaikoina, kun en älynnyt ajoissa toitottaa joka puolelle, että en halua lahjoina akvaariokaloja. Valitettavasti tätä upeaa kalaa tyrkytetään akvaariokalaksi, vaikka se on siihen hommaan totaalisen sopimaton.

Haimonnilla on ikävä taipumus saada hysteerisiä kohtauksia, joiden aikana se ryntäilee sinne tänne valtavalla nopeudella kolhien itseään vasten laseja ja somisteita. Usein tätä kestää piinallisen pitkältä tuntuvan ajan, ja kohtauksen lopuksi kala saattaa kellua pökertyneenä selällään pinnalla ilmaa ahmien. Omat haimonnini kuolivat tällaisen kohtauksen päätteeksi.

Kala on loistava ja väsymätön uimari, jonka pitäminen lasipurkissa on mielestäni lähinnä eläinrääkkäystä. Mikäli se pysyy hengissä, se myös kasvaa kymmenien senttien pituiseksi.

Haimonnin ruuaksi sopii parhaiten jotakin, jota kala voi nieleskellä ahmien sille päälle sattuessaan. Itse annoin niille ainakin tubifex-kuutioita. Haimonni itse sopii kyllä ilmeisen hyvin ihmisen ruuaksi, se yleistyi 2000-luvun puolivälin jälkeen työmaaruokalani ruokalistalla ja pyrin ottamaan sitä aina kun sitä on tarjolla.

Älä kokeile tätä kotiakvaariossa!


Top

Kolumbiantetra

Suom. nimi: Kolumbiantetra Kolumbiantetra
Tiet. nimi: Hyphessobrycon ecuadoriensis
Pituus: Noin 7 cm
Vesi: Pehmeä, hieman hapan
Lämpö: 23°-28°
Viljely: Ei ihan helppoa, mädinsirottelija
Akvaariotyyppi: Sopii seura-akvaarioon
Lyhyesti: Melko vilkas keskikokoinen tetra
Kuvia: 1, 2, 3, 4, 5

Koska kolumbiantetra on melko vähän tunnettu laji eikä kovin hyvin edustettu kirjallisuudessa, tämä kirjoitus perustuu suurelta osin omiin kokemuksiini.

Sain omat 18 kolumbiantetraani ystävältäni, joka oli pitänyt niitä suuressa akvaariossa kuuden kiekkokalan ja muutamien monnien kanssa. Kalat oli ostettu nuorina, ja ne olivat viihtyneet kaikesta päätellen varsin hyvin kiekkoakvaarion kuumuudessa. Kaveri oli kyllästynyt siihen tehoon, jolla tetrat siivosivat parempiin suihin kiekkokalojen poikaset sekä suuret määrät kallista pakasteruokaa.

Omien kokemusteni mukaan myös kuivaruoka kelpaa mainiosti. Haittana on lattian kastuminen, kalat nimittäin ryntäilevät vastapudotetun ruuan kimppuun sellaisella vauhdilla, että vettä roiskahtelee akvaarion reunan yli! Kalaa on kuitenkin ilmeisesti hiukan hankala saada kutemaan, ja ainakin kutuvalmiuden lisäämiseksi säännöllinen elävä tai pakastettu ruoka on varmasti hyödyksi. Surviaistoukat tekevätkin hyvin kauppansa.

Isommat yksilöt olivat noin 7-senttisiä. Ruumis on lähes piraijamaisen tukeva ja korkea. Sopivassa valaistuksessa ruumiin sininen metallinhohtoväri on aika voimakas, myös silmissä on sinistä hohtoa. Evät ovat vaihtelevan punaiset, etummaisten evien haaleasta ruosteenväristä pyrstön voimakkaaseen tummanpunaiseen.

Omat tetrani viihtyivät yleensä melko kiinteässä parvessa, joka liikkuu akvaarion avovedessä. Turha ujous ei niitä haitannut, ja niiden liikehtiminen selvästi rohkaisi muita arempia kaloja liikkumaan enemmän esillä. Tämä "suojakala"-ilmiö on hyvin tunnettu akvaariopiireissä. Aremmat kalat käyttävät muiden kalojen näkyvilläoloa eräänlaisena hälytysjärjestelmänä: jos niitä ei näy, jokin vaarallinen on varmaan pelottanut ne pois.

Akvaariossa pitää olla riittävästi vapaata uimatilaa. Myös kasvitiheikköjä saisi olla tarjolla suojapaikoiksi. Parvi hajaantuu hetkeksi kasvillisuuden suojaan jos kaloja häiritään oikein kunnolla esim. siivouksen yhteydessä. Kauan ne eivät kuitenkaan pöheikössä viihdy.

Tätä lajia on tiettävästi vähän vaikeampi saada kutemaan akvaariossa. Omassa akvaariossani jotkin muut pienemmät tetralajit ovat kuteneet nuorina omatoimisesti melkein jokaisen vedenvaihdon jälkeen, mutta tämä laji ei näytä innostuvan yhtä helposti.

Valitettavasti kolumbiantetran kerrotaan olevan tavallista lyhytikäisempi, noin 4 vuotta. Värien tummenemisesta ja suomujen irtoamisesta vanhemmalla iällä on mainintoja. Omien yksilöideni perusteella voin jossain määrin vahvistaa tämän, minusta tämän kokoisiksi tetroiksi erilaista kolhiintumista oli aika paljon. Suomupeitteen reikää oli tavallista enemmän, samoin evävaurioita. Kaloista oli jäljellä noin kolmannes kun aikaa on mennyt kolmisen vuotta siitä kun ne tulivat minulle nuorina aikuisina.

Tämä näyttää siis olevan suhteellisen herkkä kala eikä sen vuoksi sopine kovin hyvin aloittelijalle tai muuten vaativiin oloihin.


Top

Keisaritetra

Suom. nimi: Keisaritetra
Tiet. nimi: Nematobrycon palmeri
Pituus: Noin 5 cm
Vesi: Pehmeä, hieman hapan
Lämpö: Noin 25°
Viljely: Onnistuu erillisessä viljelyakvaariossa
Akvaariotyyppi: Sopii seura-akvaarioon eräin edellytyksin
Lyhyesti: Tyylikäs pienehkö tetra

Keisaritetra on hillityn tyylikkäällä tavalla kaunis pieni kala. Useimmista muista tetroista erottavia erikoistuntomerkkejä ovat koiraan keskipiikillä varustettu pyrstö, evien reunoihin kehittyvät liehukkeet, sinertävä metallinhohto kyljissä ja kirkkaansiniset silmät. Uima-asento on jonkinverran alaviisto.

Akvaarioon kotiutuneet keisaritetrat eivät juurikaan harrasta parvielämää, vaan jakaantuvat kasvien sekaan ja liepeille hoitamaan omia minireviirejään. Koiraat järjestävät näyttäviä esityksiä kukkoilemalla toisilleen.

Akvaariossa pitäisikin olla sekä kasvitiheikköjä että uimatilaa. Suuret vilkkaat kalat sekä evännäykkivät saisivat loistaa poissaolollaan!

Koska tämä kuuluu niihin kalalajeihin, joita minäkin olen onnistunut viljelemään myytäväksi saakka, ei viljely taida olla turhan vaikeaa. Kala sirottelee mätinsä pöheikköihin yleiseen tetratyyliin. Munat ja vastasyntyneet poikaset ovat varsin pieniä, ruokinta lienee syytä aloittaa likoeläimillä.

Erityisenä, mutta epävarmana havaintona minulle jäi vaikutelma siitä, että tämä kalalaji olisi erityisen herkkä nopeille lämpötilanvaihteluille. Kahdesti nimittäin kävi niin, että nopean parin asteen jäähtymisen jälkeen yksi keisaritetra sai tasapainohäiriöitä ja kuoli varsin pian. Uskokoon lämpötilaherkkyyteen ken tahtoo...


Top

Puna-aavetetra

Suom. nimi: Puna-aavetetra Puna-aavetetra
Tiet. nimi: Megalamphodus sweglesi
Pituus: 4 cm
Vesi: Pehmeä, lievästi hapan
Lämpö: Noin 25°
Viljely: Onnistuu erillisessä viljelyakvaariossa
Akvaariotyyppi: Sopii seura-akvaarioon eräin edellytyksin
Lyhyesti: Kaunis pieni tetra
Kuvia: 1, 2, 3, 4, 5

Tämä vilkas, kaunis ja pieni tetra on omiaan runsaskasviseen akvaarioon, jossa on tilaa levittäytyä kasviston tuntumassa. Kovin räikeä valaistus ei ole hyväksi.

Ulkonäöltään sukupuolet erottuvat selvästi. Koiras on hoikempi ja punertavampi, lisäksi sen selkäevä huomattavasti suurempi ja näyttävämpi kuin naaraalla. Naaraalla puolestaan kyljessä ja selkäevässä selvästi erottuvat mustat läiskät. Kummituksiin viittaava nimi johtunee kalan läpikuultavuudesta?

Puna-aavetetrat viettävät runsaasti aikaa hieman toisistaan erillään eräänlaisilla minireviireillä. Koiraat järjestävät näytösluonteisia "taisteluita", joissa pääosa näyttää olevan usein evien levittelyllä. Kalat ryntäävät kyllä ajoittain toistensa kimppuun, luullakseni työntääkseen toisiaan kyljittäin tms., mutta vammoja ei touhussa toki tunnu syntyvän.

Nämä kalat kutevat innokkaasti seura-akvaariossakin, usein pelkkä vedenvaihto riittää laukaisemaan kututapahtuman. Kututoimitus on normaalia mädinsirottelua pöheikössä.


Top

Minortetra

Suom. nimi: Minortetra
Tiet. nimi: Hyphessobrycon minor
Pituus: 4 cm
Vesi: Pehmeä, hiukan hapan
Lämpö: Noin 25°
Viljely: Onnistuu erillisessä viljelyakvaariossa
Akvaariotyyppi: Lajiakvaario tai vastaava
Lyhyesti: Pieni tetra, saattaa näykkiä eviä

Minortetra kuuluu useamman toisiaan muistuttavan tetralajin ryhmään, jota kutsutaan joskus "callistus-ryhmäksi" ehkä tunnetuimman lajin pikkutetran (Hyphessobrycon callistus) kunniaksi. Kolmas saman ryhmän laji on serpatetra (Hyphessobrycon serpae). Itse asiassa en olekaan absoluuttisen varma siitä, minkä lajin edustajia kalani olivat, vai oliko kyseessä peräti sekarotuinen kanta.

Monessa asiassa tämä kala muistuttaa edellä kuvattua puna-aavetetraa, mutta ikävä kyllä erojakin on. Kalalla on taipumusta evännäykkimiseen, eikä se ole myöskään yhtä kaunis.

Lyhyesti sanoen, koska markkinoilla on monta parempitapaista ja paremman näköistä samantyyppistä akvaariokalaa, neuvoisin jättämään tämän lähisukulaisineen väliin.


Top

Helmirihmakala

Suom. nimi: Helmirihmakala
Tiet. nimi: Trichogaster leeri
Pituus: Noin 10 cm
Vesi: Pehmeä, hiukan hapan
Lämpö: 26° - 30°
Viljely: Onnistuu
Akvaariotyyppi: Seura-akvaario eräin varauksin
Lyhyesti: Upea rihmakala
Kuvia: 1, 2

Tällä kalalla on ainakin ulkonäköpuoli hallussaan: on helmiäisväritystä, levymäistä vartaloa, pidentyneitä eviä ja punaista rintaa. Kalan koko on myös varsin sopiva akvaariokalalle, kymmenkunta senttiä. Eikä luonteessakaan ole kokemusteni mukaan isompaa moittimista, vaikka olenkin kuullut ongelmayksilöistä.

Kalalla on kuitenkin joitakin vaatimuksia, joiden täyttäminen on yleensä tarpeen. Helmirihmakala on parhaimmillaan pidettynä pariskuntana tilavassa akvaariossa. Niinkuin yleensäkin, pariskunnalla saisi "synkata", jottei yhteiselo mene jatkuvaksi rähinäksi. Erimielisyyksien ja kututapahtuman ajaksi altaan tulisi olla jaettu kasveilla alueisiin, joissa puolisot voisivat oleskella pinnan tuntumassa näkemättä toisiaan ainakaan hyvin.

Hillitty vedenkierto etenkin pinnalla, tavallista korkeampi lämpö sekä lämmin ilmatila vedenpinnan päällä ovat yhdessä pehmeän ja happamahkon veden kanssa hyödyllisiä tälle kuumista pienistä lätäköistä kotoisin olevalle, osittain ilmaa hengittävälle kalalle. Sille on muodostunut ilmahengitystä varten ns. labyrinttielin. Lisäksi rintaevistä on muodostunut pitkät "tuntosarvet", joista kala on saanut "sukunimensä" rihmakala.

Sukupuolet erottaa aikuisista yksilöistä vaivatta toisistaan koiraan litteämmän ruumiinmuodon, pidentyneen selkäevän ja punaisemman rinnan perusteella. Mäti erottuu naaraasta selvänä pallukkana vatsan seudulla.

Koiras rakentaa huteranpuoleisen vaahtopesän pinnalle sylkien suustaan ilmaa pieninä sitkeinä kuplina. Se myös vahtii pesäänsä.

Kudun alussa naaras tirkistelee pesällä päivystävää koirasta päättämättömän näköisenä. Kerättyään rohkeutensa se ryntää eviään levittelevän koiraan luokse ja alkaa tökkiä suullaan sen kylkeä. Tällöin koiras taipuu kaarelle naaraan ympärille. Kun kaari on riittävän täydellinen, kalat päästävät annoksen sukusolujaan. Hetken pökerryksen jälkeen naaras singahtaa takaisin suojapaikkaansa ja koiras kerää munat suuhunsa ja käy sylkäisemässä ne pesäänsä vaahdon sekaan. Sama toistuu useita kertoja.

Koiras hoitaa pesäänsä kudun jälkeenkin. Poikaset ovat pieniä ja herkkiä.

Top

Kääpiörihmakala

Suom. nimi: Kääpiörihmakala
Tiet. nimi: Colisa lalia
Pituus: Noin 6 cm
Vesi: Pehmeä, hiukan hapan
Lämpö: 26° - 29°
Viljely: Onnistuu
Akvaariotyyppi: Seura-akvaario eräin varauksin
Lyhyesti: Upea pieni rihmakala

Kääpiörihmakala on edellä esitellyn helmirihmakalan sukulaisia ja muistuttaa sitä monelta osin. Niinkuin nimikin antaa ymmärtää kääpiörihmakala on kuitenkin pienempikokoinen, mistä on akvaarioharrastuksen kannalta hyötyä. Tilavaatimukset ovat maltillisemmat kuin isoilla sukulaisilla. On myös mahdollista pitää useampaa kuin yhtä koirasta isossa akvaariossa, vaikka laji onkin reviirikala.

Runsas pintakasvisto jonka seassa ei käy kovia virtauksia on kääpiörihmakalalle mieluinen ympäristö. Veden pitäisi olla lämmintä ja mielellään pehmeän ja happamen puolella. Sekä kylmä vesi että kylmä ilma voivat vahingoittaa kalan terveyttä.

Koiras rakentaa vaahtopesän, jonka ympärillä olevaa reviiriä se innokkaasti vartioi. Sen vuoksi liian ahtaaseen akvaarioon ei saisi laittaa useampaa koirasta, ja naaraillakin pitää olla tilaa päästä pois koiraan näkösältä. Kutuun pätee suunnilleen sama mitä yllä on kerrottu helmirihmakalasta.

Itse hankin ensimmäisiksi kääpiörihmoikseni kaksi koirasta ja kaksi naarasta. Suuren ja runsaskasvisen akvaarion ansiosta kaikille oli tilaa eikä vahinkoa tuottavia tappeluita tapahtunut. Pesänrakennus alkoi suunnilleen heti ja jatkui hallitsevamman koiraan kuolemaan asti. Kutujakin tapahtui toistuvasti, josta todisteeksi akvaarioon ilmestyi uusia poikasia pari kerrallaan useaan kertaan. Kirjoitushetkellä hengissä on enää heikompi ostetuista koiraista ja kaksi omaa tuotantoa olevaa aikuista naarasta, sekä lisäksi ainakin yksi parisenttinen poikanen.

Poikasten hävikki on ollut siis melko suurta vielä parin sentin koon saavuttamisen jälkeen, mutta omatoiminen ja avustamaton lisääntyminen seura-akvaariossa on täysin mahdollista. Asiaa on varmasti auttanut se, ettei kaloissani ole kovin kummoisia petokaloja tällä hetkellä.

Akvaariossani kasvaa haitaksi saakka pientä pintakasvia. Useissa paikoissa on myös pintaan kasvavaa vallisneriaa ja muita isoja kasveja. Näistä olosuhteista kääpiörihmakalat tuntuvat pitävän. Ruuaksi tarjoan yleensä pakastekuivattuja hyttytoukkia hiutaleitten lisäksi.

Alkujaan kääpiörihmakalan väritys oli jo sinänsä hieno yhdistelmä punaisia ja sinisiä neonmaisten pisteiden juovia, mutta nykyään kaupan on useita erilaisia värimuotoja joilla on upeita yhtenäisempiä värialueita. Omat kalani ovat neonsinisiä ja loistavat koreasti sopivassa valaistuksessa.