Meiän miä haastaa 

Miun pakinoita Kaakonkulmassa sillä puhekiellä, mitä ite haastan. 

Lyyppä

Melkein aina kun myö oltiin isoäitillä kaymässä, mäntiin Lyypälle kylään. Lyypän oikia nimi ol Lyyli. Lyyppä ol vanhapiika. Orslahesta kotosiin. Se ol vanha silloin, kun miä olin pien, eikä se tehny enään silloin mitään hommia. Eli omassa mökissä. Lyypästä jäi monta asiaa lapsen mieleen. En miä tiijä, onk ne muistot oikeita vai jotenkiin vääristyneitä. Mut muistot on aina sellasia. Osaks luuloa, osaks tietoa. Jokaisella on samasta ihmisestä eri tarina.

Lyyppä tykkäs kovast meistä lapsiista. Ja kissoista. Varsinkiin Päpä-serkulle se ol lempipaikka, kun sekiin tykkäs kissoista niin kovast. Miä sentään pääsin kissoin kans olemaan mammallakiin. Meijjän äiti, Päpän äiti ja niijjen sisarukset kaikki pelkäs aikuisenakiin kissoja. Niitä ol peloteltu pienenä kissoilla. Isoäiti laitto karvahatun eteiseen ja sano, että siin on kissa ja se käyp päälle, jos lähettä ulos. Muistan, kun isoäiti laulo miullekiin sitä laulua, missä kissa istuu oven takana ja tallaa Annen lissaksi. Varmast se laulo samaa laulua omiillekiin lapsiille aikoinaan. Jollainhan ne pit pelotella pysymään sisällä navetta-aikana. Aika liuta pieniä ipanoita muutamassa vuojessa.

Aikuiset sano, että Lyyppä ol nuuka. Niin nuuka, että ei ollu männy silmälääkäriin silmälasia hankkimaan. Se ol mahottoman likinäkönen. Kyl sitä nyt aattelee, että olpas kumma homma, ettei kukaan raahannu sitä silmälääkäriin. Lyyppä otti sormet silmiin tilalle, kun ei nähny kunnolla. Se aina kopeloi ja tunnustel kaikkia. Muistan, kun miulla ol uus merimieshame, niin se otti hameesta kiinni ja hiulas kangasta sormiin välissä, että ”millasta kangasta siun hame on?”

Lyypässä ol yks sellanen piirre, mitä miä nyt myöhemminkiin arvostan kovast. Se ei ainakaan meijjän lapsiin kuullen millonkaan haastannu muista ihmisiistä mitään ilkiää ja ikävää. Lyyppä ol oman ajan positiivari, myönteinen ajattelija. Se ol aina hyvällä tuulella ja ilahtu, kun myö mäntiin sinne. Aina löyty Merie-piparia ja varsinkiin Vatserin Karnevaali-keksiä.

Lyypän piirongissa ol iso pino nättiä liinoja, mitä Lyyppä ol merkannu nuorena tyttönä. Silloin, kun näkö ol vielä ollu terävä. Lyypällä ol vanhoja Hopeapeili-lehtiä. Niitä ol mukava katella. Ja lyyppä aina pelleili meijjän kanssa. Sen ajan vanhat ihmiset ol leikkisiä. Monet osas hassuttaa lapsiin kanssa. Lyyppä lohkas taivaalta meille pieniille palasen aurinkoa.

Sähköposti  |  Kotisivulle | Palaute | Pakinahakemisto

© Anne Rongas Päivitetty 28.4.2004