Edvin Hassinen
HALUSIN ISONA TULLA POMOKSI

Sivu on poistettu, koska Edvin Hassinen on kirjoittanut elämäntarinansa kirjaksi ELÄMÄNI SUMA, jonka on julkaissut tamperelainen kustantaja KUVITAR.

(KUVA: Pielisjärvi, Ukonjoki 1930. Ilmari Karvosen kokoelma, Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto)

Last updated 25 December 2006. Entries of this site: Pohjois-Karjala, uittoyhtiö, Rauma-Repola Oy, Repola Oy, UPM-Kymmene, metsäkaupat, metsäpomo, puutavaran hankinta, puutavaran osto, itsenäisyyden ikäinen, itsenäisyytemme ikäinen, itsenäisen Suomen ikäinen, jatkosota, muistelmat, muistelot, sotamuistelmat, elämäkerta, elämänkerta, vanhoja valokuvia, vanhoja mustavalkoisia valokuvia, valokuva-albumi, Hassisen Sukuseura r.y.

ABSTRACT: Omaelämäkerrassa liikutaan seuraavilla Edvin Hassisen lapsuuden ja nuoruuden seuduilla: Haukilampi, Tohmajärvi, Onkamo, Tikkala, Tikkalan asema, Haavanpää, Enso, Lieksa, Kuhmo, Ukonjoki ja Kontiolahti. Kirjoittajan vanhemmat olivat nuorempi metsätyöjohtaja, pienviljelijä Antti Hassinen ja Anna Hassinen (o.s. Sinkkonen). Sisaruksia olivat Väinö, Vieno (Irja Onnela), Erkki ja Sakari, sisarpuolia Rauha ja Aino. Muutto kylmälle tilalle, äidin kuolema ja perheeseen tullut äitipuoli Iida (o.s. Pitkänen) edustavat lapsuuden suuria käännekohtia. Lapsuusmuisto voi olla tässä kirjoituksessa aiheeltaan esimerkiksi hevosten laiduntaminen, hauenpyynti, polkupyörän hankinta, rippikoulu, marjojen myynti tai marjastaminen. Hauskoja tai erikoisia tapahtumia kuvaavat sanat pontikkatehdas, sianruoka ja tapahtumapaikkoina saattavat olla vaikkapa myllytupa tai riihi. Lapsesta asti Edvin Hassinen on ollut monenlaisissa työtehtävissä, joista mainittakoon kiertävä kyläsuutari, sumapoika, tukkijätkä, hakkuumies, ajomies, väylien kartoittaja, vanhempi työnjohtaja ja piirityönjohtaja. Lapsuus-jaksossa Antti-isän kolmas vaimo Hilma (o.s. Partanen) tulee esitellyksi. Nimeltä mainitaan Yrjö Simonen, Veli Kettunen.

Asevelvollisuuden muistelija suoritti Viipurissa. Joukko-osasto oli Viipurin vartiopataljoona, kuormastokomppania. Palvelukseen kuului kolmen kuukauden erikoiskoulutus: eläinlääkintäkurssi. Kirjoittaja ei kuitenkaan hoitanut sairaita eläimiä talvisodassa, vaan oli taistelulähetti, komentajanaan komppanian päällikkö Kalervo Reponen. Summa, Sommee ja Viipurinlahti ovat olleet tapahtumapaikkoina taisteluille, joihin sotaveteraani on osallistunut. Kertomuksessa vilahtavat myös sellaiset viipurilaiset paikannimet kuin Tervaniemi ja Likolampi sekä Fazerin karamellitehdas Viipurissa. Talvisodan loputtua rintamamies sai odottaa kotiutusta vielä merivartiossa. Ruotsinpyhtää ja Jomala mainitaan sijoituspaikkoina. Sotamuistot eli rintamamuistot kiteytyvät termeissä: Viipurin pommitus, Viipurin sotilassairaala, sairastalli, varsikäsikranaatti, konekivääripesäke, vartiovuoro, partioretki, värjätty sprii, kahvinkorvike. Hidas junamatka kotiin saa myös kuvauksensa. Kotiutuksen ja jatkosodan väli oli työteliästä aikaa, johon kuului mottimetsä, halkosavotta, hevosajo, puutavaran ajo. Työnteon kuvaus pureutuu myös siihen, millaista oli tehdä jäätie hevospelillä. Yleinen liikekannallepanomääräys tarkoitti Edvin Hassisen kohdalla samaa kuin palvelukseenastumismääräys joukko-osastoon nimeltä Sissipataljoona I. Jatkosota alkoi. Etenemisvaiheessa tapahtui vakava haavoittuminen, jonka aiheutti vihollisen pikakiväärisuihku ja räjähtävä kuula. Se oli vain täpärä pelastuminen.

Seurasi pitkä sotasairaala-aika ja hidas toipuminen. Hoitopaikkoina Pälksaaren sotasairaala, Kinkomaan sairaala ja Käpylän sotasairaala. Sairaalaan tuli kuolinviesti, jossa ilmoitettiin veljien kuolema. Edvinin kaksosveljet Erkki ja Sakari olivat kaatuneet. Kaksosten kuolema, sotasurma, merkitsi, että tuli raskas matka, hautajaismatka, kun Edvin – kunnostaan huolimatta ja saattajan (serkku Eeva) apuun turvautuen – halusi osallistua veljien hautajaisiin. Sotavamma merkitsi kirjoittajalle sitä, että hänestä tuli sotainvalidi. Hän on Sotainvalidien Veljesliitto ry:n pitkäaikainen jäsen. Esimerkiksi silmävamma oli niin vakava, että käyttöön piti ottaa silmäproteesi eli lasisilmä. Myös yläraajojen sotavammat olivat pahoja; toisen käden amputaatio oli lähellä. Sairaala-aikana tutuksi tulivat sellaiset asiat kuin lastoittaminen, vyötärökipsi, rannekipsi, kuolion uhka, silmälappu. Syksyllä 1943 Kurun Metsäopisto järjesti ensimmäisen sotainvalideille tarkoitetun metsäalan koulutuksen. Päästötodistus mahdollisti työpaikan vanhempi työjohtaja -nimikkeellä Lohja-Kotka Oy:stä. Asemapaikkanaan Lohja Edvin Hassinen järjesti mm. hakkuu-urakat sinne sijoitetuille sotavangeille. Paikkoina mainitaan Sammatti ja Lohjansaari sekä Lohjan hovi. Venäläiset sotavangit arvostivat asiallista kohtelua urakoiden yhteydessä, ja vankien joukossa ollut taiteilija nimeltään L. Torvirt (Л. Торвирт – Торвирт, Леонид ?) maalasi työjohtajan muotokuvan (laveeraus pahville 24 x 35cm).

Lohjalla Edvin Hassinen kihlautui. Kihlattu oli postiharjoittelija Ulla Tähtö – sittemmin postivirkailija, voimistelunopettaja, kirjastonhoitaja ja kirjastovirkailija. Vammala oli morsiamen kotipaikka, jossa vanhemmat Anna (o.s. Mertanen) ja Jaakko Tähtö asuivat. Häät pidettiin keväällä 1944 Vammalassa ja vihkipaikkana oli Tyrvään kirkko. Sota-ajan häät olivat vaatimattomat ja häämatka vain paluu Lohjalle. Edvinin urakehitys merkitsi pariskunnalle myös paluuta miehen kotiseudulle, kun tälle tarjoutui paremmin palkattu toimi Repola-Viipuri Oy:ssä asemapaikkana Eno ja sittemmin piirityöjohtajan toimi Rauma-Repola Oy:ssä. Asuinpaikkana oli Rääkkylä ja vuodesta 1970 lähtien Pyhäselkä (Hammaslahti). Uran vaiheisiin liittyvät sellaiset nimet kuin metsäpäällikkö Kuosmanen, nuorempi työnjohtaja Heinonen ja nuorempi työnjohtaja Sihvonen, metsänhoitaja S. Järvinen ja piirityönjohtaja Veikko Räty. Tekstissä mainitaan myös nimet Hilja Sinkkonen ja Kaarina Martikainen. Lapsia pariskunnalla, joka viettää eläkepäiviä Joensuussa, on viisi: kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Neljätoista lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta.