Meiän miä haastaa 

Miun pakinoita Kaakonkulmassa sillä puhekiellä, mitä ite haastan. 

Uus aalto

”Säpinää!” Maukkä Perusjätkän moottorisaha käynnisty. Pelle Miljoonan moottortie ol kuuma. Tumppi Varonen tahto rakastella sii-nuu-a. Eput herätti Suomi-ilmiöllä ympäristötietoisuuteen. Pave Maijjanen, tatuoi takaraivoon: ”Pidä huolta.” Juice Leskisen vanha uus aalto avas maailman: ”Olet sitä mitä syöt. Sika.” Hassisen Kone ties, että: ”Rappiolla on hyvä olla. Olla vaan täysi nolla.” Pelle lasetti yhteen: ”Meissä oo’on voimaa!” Rumat miehet kauniilla asialla.

Miun nuoruuvessa nuorisomusiikki ol kiven alla. Eikä niistä aikoista nyt niin kauvaa oo. Äsken, kun ajelin kotiin, selasin ratiokanavia. Niitä kuulu ainakin kymmenen ja jokaiselta tul jotain nuorisomusaa. Tään päivän nuoriso ei voi tajuta sitä hiljasuutta, missä musannälkänen nuoriso aikasemmin eli. Ratiosta tul viikossa pari tuntia nuorisomusaa viikossa. Siis viikossa – ei päivässä! Silloin kuulu nuorten sävellahja, mitä ei nykyjään enään ookkaan. Ja kovan päivän ilta. Ne, ketkä osas, viritti ratio-Luxemburgin taajuuksille. Mut eihän siellä soitettu Suomi-poppia.

Muistan hyvin ensimmäisen Veltto Virtasen tv-pätkän, minkä näin. Veltto ol kun makaroonia, heilu ja letkuil joka suuntaan. Ja entäs Rauli Bädding Somerjoen lannekeikuttelut. Viilaten ja höyläten. Mato Valtonen synnytti muovinuken Husulan Casinolla. Eka Kontakti ol Virojoella tosissaan.

Musiikin kieli vaihtu suomeen. Synty Suomi-ilmiö. Siinnä ol sitä jotain myös meille epämusikaalisiille. Sanat iski tajuntaan. Uus aalto. Siinnä keinu mukana usko omiin kykyihin, huol ympäristöstä, leikkimiel, sikaenerkia ja kapina valtakoneistoja vastaan. Uuven aallon kapina ol erilaista kun 60-lukulaisuus. Poliittisuus vaimentu – yhteiskunnallisuus ei. Me-henki eli voimissaan. Siihen yhisty yksilöllinen kyky ja tahto. Tekemisen meininki. Säpinä. Mieletön tsemppaaminen.

Kun nykyvään puhutaan tsemppaamisesta, tarkotetaan usiast sitä, että kannustetaan kaveria sen rojektissa tai syykataan ittiä. Uuven aallon tsemmpihenki ol sitä, että kannustettiin meijjän porukkaa. Kehuttiin ittiä eli omaa porukkaa, meikäläisiä. Imettiin selkärankaan, että myö ollaan hyviä ja myö kyetään. Tässä pöönaut-ajassa tuo tekis poikaa (ja tyttöä).

Sähköposti  |  Kotisivulle | Palaute | Pakinahakemisto

© Anne Rongas Päivitetty 28.4.2004