6. Skenupaketti: Englanti vuonna 1880
Hahmoista
- mukana Zebadiah, Vespacius ("Jean-Jacques Deneuve"), Cornelius ("Gordon"),
Sadrak ("Edgar Jones"), Benjamin ("George Randolph"), Iturea ("Richard
Watkins") ja Gilgai ("Martin Jonathan Wright Jr.")
Hahmojen toiminta vuosien 1793 ja 1880 välillä
- Iturean toimista vuosien 40 ja 1880 välilläPelaajan kirjoittamana):
-
Hmm.... Hahmo ei ainakaan ole roikkunut taivaassa. Se sai alkumasennuksen
jälkeen oikein suuren inspiraation tutkia ihmisiä ja ns. oikeaa maailmaa, kun
se siihen asti oli ollut vain taivaassa eikä ymmärtänyt siis maasta juuri
mitään... Aluksi se seurasi ihmisen kehitystä ymmärtääkseen paremmin ihmisen
toimintaa. Otti suojelukseensa pari lasta, seurasi heidän kehitystään ja pysyi
heidän rinnallaan heidän kuolemaansa asti ja tunsi suurta surua, kun he
kuolivat. Toinen heistä osoittautui oikein hyväksi ja kunnialliseksi ihmiseksi
eikä joutunut juuri mihinkään vaara tms. tilanteisiin. Toisesta kehittyi hieman
toisenlainen ja monesti (pelaaja ainakin olisi) mietti, että kannattaako sitä
suojella. Ei se mitenkään pahis ollut, mutta hirveän heikko ja altis
houkutuksille ja aiheutti siten paljon päänvaivaa.
-
Seuraavaksi enkelini perehtyi demoneihin. Ehkä taivaassa oli kerrottu niistä,
mutta eihän niitä oltu siellä nähty, niin enkeli totesi, ettei hän oikeastaan
tiedä demoneista juuri mitään ja jos tiesikin, niin joidenkin kohdalla se
kuvattu pahuus yms. oli vain kalpea aavistus oikeasta. oikeasti enkelini ei
uskaltanut törmäillä demoneihin, mutta hän etsi ihmisen, joka oli demonin
vaikutuksen vallassa ja seuraili tämän toimia. Raukka parka järkyttyi suuresti
ja viettikin sitten pitkän ajan (no ihmisajassa pitkän, enkelin ajassa melko
lyhyen kuitenkin, eli alle 10v.) ja yritti sulatella kaikkea sitä mihin oli
törmännyt.
-
Seuraavaksi enkelini suojeli erästä pientä kirkkoa, joka oli perustettu uuden
uskonnon nimissä (kristinusko) ja samalla yritti ilman käskyä edistää
kristinuskon leviämistä. Kirkkoa enkelini piti erittäin viihtyisänä ja
viettikin siellä paljon aikaansa aina lähistöllä ollessaan, varsinkin silloin
kun oli mieshahmossa, koska naisiahan ei taidettu päästää siihen aikaan
mihinkään tärkeään. Tätä jatkui aina kunnes kirkko vainojen aikaan poltettiin
ja tässä yhteydessä enkeli koki syviä traumoja tai jotain mitä kerubeille nyt
tapahtuu kun niiden rakas suojelun kohde kuolee tuhoutuu tai häviää. Välissä
enkelilläni oli tosin muitakin juttuja, mutta ne olivat hieman vähäisempiä,
vaikka veivätkin enkeliäni pois kirkkonsa luota aika ajoin. Hän muun muassa
suojeli erästä henkilöä joka lähti levittämään kristinuskoa muualle tuon kirkon
nimissä. Hän toimi tämän henkilön matkakumppanina ja viestinvälittäjänä
kirkkoon, niin että saattoi aina välillä ihan fyysisestikin vierailla siellä
mutta myös olla suojeluksen kohteensa kanssa. Käytännössä hän keksi aina syyn
lähteä käymään kirkolla kun tunsi sen olevan vaarassa tms. ja palasi sitten
aina takaisin "lähetysmatkalle".
-
Kerran hän suojeli erästä toista enkeliä, joka toimi yhteistyössä ns. kilttien
demoneiden kanssa operaatiossa, jonka tarkoitus jäi enkeliltäni hieman hämärän
peittoon. Hän aavisteli jonkin olevan vialla, mutta ei ikinä ehtinyt saada
mitään selville, kun kaikki kuitenkin näytti olevan kunnossa. Ilmeisesti enkeli
oli liiaksi antanut periksi niiden kilttien demoneiden tavoille tehdä asioita
tai jotain muuta (sinä tiedät paremmin miten se menee), mutta eräänä hetkenä
enkelini tunsi kumman muutoksen (tai miltä se sitten tuntuukaan) ja huomasi
suojelevansa langennutta enkeliä. Kumpikaan ei kai ikinä päässyt selville miten
siinä niin pääsi käymään. Enkelini oli vaikea enää suojella tätä, mutta ei
olisi halunnut luopuakaan suojelusta, koska olihan tästä tullut hänelle jo
rakas ystävä ja tämä sekoitti enkelini todella pahasti. Lopulta ylhäältä tuli
käsky päästää irti ja palata taivaaseen "parantumaan" joksikin aikaa. Alkuun
tämä toinen kapinoi kaikkea vastaan mikä mitenkään liittyi taivaaseen, eihän
hän kai omasta mielestään ollut mitään väärää tehnyt, mutta lopulta hyväksyi
tilanteensa ja säilytti ystävyytensä enkelini kanssa, koska ei tästä kovin
pahaksi kuitenkaan ollut.
-
Sitten olikin sata vuotta ihan perusjuttuja, eli suojella vähän kaiken näköisiä
juttuja ja toimittaa sellaisia enkelin perustehtäviä, joissa ei oikeastaan
mitään ikävääkään sattunut, joten unohdetaan sen tarkempi kuvaus.
-
Sitten olikin erikoisempi tehtävä. Enkelini täytyi suojella tyttöä, joka
vilpittömästi kuvitteli olevansa enkeli ja toimi siten. Samalla hänen
tehtävänsä oli varovasti saada tyttö ymmärtämään, että maailmassa on ihan
oikeita enkeleitä, jotka hoitavat suojelu-, pelastus-, parannus- yms.
toimintaa, ettei hänen tarvitse. Toisaalta tyttö oli niin viaton ja
hyväuskoinen ( = puhdassieluinen? ), että tätä piti myös suojella maailman
pahuudelta. Oli aika rankaa tehtävä yrittää pitää demonit yms. hyväksikäyttäjät
poissa tytön lähettyviltä, ettei tämä olisi kieroutunut enää muulla tavalla,
kuin sillä että kuvitteli olevansa enkeli ja siten tahtomattaan aiheuttaa
paljon väärää. Siis tehtävä oli saada tyttö tajuamaan, ettei ollut enkeli,
mutta samalla yrittää säilyttää hänen viattomuutensa ja muu hyvyys ja pitää
paha maailma loitolla. Tehtävä onnistui ainakin jollakin tasolla.
- Cornelius puuhasi mitä milloinkin, alkean vähitellen koota pientä
taivaallisten sotilaiden joukkoa ja alkaen osoittaa kiinnostusta tiedustelun
sanaa kohtaan. Toimi yhteistyössä vakoojien enkelin ja tietenkin edelleen
kommandojen enkelin kanssa.
- Benjamin käytti suurimman osan ajastaan tutkimalla artifaktien toimintaa ja
muuta sellaista Yvesin palveluksessa olevan Hypatian (Liber Reliquarumin
seikkailun henkilö) muistiinpanojen avulla. Samaan aikaan Benjamin yritti
epätoivoisesti jäljittää edellisessä tehtävässä karkuun päässyttä shediittiä
nopeiden pakojen enkelin Terahin kanssa.
- Gilgai oli vuosien 40 ja 1880 välillä vaihtanut arkkienkelikseen Mikaelin.
Muttaman sata vuotta, eli oikeastaan jo noin vuodesta 1700 lähtien Gilgai oli
viettänyt aikaa Amerikan mantereella tehden siellä hyvää ja aiheuttaen monta
legendaa. Hänellä nimittäin oli tapana ratsastaa paikasta toiseen ja poistaa
pahuutta, eli yksinäinen ratsastaja, joka saapuu pieneen kylään, karkottaa
rosvojoukon toisinaan yliluonnollisilta tuntuvilla kyvyillään ja ratsastaa
jälleen eteenpäin ennen kuin kukaan ehtii toimia. Mikael oli tyytyväinen tähän
toimintaan.
- Vespacius oli viettänyt ensin pitkän aikaa paikoillaan Ranskassa, kunnes
viimein alkava teollistuminen alkoi kiinnittää hänen huomiotaan ja Vespacius
alkoi siirtää huomiotaan siihen. Alkuaikojen kapitalismin keinot eivät tosiaan
olleet niitä parhaita ja Vespaciuksen ideana oli yrittää parantaa tilannetta.
Hän alkoi sijoittaa rahaa ja kuolemattomuudesta oli toisaalta myös hyötyä noin
omaisuuden hankinnan kannalta. Niinpä hän sai kasaan rahaa ja alkoi sijoittaa
rahojaan teollisuuteen. Ja kun hän oli monessa yrityksessä pääomistaja, saattoi
hän ainakin niissä yrityksissä yrittää edistää työntekijöiden hieman parempaa
kohtelua. Vespacius siirtyi Ranskasta Englantiin, koska siellä oli
teollistuminen pitemmällä, tosin hän esitti ranskalaissyntyistä herrasmiestä,
joka sijoitti rahaa englantilaiseen teollisuuteen. Vespaciuksen hyvä toiminta
oli kiinnittänyt arkkienkeli Marcin huomion ja tämä antoi Vespaciukselle
distinctioninsa. Vespacius huomaa myös sen, että toisinaan Marcin enkelit
saavat dissonanssia nimen omaan Marcin dissonanssiehtojen rikkomisesta,
alkuaikojen kapitalismin aikana kun oli monien mielestä pakko tehdä hieman
vahinkoa epäreilulla diilillä, jotta suurempi hyvä saavutettaisiin. Vespacius
ei tuohon sen kummemmin huomiota kiinnittänyt.
- Sadrakin toimista (pelaajan kirjoittamaa):
-
1820 Laatutiimi (Sadrain värväämien Sotilaiden joukko) Japanissa ottaa vastaan
tehtävän, josta se ei selviä - tai ei olisi selvinnyt, ellei Sadrak olisi
sattunut ajoissa paikalle. Järjestäytyneen rikollisuuden piirissä menestynyt
henkilö, jonka murhaamisen tiimi oli ottanut hoidettavakseen, osoittautuikin
demoniksi - eikä mitenkään heiveröiseksi sellaiseksi! Normaalisti
salamurhatehtävät täytyy aina hyväksyttää toimitusjohtajalla, mutta äskettäin
klaanin päälliköksi noussut nuori mies oli turhan innokas näyttämään
osaamisensa yllättämällä tj:n iloisesti. Yllätys siitä tulikin, kun suunniteltu
uhri alkoi repiä ninjasotureilta raajoja paljain käsin...
-
1843 Kiinan LT:ltä saadut tiedot johtavat taisteluoperaatioon. Sadrak ynnä
lauma muita mikaelangeloksia lähetetään pysäyttämään tarkemmin määrittelemätön
pirullinen suunnitelma. S. itse toimitti infon perille Yläkertaan, mutta ei
tiedä mikä sai esimiehet (tai pomon) reagoimaan niin nopeasti ja voimakkaasti.
Tosin nähtävästi demojen kieroilujen takana oli Hänen Alhaisuutensa ruhtinas
Vapula, sillä taistelu päättyi melko isoon räjähdykseen. Ei silti valittamista,
sillä a) me olimme voitolla ja b)
-lie-laite-joka-pamahti-saattoipa-hyvinkin-olla-ihan-tarkoitettukin-räjähtämään
oli luultavasti aiottu ensin sijoittaa johonkin muualle. Tai saattaahan olla,
että sillä pienellä saarella Shangain edustalla oli jotain, joka suunnattomasti
ärsytti demoniruhtinasta...
-
1871-1876
Jos sun lysti on niin päätäs seinään lyö...
Kyllähän näitä on soluttautumista vaativia tehtäviä ennenkin ollut, mutta tämä
oli taatusti pahin! Vajaat viisi vuotta englantilaisessa aatelispojille
tarkoitetussa oppilaitoksessa, vesselissä. Siis ihan vesseli-vesselissä,
oppilaana... Yksin ei tarvinnut sentään olla, kaverina oli koko ajan yksi
Novaliksen merkkari (mistähän niitäkin putkahtelee). Lopputulos oli
ehdottomasti plussan puolella, nimittäin yksi opettajakuntaan kuulunut
ex-meikäläinen ryhtyi jälleen meikäläiseksi. Mutta tuli kyllä pari pistettä
dissonanssiakin kerättyä. Jotenkin sitä luulee olevansa itsensä herra, mutta
lapseksi ryhtyminen on aika stressaavaa! Sadrak suosittelee kokemusta
toisillekin elohimeille. Erittäin opettavaista.
Skenun tapahtumat
- ryhmän jäsenet oli nimitetty tehtävään erikseen, mutta huomaavat pian
olevansa hoitamassa samaa tehtävää. Niinpä päätetään kokoontua ja keskustella
yhteisistä tiedoista, eli siitä olisiko jollakulla mitään erityisempää tietoa
tapahtumista. Selviää tosin, ettei kenelläkään ole mitään sen kummempaa
erilaista tietoa, vaan kaikilla on suurin piirtein samat tiedot. Vain
Vespaciuksella on sen verran erilaista tietoa, että hän näki kerran kun ruumis
kannettiin taloon sisään. Vespaciukselle annetaan ohje tutkia ruumiin tapausta
jollain tapaa. Sadrakilla, Corneliuksella ja Gilgailla on sellaiset roolit,
että he ovat jo klubin jäseniä ja he päättävät mennä sisälle tiedustelemaan
asiasta. Zebadiahin ja Iturean tehtävänä olisi selvitellä, mistä ihmeestä
mahdollinen kultti hankkii mustat kynttilänsä ja kuka niitä tilaa, sillä
kellään ryhmästä ei ole aavistustakaan siitä, keitä nämä mahdolliset sorcererit
oikein ovat. Kenties okkulttisten tavaroiden tilaajan avulla saattaisi päästä
alkuun? Benjamin jää tarkkailemaan klubitaloon meneviä ihmisiä sitä vastapäätä
sijaitsevaan kahvilaan.
- Zebadiah ja Iturea pääsevät varsin pian selville, siitä mistä okkulttisia
tavaroita hankitaan. Toisaalta alkaa käydä selväksi myös se, ettei kyseisen
liikkeen omistaja aio kertoa kuka tavaroita on häneltä oikein tilannut. Onneksi
liikeen juoksupoika on puheliaampi, varsinkin kun hänelle tarjotaan hieman
rahaa vastineeksi. Poika tosin ei tiedä muuta kuin sen, että tilaaja on "sir
John" ja ei edes tiedä tämän miespalvelijan nimeä. Mutta alkuun päästiin nyt
kuitenkin. Zebadiah vuokraa pari huonetta ja menee sitten vahtimaan liikennettä
klubin takaovelle, illalla Iturea tule hänen tilalleen.
- tällä välin Sadrak, Cornelius ja Gilgai ovat olleet tiedustelemassa talolla.
Sadrak on esitellyt "afrikanmatkaltaan" saamiaan "okkulttisia" tavaroita ja
kerää hieman huomiota. Myös Frederick Salinges ("sir Frederick") käy
tutustumassa tavaroihin, mutta Sadrak huomaa, ettei tämä ole kiinnostunut.
Ilmeisesti ei ole kiinnostunut sen takia, ettei mikään esineistä ole oikea.
Sorcererkin kun tunnistaa artifaktin artifaktiksi, tosin ei pysty saamaan
selville enempää ilman perusteellista tutkimusta. Niinpä Sadrak meneekin
lainaamaan läheisestä portaalista tavallista artifaktiveistä ja onnistuukin
kiinnittämään sekä Frederickin että Theodor Summingsin huomion sillä. Benjamin
oli jo resonoinut Theodor Summingsin ja todennut, ettei tästä ikinä enää tule
mitään hyvää, eli fate on jo kohdattu. Sadrakkin resonoi ja heitoksi tulee 111…
Frederick Salinges saa myös tappotuomion ja samalla selviää, että yksi paikan
tarjoilijoista onkin demoni…
- Gilgai on myös tutustunut Frederickkiin, joka kuuli Gilgain kyselleen hänestä
tai oikeammin klubin mahdollisesta okkulttisesta piiristä johon hän kuuluu.
Vaihdetaan kohteliaisuuksia joiden tarkoitus on Frederickin kannalta testata,
kuka tämä mies oikein on. Frederickillä on testikin, hän tarjoaa Gilgaille
saippuoitua lasia, jonka tämä melkein onnistuu pudottamaan (jos se olisi
pudonnut, olisi äänen tai sen puutteen perusteella voinut päätellä, oliko
Gilgai ihminen vai ei). Gilgai saa kuitenkin lasin kiinni, mikä jo kertoo
jotain. Frederick Salinges käskee tarkkailla Gilgain esittämää henkilöä.
- Vespacius käy tiedustelemassa sitä, mistä henkilö pystyisi hankkimaan
ruumiita leikeltäväksi, jos sellaista sattuisi haluamaan. Hän pääseekin erään
kirurgista tutkimusta harjoittavan herran jäljille, joka tietääkin mistä
ruumiita saa, vaikka Vespaciuksen ei onnistukaan vielä saada häntä paljastamaan
tietojaan.
- Tulee ilta ja Zebadiahin tilalle takaovelle asettuu Iturea. Zebadiah jää
kuitenkin naapurustoon tarkkailemaan tilannetta ja kiinnittää klubin
vahtimiehen huomion. Tämä päättääkin tulla kysymään, mitä ihmettä Zebadiah
oikein tekee ja kuka hän on. Väittää kysyvänsä asiaa klubilla olevien herrojen
Smith ja Jones puolesta, mikä ei ole lainkaan totta ja Zebadiah tietenkin
tietää sen. Zebadiah kuitenkin seuraa nuorta miestä klubille, missä hän pääsee
keskustelemaan John Billingsin kanssa. John Billingsin kanssa keskustellessa
selviää Zebadiahille, että tässä on tosiaan kyse sorcerereista, jotka ovat
olleet tekemisissä joidenkin alueella sattuneiden katoamistapauksien kanssa.
John ei tietenkään kerro tätä Zebadiahille, mutta sinfonia tietenkin tietää
totuuden. Samaan aikaan John Billings alkaa kuitenkin käydä epäluuloiseksi ja
hän kutsuu apuun Roger Willing nimisen miehen. Roger Willings on autellut
sorcerereja omista syistään tarkoituksenaan päästä ryhmään mukaan. Roger on jo
sorcerer itsekin, tosin hieman mieleltään häiriintynyt sellainen. Hän ei ole
vielä sekaantunut mihinkään laittomaan, mutta olisi ollut siihenkin valmis
päästäkseen tavoitteeseensa. John käskee Rogerin saatella Zebadiahin kellariin,
jossa on aiemminkin käsitelty epäilyttäviä tapauksia (ei tosin lopullisesti,
klubilla tapahtuneet katoamiset olisivat liian vaarallisia). Zebadiah ei
kuitenkaan aio mennä kellariin ja hyppää ulos ikkunasta. Roger Willings ei
pelkää ja vaikka ihminen onkin, hyppää perässä toisen kerroksen ikkunasta ulos.
Ja selviää siitä ilman naarmuja (mikä oli ihmeellisintä).
- Zebadiah juoksee kohti paikalla ollutta Benjaminia, joka tietenkin pysäyttää
Roger Willingsin. Roger ei ole typerä mies ja kun kaksi mahdollisesti hyvinkin
mahtavaa henkilöä haluaa keskustella hänen kanssaan, hän suostuu. Roger
Willings on herrasmies ja niinpä tuo keskustelu siirtyä keskustelemaan Rogerin
aikeista jonnekin sivummalle käydään suunnattoman kohteliaasti ja se sisältää
paljon kohteliaisuuksia ja hattujen nostelua. Lopputulos on kuitenkin se, että
siirrytään keskustelemaan Zebadiahin vuokraamaan hotellihuoneeseen, paikalla
ovat Zebadiah, Benjamin ja tietenkin Roger.
- Rogerin kuulustelussa selviää, että hän on aivan uskomattoman rehellinen
mies, tosin kuten Benjamin sanoi, hän kertoi paljon asioita paljastamatta juuri
mitään. Roger Willings paljastaa sekaantuneensa jossain määrin taikuuteen,
tosin Roger tietää asioita todellisesta sinfoniasta (sitä hän ei kerro).
Lisäksi Roger myöntää saattaneensa pari henkilöä aiemminkin kellariin, mutta
molemmat henkilöt tulivat sieltä myös pois omin avuin (tosin Roger ei kerro
missä kunnossa). Lisäksi hän pohdiskelee kaikenlaista ja kiertelee kysymyksiä
valehtelematta kertaakaan, mutta jotenkin aina kertomatta koko totuutta.
Ainoastaan kerran hän valehtelee, hän nimittäin kertoo olevansa ethereali, mikä
on vale sillä hän on ihminen. Tapaaminen päättyy siihen, kun Roger ja Benjamin
vaihtavat käyntikortteja ja paljastuu, että Roger on asianajaja (mikä asettaa
hupaisaan valoon sen, kun Zebadiah kysyi, tietääkö Roger mitään paikallisista
laeista ja että hän voi niistä kertoa… Roger tietenkin sanoi tuntevansa ne,
kuten luonnollista olikin). Zebadiahkin saa kortin, vaikka Zebadiah on
kieltäytynyt esittäytymästä. Roger onnistuu välttämään kysymyksen siitä, keiksi
hän Zebadiahia ja Benjaminia luulee, tosin Roger olisi arvellut Zebadiahin
olevan taivaallisen tuomarin serafi ja Benjaminin malakiitti. Zebadiah oli
varsin vaikuttunut tavattuaan ihmisen, joka ei valehdellut kuin kerran (ja
silloinkin hän uskoi puhuvansa totta).
- Roger Willingsin ongelma on nimittäin se, että hän on ihminen, henkisesti
hieman häiriintynyt nimittäin. Ei tavallinen sellainen, hänellä on luonnostaan
peräti seitsemän forcea ja hän on itseoppinut sorcerer. Sen lisäksi Rogerilla
on pieni henkinen ongelma, eli siis vahva usko siihen, että hän on oikeasti
ethereaali eikä ihminen. Uskomuksen aiheutti sinfonisesta avautumisesta
aiheutunut trauma. Roger on oppinut kaikenlaista magiaa ja on oppinut juttuja
myös taivaan ja helvetin välisestä konfliktista, pari yksityiskohtaa sieltä ja
täältä (eli tietää kuoroista ja demonien ryhmistä jotain, mutta tiedot
esimerkiksi arkkienkeleistä ja demoniruhtinaista ovat aika hajanaisia). Roger
kuuli Hatiphasista eli sorceryn demonista ja on ottanut jonkinlaiseksi
henkilökohtaiseksi tehtäväkseen yrittää saada tämä hengiltä, mikä tosin on aika
lailla mahdotonta ihmiselle. Roger uskoo, että ilman Hatiphasia todella moni
ihminen vähemmän joutuisi pahan valtaan, Roger kun uskoo, että sorceryä voi
harjoittaa myymättä sieluaan helvetille. Roger osaa muuten corporeal song of
entropyn ja pystyy siis elämään hyvinkin kauan… ja onkin jo 150-vuotta vanha.
- kun Rogerista oli kuitenkin selvitty, kokoontui ryhmä taas kertaamaan
tietojaan. Zebadiah ja Benjamin kertovat kohtaamisestaan Rogerin kanssa, kun
Gilgai ja Iturea kuulevat häiriön sinfoniassa klubitalon suunnalta. Kello on
tässä vaiheessa kolme yöllä ja ryhmä päättääkin mennä katsomaan mistä oikein on
kyse. Mikaeliitit (Sadrak, Cornelius ja Gilgai) menevät sisään takaovesta
Corneliuksen avulla. Cornelius on esittänyt Sadrakin miespalvelijaa ja hän
pääsee taloon sisälle takaovesta viedäkseen isännälleen tavaraa. Cornelius
jättää takaoven raolleen. Samaan aikaan loppuryhmä menee etuovea kohti ja tapaa
matkalla Rogerin, joka myös on menossa klubitalolle metelin kuultuaan (heitto
oli 111). Roger esittäytyy jälleen kohteliaasti, mutta vaatii päästä mukaan
ryhmän päinvastaisista kehotuksista huolimatta. Niinpä Zebadiah suostuu
viimein, vaikka häntä hieman hämää vaarantaa noin rehellistä miestä. Mutta oli
hyvä, että Roger tuli mukaan, hänellä nimittäin on avain etuoveen…
- niin etuovella ollut ryhmäkin pääsee sisään. Kaikki kokoontuvat kellarin
ovella, joka havaitaan lukituksi. Roger kuitenkin itetää, missä senkin avain on
ja avainta lähdetään hakemaan (tosin Zebadiah ja Benjamin joutuvat auttamaan
Rogeria, joka ei celestiaalien tapaan näe pimeässä). Avain kuitenkin löytyy.
Samaan aikaan Gilgai on käynyt alhaalla tiedustelemassa, hänhän pystyy
kulkemaan seinien läpi (sillä Daavid antoi Gilgain pitää servitor attunementin
ja ofaniitin kuoroattunementin). Alhaalla joukko sorcerereja on onnistunut
summonoimaan demonin, joka ei kuitenkaan ole Marex vaan itse Hatiphas. Gilgain
palatessa ryhmä päättää mennä sisään, mutta ei osaa olla hiljaa ja sorcererit
varautuvat.
- mutta ei ihmisistä ole vastusta enkeleille. Niinpä pian sorcererit onkin
hoideltu, kaksi "mestarivelhoista" lopullisesti (Theodor Summings ja Frederick
Salinges). Myöskin tarjoilijana paikalla ollut demoni on hoideltu, tämä oli
djinni, joka oli tullut paikalle ihmettelemään meteliä ja tullut värvätyksi
sorcererien ryhmään ihan ihmisenä. Hatiphas on kuitenkin kovempi vastus, hän
kun osaa jos jonkinlaista laulua ja temppua. Ongelmaksi muodostuu pitää myös
Roger pois paikalta, hän tunkee väkisin mukaan, tosin kun Zebadiah seisoo
kellarin oven edessä, ei Roger pääse ohi. Hänen taitonsa kun ovat enemmän
tuolla henkisellä puolella…
- lopulta Hatiphas saadaan kuitenkin hoideltua ja ryhmä päättää mennä hänen
peräänsä helvettiin. Zebadiah, Sadrak, Benjamin ja Iturea menevät alas
hakkaamaan häntä. Paikalle tulee vartijoitakin, mutta Sadrakin ja muiden
onnistuu tuhota sekä yhdeltä shediitiltä että Hatiphasilta yksi force.
Vaikuttavaa.
- ryhmä kuitenkin vetäytyy, kun Lucifer itse saapuu paikalle hälyn kuultuaan.
Neljä enkeliä kuitenkin tekee 40 pistettä meteliä saapuessaan ja se kiinnosti
kovin ensimmäistä balserafia. Ryhmä ei kuitenkaan palaa taivaaseen (mikä olisi
ollut se järkevä teko) vaan menee maan päälle, minne Lucifer heitä tietenkin
seuraa. Cornelius summonoi Mikaelin paikalle, mutta tässä välissä Lucifer
keskustelee kaikkien kanssa erikseen (hidastamalla aikaa) ja tarjoaa näille
vastapalvelusta tehdystä palveluksesta. Tai oikeastaan tässä ei ollut kyse
palveluksesta, mutta Lucifer on balserafi ja hän pystyy perustelemaan itselleen
mitä vain. Kukaan muu ei innostu Luciferin tarjouksesta, mutta Vespacius
keskustelee pitkään tämän kanssa ja Lucifer selittää agendaansa (koska se
sattuu häntä juuri silloin kiinnostamaan). Lucifer kertoo, että hänen
tavoitteenaan on tietenkin maa, jossa kaikilla olisi asiat paremmin, vapaus
toimia. Ainoa syy, miksi hän ei voi tehdä hyvää on se, että taivas estää sen.
Vespacius pyytää Luciferia todistamaan väitteensä johdattamalla joku ihminen
kohti hyvyyttä ja Lucifer suostuu hyväntahtoisesti siihen. Ja häipyy.
- Mikael saapuu sitten kun Lucifer on jo mennyt ja ryhmä saa selittää
tilannetta. Mutta ilman sen kummempia ongelmia homma sitten päättyi siihen.
Skenun jälkeen
- ei mitään sen kummempia, kukaan arkkienkeli ei nyt ollut ylen määrin
tyytyväinen, mutta ei toisaalta tyytymätönkään. Luciferin vierailun johdosta
tosin ryhmä sai keskustella pitkään ja huolella Dominicin triadien kanssa. Ja
Lucifer tosiaan piti lupauksensa Vespaciukselle ja teki mitä pyydettiin, eräs
huomattava henkilö kääntyi hyväksi ja yritti parantaa tapojaan, taivas varasti
kunnian (vai varastiko, Lucifer kun on balserafi). Ja samaan aikaan Lucifer
lähetti lehtileikkeen jutusta, jossa taivas oli tehnyt pahaa ihmisille
(toisaalta voisi jälleen viitata siihen, mihin ryhmään Lucifer kuuluu).
- Benjamin alkaa värväämään Rogeria taivaalliseksi sotilaaksi.
Takaisin Annan In Nomine sivuille