Meiän miä haastaa 

Miun pakinoita Kaakonkulmassa sillä puhekiellä, mitä ite haastan. 

Lukiossa

Miä oon lukiossa töissä. Viime kesänä piettiin meiän lukioluokan kakskymmenvuotiskemuja. Kirjotuksiista niin kauan. Miä piin koko lukioajan päiväkirjaa. Luin sen uuvelleen. Nyt kun katon tätä lukiomaailmaa, niin kovast arvostan sitä elämisen vapautta ja olemisen tilaa, mitä lukion käyminen meille aikonaan anto. Voihan jollakiin olla suorituspaineita, mut en miä ainakaan miettinny sillä viisiin tulevaisuuven ammattia ja rahan tienaamista, kun nää nykyluokiolaiset tekee. Laman varjot näkyy.

Koulu on yhteiskunnan hiomakone. Yhteiskunta on nyt ankaramp kun ennen. Miun aikana ol aikaa kapinaan. Mitäs nää nykynuoret joutoaikana tekee? Töitä! Välivuos on unohettu sana. Kukaan ei tunnu vastustavan mitään. Kun miun päässä vieläkiin Maukka Perusjätkä vetäsee moottorsahan käyntiin ja huutaa nielurisat täristen SÄPINÄÄ, niin säpinän tila on hävinny nykylukion käytäviiltä. Jos jotain on, niin unen puutetta ja haukotuksia. Ja sitä vitutusta.

”Koulu on vankilan ja sairaalan välimuoto,” sano en-sano-kuka-kolleeka. Valmiita ajatuksia taotaan päähän 45:n minuutin pätkiissä niin että korvissa soi ja ranteessa kipunoi. Paljon tärkiämpää ois kuitenkiin opettaa vastustamaan valmiita ajatuksia. Vaan kun koulu on yhteiskunnan hiomakone, niin eihän sellasta voi tehä. Jos kulutusyhteiskunnan hallintoalamainen ajattelee ite omiilla aivoilla, se on hankalaa. Semmosta pitää vastustaa.

Kävin Rysselissä toissa keväänä. Siellä kyselin yheltä korkialta viskaalilta, että mikä se on tavallisen kansalaisen vaikutusvalta tässä systeemissä. Kun en oikeen enään osaa evustukselliseen temokratiaan luottaa. Viskaali nauro että ”Voi tyttö hyvä. Tässä on vaikuttajia sali täys. Kuluttajia!” Myö kun salista lähettiin ja mäntiin tielle, niin siinnä höitä istu sivullisia kerjäämässä ihan oven pielessä. Eivät olleet kuluttajia, kun ei höillä ollu pelimarkkoja. Vai että kuluttaja on vaikuttaja. Sitäkö myö halutaan meijän lapsiille opettaa?

Meijän lukioaikoina ei liikaa kuunneltu muita. Oltiin ite jotain mieltä. Se ol uuen aallon politiikkaa. Miä uskon, että sama kaipuu on näilläkiin lukiolaisiilla. Kaipuu ajatella ite omiilla aivoilla. Kaipuu, että joku kuulee ja kuuntelee. Vaan annetaanko myö tään päivän aikuiset heille aikaa ja tilaa? Osataanko ja ennen kaikkia ehitäänkö myö kuunnella? Heikosti – sanosin. Ja häpiän.

Sähköposti  |  Kotisivulle | Palaute | Pakinahakemisto

© Anne Rongas Päivitetty 27.4.2004