TOUKOKUU
24.5.2009
Kuulumisia jälleen.. Kesä ei alkanutkaan ihan toivotulla tavalla. Kaino oli tuossa n. 2 vko sitten leikkauksessa akillesjänteen luksaation takia. Leikkaus sujui todella hienosti ja kaikki meni niin kuin pitikin. Toipuminen leikkauksesta sujuu hienosti. Kaino lähti melkeinpä heti käyttämään leikattua jalkaa ja ei näyttänyt kovin kivuliaalta. 2 viikkoa olemme viettäneet totaalista sairaslomaa, mutta kaikin puolin kokoajan parempaan päin. Tällä viikolla "lenkillä" Kaino käveli jo hyvinkin tasaista tahtia. Huomenna sitten kontrolliin leikkaavan lääkärin luokse. Sitten olemme taas hieman viisaimpia mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
2.5.2009
Juoksut ovat vihdoinkin jo takanapäin, ja paluu normaalimpaan elämään alkaa tuntua ihan mukavalta. Pelkomme siitä, että olisimme pahasti jääneet treeneissä jälkeen osoittautui onneksi aika turhaksi. Kaino sai myös tuossa 26.4 Bayvantic:in niskaan. Täytyy kyllä sanoa että oli miellyttävä kokemus ainakin viime kesäiseen exspot:iin verrattuna. Vähänhän se karvoista teki öljymäisiä, mutta ei haissut, ja ihokin näyttää ihan normaalilta, toivotaan että teho on myös hyvä. Kevät on edennyt jo sen verran että ilmaan on tupsahtanut niin mehiläiset kuin ampiaisetkin. Kaino mitään siis oppinut viime kesäisestä pistosta, vaan kun mehiläisen näki niin ajatus kulki jotenkin näin " hei! kukas sinä olet, tulehan tänne niin syön sinut". Kukat ovat myös saaneet hortonomin tunteet pintaan. Oi ihana kesä!
ALKUVUOSI
Vuosi 2009 on vierähtänyt käyntiin. Kainon elämää on mahtunut kaikenlaista. Aloitetaan vaikka ihan naista harrastuspuolen jutuista. Kävimme loppuvuodesta 2008 hskp:n "tokolupaukset" ryhmän treeneissä. Treenien edetessä ehkä hieman turhan nopeasti vastaten tuon hulivilin keskittymiskykyä alkoi liikkeet tuntua vähän liian haastavilta. Kaiken kruunasi möllitoko jossa Kaino sai liian monta huonoa kokemusta ja ei oikeastaan tahtonut enää "totella" mitään liikettä. Päätimme pitää totaalisen tauon koko hommassa, ja keskittyä vain agilityyn. Nyt kevään tultua olen pikkuhiljaa ihan pienissä määrin kotona ottanut ihan helppoja liikepätkiä, ja katsotaan miten Kaino reagoi, toistaiseksi on ainakin ihan innoissaa. Mutta täytyy aloittaa taas aika ruohonjuuri tasolta. Kaino kun luonteeltaan on hyvin herkkä. Mutta sitten hieman iloisempiin uutisiin, Kaino tosiaan liitelee tällä hetkellä tuolla HAU:n agilityn jatkokurssilla. Kainolla on hurja palo lajiin, ja nauttii siitä silmin nähtävästi. Kaino on ketteryytensä ja nopeuden, vai sanoisiko vilkkautensa puolesta varsin potentiaalinen harrastuskoiran alku. Tuppaa vaan olemaan Kainolla ehkä hieman sellainen asenne touhuun "silmät kiinni, nyt mennään ajatellaan sitten jälkeenpäin". Nopeuden takia ohjaajalta vaaditaan kovin paljon ennakointia, koska Kaino kyllä sitten suorittaa radan omassa tahtomassaan järjestyksessä. Tavoitteena meillä oli kevätkaudelle ihan konkreettisesti se, että vahvistaisimme oikealla puolella toimimista, koska kaino totuttuun tapaan hakeutuu aina vasemmalle puolelle, tietenkin. Mutta agility treeneistä voi lukea enemmän Treeniblogi osiosta. Sitten ihan toisiin aiheisiin. Huhtikuun alussa aloitettiin sitten toiset juoksut, jotka olivatkin tällä kertaa hieman hankalemmat kuin edelliset 06/08, olleet juoksut. Mietinkin jo useaan otteeseen, että eikai pukkaa taas valeraskautta päälle. Tässä olemme nyt sitten kahden vaiheilla tuon steriloinnin suhteen.... Nyt onneksi juoksut alkaa olemaan jo takanapäin, ja toivottavasti pääsisimme taas takaisin normaaliin elämään.