Kaino kanssa aloitettiin agility marraskuun lopussa HAU:n alkeiskurssilla. Muutamalla ensimmäisellä treenikerralla keskityttiin lähinnä tutustumaan esteisiin turvallisesti ja iloisesti. Jokaisen esteen suorittamisen tulisi siis tietenkin olla hauskaa, ja jokaisen edes hieman oikeaan suuntaan olevan suorituksen jälkeen Kaino palkittiin hyvin.

Puomin kohtaaminen pelotti Kainoa aluksi suuresti, mutta tarpeeksi hitaalla ja varovaisella etenemisellä saimme sen suoritettua. Niin paljon nameja suorituksen aikana nokkaan, ettei pelätä ehdi näyttäisi olevan toimiva keino tälle ahneelle ahmatille. Suureksi iloksi Kainon puomipelko olikin jo seuraavissa treeneissä tiessään. Sama "pikkukammo" oli havaittavissa myös keinun kanssa, mutta sekin hävisi puomipelon mukana.

Hyppyjen kanssa Kaino oli aluksi varsin innokas kiertämään seuraavana tulevan hypyn, mutta kun homman idea saatiin takaraivoon, onnistui jo useampi peräkkäinen hyppy hienosti. Putkesta näyttäisi muodostuvan Kainolle mieluisin este, sen suoritukseen löytyy aina hurjaa vauhtia ja intoa.

Keppien harjoittelussa käytettiin verkkoja, mitkä eivät aluksi Kainon "silmät kiinni eteenpäin" -tyyliin sopineet. Tosin muutamien nokkatörmäilyjen jälkeen nämäkin sujuvat kerta kerralta paremmin.

Huomaa kyllä, että Kainolla on nuoresta iästä johtuen vielä keskittymiskyky "kehittymässä", nimittäin treenien loppuvaiheilla alkaa väsymys selvästi jo painaa, eikä oikein jaksaisi kuunnella käskyjä. Olisikin siis varsin kiva hieman irrotella kentällä omin nokkineen. Nämä ensimmäiset kerrat on nyt hieman katsottu "läpi sormien" uutuuden viehätyksen ja innostuneisuuden piikkiin laitettuna, mutta jatkossa otetaan sitten hieman tiukempi linja.