Meiän miä haastaa 

Miun pakinoita Kaakonkulmassa sillä puhekiellä, mitä ite haastan. 

Ummessa

Meijän miä on ollu hiljaa. Veikö kissa kielen, kysyttiin ujostelijalta pienenä. Kaikenlainen uus pistää hiljaseks. Ensin pitää katella. Miä alotin kattelemaan palkkatyön maailmaa viime syksynä. Opettajana kaupunkkoulun lukiossa. Sehän tek sen tempun, kun ois hyvin lypsävä lehmä laitettu umpeen. Ei herunnu sanat eikä tavut paperille. Pit katella ja pit totutella uuteen. Taaksepäin kattoissa tuntuu, kuin ois umpiputkeen sukeltannu.

Ehän tää nykyvään niin kumma oo, että muuttaa ammatista toiseen. Vaatii joustoa muuallakiin kun polviissa ja rohkia saap olla. Eikä aina oo helppoa. Kaveri just kerto, miten maatilan emäntä on hankalassa välissä. Hään on laittannu äpylit umpeen ja korkialaitaseen. Läävä alkaa olla tyhjä. Homma on ollu tiiossa jo jonkuun aikaa. Ois pitänny ottaa lisää velkaa ja laajentaa. Sama tienhaara nykyvään yhellä ja toisella lehmällisellä.

Kaveri on opiskellu aateekoota jo pitkän aikaa. Ensin ei meinannu millään löytyä sellasta kurssia, mille ois lypsykarjatilallinen päässy. Oppitunnit ol lypsyaikaan tai etäällä tai työttömiille. Hään kun selitti, että ollaanhan tässä vähä työttömyysuahan alla, kun tilanne on mikä on, niin ei sympatiaa herunnu, vaikka hyvä lypsäjä ol asialla. Jos ois laiskana lojunnu, ja ollu mitään tekemätön, niin johan ois yhteiskunta avittannu.

Löyshän se ystävä hyvä sit kurssin ja toisenkiin ja sai hyvät paperit joka paikasta. Mut annas olla, kun nyt yrittää hakia työpaikkaa. Taas ois niin hyvä, kun ois ollu työtön. Sit löytys harjottelupaikkoja ja työpaikkoja. Joka maajussi tietää, että viljatila tänä päivänä ei perettä elätä. Kuitenkiin sanovat työvoimatoimistossa hälle, että ei taija olla oikeutta työttömyyskorvaukseenkaan.

Sit on vielä tää ikäpykälä. Periaatteessa Suomi on tasa-arvonen maa. Mut miun kaveri sano, että se kokemus on jo tullu, että jos aateekooalalla oot nainen ja yli neljäkymmentä, niin oot aut. Miä ihmettelen. Kun yhellä jos toisella työpaikalla on saman ikäluokan naisia, ketä pitäs käestä pitäin opettaa aateekoota käyttään. Vaikka meijänkiin koulussa. Niitä pelottaa ja jännittää. Pitäs osata, mut ei ees opeteta. Koneita ostetaan ja hienoja tietoyhteiskuntastratekioita väännetään. Kuka osais sen paremmin keski-ikästä naista opastaa aateekoon ihmemaailmaan, kun miun kaveri. Eik ne johtajat honaa? Ummessa on äly.

Sähköposti  |  Kotisivulle | Palaute | Pakinahakemisto

© Anne Rongas Päivitetty 27.4.2004