Meiän miä haastaa 

Miun pakinoita Kaakonkulmassa sillä puhekiellä, mitä ite haastan. 

Seitkytluku

Elloksen kuvastossa ol myynnissä samanlaisia tennareita, kun miun ekat, isoäitin kanssa tehyltä ensimmäiseltä Helsingin reissulta hankitut. Viirulliset. Vuosimallia 1969. Alko seitkytluku. Ne kankaat on nyt muotia. Ja vaatemallit. Mutta voi miten hillitysti. Voik kukaan seitkytluvulla ite elänny ja sen ajan tosissaan muistava kaivella kuvamuistojaan nauramatta? Tuskin.

Suomalaisesta muotoilusta oli tullu maailmalla tunnustettu käsite viiskyt- ja kuuskytluvuilla. Iittalat, Marimekot ja Aallot muistetaan vieläkiin. Tavaraan ol kuitenkin tavallisiilla ihmisiillä vähän varaa. Pit tehä halvempia tavaroita. Lastulevy, muovi, lateksimaalit ja keinokuitu. Siinnä seitkytluvun taikasanat. Vanha ei ollu mitään. Jos vanhoja huonekaluja ol pakko käyttää, ne pit ainakiin maalata. Mitä räikiämpi maali ja mitä usiampi väri vierekkäin, sitä hienompaa. Se ol jotain muuta, kun entinen.

Virolahen yhteislyseossa alotettiin remontti seitkytluvun puolvälissä. Rakennettiin uusi siipi. Se ol samanlainen siipi, kun omakotitaloissakiin elintasosiivet. Mahollisimman erilaista entisen kanssa. Viiskytluvun ilmava ja raikas atmosfääri hävitettiin niin hyvin, kun vaan voitiin. Kirkuva vihriä, ärhäkkä punanen, tiukka keltanen. Ja mustat rajaukset. Miä olisin passittannu jälki-istuntoon ne tärvääjät. Olin suutuksissaan. Käyppäs maaseutumatkailukierroksella Virolahen yläasteen ja lukion pihassa. Kattele uutta siipiä muuta rakennusta vasten. Sitä ol seitkytluku.

Solmiot leventy, puvuntakkiin pit olla kirkkaita ja värikkäitä. Lahkeet ol purjeita. Kesä alko sillä, että äiti lyhens hameen helmaa. Ja ne peruukit! Vau. Kuka suostus nyt samaan? Itteään arvostava nainen ei missään tapauksessa voinnu lähtiä hienompaan tilaisuuteen omalla tukalla. Päähän veettiin peruukki. Se tais aika monella olla saman näkönen, kun oma tukka. Mut tietyst se ol paljon hienompi. Seitkytluvun henkeen: mitä epäaiompi sen hienompi. Niinkun lastulevyhuonekalut. Tiikkipinnote tai muovilaminaatti oli paljon tyylikkäämpää kun vanhanaikaset kokopuiset kalusteet. Sähkösauna pesi puukiukaan männen tullen.

Vaikka seitkytlukua en osaakkaan nauramati muistella, niin olen hyvillään, että elin silloin lapsuutta ja nuoruutta. Silloin elämä ol rentoa. Vaikka tulkiin energiakriisi ja lakkoja ol vähän väliä, niin tietty huolettomuus ja tulevaisuuven usko leimas elämää. Ressi ei vaivannu.

Sähköposti  |  Kotisivulle | Palaute | Pakinahakemisto

© Anne Rongas Päivitetty 28.4.2004