Jasun kuulumisia:
su 8.6.
Viime päivityksestä on taas kerran kulunut paljon aikaa ja kaikennäköistä on tullut Jasun kanssa puuhailtua. Toukokuun aikana kävimme agilitykisoissa Lieksassa ja Kuopiossa, talvitauko on vaikuttanut ainakin ohjaajaan, mutta positiivista, että saimme edes Kuopiosta tuloksen vaikkei sijoitusta tullutkaan. Kävimme toukokuun lopussa Joensuun Kv-näyttelyssä, joka meni suht hyvin, mutta pu-kehässä emme sijoittuneet. Jasu oli ainoa yksivärinen kirjavien joukossa pu-kehässä ja sieltä sitten kauniisti käteltiin samantien pois. Eilen olimme Pieksämäen kr-näyttelyssä, jossa meni hienosti! Tapasimme Jasun velipojan Kamin ja pojat pärjäsivät hienosti Kamin ollessa PU2 V-SERT ja Jasu PU-3. Alla kuva pojista näyttelyssä. Tuloksista löytyvät näyttelyarvostelut. Nyt jatkamme kesää treenaillen hieman agilityä ja nauttien kesän lämmöstä!

ti 6.5.
Huomenna vietämme Jasun 4-vuotissynttäreitä :) Taidetaan juhlistaa niitä agilitytreeneillä ja herkutella hieman sekä mammanpoika saa tietysti runsaasti rapsutuksia :)

la 3.5.
Kevät onkin tullut sellaista vauhtia ettei meinaa keritä mukana pysyä :) Nämä viime päivien aurinkoiset ilmat on saanut niin omistajan kuin koirankin nauttimaan ulkona olosta reippaanlaisesti. Vihdoin ja viimein pääsemme myös aloittelemaan uutta agilitykautta, jos vaikka tämän vuoden aikana päästäisiin nousemaan kakkosluokkaan. Viikon päästä on ensimmäinen koitos agilityn suhteen, kun starttaamme Lieksan agikisoissa. Sen jälkeen on vuorossa Joensuun kv-näyttely, jossa Jasu on ensimmäistä kertaa valioluokassa! Viikonloput on aika täyteen buukattu koiratoimintaa, ristiin rastiin näyttelyitä ja agikisoja, toivottavasti säät suosivat kisailuissa. Nyt nauttimaan lisää auringonpaisteesta :)
la 22.3.
Taas on kulunut pitkä aika viime kuulumisesta, omistajalla on ollut kiireitä töiden ja vähän myös opiskelujen suhteen. Jouduimme neljä viikkoa sitten aika pahaan kolariin, toinen auto tuli kolmion takaa eteen ja vauhtiahan oli 70 paikkeilla. Autot osuivat etukulmistaan yhteen ja aika rusinaksi menivät. Onni onnettomuudessa, minä selvisin vain nilkan venähdyksellä mustelmien kera ja Jasulle ei käynyt yhtään mitään. Ehkä hieman enemmän säikkyi kovia ääniä kolarin jälkeen, mutta mitään muuta en ole huomannut.
Kävimme eilen agilitykisoissa Joensuussa, Jasun ohjaajana toimi Mirva Tolvanen Lieksasta. Kiitokset vielä Mirvalle! Ensimmäisessä radassa Jasu lähti kesken kaiken minua etsimään, mutta toinen rata menikin hienosta ja vain 10vp, vaikka taukoa on ollut sen 5kk! Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti :)
la 2.2.08
No nyt sitten tärppäsi, Jasusta leivottiin tänään uusi Suomen muotovalio! Tästä näyttelytuloksiin, jossa myös arvostelu. Arvostelu oli hienoa luettavaa ja ennen kaikkea mieltä lämmitti kommentti "esiintyy iloisesti". Sisänäyttelyt ovat aina olleet Jasun mielestä hirmu tylsiä, joten nyt tein parhaani, että saisin sen esiintymään reippaaminen ja heiluttamaan sitä häntää! Häntä heiluikin tänään ja liikkeet olivat kohdillaan :) Tosin kyllä sitä kehää käveltiinkiin ympäri monen monituista kertaa tuomarin laittaessa uroksia paremmuusjärjestykseen. Jasu oli siis myös VSP, "häviten" todella kauniille sukulaiskoiralleen :)

VSP Bombattaren Polar Bear 'Jasu' ja ROP Laritin Dream Of Dream 'Riina'
ke 9.1.08
Tänään vihdoinkin tuli postissa lappunen, että kyynär- ja lonkkakuvat oli saapuneet. Vaikka oma eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kyynärät olisivat voineet hieman paremmat olla, niin kennelliitosta tuli lausunto, että molemmat ovat 0 :) Mukava juttu ainakin agilityn harrastamisen kannalta. Lonkat tulikin sitten D:nä takaisin, mutta tuskin ne tulevat meidän menoa haittaamaan kunhan pitää koiran vaan hyvässä kunnossa ja sitähän Jasu on :) No, tästä jatketaan eteenpäin. Jasu on taas intoutunut kaivamaan ojanpenkkoja, vaikka lunta on satanut vain vähän, se näköjään riittää Jasulle. Uuden lumen myötä ongelmaksi on tullut jokatalvinen vaiva, lumipaukut tassunpohjissa, tosin tänään leikkasin pitkästä aikaa tassunpohjien karvat, jospa se auttaisi edes vähän tuohon ongelmaan.
ti 1.1.08
Uusi vuosi, uudet kujeet :) Kävimme joulukuun puolella selkä-, lonkka-, sekä kyynärkuvissa. Selässä ei ollut mitään vikaa, lonkkien ja kyynärien osalta odotellaan vielä Kennelliiton lausuntoa. Jasu ei ole mitään oireillut, ihan omasta mielenkiinnosta halusin nämä tutkituttaa. Tänään oli upea päivä ja kävimme järvellä, Jasu juoksi pari tuntia ja kyllä on ollut väsynyt poika sen jälkeen :)

Tänä vuonna jätämme Kajaanin tamminäyttelyn väliin, mutta olemme menossa 2.2. Enon ryhmänäyttelyyn. Viimeisimmästä näyttelystä onkin hurahtanut hirvittävästi aikaa. Nyt on vain toiveissa, että omistajan muutto ei osu samalle viikonlopulle, mutta jos näin käy, niin muuttoa täytyy siirtää. Koiranäyttely menee tietysti muuton edelle :) Uusi vuosi sujui rauhallisissa merkeissä, Jasu ei pelännyt raketteja niin paljon kuin viime vuonna vaan nukkui rauhallisesti pahimman jytinänkin aikana. Enon ryhmiksen lisäksi meillä ei ole mitään erityisiä suunnitelmia näyttelyiden suhteen, odotellaan kevättä ja kesää, ja katsotaan sitten, miten agilitykilpailuja sekä näyttelyitä saadaan viikonlopuille soviteltua.