Meiän miä haastaa 

Miun pakinoita Kaakonkulmassa sillä puhekiellä, mitä ite haastan. 

Murretaan suomen kieltä

Tuolla kun maailmalla liikkuissa kuulee jonkun sanovan ”miä”, niin voi kun heti lämmin läikähtää sisällä. ”Siähän oot jostain meiltä päin!” Miä olin aikoinaan Itävallassa vaihto-oppilaana, ja siellä murteet on aina ollu kunniassa. Ja höiän murteet on tosi vahvoja. Hyö tietäävät puheesta, mistä kylästä toinen on. Ja vaikka ratiosta ja televisiosta kuultiinkiin kirjakieltä, niin siellä ol nuoriakiin ihmisiä, jotka ei ite kirjakieltä osannu haastaa.

”Anteeksi maalaisuuteni, meen huomenna kaupunkiin.” Niihän sitä ennen sanottiin. Vaan jos EU:sta jotain hauskuutta on tullu, niin murteien kampäkki (tarkottaa uuelleen esiinmarssia). Tietyst Suomessa savolaiset ja pohjalaiset etunenässä. Meiän murre kaakonkulmalla on sen verran mietoa, että ei oo vielä kukaan vääntänny Tinttiä tai Tenavia kaakonkielellä.

Miä välillä hauskuutan pääkaupungin kavereita arvuuttamalla, että mitä se on, kun joku on huosut lapakassa ripakalla. Eipä nuo tiiä. Eikä matemaattisemminkaan lahjakkailla oo aavistusta, mikä on ympyrän kulma. Tai ketä on kaarakurvarit. Tai mihin sitä joutuu, jos mänee setakan kanssa myrällä huikkua myöten turalle. Tietääkhän enää moni ees täälläpäin, miks männään asun kanssa mettään tai miten ilma muuttuu, ”kun se ol vaan sellanen iili?”

Ennen vanhaa ihmiset puhu ite. Nyt kuunnellaan ja luetaan toisiin puheita. Suullisesta kulttuurista ollaan siirrytty mediakulttuuriin. Vaan ei keinotekonen kaikkia miellytä. Tätä kun kirjotan, niin samalla kuuluu ratiosta rahvaanomasta murrehuumoria. Murre on mauste. Ehän sitä kukaan jaksas lukia tai ratiosta kuunnella tuntitolkulla. Mut mausteena se muistuttaa meiän menneistä esi-isiistä ja äitivainaista. Siinä on historian rikkautta.

Sähköposti  |  Kotisivulle | Palaute | Pakinahakemisto

© Anne Rongas Päivitetty 27.4.2004