4. Itäinen kristikunta

Paluu etusivulle.

4. Itäinen kristikunta 1

Bysantin kirkko. 1

Bysantin valtakausi 1

Idän teologia 1

Bysantin kirkko

Itä-Rooman eli Bysantin kirkolla on oma perinne, jossa näkyy sekä kulttuurin että taloudellismaantieteellisten tekijöiden vaikutus. Hellenistinen filosofisesti painottunut kulttuuri, kreikan kieli ja suuntautuminen mystiikkaan sävyttivät idän kirkon kehitystä. Käytännön seurakuntaelämässä näkyviä eroja olivat hapan ehtoollisleipä, pääsiäisen vietto eri aikaan kuin lännessä. Idän kirkossa selibaattisäännös koski vain piispoja. Papit saattoivat avioitua ennen pappisvihkimystä. Suureksi kiistaksi nousi uskontunnustuksen osa: lännessä tunnustettiin Pyhän Hengen syntyneen isästä ja pojasta. ”Ja pojasta” -lisäystä idän kirkko ei voinut hyväksyä (filigue- kiista).

Rooman valtakunnan jakautuminen vuonna 395 vahvisti kirkkojen eroa. Länsi-Rooman tuho v. 476 ja paavin vallan kasvu lisäsivät eriytymistä. Opilliset kiistat johtivat lopulta siihen, että kirkkokunnat julistivat toisensa pannaan eli kirkonkiroukseen vuonna 1054. Tämä julistus purettiin vasta vuonna 1965.

Bysantin valtakausi

Laajimmillaan Bysantin valta oli keisari Justinianus Suuren ( n. 483 – 565) aikana. Justinianus vahvisti kirkon asemaa ja lakkautti esimerkiksi 900 vuotta toimineen Platonin akatemian. Kirkon vastuulle tuli köyhien auttaminen, sairaanhoito ja vangeista huolehtiminen. Bysantti menetti pian alueitaan mutta säilyi sisäisesti toimivana ja kukoistavana aina muslimien hyökkäyksiin asti. 600-luvulla syntynyt islamin usko levisi nopeasti Vähä-Aasiassa, arabimaailmassa, Persiassa, pohjoisessa Afrikassa ja sitä kautta myös Espanjaan. Muslimit valtasivat Konstantinopolin 1453 ja samalla kukistivat Itä-Rooman valtion. Konstantinopolin viimeisistä hetkistä kertoo värikkäästi Mika Waltarin kirja Johannes Angelos.

Idän teologia

Teologiassa ei tuona aikana kehitetty Bysantissa uutta vaan tahdottiin säilyttää oppi alkuperäisenä. Ensimmäiset kristityt seurakunnat perustettiin Bysantin alueelle ja ne pitivät omaa uskonnonharjoittamistaan oikeaoppisena (ortodoksisena). Uskottiin, että uskonnon kannalta kaikki oleellinen oli sanottu ja opillisesti merkittävät kysymykset ratkottu seitsemässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuosina 325 – 787. Tärkeää oli opin puhtauden säilyttäminen.

Anna palautetta!

Paluu etusivulle.