1. Skenupaketti: Rooma v.40
Hahmoista
- Hahmot siis aloittivat/aloittavat ihan tavallisina 9 forcen enkeleinä. Kukin
palvelee sitä arkkienkeliä joka hyvältä tuntuu, joten variaatiota tuli jonkin
verran. Tämä ei sinänsä ole ongelma (tai ainakaan suuri sellainen), sillä
hahmot eivät joudu toistensa kanssa tekemisiin kovin usein ja muina aikoina
voivat aivan hyvin toimia vain omiensa kanssa.
- Tehdyt hahmot Rooma-skenun loppuun mennessä (uudemmat hahmot liitetään ao.
skenun alkuun):
Mikaelin malakiitti (Cornelius), Mikaelin elohiitti (Sadrak), Dominicin serafi
(Zebadiah), Novaliksen merkuriaani ("Taivaan rauhan ylistys"/Vespacius),
Novaliksen kerubi (Iturea) ja Daavidin ofaniitti (Gilgai).
Skenun tapahtumat
- jokainen ryhmän jäsen kutsutaan oikein henkilökohtaisesti arkkienkelinsä
puheille. Jokainen enkelihän tietää, ettei tätä tapahdu kovin usein (keskiverto
celestiaali saattaa tehdä töitä satoja vuosia puhumatta henkilökohtaisesti
arkkienkelilleen). Arkkienkeli kertoo ryhmän jäsenille tilanteen, eli enkeli
pääsee tehtävälle maan päälle, siellä on demoninen tether joka pitäisi tuhota,
mutta hiljaa koska viereen on muodostumassa taivaallinen tether. Ryhmän jäsenet
kuulevat myös, että kyseessä on sekaryhmä, eli alkuvaiheessa mukana oli
Mikaelin, Dominicin ja Novaliksen enkeleitä. Novaliksen merkuriaani on ryhmän
johdossa, mikä ei lainkaan ilahduta varsinkaan Mikaelin malakiittia (malakiitit
kun muutenkaan eivät arvosta suunnattomasti merkuriaaneja ja sitä paitsi
vieläpä on kyseessä Novaliksen merkuriaani…). Lopuksi kerrotaan vielä, että
maan päällä yhteyshenkilönä toimii Yvesin Shemariah-niminen kerubi. Niin ja
menette Yvesin tetherin kautta, kiitos ja näkemiin.
- Niinpä ryhmä menee Yvesin tetheriin ja tapaavat sitten toisensa siellä.
Alhaalla ei kauaa tarvitse odottaa, ennen kuin Shemariah tulee paikalle
(tetherin senesalkkikin on paikalla rottahahmossa varjoissa, mutta kukaan ei
huomaa häntä). Shemariah kertoo vähäiset tietonsa tetheristä (mikä ei ole
paljoa arkkienkeleitä enempää, mutta oli nähnyt ja tunnistanut Hamathin
pääjuonen toisen faktion päällikön Flavius Tullius Avienuksen ja pystyi
kuvailemaan myös Drusus Fenius Taurinus) ja kertoo heille paikan ennen kuin
palaa takaisin palatsiin. Ryhmä jää aika pian omilleen. Päättävät mennä
tarkistamaan Flavius Tullius Avienuksen asunnon ja Sadrak lähtee sinne. Muu
ryhmä menee yksitellen kohti kylpylää tarkistaakseen paikan, lähinnä ulkoapäin.
- Rooma on ihmeellinen paikka, varsinkin Dominicin serafille. Sattuu nimittäin
törmäämään vihanneskauppiaaseen, joka myy selvästi huonoja tomaatteja aivan
hyvinä. Zebadiah päättää informoida kauppiasta hänen virheestään ("jos
sanoisit, että ne ovat hyviä puolimätiä tomaatteja, niin asia olisi kunnossa").
Jättää hämmentyneen kauppiaan taakseen ja kuule vielä poistuessaan huudon
"Hyviä tomaatteja!". Päättää olla palaamatta takaisin.
- Sadrak menee Flavius Tullius Avienuksen talolle ja katselee ympärilleen.
Kuulee häiriön sinfoniassa, mutta päättää olla menemättä tarkistamaan asiaa
(paikalla olisi ollut ethereali, joka kommunikoi ystävänsä kanssa song of
tonguesilla).
- Tällä välin merkuriaani on jo ehtinyt paikalle. Huomaa Seirahin joukkoineen
(luullen näitä ihan tavallisiksi kerjäläisiksi), kun nämä vahtivat kylpylää
vastapäisen viinituvan oven pielessä. Samaan aikaan kun merkuriaani resonoi (ja
huomaa selkeän puutteen taustatarinoissa), kiinnittää Seirah taas huomiota
merkuriaanin käytökseen ja heittää 666… Hitto, tuohan on enkeli! Kun
merkuriaani päättää (viisaasti) lähteä pakoon, käskee Seirah kalabiittia
menemään perään ja hän ja djinn lähtevät poistumaan paikalta ennalta sovittuun
tapaamispaikkaan eräällä sivukujalla lähellä tätä paikkaa. Zebadiah (joka on
saapunut paikalle) lähtee seuraamaan hissukseen Seirahia ja djinniä.
- merkuriaani juoksee tietenkin kohti Corneliusta ja löytääkin tämän.
Corneliuksella on rooli Caligulan germaanihenkivartijana ja niinpä merkuriaani
voikin teeskennellä hätääntynyttä kansalaista ja huutaa germaania auttamaan.
Cornelius tekee työtä käskettyä ja kalabiitti päättää vetäytyä takaisin
Seirahin luokse. Siellä sitten syntyy taistelu, josta lähtee melkoisesti
meteliä vain 250 metrin päässä Malphasin tetheristä ja mikä tärkeintä 250
metrin päässä omasta muodostumassa olevasta tetheristä. Cornelius onnistuu
hakkaamaan djinnin maahan, mutta tilanne näyttää huonolta, sillä kalabiitti on
onnistunut resonanssillaan tekemään melkoisesti damagea Corneliukselle samaan
aikaan kun Seirah on heikentänyt tätä lauluillaan. Seirah määrää kuitenkin
perääntymisen ennen kuin Hamath huomaa mistä on kyse (ja on jo hieman
myöhässä). Tässä vaiheessa Zebadiah kuitenkin toimii ja käyttää song of
motionia siirtääkseen Seirahin pois taistelukentältä (ja tekeekin niin).
Seirahin kadottua kalabiitti päättää häipyä takaisin helvettiin (käskihän
Seirah jo perääntyäkin) ja ottaa celestiaalisen hahmonsa ja katoaa. Cornelius
päättää viimeistellä djinnin ruumiin hakkaamalla sen pään irti hieman ennen
kuin merkuriaanin paikalle hälyttämät legioonalaiset saapuvat paikalle.
Lisäongelmia ei kuitenkaan tule, sillä joku tunnistaa germaanin ja vaikka tämän
toimintamalli ei miellytäkään on tapaus ohi.
- Hamath tosiaan kuuli metelin ja lähetti paikalle (katon rajalle) yhden
gremlineistään katsomaan mistä on kyse. Hamath siis olisi tarvittaessa pystynyt
tunnistamaan sekä Corneliuksen että Zebadiahin (ja kertoo tietonsa myös
Ephesukselle). Tietää myös, että paikalla oli ainakin yksi kalabiitti ja vaikka
ei tiedä kenen puolella nämä jäljellejääneet olivat, heittää asiasta kuitenkin
hyvän arvauksen.
- hieman tämän jälkeen Shemariah saapuu paikalle. Ei toki kuullut meteliä
palatsille asti, mutta muodostumassa ollutta taivaallista tetheriä vahtiva
reliever kyllä kuuli ja ilmoittaa asiasta Shemariahille, joka ryntää paikalle
raivoissaan. Shemariah rauhoittuu hieman (ja pyytää anteeksi tylyyttään)
kuullessaan, ettei muodostuva tether ollut kärsinyt vahinkoa. Kertoo myös
rauhoituttuaan kuullensa, että Caius Opsius (Terah, Januksen ofaniitti) olisi
saapunut kaupunkiin ja että tältä ryhmä voisi saada lisätietoja ongelmaansa.
Kesken tämän kertomisen Shemariah lähtee juoksemaan kohti palatsia jättäen
hämmentyneen ryhmän jälkeensä. Sitten muistavat, että Shemariah on kerubi ja
arvelevat (ihan oikein) että tämän suojatti olisi vaarassa. Eivät kuitenkaan
mene perään.
- Seirah ystävineen ei palaa enää paikalle, mutta Baal valmistautuu lähettämään
lisävoimia.
- katastrofi oli kuitenkin sen verran lähellä, että Mikael kutsuu kummatkin
enkelinsä pois paikalta suunnittelemaan hyökkäystä Malphasin tetheriin siltä
varalta, että jäljellejäävä joukko onnistuisi sittenkin tuhoamaan sen oman
tetherin. Niinpä hetken aikaa Zebadiah ja merkuriaani miettivät, mitä he
voisivat kahdestaan tehdä. He päättävät haastatella Caius Opsiusta, tosin homma
jää merkuriaanille, sillä Zebadiah lähtee selvittämään oikeuden tapahtumista
eräälle oikeustalolle. Zebadiah löytääkin syyttömästi murhasta syytetyn miehen
ja saa tämän vapautettua. Samalla sinfonia antaa vinkin oikeasta syyllisestä ja
Zebadiah käy tarkistamassa tämän henkilöllisyyden ennen kuin menee tapaamaan
merkuriaania.
- merkuriaani onkin jo saanut haastateltua Caius Opsiusta. Caius Opsius tiesi
Ephesuksesta (tosin ei osannut sanoa, oliko tämä demoni vai ihminen) ja lisäksi
oli kuullut huhuja Marcus Velius Donicuksen paikallaolosta. Kertoi, että Marcus
Velius oli kunniallinen mies, tai ainakin näin Caius Opsiuksen nimetön ystävä
oli sanonut (malakiitti Januksen palveluksessa). Kuullessaan merkuriaanilta
Shemariahin äkkilähdöstä palatsille on Caius Opsius jo ryntäämässä perään,
mutta ennen hänen lähtöään merkuriaani onnistuu pumppaamaan vielä sen tiedon,
että Hamath pitää taistelunäytösten katselusta (ja käy katsomassa niitä yleensä
Ephesuksen kanssa). Sitten Caius Opsius menee katsomaan voiko auttaa ystäväänsä.
- merkuriaani ja Zebadiah päättävät, että paras keino lähestyä ongelmaa olisi
keskustella Marcus Velius Donicuksen kanssa ja saada tämä vapaaksi
infernaalisista vaikutuksista. Ongelmana vain on se, että Marcus Velius on
rikas ja mahtava mies, jonka puheille voisi olla vaikea päästä varsinkaan jos
haluaisi keskustella kahden kesken. Niinpä päättävät vuokrata huvilan kauempaa
ja käyttää Zebadiahin hallitsemaa song of motionia siirtääkseen Marcus
Veliuksen sinne. Mutta kun taustatukeakin tarvittaisiin ongelmien varalta, sen
enempää merkuriaani kuin Zebadiahkaan ei oikein hallitse taistelua. Niinpä he
päättävät kysyä apua Shemariahilta.
- Shemariah suostuu, mutta päättää ensin kysyä apua ylhäältä, jos sieltä
irtoaisi vielä joku enkeli avuksi operaatioon. Ei haluaisi nimittäin jättää
suojattiaan yksin näin pian murhayrityksen jälkeen (vaikka arveleekin oikein,
ettei Claudius ollut murhan varsinainen kohde vaan joku muu, pystyy jopa
arvaamaan pari hyvää nimeä). Kehottaa myös kysymään Caius Opsiuksen apua.
- ryhmä saa kuin saakin lisävahvistuksia ylhäältä (Shemariahin riemuksi),
Novalis lähettää paikalle kerubinsa Iturean ja Daavid yhden ofaniiteistaan,
Gilgai nimeltään. Saavat samat alkutiedot kuin muutkin ja alhaalla Shemariah
odottaa johdattaakseen heidät muun ryhmän luo. Päätetään että Gilgai menee
huvilalle kuulustelua hoitavan merkuriaanin avuksi ja Iturea auttaa Zebadiahia
aiheuttamalla jonkinlaisen harhautuksen samalla kun Zebadiah hoitaa siirron.
Merkuriaani hoitaa puhepuolen, sillä Zebadiah on muualla.
- päätetään kuitenkin odottaa ainakin seuraavaan päivään operaation kanssa.
Zebadiah käy tarkistamassa paikan etukäteen ja törmää matkan varrella samaa
paikkaa tarkkailevaan Ephesukseen. Päättää sitten seurata Ephesusta, kun tämä
lähtee. Ensin Ephesus ei huomaa mitään ja menee tapaamaan erästä kontaktiaan
niin kuin sovittu. Kun kontakti ei tulekaan ja Ephesus sattuu huomaamaan
Zebadiahin, päättelee Ephesus kontaktin katoamisen olevan Zebadiahin syytä
(vaikka se ei pidäkään paikkaansa). Ensin Ephesus käskee Zebadiahin häipyä,
mutta tulee toisiin ajatuksiin ja ajattelee, että voisi olla kätevää pystyä
seuraamaan näin kiusallista enkeliä. Niinpä ryntää Zebadiahin perään ja
onnistuu heittämään tähän jäljityslaulun ennen kuin Zebadiah pomppaa song of
motionilla tiehensä ja palaa muun ryhmän luo.
- Iturea päättää suojella Zebadiahia (saatuaan merkuriaanin puheista sellaisen
käsityksen, että tätä pitää suojella) ja linkitettyään itsensä Zebadiahiin
huomaa vihamielisen tahon laulun. Ryhmä hajoaa ja Zebadiah päättää paremman
tiedon puutteessa, että kenties käynti taivaassa saattaisi katkaista laulun
vaikutuksen. Ottaa celestiaalisen hahmon ja heittää 111… Linkki katoaa ja
Zebadiah ei edes aiheuta ääntä taivaallisen hahmonsa ottamisesta huolimatta.
- tällä välin Gilgai pitkästyy ja käy tarkistamassa tämän pahamaineisen
kylpylän. Näkee Hamathin ja Ephesuksen menevän jonnekin ja saa siinä
katsellessaan paikkaa neronleimauksen. Muistaa nimittäin joskus keskustelleensa
jonkun kanssa keinoista käsitellä vettä niin, että se olisi ikävää (vaan ei
tappavaa) ihmisille. Kenties jos kylpylän veden pystyisi käsittelemään niin,
niin ihmiset lakkaisivat käymästä siellä? Kiertää pari henkilöä ja kuulee
sitten sinilevän haitallisesta vaikutuksesta (aiheuttaa kutisevaa ihottumaa,
mutta ei ole useimmiten sen vaarallisempaa). Hankkii sitten kunnon erän
sinilevää ja poistuu iltaan.
- Iturea ja merkuriaani päättävät hieman juhlia ennen seuraavan päivän työtä.
Gilgai päättää mennä viettämään aikaa Rooman katakombeihin samaan aikaan kun
Zebadiah vain kiertelee Rooman katuja. Dominic käy tapaamassa Zebadiahia ja
kuulee tämän raportin. Ei ole kovin tyytyväinen toimintaan, varsinkin se
Ephesus-episodi oli aika lailla typeryyttä Dominicin mielestä. Ilta ja yö
kuitenkin sujuvat ilman sen kummempaa hämminkiä.
- illan aikana Gilgai päättää kuitenkin käydä viemässä sinilevän kuuman altaan
putkistoon, jotta se oikein kunnolla kasvaisi ja leviäisi. Menee sisään
kylpylään seinän läpi (käyttäen Daavidin ofaniitin kuoroattunementia) ja
huomattuaan kuuma-allashuoneessa olevan jonkun menee putken luo maan sisässä.
Asettelussa tulee mäihäksi 111, joten joku tuolla ylhäällä on sitä mieltä, että
tämä on nyt sitten hyvä juttu… Gilgai ei kuitenkaan matkaa maan sisässä
kylpylän ulkopuolelle vaan nousee ylös kuuma-allashuoneen pylväikön suojissa…
suoraan hämmästyneen Hamathin viereen. Hamath on niin hämmästynyt, että Gilgai
on jo kaukana ennen kuin Hamath ehtii reagoida millään lailla. Hamath ei löydä
ofaniitin vierailun syytä ennen kuin on liian myöhäistä.
- aamulla sitten joukkio valmistautuu operaatioon. Iturea päättää järjestää
hämäyksen päästämällä hevosen vapaaksi kadulla (taattuaan sen vauhkouden
pistämällä sitä neulalla). Hämmingin turvin Zebadiah sitten toimii. Zebadiahin
osuus meneekin hyvin, sillä Iturea onnistuu tosiaankin järjestämään hämminkiä.
Vauhkoontunut hevonen nimittäin onnistuu juostessaan juoksemaan melkein pienen
pojan yli. Onneksi Iturean onnistuu kuitenkin parantaa poika (ja häipyä sitten
äkkiä paikalta, ennen kuin lisäkysymyksiä tulee).
- Marcus Velius Donicus päätyy hämmentyneenä ryhmän vuokraamaan huvilaan. Alku
ei ole lupaava, vaan säikähtynyt Marcus Velius päättää yrittää ulos vaikka
väkisin, mutta tulee toisiin ajatuksiin huomatessaan Gilgain yliluonnollisen
nopeuden (no tämä on ofaniitti). Kun merkuriaani lisäksi uhkailee sekä Marcus
Veliuksen perhettä että ystäviä, tämä näkee ainoaksi kunniakkaaksi keinoksi
rukoilla apua esi-isiltä (ja jos se ei toimi) viimein kenties tappaa itsensä.
Yllättävää kyllä (jälleen heitto 111), joukko Marcus Veliuksen esi-isiä sattuu
kuulemaan rukouksen ja he päättävät auttaa sukulaispoikaansa. Niinpä Gaius,
Flavius, Fabius ja Tullius syöksyvät kunnon metelillä paikalle ja onnistuvatkin
saamaan Marcus Veliuksen käsiinsä ja melkein turvaankin, mutta Zebadiah käyttää
jälleen song of motionia ja siirtää Marcus Veliuksen Yvesin tetherin kellariin.
Sinne eivät esi-isätkään häntä sentään seuraa. Tulliuksella on muutama hupaisa
hetki merkuriaanin kanssa, sillä kun tämä resonoi häntä käy selväksi, ettei
ainakaan Tullius ole demoni (merkuriaani olettaa kuitenkin muiden olevan
demoneja). Alkaa vakuutella Tulliukselle, ettei tämän kannata luottaa "pahoihin
tyyppeihin", sillä nämä vain pettävät hänet. Tullius on ratketa naurusta
tajutessaan, että tämä henkilö pitää muita demoneina.
- Yvesin tetherin senesalkki ei ole onnellinen saadessaan yllättävän vieraan,
mutta suostuu Zebadiahin pyynnöstä pistämään Marcus Velius Donicuksen pakettiin
tiukasti. Tämän jälkeen ryhmä vie hänet Iturean asunnolle tilapäistä säilytystä
varten ja siirtyy muihin hommiin. Kukaan ei muista poistaa tiukimpia siteitä
tai syöttää tai juottaa Marcus Veliusta, joten tämä joutuu viettämään
loppupäivän ja seuraavan yön edelleen tiukasti paketissa. Tämä ei todellakaan
paranna hänen mielialaansa. Samaan aikaan esi-isillä on vaikeuksia
jäljittämisen kanssa.
- seuraavana aamuna kuulustelua päätetään jatkaa rauhallisemmassa ympäristössä
ja paikaksi valitaan Rooman katakombit. Marcus Velius ei todellakaan ole
puhetuulella ja hänestä ei saada mitään irti. Gilgai kyllästyy jälleen ja
lähtee vaeltelemaan ja törmää Marcus Veliuksen esi-isiin, jotka ovat viimeinkin
jälleen päässeet tämän jäljille. Gilgai keskustelee näiden kanssa ja selviää,
ettei kummallakaan osapuolella ole syytä olla toistensa kimpussa, sillä
esi-isät ovat luulleet ryhmän jäseniä demoneiksi (ja päinvastoin). Gilgai
todistaa olevansa enkeli viemällä esi-isät mukanaan Daavidin tetheriin ja
ottamalla taivaallisen muotonsa siellä. Samalla tetherin turvamiehinä toimineet
kaksi malakiittia vakuuttuvat esi-isien kunniallisuudesta. Niinpä Gilgai
päättää viedä esi-isät sukulaispoikansa luo, varsinkin kun nämä lupaavat saada
Marcus Veliuksen kertomaan tietonsa ryhmälle.
- näin tapahtuukin. Esi-isät ovat kyllä hivenen kiukkuisia sukulaispoikansa
kohtelusta, mutta Marcus Velius kertoo siitä huolimatta ystävistään, näiden
suunnitelmista sen senaattorin suhteen ja omista aikeistaan viedä ystävänsä
maaseutuhuvilalleen keskustelemaan tästä typerästä suunnitelmasta (ja
tehdessään näin tulee onnistumaankin saamaan nämä muuttamaan mielensä). Sen
jälkeen Marcus Velius Donicus esi-isineen häipyy paikalta ja ryhmä jää
miettimään seuraavaa toimintaansa.
- tällöin Gilgai saa kutsun takaisin tetheriin. Täällä häneltä tivataan, mitä
he tekivät tetherille, sillä se on heikentynyt selvästi. Kun toimi selviää ja
kun kuullaan että koko juttu on Gilgain ansiota, saa Gilgai paljon taputuksia
selkäänsä tyytyväisiltä Daavidin enkeleiltä.
- pian tämän jälkeen muukin ryhmä saa tiedon tapahtuneesta ja heidät kutsutaan
pois. Varmuuden vuoksi nimittäin päätetään, että viimeistely saa jäädä
jollekulle muulle kuin ryhmälle.
Skenun jälkeen
- Daavid on niin tyytyväinen enkelinsä toimintaan ja luovaan ratkaisuun (joka
silti haiskahti hieman liikaa Novalikselta), että tarjoaa tälle servitor
attunementin (deep gaze tai jotain sellaista). Gilgai on luonnollisestikin
tyytyväinen.
- Novalis ei ole kiukkuinen, mutta ei tarjoa muuta kuin "hyvin tehty" ja "kyllä
se siitä" –tyyppisiä kommentteja. Merkuriaani toki johti ryhmää ihan hyvin,
mutta toimintamalleissa olisi ollut parantamisen varaa, varsinkin silloin kun
usutti Mikaelin malakiitin demonin perään. Ja Iturean pitäisi jatkossa muistaa,
että ihmisten pitää syödä ja juodakin.
- Dominic ilmaisi tyytymättömyyttään. Zebadiah olisi voinut toimia paremmin,
oli se taistelu oman muodostumassa olevan tetherin lähellä ja
Ephesus-episodikin vielä. Niinpä Dominic määrää Zebadiahin joksikin aikaa
helpompiin tehtäviin, jotta tämä pystyisi rauhassa miettimään, missä kohdin
voisi vielä parantaa toimintaansa. Taivaallinen perunateatteri siis.
Takaisin Annan In Nomine sivuille