Oppikirja s. 112 – 121
Eri tunnustuskunnatLutherin kuolinvuoteellaan esittämä toive siitä, ettei kukaan
tunnustautuisin hänen nimensä kannattajaksi ei toteutunut. Lutherin seuraajat
kuten muutkin reformoitujen tunnustuskuntien kannattajat kilpailivat
kannattajista keskenään sekä katolisen kirkon kanssa. Opillisia asioita
selvitettiin tunnustuskirjoissa. Luterilaisuus oli 1700-luvulle tultaessa
saanut sijaa Pohjois-Saksassa, Pohjoismaissa sekä Baltiassa. Anglikaaninen
kirkko toimi Englannissa ja Walesissa, kun taas Skotlanti oli reformoidun
kirkon aluetta Sveitsin ja Hollannin ohella. Opillisista kiistoista protestanttien kesken merkittävin oli
käsitys Jumalan ennalta määräämästä elämästä (predestinaatio-oppi ks.
kirkkoisä Augustinus). Luterilaiset eivät hyväksyneet tätä oppia, jota taas
reformoidut kannattivat. 1600-luvun aikana opillisia kysymyksiä pohdittiin
kirkkojen piirissä ahkerasti – puhutaankin puhdasoppisuuden ajasta. Katolisen kirkon sisäinen uudistusKatoliseen kirkkoon kohdistunut arvostelu vaikutti myös
katolisilla valta-alueilla Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa.
Kritiikin rauhoittamiseksi kirkossa tehtiin sisäisiä uudistuksia. Katolinen
kirkko menetti valta-asemansa ja se joutui määrittelemään tarkemmin oman
oppinsa. Tärkeä virstanpylväs tässä suhteessa oli Trenton kirkolliskokous
1545 – 1563. Arvostelua saaneita lieveilmiöitä pyrittiin kitkemään pois ja
palauttamaan kirkon johdon arvovalta. JesuiittajärjestöVastauskonpuhdistuksen näkyvin merkki katolisessa kirkossa oli
Ignatius Loyolan (1491 – 1556) perustama jesuiittajärjestö, joka perustettiin
vuonna 1540. Sen tehtävä oli puolustaa ja levittää roomalaiskatolista uskoa.
Järjestö ylläpiti perinteisiä katolisia tapoja. Edistettiin tradition
jatkuvuutta, kohteina esimerkiksi pyhiinvaellus, aneet, rukousnauhan käyttö
ja pyhäinjäännösten kunnioitus. Jesuiittojen hoitoon siirtyi myös hyvin
pitkälti katolinen koululaitos. Löytöretkien myötä jesuiittojen työkentäksi
tuli koko maailma Intiaa, Japania ja Etelä-Amerikkaa myöten. UskonsodatPoliittiset valtapyrkimykset ja saaliinhimo ajoivat Eurooppaa
jälleen sotimaan. Uskonnon varjolla tai siitä johtuen käytiin 1500-luvulla
joukko sotia: 1527 katoliset ranskalaiset tuhosivat Rooman, 1562 – 1598 Ranskassa
käytiin sisällissotia, joissa rintamat jakautuivat uskontokuntien mukaan.
Ranskan reformoidut, hugenotit, saivat Nantesin ediktin eli julistuksen
turvin vuonna 1598 rajoitetun uskonnonvapauden – joka kumottiin 1685, kun
hugenotteja alettiin uudelleen vainoamaan. Saksassa käytiin 30-vuotinen sota 1618 – 1648, joka alkoi
tsekkien pyrkiessä eroon Saksan keisarikunnasta protestanttisen prinssin
johdolla. Sota levisi ja sitä käytiin protestanttien ja roomalaiskatollisten
kesken. Tähän sotaan osallistui myös Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf Saksan
protestanttien rinnalla. Sota päättyi Westfalenin rauhaan. Tunnustuskunnat
todettiin rauhansopimuksessa tasa-arvoisiksi eikä hallitsija enää saanut
tunnustuskuntaa vaihtaessaan muuttaa alamaistensa uskoa. |
|