Meiän miä haastaa 

Miun pakinoita Kaakonkulmassa sillä puhekiellä, mitä ite haastan. 

Maastohiihto

On taas se aika, kun naapurin Veke ajaa latua. Laturetkipäivä lähestyy. Hiihtoloma, vaikka ei se enää sillä nimellä ole. Talviloma. Miä oon yrittänny vakuuttaa, ettemiä mikään hiihtäjä oo. Mut latupohjan ohi ajaissa äkkiä vaan nous mieleen nuoruuven talvet. Ja mistä lie tupsahti muistoista päällimäiseks se kerta, kun kunnolla otin maastoon hiihtoretkellä.

Hiihtelin aina rajamiehiin latua. Siihen aikaan ei vielä ollu moottorkelkkoja. Joka päivä merelle ja takas hiihtivät ihan meijjän talon kupeesta. Ne liikku aina kahestaan ja sillon tällön ol koira mukana. Sitä latua myöten pääs mukavast Kiiskijärvelle. Hiihtelin pitkin mettiä monet kerrat. Jos en rajamiehiin latua niin hiiren jälkiä pitkin. Siihen aikaan ol latuja mettiissä. Ihan kun polkuja. Ja sen ajan suksiilla pääs. Leviät, tervepohjaset sälesukset.

No, yhen kerran löysin Metsolan poikiin lavun järven takaa ja lähin sitä pitkin. Tul aika kipakka mäki ja huomasin, että latu ol tehty toisin päin hiihettäväks. Alaspäin lasettelu alko muuttua vaaralliseks. Tiukka kurvi ja maastoon. Suoraan pyllylleen vesotun koivuriu’un päälle. Kaikki housut halki. Mojova verivaarmu takapuolessa. Muistokuva naurattaa. Ois ollu huvittavaa kateltavaa. Ehän se sillon huvittannu. Vähän aikaa pölyttelin lumia ja nojailin keppiin. Ei tullu mieleenkään männä Metsolasta kotiin soittaan. Kolme poikaa. Johan ne ois revenny naurusta. Ei muuta, kun villapaita pois päältä ja takaperosena esliinana halkinaisia housuja peittämään. Eikä siitä ollu montaa kilometriä kotiin. Sen verran sisua löyty.

Järvellä toisen kerran tul katkastua yhet suksetkiin. Liian suorakulmanen alamäen loppu. Järvellä hiiheltiin erityisellä tyylillä. Silleen vauhikkaasti. Monia vuosia myöhemmin ruvettiin samalla tyylillä hiihtään yleisemminkiin. Luistelutyyli. Pehmeillä lumiilla se ei miun nuoruuvessa onnistunnu. Tarvittiin moottorkelkkoin tekemät pohjat.

Harmi, ettei enää oo tallella ne vanhat aikuisiin näystinsukset, millä pääs vaikka tollukkain kans liikkeelle. Äitin nahkamonot ol miun aarteet oppikouluaikana. Naulat vähä pistel jalkapohjia, mut kellään muulla ei ollu samanlaisia. Nyt ne vasta ois leuhkat vehkeet.

Hiihtokilpailut miä aina hävisin. Muistan, miten verenmaku suussa jahtasin Eevaa ja aina jäin toiseks. Mietiskelyhiihtäminen pitkin mettiä ja hankia ol miun harrastus. Paraita hiihtomuistoja tähtikirkkaat hankiyöt. Sellaset tervasukset kun sais. Jo maistus hiihto.

Kirjotettu 8.2.2005

Sähköposti  |  Kotisivulle | Palaute | Pakinahakemisto


© Anne Rongas Päivitetty 24.2.2005