Jerusalemissa kohtaavat

kolme uskontoa: juutalaisuus, kristinusko ja islam. Jerusalem on näiden kaikkien pyhä kaupunki. Jerusalemissa kristityt ovat muutaman prosentin vähemmistä. Israelin valtio on perustettu 1948 ja vuonna 1967 käyty kuuden päivän sota laajensi Israelin valtion aluetta. Alue on ollut jatkuvasti kriisialtis ja jännitteinen. Haastateltavan mukaan:

”Jerusalem on kuin äiti, jolla on liian monta lasta. Jerusalem on kuin basaari.”

”Jerusalem on kaikkien kirkkojen äiti ja kakkien juutalaisuuden, kristillisyyden kuin myös islamilaisuuden muotojen kaupunki.”

Jerusalemissa kristityt pyhiinvaeltajat

kohtaavat kristinuskon itämaiset, seemiläiset juuret. Hämmentävä kokemus voi olla myös monien erilaisten kristittyjen kohtaaminen. Jerusalemissa on 13 kristillistä kirkkokuntaa. On katolisia, ortodokseja, protestantteja. On armenialainen, syyrialainen, etiopialainen ja koptilainen kirkko. On hepreankielisiä kristittyjä. On palestiinalaiskristittyjä.

Jerusalemissa käydään jatkuvaa keskustelu

siitä, mikä kirkkokunta on alkuperäinen, paikallinen. Hepreankieliset, jotka ovat muihin verrattuna vasta asettuneet Jerusalemiin, väittävät polveutuvansa suoraan alkuseurakunnasta. Jos ajatellaan historiallista jatkuvuutta, silloin arabiaa puhuva seurakunta on alkuperäisin.

Kristittynä oleminen Jerusalemissa

vaatii kutsumusta. Vähemmistöasema juutalaisten ja islamilaisten välissä on vaikea. Välillä kristittyjä on karkotettu Jerusalemista. Karkottajina ovat olleet niin juutalaiset kuin muslimitkin ja ikävintä kaikesta, myös toiset kristityt. Nimenomaan arabikristittyjen asema on ollut vaikea, sillä arabi on helposti yhdistetty terrorismiin. Uskon veljeyden toteutuminen on ollut välillä kaukainen haave.

Palestiinalaisten kansannousu,

intifada, on merkinnyt jatkuvaa väkivaltaa. Kyse on paitsi uskonnollisista, myös poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista jännitteistä. Kokonaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa, toteaa paikallisen ekumeenisen liikkeen edustaja.

Kaikilla ihmisillä on halu

saada oikeutta ja halu elää rauhassa. Rauhan rakentaminen on haaste. Arabikristitty pappi uskoo, että he arabikulttuurin ymmärtäjinä ja aluevaatimusten suhteen ulkopuolisina voisivat toimia rauhanrakentajina.

Lähi-idän konflikti

on haastatellun asiantuntijan mukaan poliittinen. Se, että uskonto sekoitetaan konfliktiin, johtuu hänen mukaansa Lähi-idän kansojen luonteesta. Kansallistunteet ja koetut vääryydet lisäävät jännitteitä.

Jerusalemissa kristitty kohtaa juutalaisuuden

Juutalaiset mieltävät olevansa koko maailman pappeja, valittu kansa, joka odottaa messiasta. Juutalaiset eivät toisaalta ajattele kristittyjen tavoin, että kaikki ihmiset pitäisi käännyttää omaan uskoon. Juutalaisten näkökulmasta kristityn käännyttämispyrkimys on kiusallista.

Toisaalta juutalaisuus on kristinuskon pohja. Evankeliumit on kirjoitettu juutalaisessa maailmassa. Kristinuskon pääsiäinen on juutalainen juhla. Kristittyjen ja juutalaisten välillä on historian painolastia. Juutalaisten sulkeminen tietyille alueille ja juutalaisvastaisuus, antisemitismi toisen maailmansodan holochaust eivät unohdu.

Kuusi miljoona uhria

herättää kysymyksen, missä määrin antisemitismi on osa kristinuskoa. Vastaus kuuluu: ”Aito kristitty ei voi olla juutalaisten tuhoaja.” Silti voidaan kritisoida sitä, miten vaimeasti kristityt reagoivat juutalaisvastaisuuteen. Nykyajan juutalaisvastaisuus ei ole kristityistä lähtöisin. Silti historia todistaa, että tulevaisuutta ajatellen kristityillä on vastuu ja velvollisuus toimia.

Mikä on selitys toisen maailmansodan kauhuille? Eräs juutalainen selitys kuuluu: ”Synti – synnin palkka.” Monille se ei riitä. He kysyvät: onko Jumala kuollut, kun hän vaikenee?”

Juutalaisten halu olla tavallinen kansa on estetty. Miksi niin suuri kärsimys? Mikä sen tarkoitus voi olla?

Kristityille islam

on sekä läheinen että kaukainen. Islamin pohja on vanhassa testamentissa kuten kristinuskonkin. Muslimit ovat Palestiinan enemmistö. Islaminuskoinen haastateltu toteaa: ”Meillä on hyvät suhteet kristittyihin, kunhan eivät puutu meidän asioihimme.”

Kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana islamilaisuus on Jerusalemissa tullut näkyvämmäksi. Myönteistä on aktiivisuus sosiaalisen ja poliittisen epätasa-arvon vähentämisyrityksissä; kielteistä fanatismi ja sitä seuraava liian tiivis sisäryhmään sulkeutuminen.

Jerusalemissa eripura on arkipäivää.

Omaa uskoa puolustetaan. Samalla pidetään yllä uskonnon kielteisiä ilmiöitä, esimerkiksi vihaa ja kaunaa. Nämä siirtyvät sukupolvelta toiselle. Eräs kielteisen uskonnollisuuden syy asiantuntijan mukaan Jerusalemissa on se, että palestiinalaisilla on halu sanoa viimeinen sana. Heillä on totuus. He ovat itsevarmoja. he eivät ole suvaitsevaisia erilaisia kohtaan.

Koptilainen?

Ohjelmassa esiteltiin myös koptilaista kirkkoa, joka on kristinuskon egyptiläinen haara, 100-luvulla syntynyt. Koptilaiset pitävät omaa uskoaan puhtaana kristinuskona, vaikkakin läntiset lähetystyöntekijät ovat yrittäneet sotkea uskontoa. Perinne elää vahvana.

Lähi-idän uskonnot

ovat yhtä aikaa sekä konservatiivisia että joustavia. Jerusalemin sijainti alkukristillisyyden syntypaikalla auttaa ihmisiä käsittelemään uskontoon liittyviä historiallisia traumoja. Arjen todellisuus on tyystin erilainen, kun sitä verrataan läntisten maiden yhtenäiskulttuureihin. Lähi-idän kristityt ovat koko historiansa ajan toimineet ei-kristillisellä alueella. Ympäröivää kulttuurista elämää ja politiikkaa ei ole muokannut kristinusko.

Pyhän Haudan kirkko

Ohjelman lopussa vierailtiin Pyhän haudan kirkossa, jota voisi kuvata ekumenian keskukseksi – sekä sen saavutusten että ongelmien osalta. Helluntain henki on elävää todellisuutta Pyhän Haudan kirkossa. Moninaisuuden rikkaus on jatkuvasti esillä.

Kristinusko on 2000 vuoden ajan

muuttanut maailmaa, ylittänyt valtameriä, vaikuttanut yksityisten ihmisten elämään, yhteiskuntien elämään, politiikkaan ja kulttuuriin. Tasapainoilu maallisen kunnian ja ristin tien välillä on ollut kautta aikojen vaikeaa. Herääkin kysymys: Voiko kristinusko sortua omaan menestykseensä?

Jerusalem on kuin maailma pienoiskoossa.

Voidaan sanoa, että kirkkojen hajaannus on arpeuttanut Jerusalemia. Jerusalem kärsii Golgatan tavoin. Mutta Golgatalta lähtee myös ylösnousemuksen polku. Uhkana ovat toisaalta maallistuminen ja toisaalta fundamentalismi. Vaikka tilastojen valossa näyttäisi siltä, että uskonto on häviämässä, haastateltu toteaa, että on vaikea uskoa sitä, että Jerusalemista tulisi vain arkeologinen turistikohde. Kristitty tietää sydämessään: todelliselle ristiretkelle voi lähteä vain omaan sieluunsa.

Paluu kirkkohistorian kurssin etusivulle.

Muistiinpanoni dokumentista Jerusalem – Jumalan pääkaupunki