Shemaiel&Rinnah

Tämä ajoittuu suurin piirtein niihin aikoihin kun Shemaiel oli jo sekaantunut Elin suureen suunnitelmaan.

Shemaiel ja Rinnah katselevat merelle. Aurinko nousee leiskuvin värein mereen, jossain alempana näkee kuinka rannalle on kerääntynyt jonkin verran ihmisiä ihailemaan auringonnousua. Shemaiel ja Rinnah ovat kallionharjalla joitain kymmeniä metrejä rannalla olijoita ylempänä. Shemaiel on pukeutunut siistiin jakkupukuun, hän on naisvesselissä, jolla on kai ikää siinä vähän yli 20 vuotta. Rinnah on myös siistissä puvussa, hänellä on miespuolinen vessel, ikää myös hieman yli 20 vuotta (vesselin perusteella). Kumpikin katselee hiljaa, kun aurinko nousee ja vasta tunteja myöhemmin, kun on jo pimeää ja kaikki rannalla olleet ihmiset ovat menneet aloittamaan päiväänsä, puhuu Shemaiel viimein.

S: "Pitäisi kai useammin tulla katselemaan auringonnousua. Palauttaa kummasti mieleen sen, että tässä ollaan oikealla puolella ja taistellaan näinkin kauniin maailman säilymisestä."

R: "Kukaan ei osaa maalata maisemaa kuten jumala, se on totta."

Molemmat katselevat merellä kulkevia laivoja kallionharjalta ja odottelevat jotain. Viimein (tunteja myöhemmin) paikalle kipuaa myöskin siistiin pukuun pukeutunut mies, joka asettuu Shemaielin ja Rinnahin rinnalle. Mies on demoni, Kobalin impudiitti nimeltään Drejan.

D: "Pitikö teidän valita juuri tämä paikka tapaamispaikaksi?"

S: "Tämä on rauhallinen paikka, jossa voimme keskustella kaikessa rauhassa ilman että kukaan häiritsee."

D: "Ja jossa me näymme kilometrien päähän, jos joku haluaa vakoilla meitä."

S: "Totta. Mutta saamme olla rauhassa. He eivät pääse niin lähelle, että pystyisivät kuulemaan puheemme."

D: "Okei. Mitä te oikein tällä kertaa haluatte tietää? Minullakin on hommia tehtävänä ja sellaista. En minä voi ravata teikäläisiä tapaamassa jatkuvasti, mitä jos pomo saa tietää?"

S: "Ei saa tietää ainakaan meidän kauttamme. Kuule, Drejan. Meillä on ongelma, josta voi tulla ongelma myös sinulle, jos huonosti käy. Kaupunkiin on tullut uusi wordbound demoni. Tehinnah, Valeforin lilim. Valeforin väki kyllä pitää teikäläisistä, mutta minä tiedän mitä teidän pomonne ajattelee Valeforista. Ja Tehinnah on kovan luokan tekijä, hänestä voi olla sinulle vielä ongelma."

D: "Kiva tietää. Mutta en minä sekaannu Valeforin hommiin ja he eivät sekaannu minun hommiini. Mitä tämä Tehinnah siis minulle kuuluu?"

S: "Hän on sisäpiirin töiden demoni, Drejan. Sisäpiirin töiden."

D: "Voi hitto… Okei, sitten se kuuluu minulle, mutta mitä tämä teihin kuuluu? Ja mitä minä tästä oikein saan kuin ison päänsäryn ja mahdollisesti matkan selittämään tekemisiäni pomolleni?"

S: "Ota selvää, missä Tehinnah on. Ja kerro se meille ja me hoidamme tämän ongelman sinun puolestasi. Itse asiassa olemme suunnattoman iloisia voidessamme tehdä sinulle tämän palveluksen."

D: "Ja miten minä saan selville Tehinnahin olinpaikan ja kerron sen teille ilman että puoli kaupunkia epäilee minua siksi henkilöksi joka kavalsi hänen olinpaikkansa enkeleille? Kuulkaa, Asmodeuksen väki voi olla pahempi kuin pomon kiukku. Tai… ei oikeastaan."

R: "Se on sinun ongelmasi. Me tarjoamme tässä sinulle mahdollisuutta päästä mahdollisesta kilpailijasta eroon ja sinä vain vingut. Tartu tilaisuuteen kun sitä tarjotaan, demoni."

S: "Rinnah, ystäväni. Rauhallisesti. Ymmärrän tietenkin huolesi, Drejan, se on tietenkin varsin aiheellinen. Mutta toisaalta, sinä olet Kobalin palveluksessa ja teikäläiset tuppaavat olemaan tavallista fiksumpia. Olen varma siitä, että keksit jonkin keinon. Ja jos et keksi, niin ehkä me pystymme hoitamaan tämän jollain tapaa. Mutta tietenkin sinun on silloin ymmärrettävä, että meidän on aiheutettava hieman meteliä, sillä meillä ei ole niin hyviä kontakteja teidän väkeenne. Mutta tietenkin me koettaisimme välttää kovin suurta määrää kollateraalista vahinkoa."

D: "Niin varmaan. Minä en näe tässä serafia. Kuulkaa, minä mietin asiaa ja ilmoitan jos keksin jonkin keinon hoitaa tämä juttu. älkää tehkö mitään hätiköityä ennen kuin minä ilmoittelen."

S: "Emme tietenkään, Drejan. Hoitele sinä vain oma osuutesi kaikessa rauhassa."

Drejan irvistää ja lähtee. Shemaiel ja Rinnah seisovat yhä kalliolla ja miettivät. Kuluu joku puoli tuntia, ennen kuin Rinnah viimein puhuu.

R: "Tekeekö hän mitä pyydetään?"

S: "Todennäköisesti. Tietenkään siitä ei voi olla täysin varma, mutta riski jäädä kiinni on kuitenkin hänen osaltaan aika pieni verrattuna siihen riskiin, minkä Tehinnahin täälläolo hänelle aiheuttaa. Hän on aika syvällä tässä suossa. Tietenkin pitää varautua siihen mahdollisuuteen, että hän yrittää pettää meidät, mutta se mahdollisuus nyt on aina olemassa, kun ollaan tekemisissä demonien kanssa."

Rinnah ei sano mitään, vain nyökkää. Sitten molemmat odottavat vielä hetken aikaa ja auringon alkaessa viimein laskea molemmat kipuavat alas kalliolta ja nousevat rannalla odottavaan autoon.

Demonisista informanteista

Rinnahilla ja Shemaielilla on monta informanttia demonisissa joukoissa. Suurin osa on Shemaielin vanhoja tuttuja, mutta kyllä Rinnahkin muutaman henkilön toiselta puolelta tuntee. Tässä muutama

Drejan = Kobalin impudiitti. 11 forcea ja hyvin kokenut maallinen agentti. Knight of derision ja useita lähinnä henkiseen puoleen painottuneita skillejä. Aika vähän lauluja, mutta osaa yhden secret songin. Drejan on demoniksi suhteellisen luotettava, jos kestää hänen pilansa ja nauraa vain niille muka iloisesti. Drejan on aika hyvin tietoinen siitä, mitä Kobalin väen parissa tapahtuu, hän kun tutustuttaa monia Kobalin demoneja maan päälliseen toimintaan (vaikka ei ole siitä lainkaan riemuissaan, lapsenvahdiksi joutuminen kun ei ole mitenkään hauskaa).

Veren = Free lilim. 12 forcea ja myöskin kokenut maallinen agentti. Ei yhtään distinctionia, mutta hyvä valikoima erilaisia taitoja ja lauluja sekä pari artifaktia. Shemaielin kommentin mukaan luotettavin demoni jonka hän tuntee. "Luotettavampi kuin moni tuntemani enkeli", oli itse asiassa Shemaielin perustelu Verenin käyttämiselle eräässä tehtävässä. Tietenkin hänellä on hintansa, kaikilla lilimeillä on, mutta hänen voi luottaa pitävän suunsa kiinni yksityiskohdista. On tekemisissä aika monien demonien ja enkelien kanssa ja pystyy siitä syystä hyvinkin välitämään tietoa ja palveluksia, jos siis ei välitä mistä nuo tiedot ja palvelukset tulevat. Shemaiel ja Veren ovat olleet aika tasaisesti toisilleen geaseja velkaa. Ja ennen kaikkea, Veren ja Shemaiel ovat niin hyviä ystäviä kuin kaksi sodan eri puolilla olevaa henkilöä voi olla. Ja olisivat enemmänkin kuin ystäviä, jos olisivat sodassa samalla puolella…

Merai = Andrealphuksen djinn. 10 forcea, ei distinctionia. Ei myöskään sen kummempaa valikoimaa lauluja tai taitojakaan, mutta jostain syystä on ihastunut (aidosti!) Shemaieliin ja roikkuu usein tämän lähellä. Ihan hyödyllinen lisä, sitä paitsi kuulee ainakin juttuja Andrealphuksen väen suunnitelmista ja toimista sekä myös (jostain syystä) Nybbasin väen toimista. Shemaiel yrittää antaa aikaa Meraille siinä toivossa, että tämä kiintymys saataisiin herätettyä ihan lunastuksen hakemiseen johtavaan tilanteeseen asti. Ihastus ei tosin ole molemminpuolinen, mutta Shemaiel ei ole serafi.

Rimex = Valeforin kalabiitti. 11 forcea ja toiminut man päällä jo vuosia. Captain of corsairs ja useita skillejä ja pari hyödyllistä laulua. Rinnahin tuttuja, Rinnahilla ja Rimexillä on ollut eräänlainen selvä yhteisymmärrys jo vuosien ajan. Rimex oli nimittäin aikoinaan Elin ofaniitti, ennen kuin jo vuosisatoja sitten onnistui lankeamaan. Ja Rinnah ja Rimex ovat olleet senkin jälkeen toisiensa kanssa tekemisissä, heidän agendansa kun ovat yllättävän usein olleet samantapaisia. Se on johtanut siihen, että ovat vaihtaneet silloin tällöin tietoa keskenään, tosin kumpikaan ei luota toiseen hetken vertaa. Mutta on aina hyödyllistä tuntea joku myös demoniselta puolelta, joka osaa avata lukkoja tarpeen tullen.

Lucia = Baalin lilim. 13 forcea, jatkuvasti töissä maan päällä viimeiset tuhat vuotta. Ei distinctioneja, mutta kylläkin kaikki Baalin servitor attunementit ja koko joukko skillejä ja lauluja. Ja tietenkin valtava verkosto tuttavia ja informantteja. Shemaielin ja Rinnahin yhteinen tuttava, olivat suorittamassa joskus aikoinaan tehtävää, jossa heillä oli loppujen lopuksi yhteinen päämäärä. Senkin jälkeen ovat säilyttäneet jonkinlaisen yhteisymmärryksen siitä, että eivät häiritse toisiaan ellei oma tehtävä sitä ehdottomasti vaadi. Ja jakavat toisinaan tietoa, Shemaiel todella arvostaa tietoa siitä, mitä Baal tekee.

Veren

Shemaiel keskustelee Verenin kanssa. Rinnah ei tällä kertaa ole paikalla, sillä Rinnahilla on ongelma demonien suhteen (no niin on Shemaielillakin, mutta hän ei anna sen häiritä neuvottelua).

S: "Niin, siis minun on pakko myöntää, että minä todella tarvitsen tämän informaation. Eli voit nostaa hintaa ihan sen mukaan. Minä mieluummin en ottaisi tästä geasia, vaan pystyisin kenties toimittaman sinulle sen reliquaryn, jota olet niin kovasti toivonut. Toivon mukaan se on riittävä hinta?"

V: "Hmm… Täytyy miettiä. Täytyy sanoa, että minä en juuri nyt osaa vastata kysymykseesi, joten tilannetta täytyy katsoa uudemman kerran. Niinpä minä en oikein voi hinnoitellakaan tätä palvelusta vielä. Mutta luulisin että se reliquary on aika sopivan hinta tässä tapauksessa. Saanko kysyä, mihin sinä moista tietoa oikein tarvitset? Minun tietääkseni sinä itsekin tunnet Samingan väkeä."

S: "Saathan sinä toki kysyä, mihin minä sitä tietoa tarvitsen, mutta en minä aio siihen vastata. Olen pahoillani, mutta tässä tapauksessa en voi kertoa. Mutta tietenkin voit päätellä mitä haluat siitä, että kysyn tästä nimen omaan sinulta enkä siis Samingan väeltä."

V: "Niinpä. Tosin minäkään en mielelläni ole tekemisissä heidän kanssaan. Mitkä ovat riskit? Minun täytyy saada tietää sen verran, kun et voi kertoa mistä on kyse. En halua sekaantua ihan ilman varoitusta mihinkään, mikä saattaa vaarantaa minun turvallisuuteni tai peräti olemassaoloni."

S: "Hmm, olet oikeassa. En haluaisi vaarantaa sinua ihan turhaan varoittamatta. Mutta miten sen nyt ottaa, riskit ovat kyllä olemassa, mutta uskon että riski on enemmän käyttäjän päässä kuin tiedon hankkijan. Mutta ei tämä tietenkään ihan kevyt juttu ole, jos se voidaan yhdistää sinuun, mitä en kyllä usko. Mutta toimi kuten parhaaksi näet, Veren hyvä. Ja ole varovainen, en haluaisi että lempililimilleni sattuu mitään pahaa. Ja ilmoita jos joudut vaikeuksiin, niin minä yritän auttaa. Ei geasia, mutta minä pidän sanani, kuten muistat."

V: "Olet aarre, Shemaiel. älä muutu."

S: "Ei ole aikomustakaan. Kuule, oletko harkinnut lunastusta uudelleen?"

V: "Ei, Shemaiel. En minä halua sekaantua siihen millään lailla. Kyllä minä uskon, kun sanot ettei siihen kuole. Mutta kun saattaisin menettää vapauteni ja se on minulle tässä tärkeintä. Ja sinun piti häipyä taivaasta voidaksesi tehdä mitä haluat. Vaikka se ilmeisesti on mielestäsi oikein."

S: "Noo, kenties. Tai siis tietenkin se on oikein mitä teen, pakkohan siihen on uskoa, mutta kyllä minä olen aika pitkälle voinut tehdä sitä mikä on tuntunut hyvältä. Kaikkihan on loppujen lopuksi kiinni siitä, kenen arkkienkelin palvelukseen haluat. Arkkienkeliä kun voi vaihtaa ilman että saat ikuisen vihollisen jostakusta hyvin mahtavasta henkilöstä. Veikkaisin että Eli olisi sinulle juuri sopiva pomo."

V: "En minä tiedä… Olen aika tyytyväinen nykytilanteeseen."

S: "Jos sanot niin. En minä ajatellut painostaa sinua, jos kerran olet tehnyt päätöksesi. Miten on, voinko tarjota sinulle lounaan? Minä pitäisin sitä kunniana, jos voisimme jatkaa keskustelua vähemmän vakavista aiheista lounaan parissa. Olen nimittäin kuullut pari mielenkiintoista ja hauskaa juttua eräästä nimeltämainitsemattomasta arkkienkelistä… Ja tosiaan, minä vain tarjoan lounaan, seuraavalla kerralla on sitten sinun vuorosi tarjota."

V: "Kuulostaa hyvältä. Mennään."

Lähtevät keskenään iloisesti keskustellen menemään.

Shemaiel ja demonit

Tämä sijoittuu edelleen Elin suuren suunnitelman aikoihin.

Edes Eli ei tarkkaan tiedä, kuinka monen demonin kanssa Shemaiel oikeastaan on tuttu. Tietenkin osan kohdalla suhde on lähinnä sitä laatua, että ammutaan ensin ja sitten vasta kysellään, mutta toisenlaisiakin tilanteita löytyy. Shemaielin Sana varsinkin kun saa hänet hakemaan neuvotteluratkaisua tilanteisiin ensin ja sitten vasta ampumaan demonia päähän luodilla. Toisaalta monen demonin kanssa neuvotteluvaihe ohitettiin jo kauan sitten ja Shemaiel on kuitenkin Mikaelin enkeli, ei Marcin, Elin tai Novaliksen.

Tyypillinen näky on nähdä Shemaiel keskustelemassa puhelimessa varsin ystävälliseen sävyyn jonkun kanssa, joka saattaa aivan hyvin olla maineeltaan vaikka kuinka epämääräinen demoni. Mutta toisaalta fiksu demoni ei erehdy pitämään Shemaielin hyväntahtoisuutta heikkoutena, tämä on kyllä merkuriaani, mutta hänellä on myös hyvin voimakas Sana. Ja ilkeitä artifakeja, paljon mahtavia ystäviä ja myös omaa taitoa hoidella liian rasittavaksi käyvä vastustaja.

Shemaielilla ja Verenillä (sillä free lilimillä) on hyvin erikoislaatuinen suhde. He tietävät olevansa tässä sodassa eittämättä eri puolilla, Shemaiel ei ole valmis vaihtamaan puolta sen enempää kuin Verenkään. Toisaalta Veren on free lilim, mikä tekee hänestä kenties astetta paremman kuin monesta muusta demonista, vaikka hän toki yhä on demoni. Ja Shemaiel on aika varma, että kunhan neuvotteluja jatketaan tarpeeksi pitkään ja ehdot saadaan sovittua, hän varmasti saisi käännytettyä Verenin. Ja hän on valmis odottamaan sitä aika kauan, Veren kun on oikeammin ystävä kuin vihollinen (ja enemmänkin, mutta Shemaiel ei tunnustaisi tuota ikinä ääneen). Vaikka tietenkin kumpikin suhtautuu toiseensa tietyllä varauksella, he ovat kuitenkin vastakkaisilla puolilla ja kumpi tahansa voisi saada määräyksen hoidella toisen. Mutta toisaalta Veren on tässä varmemmalla pohjalla, hän nimittäin voi varmemmin luottaa siihen, että Shemaiel pitää sanansa ja auttaa häntä. Shemaiel on kuitenkin enkeli ja hänellä on selkeää velvollisuudentuntoa ystäviään kohtaan. Ja Shemaiel on sanoinut Vereniä ystäväkseen (ja vaikka Shemaiel ei ole serafi ja voi valehdella ja valehteleekin monesta asiasta, ystävyyden kohdalla hän on aina vakavissaan).

Shemaiel ja Veren ovat istuneet ensin katsomassa auringonlaskua tuolla aiemmin mainitulla kalliolla ja odottavat nyt auringonnousua. Jossain kaukana aurinko alkaa jo valaista taivaanrantaa, mutta aurinko ei ole vielä noussut.

V: "Shemaiel?"

S: "Mmmm?"

V: "Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että maailmanloppu ei kenties olekaan ihan hyvä idea?"

S: "Minä en oikein ymmärrä. Eikö se ole koko tämän jutun päämääränä? Ja meidän päämäärämme?"

V: "Kyllä minä sen tiedän… Minusta vain on alkanut tuntua siltä, että mitä sitten? Siis kun olemme käytännössä tuhonneet koko tämän paikan taistellessamme siitä, kuka saa ottaa haltuunsa tämän kaiken. Siis käytännössä tappaisimme ihmiskunnan ja tuhoaisimme kaiken tämän kauneuden vain saadaksemme selville, kuka sitä saa määrätä?"

S: "Veren, ystäväni. Sinä alat nähdä luomakunnan kauneuden. Olen ylpeä sinusta. Mutta toisinaan minä tosiaan mietin sitä. Ja ei, minä en todellakaan toivo tämän kaiken tuhoutumista, mutta toisaalta uskon, että meidän puolemme voitosta seuraisi vielä parempi aika. Siis kun, no, anteeksi, teidän väkenne ei koeta sotkea ja tuhota kaikkea kaunista mitä maailmassa on."

V: "Ei teidän väkenne aina paljoa sen parempi ole. Pahempaa oikeastaan, kun väittävät edustavansa hyviä tyyppejä…"

S: "Minä olen toisinaan miettinyt tuota. Mutta toisaalta, vaikka olemme vastuussa myös pahoista teoista, niin kuinka monesta hyväksi alunperinkin tarkoitetusta teosta helvetti on vastuussa? Ja suurin syy moniin konflikteihin ja niiden pahenemiseen on ollut nimen omaan se, että niihin on ylipäätään menty sekaantumaan. Jos ihmisten olisi annettu olla rauhassa, moni asia olisi nyt eri lailla."

V: "Sinä kuulostat niin varmalta asiastasi."

S: "Minä olenkin. Minä olen tarpeeksi vanha muistaakseni sen, millaista täällä oli silloin kauan sitten, kun asioihin ei vielä sekaannuttu lainkaan. Tietenkin ihmisten elämä oli silloin paljon yksinkertaisempaa, mutta eivät ihmiset itse ole niin paljoa muuttuneet. Luota merkuriaaniin tässä asiassa."

V: "Millaista silloin oli? Siis ennen Lankeemusta?"

S: "Sitä on niin vaikea kuvailla. Minä… olin oikeastaan vasta hyvin nuori enkeli ja en muista juuri mitään tuosta ajasta. Sitä on niin vaikea kuvailla. Mutta se oli… hyvää aikaa. Minä… sitä on mahdoton kuvailla. Miten kuvaillaan maailmaa, jossa ei edes uskota pahaa voivan ollakaan? Missä ei ole demoneja, kukaan ei valehtele tai petä toista? Missä ei edes tarvitse pelätä petosta, itse asiassa tuollaisten negatiivisten asioiden ajatteleminen ei edes tule mieleen, sillä niitä ei ole?! Tai on, niin kuin selvisi, mutta… Taivaassa on yhä useimmiten sellaista, mutta toisaalta jokin sieltä katosi. Viattomuus kai. Lapsien sieluissa sen vielä näkee, pienimpien lapsien siis. Näkee maailman, jossa ei ole pahaa, vain kavereita ja loputonta iloa." (huokaisee) "Jokaisen enkelin pitäisi silloin tällöin mennä viettämään aikaa Christopherin joukkojen kanssa."

V: "…"

V: "Minä en tiedä mitä sanoa, ei tuollainen tunnu edes mahdolliselta."

S: "Minä uskon, että ehkä se vielä tulee olemaan. Kun sota on ohi ja kaikki kadotetut liittyvät taas joukkoomme. Sen on pakko olla yhä mahdollista."

V: "Se kertoo sinusta aika paljon, Shemaiel."

S: "Niin kai… Ja minä koetan yhä muistaa millaista se on. Minä haluan luottaa ystäviini. Mutta tietenkin, nykyään on pakko valita ystävänsä hieman paremmin kuin silloin. Kaikkiin ei voi luottaa ja sydämeni itkee sen takia. Mutta sinuun minä luotan, Veren. Jos joudut pulaan, pyydä vain minua apuun ja minä tulen auttamaan sinua riippumatta siitä mihin minun täytyy mennä. Ja minä en tarvitse vastapalvelusta, minä olen ystäväsi, en tee sitä hyödyn takia."

V: "Shemaiel, minä olen demoni…"

S: "Kai minä sen tiedän! Ei sillä ole merkitystä! Minä tarkoitan… minä olen tavannut paljon kaikenlaista väkeä puolin ja toisin ja taivaassakin on väkeä… joita minä en kaipaisi. Ja minä olen tavannut alhaalla väkeä, joiden menettäminen koskisi minuun kovasti, Veren. Tietenkin sinä voit käyttää tätä tietoa hyväksesi, onhan tämä selkeä heikkous, mutta minä en usko että sinä teet niin Veren."

V: "…"

S: "Ei hyvyys kuitenkaan ole meidän puolemme yksinoikeus tai pahuus teidän. On niin harvinaista löytää joku, joka ymmärtää ja ei silloin katsota sitä, kuka tai mistä tämä henkilö on. Tietenkin olisi hyvä, että hän olisi omalta puolelta, mutta tavallaan minulle antaa toivoa se, että heitä löytyy toiseltakin puolelta. Meillä on omat tehtävämme ja me hoidamme ne ja kumpikin ymmärtää sen. Mutta… en minä tiedä…"

V: "Shemaiel?"

S (huokaisee): "Niin?"

V: "Minä luulen, että minä ymmärrän mitä sinä yrität sanoa."

Shemaiel hymyilee ja syleilee hetken mielijohteesta Vereniä. Veren näyttää jopa hetken aikaa onnelliselta.

V: "älä muutu, Shemaiel. Minä en anna sinulle ikinä anteeksi, jos sinä muutut."

S: "Ei pelkoa, Veren. Minä olen jo kokeillut vaihtoehtoa."

Jatkavat auringonnousun katselua. Auringon jo noustua kumpikin nousee ylös ja kipuaa alas rannalle.

V: "Millaista siellä on? Taivaassa siis?"

S: "Ei sitä voi kuvailla. Kaikkein upeinta on kuitenkin kuunnella todellista sinfoniaa, siis kuunnella koko luomakunnan täyttävää upeaa musiikkia. Kun minä palasin takaisin, tajusin kuinka paljon minä olinkaan kaivannut sitä todellista musiikkia joka valtaa koko luomakunnan. Se oli… uskomatonta. Ja minä olen nähnyt muutamia koko ikänsä demoneina olleita henkilöitä, jotka ensi kerran kuulevat sinfonian. He sanovat, että se on sanoinkuvaamaton kokemus, todiste siitä että he tosiaan tekivät oikein."

V: "Se kuulostaa hienolta."

S: "Se on."

Katselevat merta, kun paikalle kävelee mieshenkilö hivenen nuhjuisessa takissa ja vielä nuhjuisemmissa housuissa. Hänellä on kasvoillaan hymy, joka ei tunnu koskaan hyytyvän ja ikuinen hyväntuulisuuden piiri tuntuu ympäröivän häntä. Kyllä, se on arkkienkeli Eli.

E: "Shemaiel! Hyvä kun löysin sinut. Kuule minulla on…" (huomaa Verenin) "Hei, Veren."

V: "Herra."

E: "Ei sinun tarvitse kutsua minua siten. Kuule, pelkkä Eli riittää. Mistä te oikein keskustelitte Shemaiel? Ellei se ollut henkilökohtaista?"

S: "Kyllä se tavallaan oli. Lienee ennemmin Verenin asia kertoa mistä me puhuimme."

V: "Kaikenlaisesta. Taivaasta, ystävyydestä, luottamuksesta. Sellaisista asioista…"

E (mietteliäänä): "Se on hyvä. Kaikki tärkeitä asioita, usko pois Veren."

V: "Kyllä minä sen tiedän, her… Eli. Minä olen miettinyt tätä kaikkea. Ja olen huomannut, että on olemassa asioita, joihin voi luottaa. Ei niitä paljoa ole, mutta on kuitenkin."

Eli nyökkää. Veren aikoo lähteä ja Shemaiel syleilee häntä vielä kerran. Tällöin paikalle saapuu vielä Elikin, joka syleilee kumpaakin yhtä aikaa. Shemaiel näyttää tyyneltä, mutta Verenin ilme on täynnä hämmennystä. Arkkienkelin syleily on… kokemus, varsinkin merkuriaaniarkkienkelin. Tuntuu yhtä aikaa turvalliselta, onnelliselta ja siltä, että joku todella rakastaa. Ja sitä tunnetta ei demoni usein koe. Tai ei oikeastaan koskaan.

Veren ei kykene sanomaan mitään, poistuu vain paikalta hiljaisena. Shemaiel seisoo hetken aikaa ääneti paikoillaan ja kääntyy sitten viimein kohti Eliä.

S: "Pian hän varmaan on valmis. Minä pidän hänestä, hän tekee useammin sen mitä on oikein kuin jotkut meistä tekevät."

E: "Veren on hyvä demoni. Ja olisi vielä parempi enkeli. Olit oikeassa hänen suhteensa, Shemaya."

Shemaiel nyökkää ja hymyilee. Rypistää sitten kulmiaan.

S: "Kunhan häntä ei laiteta minun vastuulleni. Minulla on työ tehtävänä ja lunastetut lilimit osaavat olla… rasittavia. Tai tietenkin minä voin yrittää auttaa, mutta eikö se työ olisi tarpeen tehdä ensin taivaassa?"

Veren saattaa hakea lunastusta ennen tarinan loppua, mutta silloin hänet tosiaan sijoitetaan jonkun toisen huostaan kuin Elin, vaikka Eli todennäköisimmin hoiti lunastusprosessin. Ja Veren tosiaan haluaisi päästä palvelemaan nimen omaan luomisen arkkienkeliä, joka oli hänelle aina niin kiltti.

Shemaiel yrittää auttaa lankeamassa olevaa ystävää

Shemaiel ja Varyaen istuvat jossain suuressa kaupungissa sijaitsevassa puistossa. Varyaen on vanha kerubi, Novaliksen servitor, joka on Novaliksen Master of Peace.

V: "Minä en oikein pidä kaupungeista."

S: "Miten niin? Kaikki kerääntyvät tänne ja luulisi sinunkin olevan helpompi edistää Novaliksen asiaa kun kaikki keskittyvät tiiviimmin."

V: "Tavallaan. Mutta kaupungeissa tuntuvat tiivistyvän muutkin kuin hyvät asiat. Tuntuu olevan niin, että kaupungeissa kukaan ei tunnu välittävän enää mistään. Joku voi asua 30 vuotta samassa asunnossa tuntematta naapureitaan ja se olisi ollut mahdotonta aiemmin."

S: "Kuuntele itseäsi Varyaen, sinähän alat kuulostaa kyyniseltä."

V: "Kenties. Mutta mielestäni tuo äsken sanomani oli ihan fakta, ei siis mitään muuta. Välillä tuntuu, että emäntäni usko ihmiskunnan hyvyyteen ja usko rauhaan ja muuhun on kyllä silkkaa toivejattelua. Mitä isompi kaupunki, sitä pahemmaksi nuo kaikki ongelmat tuntuvat menevän. Tiivistyvät."

S: "Ei se ennenkään kuule ihan pelkkää onnea ollut, ongelmana oli sitten kaikenlainen kyttäys ja…"

V (keskeyttää): "Mutta sentään välitettiin. Se tässä on se pointti. Täällä kukaan ei välitä. Joku voi maata kuolleena asunnossaan viikkokaupalla ja vasta kun haju alkaa vaivata, niin joku tekee valituksen. Voisitko sinä kuvitella, että vanhassa maalaiskylässä olisi voinut käydä niin?"

S: "Ei ehkä niin helposti, ei. Mutta olisi niin saattanut käydä. Sinä kärjistät, Varyaen."

V: "Ehkä kärjistänkin. Mutta näetkö sinä mikä pointti tässä on? Kaikki tällainen tekee minun elämäni niin hankalaksi. Suojele siinä nyt sitten jotakuta, kun kukaan muu ei edes välitä."

S: "Mutta välitätkö sinä yhä, Varyaen?"

V: "Totta kai. Siksi tämä niin kamalaa onkin. Minä en kerta kaikkiaan käsitä, miten he voivat toimia noin. Selitä sinä merkuriaanina minulle, miksi ihmiset toimivat tällä tavoin? Miten he voivat olla välittämättä edes sen vertaa, että eivät tunne edes naapuriaan?"

S: "Ihmiset toimivat niin eri tavoin. Ja eri aikoina. Ja koskaan ei tiedä, kuka se naapuri voi olla, hänhän voi olla ihan mitä vain. Ja ehkä se on myös tapa. Ja kai siinä on myös demonista vaikutusta jonkin verran, ainakin Nybbas on onnistuneesti ajanut sellaista ajatusmallia, että on parempi istua kotona tuijottamassa telkkaria kuin mennä juttelemaan oikean ihmisen kanssa."

V: "Eihän tuo oikeastaan selitä mitään. Ei kaikkea voi sentään vastapuolenkaan tiliin laittaa."

S: "Ei, ei voikaan. Mutta sinuna minä en yrittäisi keskittyä suuriin linjoihin, vaan vain yksittäisiin ihmisiin. Heissä on todella hyviä henkilöitä, paljon parempia kuin monissa meistä."

V: "En minä sitäkään… Olkoon. Sinä et taida tietää vastausta tähän?"

Shemaiel ravistaa päätään. Varyaen huokaisee raskaasti ja tuijottaa jonnekin puistossa. Pieni lapsi leikkii nurmikolla äitinsä tarkkaavaisten silmien alla.

V: "Pelottava maailma, jossa ei voi jättää lastaan vahtimatta siinä pelossa, että joku rikollinen tai mielipuoli vie sen."

S: "Siitä olen samaa mieltä. Mutta et kai sinä tuosta kaupunkeja syytä? On luonnollista, että ihmiset keskittyvät sinne, missä on työtä ja silloin sinne keskittyvät myös ne, joilla sitä ei syystä tai toisesta ole. Jos ei ole muutakaan paikkaa minne mennä."

V: "…"

S: "Varyaen?"

V: "Niin?"

V: "Oletko sinä keskustellut jonkun muun kanssa näistä mietteistäsi? Siis tarkoitan turhautumisesta ja kaikesta muusta sellaisesta?"

V: "En."

S: "Sinun pitäisi. Usko minua, sinun pitäisi. Vähitellen sitä nimittäin lakkaa välittämästä ja sinä tiedät mitä silloin tapahtuu. Siis kun ei enää välitä. Minä en oikein osaa neuvoa näissä jutuissa kovin hyvin, valitettavasti."

V: "Kyllä minä tiedän, mitä tapahtuu, jos ei välitä. Ja tiedätkö mikä on pelottavinta? Minä luulen, että minä en välitä siitäkään, että mitä silloin tapahtuu…"

Shemaiel näyttää hivenen järkyttyneeltä. Varyaen tuijottaa edelleen kohti pientä lasta ja tämän äitiä. äiti on huomannut tuijotuksen ja ottaa nyt nopeasti lapsensa ja tavaransa ja häipyy. Varyaen huokaa. Shemaiel huomasi myös tapauksen.

S: "Suojattisi?"

Varyaen nyökkää.

V: "Soittaa varmaan poliisille. He eivät välitä minusta, eivät ymmärrä miten minä haluan auttaa heitä. En minä ole mikään vaanija…"

S: "Käyttäydyt kuin sellainen. Miksi ihmeessä sinä hoidat sen näin? Ja miksi juuri tuo tapaus?"

V: "En minä tiedä. Se tuntui niin selvältä ja oikealta. Tuntui siltä että… he ymmärtäisivät sen mitä minä teen."

S: "Varyaen?" (Varyaen kääntyy katsomaan Shemaielia kohti) "Sinun tosiaan täytyy mennä puhumaan tästä jollekulle."

Varyaen vain ravistaa kevyesti päätään ja katsoo sinnepäin, minne äiti ja lapsi katosivat.

S: "Varyaen, minusta meidän pitäisi mennä käymään siinä tetherissä joka Novaliksella täällä on. Eikö se olisikin ihan hyvä ajatus? Minusta se olisi, pääsisit keskustelemaan muidenkin kuin minun kanssani ja…"

V: "En minä halua mennä sinne, minä en pidä senesalkista."

S: "Noo, ainahan me voisimme mennä suoraan ylös. Kumpikin menee sydäntensä luo ja minä tulen tervehtimään sinua Novaliksen lehtoon. Juhlitaan hieman, rentoudutaan…"

V: "Ei sekään käy."

S: "Miksi ei?! Sinä käyttäydyt kuin olisit…"

V: "Minulla ei ole enää sydäntä ylhäällä, Shemaiel."

S: "Ei sydäntä… Oletko sinä…"

V: "Langennut? En. En vielä. Mutta minä tunsin kun minun taivaallinen sydämeni tuossa jokin aika sitten ei enää kutsunutkaan minua. Minä en tiedä missä se on, Shemaiel!"

S: "Sitä suuremmalla syyllä sinun pitäisi keskustella jonkun muun kanssa!"

V: "Minähän keskustelen sinun kanssasi."

S: "En minä ole mikään esimerkki. Jumalan nimeen, minä vietin yli 15 000 vuotta helvetissä ja en osaa sanoa muuta kuin etten ikinä halua sinne takaisin."

V: "Kenen kanssa minun sitten pitäisi keskustella? Minä en mene sinne Novaliksen tetheriin, minä en tosiaankaan kestä sitä senesalkkia."

S: "Hmm, niin. Ehkä Novaliksen itsensä? Hän on kuitenkin valtiattaresi ja vieläpä kerubi kuten sinäkin."

V: "Ehkä…"

Shemaiel ja Veren (jälleen)

Shemaiel ilmaantuu eräänä lokakuisena päivänä Verenin luokse. Tämä tapahtuu hieman sen jälkeen, kun Zebadiah on keskustellut Shemaielin kanssa halustaan tutkia totuutta Dominicin organisation tilasta ja Shemaiel antoi hänelle hieman keräämiään faktoja. Shemaiel kun pelkää, että Zebadiah tarvitsee pian apua pakenemiseen ja Veren pystyy auttamaan häntä siinä (jollei Eli kumppaneineen ota Zebadiahia suojiinsa).

S: "Hei Veren."

V: "Shemaiel, lempienkelini!" (Shemaiel hymyilee) "Mikä sinut tänne tuo?"

S: "Liikeasiat tällä kertaa. Kuule Veren, minulla on… ystävä, joka saattaa joutua hyvin pian hyvin pahoihin vaikeuksiin Tuomion kanssa. Ja koska hän on ystävä, minun täytyy yrittää auttaa häntä jotenkin."

V: "Saattaa joutua?"

S: "Ei se vielä ole varmaa. Mutta minä lähden siitä, että suunnitelma on oltava valmiina siltä varalta, että hän tosiaan joutuu vaikeuksiin. Ettei sitten tarvitse improvisoida ratkaisua, kun kaikki kortit on jo lyöty pöytään."

V: "Selvä. Viisasta politiikkaa. Millaisesta ystävästä on kyse ja miten hänen kanssaan tulisi menetellä. Siis mitä sinä haluat?"

S: "Hän on ensinnäkin serafi, mutta uskoisin pystyväni hoitamaan siihen liittyvät ongelmat kyllä. Arkkienkelin tietäminen ei liene tässä kohtaa olennainen, mutta hänen turvaamisensa on iso riski, sillä Tuomio kyllä ajaa häntä takaa kaiken kykynsä mukaan. Minä en halua muuta kuin että hänet toimitetaan johonkin turvalliseen paikkaan ja katsotaan että hän pysyy siellä. Ja minä en halua, että häntä houkutellaan lankeamaan."

V: "Selvä. Tämä kuule maksaa sinulle aika reilusti, minun täytyy sanoa. Jo se, että minä laitan suunnitelmat liikkeelle maksaa sinulle."

S: "Minä tiedän sen, Veren ja olen valmis maksamaan hintasi."

V: "Onko hän tosiaan sen arvoinen? Serafi, sanoit. Eivätkös merkuriaaneilla ja serafeilla ole jonkinlaisia ongelmia ymmärtää toisiaan?"

S: "On yleensä. Mutta minä pidän tästä serafista ja minä olen hänelle isomman palveluksen velkaa kuin mitä koskaan pystyn maksamaan takaisin. Tai kenties pystynkin, mutta en tiedä haluanko."

V: "Selvä, palveluksen minäkin ymmärrän. Minä haluan tämän jutun valmistelusta geasin. Ja tietoa parista henkilöstä, joiden olen kuullut pyörivän sinun lähistölläsi."

S: "Keistä henkilöistä on kyse? Ja geasin minä otan vastaan ihan suosiolla."

Seuraa neuvottelu, jossa sovitaan, että Shemaiel kertoo tietoja yhdestä henkilöstä ja että hän ottaa vastaan geas/3:n. Näin sitten tehdään ja Veren valmistelee varmuuden vuoksi pakoreittiä Zebadiahille. Shemaiel tuntuu olevan valmis uhraamaan aika paljon ystäviensä takia.

Shemaiel ja Rinnah, osa 2

Shemaiel ja Rinnah istuskelevat penkillä Elin katedraalin edessä ja keskustelevat. Andrealphus on hieman aiemmin hakenut Lunastusta ja Elin katedraalissa on isot juhlat tuoreen Rakkauden enkelin kunniaksi. Shemaiel on saanut takaisin paikkansa Mikaelin riveissä.

S: "Se on sitten ohi, vai mitä luulet?"

R: "Ei se ole ohi ennen kuin seitsemän trumpettia ovat soineet ja olemme voittaneet kaikki langenneet toverimme takaisin puolellemme."

S: "Rinnah, ei tämä ole aika olla synkkä."

R: "Niinkö? Me olemme saaneet toki pienen voiton, mutta ajattele nyt. Yksi demoniruhtinas on hakenut lunastusta, mutta helvetissä on monia muita. Ja yksi uusikin ruhtinas, joka vain vähän aikaa sitten oli arkkienkeli. En minä sano, ettemmekö voisi juhlia, mutta… Voitto tuntuu jotenkin tyhjältä, kun vielä on monia, jotka eivät ole nähneet valoa. Ja ei taivaassakaan kaikki ole vielä aivan oikein. Janus on poissa ja Gabriel on yhä yhtä järjiltään kuin tämän jutun alkaessakin."

S: "Sinä olet masentava, Rinnah." (huokaa syvään) "Mutta olet tietenkin oikeassa. Siitä huolimatta minä aion nauttia tästä hetkestä."

R (yllättyneellä äänellä): "Näitkö sinä tuon?!"

Shemaiel ei sano mitään, tuijottaa vain kun Dominic tulee Elin bileisiin. Eli virnistää ja menee tarjoamaan juotavaa. Ja kaikkien hämmästykseksi Dominic ottaa juoman vastaan. Elin ilme on sellainen, että se olisi pitänyt saada filmille. Luomisen arkkienkeli tuli täysin yllätetyksi, mutta virnistää sitten taas. Zebadiah ja Eiriel tulevat myös juhliin mukaan.

R: "Dominic ei sitten pistänyt Zebadiahia paloiksi."

S: "Se ei hämmästytä minua. Toki Zebadiah saattoi tehdä osittain väärin Tuomion arkkienkelin mielestä, mutta ei niin väärin että se oikeuttaisi mihinkään niin äärimmäiseen toimenpiteeseen. Zeb ei sentään ottanut dissonanssia ja uskoi koko ajan tekevänsä oikein ja auttavansa Tuomiota. Tosin nyt kun asiaa ajattelee, olisi kai ollut parempi mennä puhumaan Dominicille. Mutta emmehän me sitä voineet tietää, ettei korruptio ulottunutkaan aivan huipulle asti. Täytyy sanoa, että minä kyllä melkein uskoin, että Dominic itse oli lankeamassa. Harmittaa vieläkin…"

R: "Kieltämättä. Mutta kyllä Dommie itse osan siitä epäilystä itse aiheutti."

S: "Ehkä. Mutta silti tämä harmittaa. Ehkä ainakin osa Dominicin enkeleiden lankeamisista oltaisiin voitu välttää, jos tästä olisi puhuttu Dominicille."

Seuraa hetken hiljaisuus, kun kumpikin wordbound katselee upeaa ilotulitusta, jonka Eli pisti pystyyn aika lailla tyhjästä. Sitten kummankin katse ajautuu sattumalta yhteen kulmaukseen, jossa Eiriel ja Zebadiah seisoskelevat yhdessä käsi kädessä.

R: "Omituinen parivaljakko. Serafi ja merkuriaani. Luulisi, ettei tuo oikein toimi."

S: "Kieltämättä. Mutta Zebadiah on serafiksi harvinaisen vähän hankala ja jos joku merkuriaani voi ymmärtää serafia, niin se on Eiriel."

Rinnah nyökkää.

R: "Mitäköhän Zimran tuosta ajattelee? Eiriel on rakastunut, sen näkee. Ja rakkaudessa on aina niin paljon mahdollisuuksia satuttaa, varsinkin noin omituisessa parivaljakossa."

S: "En minä tiedä, ei Zimran minusta ainakaan näytä siltä, että hän ei hyväksyisi."

Rinnah nyökkää ja kumpikin on hetken aikaa hiljaa.

R: "Mitä sinä ajattelet Eirielistä? Häntä on jotenkin vaikea määritellä ja sinä olet aina ollut taitavampi sanojen kanssa kuin minä."

S: "Phah, kunhan puhut. Eiriel on… Eiriel. Minä luulen, että hän on ainoa laatuaan. Jos hänelle tapahtuisi jotain, luulen että taivas menettäisi jotain, jota se ei voi saada takaisin, vaikka Eirielin sana annettaisiin jollekulle muulle. Eirielissä on niin paljon enemmän kuin vain hänen sanansa. Eli kertoi minulle, että Eirielin laululla oli sama efekti jo ennen kuin hän sai sanansa, sana vain tuntui voimistavan ja vahvistavan sitä olentoa, joka on Eiriel."

R (hyvin hiljaa ja puoliksi itsekseen): "Minä muistan kuulleeni Eirielin laulua silloin kun olin vain pieni reliever Elin katedraalissa. Silloin kun varjo ei ollut vielä laskeutunut kaikkien sydämiin ja Eirielillä ei vielä ollut sanaa. En muista siitä paljoa, mutta Eirielin laulusta on ylipäätään vaikea muistaa paljon. Se vain tuntui hyvältä… Oikealta. Muistan, että se oli laulu rakkaudesta ja ilosta ja silloin minä päätin, että minusta tulee isona kerubi. Minä muistan sen laulun puolittain vieläkin. Aina kun minulla on ollut vaikeaa, olen koettanut pitää mielessäni Eirielin laulun ja se on ohjannut minua oikealle tielle. Kaikki nämä vuodet… Pitäisi kai kiittää."

S: "Minulla ei ollut onnea kuulla Eirieliä. Oli niin paljon tehtävää ja Dominic ei ollut kai kiinnostunut enkelistä, jolla ei selvästi ollut pahaa ajatusta mielessään… Se muuten taitaa kuvata Eirieliä hyvin."

R: "Mikä?"

S: "Ei pahaa ajatusta. Minä luulen, että Eiriel ei ole koskaan ymmärtänyt, mitä viha, kateus tai mikään niistä on. Tai ainakaan ei ole tuntenut niitä tunteita itse. Eräällä tasolla Eiriel on yhä suunnattoman viaton ja jumala suokoon, ettei hän koskaan sitä viattomuutta menetäkään. Minä en tiedä, miten hän sen tekee, mutta ei taida tietää Eirielkään."

R: "Luulen, että olet oikeassa. Eiriel, joka tuntee vihaa tai kateutta, on Eiriel joka on menettänyt todennäköisesti sen ainutlaatuisen kosketuksen sinfoniaan, joka hänellä on."

Kumpikin nyökkää ja katselee. Eiriel alkaa laulaa laulua, joka kertoo puhtaasta ilosta ja riemusta, joka tuntuu tarttuvan kaikkiin. Zimran liittyy mukaan lauluun ja se saavuttaa aivan uusia sfäärejä, kaikki tuntevat iloa ainakin tämän yhden hetken ajan. Shemaiel ja Rinnah istuvat hiljaa, Shemaiel pieni hymy huulillaan, Rinnah vakavana (tosin Rinnah on lähes aina vakava). Laulun loputtua Rinnah puhuu jälleen.

R: "Zimranin väkeä on niin vähän. Miten Zimran kykenee suojelemaan Eirieliä varsinkin nyt, kun hänen itsensä on vietettävä aikaa taivaassakin?"

S (hätkähtää hereille onnellisista ajatuksista): "Mitä sinä sanoit?"

R: "Sanoin, että miten Zimran pystyy nyt suojelemaan Eirieliä, kun hänellä on tehtäviä taivaassakin. Ja Zimranilla on vain 12 enkeliä ja siinä luvussa on jo Eirielkin mukana."

S: "Eiköhän tuohon lukuun voi laittaa mukaan Zebadiahinkin."

R: "Kenties voi. Mutta ei se silti ole kovin paljon. Eiriel on joukon ainoa wordbound ja hänen taitonsa ovat ihan jossain muualla kuin taistelemisessa. Itse asiassa minä luulen, ettei Eiriel todella pystyisi vahingoittamaan edes demonia."

S: "Voit olla oikeassa. Tosin kenties demonia jossain ääritapauksessa. Mutta mikä ihme tuo tämän jutun mieleesi?"

R: "Eirieliä pitää suojella. Joku, jolla on tuollainen lahja, on ehdottomasti suojeltavien listalla. Minä luulen, että attunaan itseni häneen pysyvästi."

S: "Rinnah, se on hyvä. Mutta sinäkin olet vain yksi enkeli. Wordbound ja varsin mahtava ja kokenut sellainen vieläpä, mutta kuitenkin vain yksi enkeli. Eirielillä on siis 15 suojelijaa ja…"

R: "15?"

S: "Minut mukaanluettuna. Mutta siis… Keinomme ja kykymme ovat rajallisia. Toisaalta, onhan hänellä nyt kaksi täysipäiväistä vahtia, joista toinen on kerubi. En nimittäin usko, että Zeb lähtee Eirielin seurasta ihan heti ja en usko, että Eiriel siihen suostuisikaan."

R: "Rakkaus on aina kaunista katseltavaa."

S (virnistää ja katsoo merkuriaani Andrealphusta, joka katselee ympärilleen onnellinen hymy huulillaan): "Niinpä. Ja Rakkaus myös."

R: "Hmm, olet oikeassa. Tuota katsellessaan tosiaan tietää, että teimme oikein."

S: "Jep. Mitä sinä nyt aiot puuhata?"

R: "Vedän henkeä hetken aikaa ja suuntaan sitten takaisin New Yorkiin. Siellä jäi asioita kesken, kun jouduin jättämään suojelemani taiteilijat. Toivottavasti tilanne ei ole mennyt kovin pahaksi."

S: "Jos tarvitset apua, soita. Minäkin taidan henkäistä helpotuksesta ihan hetken aikaa, mutta kyllä työtä riittää. Ajattelin ottaa selvää, miten Jerahmelille kävi ja koettaa paikata häntä Lähi-Idässä. Sen lisäksi on pari keikkaa, jotka on jo kauan sitten pitänyt hoitaa, mutta en ole oikein ehtinyt. Olen antanut sanani mennä rappiolle. Kun hetkeksi silmä välttää, alkavat ihmiset ampua ensin ja keskustella vasta sitten. Käsittämätöntä."

R: "Niinhän se on. Jos kaipaat sivustatukea, tiedät mistä minut löytää."

S: "Tiedän. Lisäksi ajattelin vielä autella Eliä jonkin verran, hänhän puhui jotain poissaoloaikanaan langenneiden enkelien pelastamisesta. Eli saattaa tarvita neuvotteluapua, vaikka tietenkin päällikön antamat tehtävät tulevat ensin. Olen niin iloinen, että päällikkö otti minut takaisin."

R: "Syystäkin. Mutta eihän siitä ollut epäilystäkään alunperinkään, minähän sanoin, että Mikael ottaa sinut takaisin."

S: "Niinhän sinä sanoit. Saa nähdä, millaista tehtävää päällikkö minulle lykkää. Täytyy vielä toimittaa koko raportti hänelle, mutta eiköhän tämä tästä."

R: "Niinpä… Kyllä tämä kai tästä…" (huokaa hiljaa ja ajautuu mietteisiinsä)

Loppuajan kumpikin wordbound vain katselee ja kuuntelee iloista menoa ympärillään. Rinnah näyttää vakavalta ja Shemaiel hymyilee hiljaa ensin, mutta muuttuu sitten selvästi vakavamman oloiseksi miettien jotain sanaansa liittyvää ongelmakohtaa. Kumpikaan ei tunne enää tarvetta puhua ja lopulta kumpikin lähtee eri suuntiin vain heilauttaen ohimennen kättään toisilleen erotessaan.

Shemaiel ja Rinnah, osa 3

Shemaiel ja Rinnah tapaavat sen jälkeen, kun Shemaiel on saanut sanakseen ystävyyden. Shemaielilla on uusi rooli ja tapaaminen on maan päällä pienessä kulmakuppilassa.

S: "Mukava nähdä sinua taas, Rinnah."

R: "Jaa-a, täytyy sanoa samaa. Vaikka sen perusteella mitä olen kuuullut puuhistasi olen oikeastaan aika hämmästynyt nähdessäni sinut yhä elossa. Siis selvisit hengissä sekä helvetin joukkojen että serafien neuvoston käsittelystä ja sinulla on yhä sanakin. Se on jo melkein ihme…"

S: "En minä tiedä… Tein vain sen mikä on oikein."

R: "Mitä uhkarohkeudella on sen kanssa mitään tekemistä?"

S: "Toisinaan paljonkin. En minä voinut jättää Caliahia sinne. Siis kun…"

R: "Ethän sinä edes tiennyt, oliko se Caliah! Sinähän vain arvasit."

S: "Totta… Mutta sen oli pakko olla hän. Kaikki faktat täsmäsivät ja olinhan minä joka tapauksessa oikeassa. Se oli Caliah."

R: "Noo, totta. Mutta hakea hänet nyt helvetistä?! Hyvänen aika, vain sinä voit keksiä jotain noin älytöntä…"

Shemaiel hymyilee hivenen anteeksipyytävästi.

R: "Ja sitten et edes voinut ilmoittaa minulle. Oli sentään hyvä, että Zebadiah osasi toimia niin hyvin kuin toimi, tai olisit nyt kuollut! Sinun pitäisi turvautua enemmän ystäviisi, Shemaiel. Kyllä minä osaan pitää puoleni, olen minäkin ollut tässä sodassa mukana jo jonkin aikaa…"

S: "En minä… Mutta enhän minä olisi ketään voinut mukaani ottaa ja en tiennyt mitä kautta pääsen takaisin ylös, jos pääsen ollenkaan."

R: "Mutta minä olisin voinut jäljittää sinua. Hitto vie, kyllä minä hieman dissonanssia sinun takiasi kestän…"

S: "En minä olisi voinut vaarantaa sinun sieluasi tämän takia. Entä jos olisit joutunut ottamaan enemmän kuin hieman dissonanssia? Et sinä olisi ensimmäinen kerubi, joka… Ja sinä olet minun ystäväni, enhän minä voisi tehdä sellaista ystävälle. Tai kenellekään, sen puoleen."

Rinnah murahtaa kiukkuisesti.

R: "Hyvä on. Mutta joka tapauksessa olisit voinut varoittaa. Mennä nyt helvettiin… Ja sitten en edes päässyt puhumaan puolestasi serafien neuvoston edessä, mutta ainakin siinä kävi kaiketi hyvin. Ystävyyden enkeli… Kyllä se sinulle sopii sanana aivan erinomaisesti."

Shemaiel hymyilee iloisesti, Shemaiel tuntee olonsa hyväntuuliseksi tässä vaiheessa.

Shemaiel ja Veren, viimeinen osa

Shemaiel menettää hänelle niin rakkaan Verenin ja on pitkän aikaa käytännössä traumassa (henkisessä traumassa) tapahtuneen vuoksi. Verenin tuho oli osittain seurausta Shemaielin toisesta käynnistä helvetissä, jossa hän ja PC:t kävivät vapauttamassa Januksen Vapulan kynsistä Tartaruksesta ja Zebadiah oli käynyt vapauttamassa Jelialin lilimien kiltatalosta). Shemaiel oli jopa heti Verenin vangitsemisen aikaan valmis menemään Verenin perään helvettiin, mikä ei olisi ollut hyvä ajatus. Onneksi Zebadiah esti tällä kertaa Shemaielia tekemästä typeryyksiä, mutta Zebadiah ehti varmaan jo hetken pelätä, mitä Shemaiel teki, kun tämä vain katosi huoneestaan… Zebadiah etsi Shemaielia ja lopulta tämä löytyykin:

Shemaiel löytyy aikanaan, Novaliksen puutarhasta. Istuu jossain nurkassa ja itkee itsekseen. Nähdessään Z:n tulee Z:n luokse ja istahtaa jollekin kivelle.

S: "Yksi ystävä on jälleen poissa... Veren on sitten mennyttä." Tuijottaa eteenpäin hirvittävän väsynyt ja murheellinen ilme kasvoillaan.

S: "Kun tämä kaikki alkoi, sitä ei oikein osannut ajatellakaan, mitä kaikkea surua ja murhetta tästä voisi seurata. Sitä tuntee jonkun iät ja ajat, oppii luottamaan ja pitämään tätä ystävänä ja yhtäkkiä tämä on vain poissa. Totta kyllä en oikein aina osannut arvostaa Vereniä sillä tavalla jonka hän olisi ansainnut, mutta silti... Siis olihan hän demoni, mutta luotin häneen enemmän kuin moneen enkeliin. Mihin maailma menisi, ellei sitä voi luottaa ystäviinsä? Ja ei hyvyys ole meidän puolemme yksinoikeus tai pahuus heidän. On niin harvinaista löytää joku, joka ymmärtää ja ei silloin katsota sitä kuka tai miltä puolelta tämä henkilö on. Piti hänenkin valita aika ryhtyä epäitsekkääksi!"

S (itsekseen): "Jälleen yksi ystävä poissa. Jälleen yksi malja enemmän kohotettavaksi sen jälkeen, kun tämä kaikki on ohi..."

S: "Kyllähän me molemmat tiesimme mitkä tässä jutussa olivat riskit, mutta kun oli kulunut jo kolme viikkoa ja ketään ei näkynyt, ajattelimme jo, että kenties Veren oli selvinnyt kuiville. Ettei kukaan ollut osannut yhdistää tätä juttua häneen. Olimme tietenkin väärässä..."

S: "Hän ei edes antanut minun jäädä auttamaan, käytti vain sen kirotun geasin ja käski minun painua heti takaisin ylös odottamaan sydämeni viereen. Ja ampui minut, se kirotun petollinen..." (nyyhkyttää) "Mitä minä sitten olisin voinut tehdä? Asmodeuksen väki vei hänet! Minä... Minun olisi pitänyt... Olisi pitänyt yrittää, viis siitä miten minulle olisi käynyt!"

S: "Kirottu sota. Kuinkahan monta ystävää minä olen jo tämän sodan vuoksi menettänyt? Sitä tutustuu mukavaan henkilöön, huomaa viihtyvänsä tämän seurassa ja pitää tätä ystävänään. Ja sitten äkkiä tämä onkin poissa, kadonnut koko sinfoniasta ja pian häntä ei muista enää kukaan muu kuin Shemaiel, joka lupaa juoda jälleen yhden lasillisen yhden menetetyn toverin muistolle, kun sota on ohi." (nauraa hyvin väsyneesti) "Minä tulen olemaan hyvin, hyvin juovuksissa silloin."

S: "Onneksi en ole vielä menettänyt kaikkia ystäviäni." (huokaa ja yrittää hymyillä) "Tosiaan hyvä, etten ole menettänyt kaikkia, sillä sinä saat luvan auttaa minua juomaan niitä lasillisia menetettyjen ystävien muistolle. älä vain itse päädy sille listalle, tai lupaan tappaa sinut itse." (naurahtaa jälleen väsyneesti) "Tulemme molemmat olemaan hyvin juovuksissa silloin, sillä minulla on paljon menetettyjä ystäviä. Mutta me tulemme istumaan siellä ja kumoamaan lasillisia tovereillemme. Minä luotan siihen, että olet paikalla." (viimeinen on sanottu hyvin vakavasti)

(Shemaiel on pitkään hiljaa)

S: "Liian monta toveria menetetty, jotta yksi merkuriaani edes jaksaisi ymmärtää. Välillä sitä miettii, että onko tässä mitään järkeä? Siis me olemme toki oikealla asialla, mutta... kaipaisiko sota yhtä yhtäkkiä koko sotkuun väsynyttä merkuriaania?" (ravistelee päätään väsyneesti ja vastaa sitten itse omaan kysymykseensä) "Ei, kyllä kaipaa, se tarvitsee meitä kaikkia. Ja enhän minä voi pettää ystäviäni, he saattaisivat pitkästyä ellen minä olisi paikalla jatkuvasti." (yrittää taas hymyillä)

S: "Tiedätkö sinä, mitä hän sanoi minulle, kun ampui minut? Siis sen geasin käytön jälkeen? Sanoi "älä ikinä muutu." Hah, ihan kuin olisi mahdollista olla muuttumatta. Mutta ehkä hän tarkoitti sitä, että toivoaan ei saa ikinä menettää... Ja vaihtoehtoa minä olen jo kokeillut... Miksi hän ei uskonut minua, kun sanoin, että hän todella pitäisi olostaan täällä?! Jos hän olisi kuunnellut, me istuisimme nyt Andren katedraalissa ja... Jos ja jos ja jos..."

S: "Tämä on ollut helvetillinen pari kuukautta. Kirjaimellisestikin. Moni arkkienkeli on huutanut minulle. Aika moni WB on huutanut minulle. Pari demonia on huutanut minulle. Minua on ammuttu, lyöty erilaisilla aseilla ja olen melkein itse kuollut jossain labrassa Tartaruksessa. Andre on vihainen, Jordi on vihainen, sillä Eli on palauttanut vasta toisen niistä kirotuista kameleonteista, jouduin hylkäämään ystäväni johonkin Vapulan demonien suunnittelemaan koneeseen, yksi parhaista ystävistäni kuoli, yksi hyvä ystävä on kadottanut sielunsa ja minä yritän teeskennellä ettei se haittaa minua, sillä kukaan muu ei edes sitä yritä... Tämä on kyllä ollut raskasta. Mutta se auttaa, kun on tuollaisia ystäviä kuin sinä, Zebadiah. Sitä ei silloin menetä kokonaan uskoaan siihen, etteivätkö asiat tästä muutu taas paremmiksi. Kyllä minä sovittelen sinun ja Andrenkin välit tässä, älä huoli. Hän on vain hieman pettynyt, mutta ei se maailmaa kaada. Moni arkkienkeli on ollut minuun pettynyt, joten usko pois, minä tiedän. Jopa serafien neuvosto on ollut minuun pettynyt..." (värähtää tuossa kohtaa) "Joten kyllä tämä tästä. Ennen kuin huomaammekaan, Andre on taas hyvä kaveri ja me sähellämme taas jotain uutta hommaa. Vähän vain Jordin lepyttäminen hermostuttaa... Mutta älä huoli, kyllä minä senkin jotenkin hoidan, kenties... Se voisi auttaa."

S (kuulostaen vakuuttuneemmalta): "Kyllä tämä tästä taas muuttuu paremmaksi. Aina se on niin tehnyt, vaikka ei siltä aina tunnukaan. "

(on hiljaa jonkin aikaa)

S: "Hän olisi pitänyt sinfoniasta ja ollut aivan niin rasittava kuin kuka tahansa sen ensimmäistä kertaa kuullut lilim. Kaikkialla sama sointi, upea melodia." (tuntuu kuuntelevan jotain) "ääh, Eiriel osaisi kuvata tämän paremmin. Mutta Veren olisi varmasti ollut haltioissaan." (huokaus) "Turha murehtia sitä nyt. Myöhäistähän se nyt on, kun hän on poissa. Toivottavasti loppu oli edes suhteellisen nopea, etteivät ne..." (ääni murtuu taas)

S (kerää energiaa ja aloittaa ihan erilaisella äänensävyllä kuulostaen melkein normaalilta itseltään): "Ja tässä minä vain puhun itsestäni. Onko sinulla kaikki hyvin? Haluatko keskustella tai kaipaatko apua tai neuvoa johonkin ongelmaan? Oletko toipunut hyvin tuosta taistelusta? Se voi olla aika rankkaa, varsinkin sinfonisen kosketuksen heikkeneminen, minä olen kokenut tämän ennenkin, joten tiedän mistä puhun. Minä aina vuodatan ongelmiani sinulle ja sinä puhut omistasi niin harvoin."

Shemaiel ja Rinnah, viimeinen osa

Shemaielilla ei ole ollut onnea viime aikoina, ystäviä on menetetty ja on ollut ongelmia muuten. Shemaiel tosin sai Caliahin takaisin ja se on ollut suuri ilonaihe hänelle, mutta toisaalta Veren (joka oli oikeastaan Shemaielin rakastettu) kuoli ja Cornelius menetti sielunsa taistelussa Tartaruksessa (Shemaiel syyttää tästäkin hieman itseään, hän uskoo, että olisi voinut jotenkin estää tuon). Sen lisäksi Shemaiel pelkää kaiken aikaa, että joku vanhoista vihollisista (tai uusista) pääsee hänen tai hänen ystäviensä jäljille. Zebadiahia uhkaa yhä Tehinnah, Benjaminin ja Sadrakin kuvat saattavat olla jollain seinällä Tartaruksessa (niiden kuvien joukossa, jossa on tuhottavia kohteita) ja Shemaiel, Rinnah ja Zebadiah saivat kyllä vihollisia tuosta Andren keikasta. Ja Zebadiahkin on ollut jotenkin masentunut ja häntä pitäisi yrittää auttaa… Ja sitten Zebadiah ilmeisesti on osasyyllinen Verenin kuolemaan ja Shemaiel-parka ei tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Kaiken päälle sitten epämääräinen syyllisyydentunto milloin mistäkin asiasta ja kauhea määrä jos jonkinlaisia tehtäviä ja avustusoperaatioita (esim. Sadrakin uuden projektin avustaminen, lähinnä oppilaiden lähettäminen taivaalliseen katanakouluun). Niin ja Andren auttaminen siinä, että yritetään saada eri arkkienkelien välejä paremmiksi, ollaanhan tässä kuitenkin loppujen lopuksi samalla puolella… Ei mikään helppo tehtävä…

Ja tällaiseen väliin Shemaiel saa kuulla, että myös Rinnah on mennyttä. Rinnah oli ollut edistämässä sanaansa New Yorkissa ja oli törmännyt Malphasin ja Marcin lähettämiin demoneihin. Näiden tarkoitus oli ollut kostaa tyypeille, jotka olivat olleet mukana auttamassa Andren taivaaseen ja Rinnah oli löytynyt suhteellisen helposti. Ennen kuin kukaan oli ehtinyt tekemään yhtään mitään, oli Taiteilijoiden sana jälleen vapaana. Shemaiel oli rynnännyt paikalle, mutta siinä vaiheessa oli ollut jo myöhäistä ja Shemaielin terveyden kannalta onneksi demonit olivat jo poistuneet paikalta …

Yhtä kaikki Shemaiel on romahduspisteessä. Ulospäin ei näy mitään, varsinkaan jos paikalla on Zebadiah tai joku muu omien ongelmiensa kanssa painiva enkeli, Shemaiel ei halua vuodattaa omia ongelmiaan näiden niskaan. Mutta sisältä Shemaiel on varsin rikki, hän on varma, että kohta joku tuhoaa Zebadiahin (Zebadiah saattaa jopa nykytilassaan aiheuttaa sen itse) ja Shemaiel uskoo, ettei kestäisi sitä. Hän on menettänyt nyt kaksi kolmesta parhaasta ystävästään, lopullisesti (Caliah on hyvä ystävä, mutta välit eivät ole aivan samat kuin ennen kummankin lankeemusta).

Shemaiel ei ole puhunut tällä kertaa mitään kenellekään, mutta hän on liian tunnettu enkeli saadakseen olla aivan yksin murheensa kanssa. Loppujen lopuksi Eiriel tulee puhumaan Shemaielin kanssa, kun Merai on käynyt huolissaan puhumassa asiasta Eirielille ja Caliahille.

Shemaiel istuu huoneessaan ja tuijottaa seinää täysin ilmeettömänä. Hän ei oikeastaan jaksa enää tehdä sen enempää, ainakaan jos kukaan ei ole katsomassa (jos joku tuttu on paikalla, Shemaiel teeskentelee parhaan kykynsä mukaan iloista ja onnellista ja Shemaiel on hyvä näyttelemään). Kun Eiriel tosin tulee paikalle, hän ei ole huomannut, että huoneessa on ketään muuta. Niinpä ilme on täysin murheen ja huolien lähes murtaman vanhan merkuriaanin, joka meinaa kaatua taakkansa alle (hirvittävää väsymystä ja surua).

E: "Hei Shemaiel." (Shemaiel hätkähtää hereille mietteistään ja taikoo kasvoilleen iloisemman ilmeen, hänellä on, kuten sanottu, paljon kokemusta näyttelemisestä)

S: "Eiriel! Mikä sinut tänne tuo? Tarvitsetko apua? Onko Zebadiah kunnossa?"

E: "Ei minulla mitään sen kummempaa asiaa ole, haluan vain keskustella ystävän kanssa kaikessa rauhassa. Ellei sinulla tietenkin ole kiire juuri nyt?"

S: "Ei, eihän minulla tässä mitään muuta juuri nyt ole… Jutellaan ihmeessä, on aina ilo keskustella ystävän kanssa. Miten Zebadiah, onko hän jo paremmassa kunnossa?"

E: "Eiköhän tuo tuosta vähitellen ala korjaantua tuo tilanne. Mutta oletko sinä kunnossa Shemaiel? Minä kuulin Rinnahista…"

Shemaielin ilme synkkenee ja hän pystyy vain vaivoin pysymään itsensä hallinnassa.

S: "En minä aivan kunnossa ole, mutta en oikeastaan välittäisi puhua siitä. Kyllä minä varmaan tästä jotenkin ja en haluaisi kuormittaa ystäviäni tämän enempää…"

E: "Ethän sinä meitä kuormita. Et lainkaan siinä määrin kuin me kuormitamme sinua. Oletko aivan varma, ettet halua puhua Rinnahista? Zebadiahin ei tarvitse tietää mitään, hänellä on omat ongelmansa, mutta ongelmista pitää puhua…"

Shemaiel ravistelee hiljaa päätään ja kasvot menevät ilmeettömiksi. Shemaiel tuijottaa poispäin Eirielistä pitkän aikaa ja sanoo sitten viimein

S: "Zebadiah ei saa saada tietää. Minä kerron itse sitten kun sen aika tulee." (Eiriel nyökkää)

S: "Kaikki tuntuu hajoavan käsiin, tiedätkö. Minun elämäni on täysin palasina, olo on aivan turta, en oikein kykene tuntemaan yhtään mitään. Minä olen menettänyt enemmän hyviä ystäviä muutamassa kuukaudessa kuin aiemmin vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen aikana…"

S: "Kaikki menee aivan väärin, mikään ei mene niin kuin toivoisi… Tai suuremmat asiat menevät juuri niin kuin pitääkin, mutta hinta on ollut niin kova… Veren, Rinnah… Odotan kauhulla hetkeä, jolloin kuulen, että…" (katsoo Eirieliä ja jättää sanomatta lopun lauseestaan) "Toki olisin ollut koska tahansa valmis maksamaan omalla hengelläni, mutta menettää ystäviä… Että kaksi parasta ystävääni on lopullisesti poissa…" (Shemaiel yrittää edelleen hillitä itsensä)

S: "Kuinka kovan hinnan sitä on valmis maksamaan siitä, että sota voitetaan? Siitä kai tässä on kyse. Ja totta kai minä ymmärrän, että sekä Veren että Rinnah tekivät valintansa omasta vapaasta tahdostaan ja tietäen siihen valintaan liittyvät riskit. Mutta silti… Kuinka kova hinta pitää maksaa siitä, että palauttaa toivon muille? Riittääkö hinnaksi oman toivon menettäminen?"

Eiriel näyttää murheelliselta, mutta ei sano mitään.

S: "Kai se jostain vielä löytyy, toivo nimittäin. Mutta välillä vain tuntuu siltä, että uskoltakin menee pohja… Sitä palasi taivaaseen täynnä riemua ja iloa ja ei huomannut pitkään aikaan, että mitään olisi vialla. Mutta kyllähän se lopulta kävi aika selväksi, ettei kaikki ollut kohdallaan. Luottamusta ei ollut kuin kenties omien ja lähimpien liittolaisten välillä, tässähän piti olla koko joukon samalla puolella… Ja mistä sen sitten näki? Ei mistään. Tietenkin minulla oli ystäviä muidenkin arkkienkelien joukossa, mutta uskotko lainkaan minkä määrän työtä ja selityksiä se vaati? Mahtoi Malphas nauraa meille kaikille. Nauraa varmaan vieläkin…"

S: "Eli tarjosi mahdollisuuden yrittää auttaa tuossa tilanteessa ja tartuin siihen riemumielin. Mahdollisuus muuttaa tilannetta, mahdollisuus auttaa. Mutta onko tilanne muuttunut lainkaan, siis mihinkään suuntaan? Eihän se ole pahentunutkaan, mutta ei kyllä parantunutkaan. Edelleen kaikki ovat samoissa vanhoissa taisteluasemissa, ei mitään rivien tiivistymistä tiedossakaan… Mikael epäilee, jos mahdollista, entistä enemmän Yvesiä, Jean ja Jordi ottavat varmaan kohta aseet esiin ja niin edelleen…"

S: "Andren kunniaksi on sanottava, että hän sentään yrittää… Muut ovat niin kangistuneita asemiinsa, etteivät he edes huomaa sitä enää. Paitsi ehkä Eli. Januskin tuntuu pysähtyneen paikoilleen, tosin kenties tämä Marcin homma on antanut hänelle syytä muuttua…"

S: "Ja sitten vielä tämä kaikki muu… Cornelius-parka ei enää ole sama enkeli kuin ennen ja kaikki välttelevät häntä, kun eivät oikein tiedä miten suhtautua. Ja minä pysyttelen hänen lähellään yrittäen auttaa ja kaiken aikaa teeskennellen, että minua ei tuo muutos haittaa… Vaikka kyllähän se haittaa, mutta Cornelius oli niin kovasti ystävän tarpeessa…"

S: "Ja Veren, minun Verenini…" (ääni lähestulkoon murtuu tässä kohtaa) "Minä… en pysty… puhumaan tästä enempää. Miksi Zebadiah ei kertonut minulle?" (ääni on täynnä tuskaa)

E (huolestuneella äänellä): "Kertonut mitä?"

S: "Zebadiah oli… Hän oli… maininnut Verenin lilimien kiltatalossa hakiessaan Jelialia sieltä pois… Se oli kai johtanut… Asmodeuksen väen Verenin jäljille… Minun Veren-parkani…" (Shemaiel vetää syvään henkeä) "En minä usko, että se pelkästään… mutta hänen olisi pitänyt kertoa minulle…" (ääni murtuu ja Shemaielin ilme on täynnä surua ja tuskaa, Eiriel ei pysty sanomaan mitään)

S: "En minä häntä syytä, kenties sillä ei ollut mitään merkitystä… Ja kenties tuon tietäminen ei olisi auttanut suuntaan tai toiseen, Veren oli niin itsepäinen… Ihan niin kuin Rinnah…"

S: "Rinnah…"

Tässä vaiheessa Shemaiel murtuu täysin. Hiljaiset nyyhkäykset ravisuttavat Shemaielin ruumista ja Shemaiel ei pysty enää sanomaan enempää. Eiriel tulee hiljaa Shemaielin luokse ja syleilee tätä siitä huolimatta, että ensin Shemaiel yrittää siirtyä kauemmas. Eiriel syleilee Shemaielia pitkän aikaa ja alkaa jossain vaiheessa hyräillä hiljaa jotain ikivanhaa ja sanatonta laulua, jolla tuntuu olevan rauhoittava vaikutus. Hiljalleen Shemaiel kokoaa taas itsensä ja irrottautuu syleilystä.

S: "Kiitos…"

Eiriel vain ravistaa päätään: "Ei tässä mitään. Sinä olisit koska tahansa tehnyt saman minulle. Ystävät auttavat toisiaan, eikö niin Shemaiel?"

Shemaiel nyökkää: "Ystävät auttavat toisiaan, niinhän se on…"

E: "Sinun laulusi olisi kovin surullinen, Shemaiel. Kovin surullinen."

Shemaiel hymyilee väsyneesti ja puristaa sitten Eirielin kättä.

S: "Onneksi sinä et tiedä siitä puoliakaan, Eiriel. Se ei ole nimittäin ainoastaan surullinen, siinä on myös paljon synkempiä osia. Siksi minä en halua, että sinä teet minun lauluani. Ei sinun tarvitse ajatella tai edes yrittää ajatella, mitä liikkui impudiitti Shemasin mielessä…"

S: "Minusta tuntuu kuin minut yritettäisiin repiä kahtia… Veren oli… Minä rakastin häntä. Rakastan yhä, vaikka nyt sillä ei ole enää mitään merkitystä, Veren on poissa. Ja minun paras ystäväni… Miksi hän ei voinut kertoa minulle?! Minun ei edes tarvitsisi miettiä tätä… Tämä kaikki repii minua sisältä! Cornelius, Zebadiah, Veren, Rinnah, Jerahmel, ystävien auttaminen, riittämättömyys, Andren auttaminen, Elin auttaminen…"

E: "Shemaiel… Sinä olet hyvä enkeli, mutta et sinä pysty kaikkeen. Sinä itse sanot, että sanaa pitäisi edistää pienissä paloissa, ei yrittää haukata kaikkea kerralla. Ja silti minusta tuntuu, että sinä itse teet juuri niin, yrität tehdä kaiken ja vielä itse. Niin ei tarvitse olla, sinulla on paljon ystäviä, jotka varmasti mielellään auttaisivat sinua, jos antaisit heidän tehdä niin…"

Shemaiel huokaa: "Miten minä voisin vaarantaa ystäväni?"

E (hyvin lempeästi, mutta päättäväisesti): "Ja vaarannat sitten itsesi yrittämällä tehdä jotain sellaista, jonka olisi pystynyt tekemään isommalla joukolla ilman vaaraa. Sinun ystäväsi välittävät sinusta, Shemaiel. Jos sinulle tapahtuisi jotain, olisi moni aivan yhtä murheissaan kuin sinä nyt Rinnahin ja Verenin vuoksi. Taivas olisi paljon, paljon ikävämpi paikka elää… Olisi jälleen menetetty jotain kaunista ja hyvää." (Eirielin ääni kuulostaa hyvin surulliselta)

S: "Minä olen itsekäs… "

E: "Et sinä ole itsekäs, varsin kaukana siitä. Sinä olet niin uhrautuvainen, että et toisinaan pysähdy ajattelemaan kaikkia yksityiskohtia. Mieti, Shemaiel. Ei ole häpeällistä tai väärää pyytää apua."

S: "Ja mihin se johti Verenin kohdalla?! Tai Rinnahin…"

E: "Sinä itse olet sanonut, että Veren tiesi riskit. Ja ainakin hän teki lopulta oikein, siis todella oikein. Minä mietin tässä jotain sellaista, mitä ihmisillä on tapana sanoa. Niin kauan kuin joku muistetaan, hän ei ole todella kuollut. Ja en usko että ainakaan sinä tulet koskaan unohtamaan Vereniä? Yritä olla kunniaksi hänen muistolleen ja teoilleen, niille hyville ja oikeille. Veren oli hyvä olento, vaikka olikin demoni."

Shemaiel nyökkää hiljaa ja katselee lattiaa murheellisen näköisenä.

S: "Minä en koskaan unohda häntä. Ja jos se minusta riippuu, ei tule unohtamaan kukaan muukaan. Kiitos Eiriel, tämä on auttanut minua…"

Eiriel nyökkää hiljaa, mutta katsoo Shemaielia edelleen surullinen ilme kasvoillaan. Shemaiel aikoo lähteä ja Eiriel suunnistaa samaan aikaan ovesta ulos.

Satunnaisia tuntoja tähän väliin

Shemaiel alkaa hieman kokoamaan itseään, mutta huomaa sitten, että Game on hänen perässään rankemman mukaan ja päättää asettua celestiaalitasolle vähäksi aikaa. Tämä valitettavasti haittaa kovasti hänen mahdollisuuksiaan auttaa ystäviään korporeaalitasolla ja Shemaiel tuntee jälleen olonsa aika onnettomaksi ja riittämättömäksi. Varsinkin kun Shemaiel kuulee, että Cornelius, Sadrak, Benjamin ja ennen kaikkea Zebadiah olivat törmänneet itseensä Vapulaan ja jotenkin sotkeneet jotain Vapulan juttuja…

Niinpä Shemaiel alkaa varsin epätoivoisesti kehittämään jotain, mitä tahansa mistä voisi olla apua hänen ystävilleen ja samaan aikaan Shemaiel koettaa kovasti kuitenkin hoitaa muutkin velvollisuutensa. Sitten Varyaen (tuolla aiemmin mainittu Novaliksen kerubi), lankeaa ja Shemaiel on aika lähellä ratkeamispistettä… Joka tapuksessa hän alkaa etsiä jotain keinoa auttaa käyden läpi valtavat määrät omia muistiinpanojaan ja sotkien ennen niin siistin työhuoneensa varsin perusteellisesti… Jollakulla on tapaaminen Shemaielin kanssa ja henkilö tulee paikalle sovittuun aikaan nähdäkseen seuraavaa:

Shemaielin huoneessa ei ole ketään, mutta paikka on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Normaalisti Shemaielin huone on hyvinkin siisti, joka tavara omalla paikallaan lähestulkoon millintarkasti... Nyt on kuitenkin niin, että huoneen lattialla on erilaisia karttoja ja Shemaielin muistikirjoja sikin sokin (yksi kaappi on auki ja sieltä on vain ilmeisesti kiskottu tavaroita lattialle, kaikenlaista pikkuroinaa on kaapin edessä melkoinen kasa), työpöytää ei juuri näy muistikirjojen ja muiden teosten alta ja seinillä olevat maalaukset on peitetty kartoilla ja erilaisilla käsinkirjoitetuilla muistilistoilla... Niin ja sellainen yksityiskohta pistää silmään, että joku (Shemaiel?) on iskenyt Shemaielin tikarilla pitkän listan jotain käsinkirjoitettua tekstiä oveen kiinni (sisäpuolelle ovea). Huone on täysin sekaisin. Parhaiten tilaa on kirjahyllyissä, sillä kaikki tavara on jossain muualla kuin siellä...

Shemaiel itse on myöhässä, mutta kymmenen minuuttia sovittua myöhemmin viilettää paikalle tuulispään lailla kantaen jotain papereita (ja jotain pientä säkkiä), jotka kaikki heittää työpöydällä olevien pinojen päälle (mikä saa yhden pinon melkein kaatumaan lattialle, Shemaiel estää tämän juuri ajoissa). Shemaiel itse näyttää samalta kuin aina, tosin hivenen stressaantuneen oloiselta. Kysyy: "Haluatko istumaan?" ja raivaa vastausta odottamatta tilaa joltain tuolilta (jolla oli joukko jotain rullalle käärittyjä papereita, jotka Shemaiel kylmästi tönää lattialle).

Sen jälkeen näyttää muistavan jotain ja alkaa käydä läpi niitä tuolilta lattialle tönäämiään papereita (pergamentteja?) ja ottaa yhden, jonka laittaa varovasti kirjahyllyyn huokaisten hieman. Shemaiel katselee hieman ympärilleen, mutisee jotain siivoamisen tarpeesta ja näyttää olevan aivan muissa maailmoissa... kunnes taas muistaa, että vieras on paikalla.

S: "Tuota, mistä sinä halusitkaan puhua? Onko kaikki hyvin? Tarvitsetko apua? Kukaan ei ole koettanut tappaa sinua?" (ja alkaa samaan aikaan käymään läpi niitä mukanaan tuomiaan papereita levottoman oloisesti)

S: "Minulla on hieman kiire, mutta toki minun aikani on sinun aikaasi ja kaikkea sellaista, että kerro vaan ihan rauhassa. Minä sitten koetan lykätä noita muita juttuja..."

Shemaiel selaa papereita ja hakee puolihuolimattomasti jotain. Ei tunnu löytävän hakemaansa ja yhtäkkiä Shemaiel vain tuntuu menettävän malttinsa totaalisesti ja pyyhkäisee kokonaisen pinon papereita ja kirjoja lattialle huutaen:

S: "Miten täällä on muka tarkoitus löytää mitään?!"

Sitten Shemaiel tuntuu taas tajuavan jotain ympäristöstään ja istahtaa alas mutisten hiljaa anteeksipyyntöjä vieraalleen…

Shemaiel ja Zebadiah

Shemaielilla menee oikeastaan entistä heikommin, Cornelius käyttää bright lilimiä saadakseen selville mikä Shemaielia vaivaa ja Shemaiel on pettynyt. Hän kertoo asioistaan kyllä jos kysytään ja pyytää apua jos sitä tarvitsee (mikä ei olekovin usein) ja Cornelius käyttää kieroja keinoja saadakseen selville Shemaielin asioista. Shemaiel joutuu selittämään Corneliukselle asioita, jotka ovat vain hänen ja Zebadiahin välisiä asioita (Verenin kuolemaan liittyviä asioita) ja Shemaiel on romahduspisteessä sen ja monien muiden asioiden takia. Shemaiel keskustelee Zebadiahin kanssa hieman ennen kuin romahtaa kokonaan.

(Tämä on toisaallakin, mutta jääköön nyt tähän)

>> S: "Siis, en minä tiedä. Minä yritin auttaa Eliä, sillä uskoin että tuo Elin projekti voisi auttaa tuomaan luottamuksen takaisin. Ja mitään ei ole tapahtunut. Mitään ei ole muuttunut tai jos on niin pahempaan suuntaan. Andre yrittää toki kovasti, mutta hän on vain äskettäin parannuksen tehnyt demoniruhtinas, kuka häntä kuuntelee? Eli, joka tietää tämän asian muutenkin. Yves, joka ei tee asialle mitään. Novalis, jota kukaan war-factionista ei kuuntele."

>> S: "Tuntuu kuin kaikki työ menisi hukkaan. Ja etten oikein voi luottaa edes omiin ystäviini. Cornelius tarkoitti varmasti hyvää omalla tavallaan, mutta on joitain keinoja ja joitain tapoja saada tietää... En minä osaa enää sanoa. En minä tiedä mikä on oikein ja mikä ei. Alan olla liian väsynyt..."

>Z:"Olen todella pahoillani, että en pysty paremmin auttamaan sinua. Sinä olet kuitenkin minun paras ja vanhin ystäväni ja minä haluaisin niin kovasti auttaa sinua. Mutta mitä luottamus sitten on? Sen kokemuksen perusteella, mitä minulla mikaeliiteista on, niin heidän osaltaan voi yleensä luottaa siihen, että he usein toimivat tavalla, joka heidän oman subjektiivisen käsityksensä mukaan parhaiten edistää sotaa. Se seikka, ettei tämä sodan edistäminen läheskään aina ole oikea tapa edistää Jumalan asiaa, tuntuu sivuseikalta. Ehkä tämä johtuu Mikaelin vaikutuksesta tai ehkä minä vain katson näitä asioita jotenkin väärin, mutta tältä minusta tuntuu."

Shemaiel irvistää ja hymyilee sitten hyvin synkästi.

S: "Se on Mikaelin vaikutusta. Usko minua. Tämä on osa sitä, mitä ajattelen jatkuvasti. Pitäisi edistää Jumalan asiaa, ei vain yhden sanan. Mutta kaikki edistävät vain omaa asiaansa välittämättä lainkaan siitä, miten se vaikuttaa... Tai eivät kaikki, mutta liian monet. Edes se, että olemme loppujen lopuksi samalla puolella, ei tunnu useimmiten riittävän. Emme toisinaan ole juuri demoneita parempia..."

>Z:"Ja kyllä Mikaelin enkeillä, ehkä enemmän kuin muilla enkeleillä, tuntuu olevan taipumusta ylpeyteen ja itsekkyyteen. Jokainen tuntuu kuvittelevan pystyvänsä itse parhaiten päättämään siitä, mikä on oikea toimintatapa. Muiden arkkienkelien enkelien käsityksiä asioista ollaan harvoin kiinnostuneita kuulemaan ja vielä harvemmin niitä otetaan huomioon, ainakaan jos ne olennaisesti poikkeaisivat sodan enkelien omista käsityksistä."

S: "Eivät he ole tuossa käsityksessään yksin... Sama tuntuu vaivaavan muitakin, vaikka mikaelittien kohdalla se on kaikkein näkyvintä. Ja miten lähellä se toisinaan tuntuu olevan sitä, miten demonit toimivat. Minä tiedän epäitsekkäämpiä _demoneita_ kuin jotkut tuntemani mikaeliitit. Ja samaa havaitsin muutamissa Dominicin enkeleissä ja kaikki heistä ovat nyt langenneet... tai tuhoutuneet. Ja tämä ajatus saa minut todella pelkäämään..."

>Z:"Jos sinä olet tätä mieltä ja kun minä olen sitä mieltä, että asialle pitäisi tehdä jotain, niin eikö meidän, kuvainnollisesti pitäisi ottaa härkää sarvista ja lähestyä sitä, joka pystyisi asiassa auttamaan. Enkä todellakaan tarkoita tällä Andea tai edes Dominicia vaan Mikaelia itseään. En tiedä, onko sen Dominicin Mikaelia vastaan ajaman syytteen jälkeen kukaan edes todella keskustellut Mikaelin kanssa näistä asioista. Mikael on kuitenkin serafi ja jos meidän sanoissamme on totuus, niin Mikaelin pitäisi nähdä se."

S: "Pitäisi nähdä. Pitäisi. Mutta kuunteleeko hän meitä. Siis todella kuuntelee... En minä sano, että Mikael valehtelisi itselleen tai muille, minä vain ajattelen, että... Siis... En minä tiedä, mitä minä enää ajattelen. Sota on Mikaelille kaikki, sana vie mukanaan... Tietenkin hän on serafi, mutta Sota... Kai Mikaelille voisi silti yrittää puhua, ehkä se voisi auttaa... Ja Mikael edistää oman käsityksensä mukaan Jumalan asiaa, kuinka pari Rakkauden enkeliä voisi ymmärtää häntä paremmin sen, miten Sotaa pitää käydä?"

>Z:"Ja mistä me Mikaelille puhuisimme? Minun mielestäni meidän pitäisi puhua hänelle niistä samoista asioista, joista nyt puhumme. Mikael ei _voi_ olla liian ylpeä ollakseen sokea sille, että yrittämällä voittaa jokaisen taistelun hän saattaa aiheuttaa sen, että taivas häviää Sodan. Jos Mikael pystyisi myöntämään tekemänsä virheet ja nöyrtymään ja näin esimerkillään johtamaan häntä seuraavia enkeleitä, niin uskon, että tämä voisi johtaa tielle oikeaan suuntaa. Aivan samoin kuin Dominic tekee. Eikä Mikael mielestäni häviäisi mitään, vaikka hyväksyisikin tehneensä virheitä."

>Z:"Emme kai me voi kuvitella pystyvämme vakuuttamaan Mikaelia siitä, että meidän johtopäätöksemme olisivat oikeita. Mielestäni ainoa, mitä voimme tehdä, on kertoa hänelle tosiasiat sellaisina, kuin ne itse näemme. Jos hän ei itse näiden tosiasioiden perusteella pysty päättelemään, mikä on oikein, niin silloin emme tosiaan pysty auttamaan häntä. Mutta toisen perspektiivin tarjoaminen asioihin... Siinä me mielestäni voisimme, ehkä, auttaa ja se, ehkä, on jotain, mitä Mikaelilta puuttuu. Hän on sotinut niin kauan..."

S: "Hyvin kauan... Liian kauan. Sota ei ole helppo sana, olen kuullut Yvesin sanovan niin... Ehkä se voisi auttaa, että Mikael saisi toisen näkökulman... Ehkä se voisi auttaa..."

S: "Dominic on Tuomio, hän tuomitsee tarvittaessa vaikka itsensä, se on hänen sanansa... Mikael on Sota... Ja hän todella voittaa aina... Ja mikä on voiton hinta? Kukaan ei ole erehtymätön, paitsi Jumala tietenkin. Pitäisi puhua Mikaelille... Minä voin tulla mukaan, mutta en tiedä, paljonko minusta on apua." (huokaa)

>Z:"Voittaa tuhoamalla kaikki, jotka häntä vastustavat vai voittaa saamalla aikaan tilanteen, jossa Sota käy tarpeettomaksi. Koska jos Sota todella opulta voittaa, niin mitä muuta silloin jää jäljelle kuin Mikael itse? Ja jääkö edes häntä?"

S: "Ei jää... Kun kaikki on tuhottu, ei tarvita enää Sotaakaan... Mutta luulisin, että Mikaelin perimmäinen tavoite on luoda tilanne, jossa häntä ei enää tarvita. Luulisin niin..."

>Z:"Vaikka en minä kyllä voi väittää olevani itsekään syytön ylpeyden syntiin. Kyllä minustakin on muutaman kerran tuntunut hyvältä, kun olen kokenut tehneeni jotain tai osallistunut johonkin, joka on käsitykseni mukaan edistänyt taivaan asiaa. Onko se ollut ylpeyttä... Ehkä, jollain tasolla, ainakin se tuntui hyvältä silloin ja se hyvänolon tunne tuntui lähtevän omasta itsestäni eikä jostain toisesta, niin kuin Eirielin kanssa on tilanne."

S: "Se että tekee oikein tuntuu hyvältä. Ainakin niin kauan kuin tosiaan uskoo tehneensä oikein. Mutta kyllä niin pitää ollakin... Mutta entä sitten kun se, että tekee väärin tuntuu silti hyvältä? Tämä alkaa tuntua niin pahasti siltä, mitä tunsin ja koin viimeisinä vuosinani helvetissä... Minua revitään moneen suuntaan ja en enää tiedä mitä tehdä..."

>Z:"Mihin sinua revitään? Kerro minulle, sillä jos taivaassa oleminen alkaa tuntua samalta, kuin helvetissä oleminen, niin jotain täytyy olla _todella_ pahasti pielessä. Anna minun auttaa sinua korjaamaan se, mikä on rikki. Sinä voit auttaa niin montaa ihmistä ja enkeliä niin monella eri tavalla."

Shemaiel ei sano mitään, tuijottaa vain lattiaa.

S: "Ehkä minä olen erehtynyt... En osaa enää sanoa... Ja ei tämä aivan samalta tunnu, siis ei tämä ole yhtä paha... Mutta jotain sinnepäin... En minä enää tiedä. Minä en todella enää tiedä. Mikä on hinta, jonka olen voiton vuoksi valmis maksamaan? En enää edes tiedä miten voisin auttaa, kaikki tuntuu menevän väärin riippumatta siitä mitä teen..."

>Z:"Sinä et palvele enää sotaa! Ei sinun tarvitse yrittää voittaa jokaista taistelua. Sinun pitää yrittää tehdä niin, kuin mielestäsi on oikein. Ei kai serafien neuvosto antanut sinulle Ystävyyden sanaa sen takia, että sinä pystyisit paremmin taistelemaan demoneita vastaan tai auttamaan ystäviäsi näiden taistelussa demoneita vastaan? Sinun pitäisi mielestäni yrittää unohtaan, siinä määrin kuin se nyt on meille kenellekään mahdollista, hetkeksi sota ja keskittyä Ystävyyteen. Ajattele hetkeksi vain sitä, mikä edistäisi parhaiten Ystävyyttä."

S (puolittain nousee ylös ja huutaa): "En minä tiedä! En minä todellakaan tiedä mikä edistää parhaiten ystävyyttä! Se vain tapahtuu!!!" (aikoo sanoa lisää, mutta lysähtää takaisin tuoliinsa ja näyttää vain hyvin väsyneeltä... ja ilmeessä on selvää (henkistä) tuskaa)

>Z:"Mutta taas minä vaivaan sinua turhaan puhumalla itsestäni, vaikka minun pitäisi keskittyä sinun ongelmiisi. Cornelius luultavasti yritti auttaa sinua tavalla, joka on mikaeliiteille tyypillinen: jos jokin asia ei onnistu hyvällä, niin ollaan valmiita käyttämään lähes mitä keinoja hyvänsä. Niin heidät ilmeisesti on koulutettu ja niin he ilmeisesti menettelevät. Turha meidän on yrittää antaa tuomiota siitä, onko tämä menettely oikein vai ei. Se on Dominicin tehtävä."

S: "Dominicin... Ei Dominic pysty heille antamaan tuomiota. Tai pystyy, mutta mitä se auttaa, kun he saavat mallinsa herraltaan? Minä..." (Shemaiel vaikenee)

>Z:"Juuri siksi Mikaelin pitäisi mielestäni, omasta vapaasta tahdostaan, näyttää esimerkkiä ja hyväksyä Dominicin oikeus tuomita. Jos Mikael voisi sen tehdä ja samalla osoittaa, ettei hän ole muiden enkelien yläpuolella, voisivat myös mikaeliitit ymmärtää, että he tarvitsevat muita enkeleitä voidakseen edistää Jumalan asiaa ja auttaa taivasta voittamaa sota ihmisten sieluista."

S: "Mikael hyväksyy Dominicin oikeuden tuomita sinä samana päivänä kun helvetti jäähtyy, siis noin kuvaannollisesti puhuen. Mikään ei muutu täällä... Malphas varmaan nauraa meille. Hänen todella täytyy nauraa meille. Ja Lusifer nauraa varmaan myös... Mutta voihan sitä yrittää, siis saada Mikael ymmärtämään tämä asia. Mikael ei olekaan huutanut minulle vähään aikaan."

>Z:"Ja ajattelepa asiaa positiivisesti. Mitä se lopulta tarkoittaisi, jos Mikael päättäisi huutaa meille. Tai vaikka tekisi jotain pahempaa, vaikkakaan en todellakaan usko, että hän sellaiseen ryhtyisi? Ei Mikael ole Jumala, hän on _vain_ yksi arkkienkeli. Enkeli meidän muiden enkelien joukossa, jonka pitäisi parhaansa mukaan edistää Jumalan asiaa. Jos Mikael ei meidän mielestämme hoida tehtäväänsä parhaalla mahdollisella tavalla, eikö meidän velvollisuutenamme ole _ystävällisesti_ ilmaista mielipiteemme asiasta, jotta Mikael voisi harkita uudelleen toimintatapojaan?"

S: "Siinä vasta näky... Täytyy koettaa tuota... Todellakin..."

S: "Minä alan kuulostaa katkeralta..." (näyttää tajuavan jotain) "Ei..." (näyttää jopa säikähtäneeltä)

>Z:"Sinä pystyt käsittelemään tunteitasi. Eikö se ole kuitenkin hyvä asia? Tiedostaessasi, mitä ajattelet ja miksi niin on pystyt löytämään ne epäkohdat, jotka korjaamalla asiat olisivat taas hyvin. Tai ainakin paremmin. Tällä kertaa sinä _puhut_ asioista, jotka vaivaavat sinua, sinä olet viisaampi kuin silloin ennen. Tällä kertaa sinä näet, mikä on oikein."

S (melkein huutaa, on joka tapauksessa tuohtunut ja peloissaan samaan aikaan): "Näenkö?! Mikä sitten on oikein?! Kaikki puhuvat ristiin, välillä tuntuu että ainoa yhdistävä tekijä on se, että me olemme kaikki enkeleitä!" (vetää henkeä) "Ja sitten voi vain olla, että minä en enää näe totuutta. Tai sitä mikä on oikein. Ja olisin siten... " (kalpenee) "lankeamassa." (mutisee itsekseen jotain)

>Z:"Shemaiel hyvä, et sinä _voi_ olla lankeamassa. Minä en todellakaan anna sinun langeta. Ehkä sinä olet vain sekaisin kaikesta siitä, mitä viimeisien vuosien aikana on tapahtunut... Sinä todella olet joutunut kärsimään aivan liikaa."

Shemaiel ravistelee päätään ja ei sano mitään...

S: "Muut ovat kärsineet yhtä lailla ja kestäneet sen..."

S: "Sitä tulee miettineeksi, onko mikään tämän hinnan arvoista, onko mikään sen arvoista, että tuntuu siltä, että menettää kaiken?! Eikö riitä, että menettää sen jota rakastaa; eikö riitä, että menettää yhden parhaista ystävistään; eikö riitä, että menettää vanhimman ystävänsä?"

S : "älä ikinä muutu, hän sanoi minulle. Sinä olet aivan hyvä sellaisena kuin olet, hän sanoi minulle. Menneet virheet ovat ohi, pääasia että olemme nyt täällä, hän sanoi minulle. Pelkkiä sanoja. Pelkkiä sanoja henkilöiltä, jotka eivät voi enää sanoa mitään. Milloin on seuraavan ystävän vuoro?! Milloin seuraava ystävä katoaa sinfoniasta ollakseen palaamatta enää koskaan?! Milloin on jälleen näytetty toteen se, että minä en pysty auttamaan yhtäkään ystävistäni, pyydän siihen apua tai en?!!"

>Z:"Tuo ei ole totta. Sinä olet auttanut ystäviäsi lukemattomia kertoja ja onnistunut aivan uskomattomissakin tilanteissa pelastamaan ystäväsi kadotukselta. Sinä, sen enempää kuin Mikaelkaan, et kuitenkaan ole

kaikkivoipa. Sinun kohdalle tulee tilanteita, joissa et _voi_ auttaa ystävääsi. Sinulla on niin paljon ystäviä... Ymmärrän, että Ystävyyden sana vaatisi sinua auttamaan ystäviäsi ja suojelemaan heitä, mutta me olemme kaikesta huolimatta Sodassa Jumalan sotilaina ja valitettavasti Sodassa tapahtuu menetyksiä. Ei se, että sinä menetät ystäviäsi tarkoita, että sinä olisit epäonnistunut, päinvastoin. Jos sinä et menettäisi ystäviäsi tarkoittaisi se, ettei sinulla olisi ystäviä, joita menettää, ja _silloin_ sinä olisit epäonnistunut. Minä en edes yritä kaunistella totuutta sinulle Shemaiel, mutta sinä tulet erittäin todennäköisesti menettämään ystäviäsi vielä lisää. Kukaan meistä ei voi tietää, koska on meidän aikamme uhrautua Jumalan asian puolesta. Tai ehkä Yves tietäisi, mutta ei kerro... Joka tapauksessa sinun pitää pitää kiinni muistoistasi, sillä niissä ystäväsi elävät kanssasi ikuisesti. Ja hankkia uusia ystäviä sekä opettaa heille, mitä todellinen ystävyys merkitsee. Kun sinä onnistuit opettamaan sen minulle, vihatulle Tuomion enkelille, niin kyllä sinä pystyt opettamaan sen muillekin."

S: "Eivät kaikki vihaa Tuomiota... Voi toivoa, ettei Tuomio olisi tarpeen, mutta se on... Mieluummin tuhoutua kuin langeta..."

S (naurahtaa hiljaa): "Joku muu opettaa minua minun sanassani... Useampi kaipaisi tällaista opetusta... Mutta tiedätkö kuinka ystävyyden enkeliin koskee aina kun hän menettää ystävän? Varsinkin jonkin niin rakkaan ja läheisen ystävän kuin... kuin... Olkoon... Minulla on paljon ystäviä ja minä uhrautuisin mielelläni heidän vuokseen, en vain kestä että he uhrautuvat minun vuokseni... En minä ole sitä ansainnut."

>Z:"En voi väittää tietäväni Ystävyydestä mitään. Minä ilmaisen vain oman mielipiteeni, vaikka sillä ei ehkä merkitystä olekaan. Mutta eikö olisi itsekästä, jos ei antaisi omien ystäviensä uhrautua tilanteessa, jossa olisi itse valmis uhrautumaan ystävänsä puolesta? Eikö meidän jokaisen pitäisi saada yrittää toimia tavalla, jonka tunnemme _oikeaksi_?"

S: "Luulisin niin... Mutta..." (ja ei osaa oikeastaan sanoa enempää, siis ei tunnu keksivän sanottavaa)

S: "Joskus tuntuu, että autan vain muita ja Shemaiel unohtuu. Kuka oikeastaan on Shemaiel? Sen niminen enkeli eli kauan sitten taivaassa ja palveli parhaan kykynsä mukaan herraansa Dominicia. Ja se enkeli kuoli kauan sitten, kun todellisuus iski häntä vasten kasvoja ja hän unohti sen mikä oli. Sen jälkeen on ollut vain jotain sellaista, mikä on rikki..."

S: "Minä olen yrittänyt auttaa sinua ja en ole siihen kyennyt. Minä yritin auttaa Vereniä ja en pystynyt siihen. Minä yritin auttaa Rinnahia, ja en pystynyt siihenkään. Minä yritin auttaa niin monia ja en pysty auttamaan. Minä yritän niin kovasti tehdä sen mikä on oikein, mutta kaiken aikaa tuntuu siltä, että mikään mitä teen ei riitä. Mikään ei tunnu riittävän painamaan vaakakuppia takaisin hyvän puolelle, takaisin siihen joskus kauan sitten kuolleeseen enkeliin, jonka nimi oli Shemaiel."

>Z:"Et sinä voi vain yrittää hyvittää sitä, mitä olet aikaisemmin tehnyt väärin. Et voi saada takaisin sitä, minkä olet menettänyt. Usko minua, minä olen yrittänyt... Sinä et ole sama enkeli kuin aikanaan olit, etkä sinä koskaan enää voi samanlaiseksi enkeliksi tulla. Ja kyllä sinä olet pystynyt auttamaan niin monia ja pystyt varmasti jatkossakin, sinun pitää vain oppia näkemään pienemmätkin onnistumiset. Et sinä yksin pysty torjumaan kaikkia helvetin juonia ja niin kauan kuin Sota jatkuu, me tulemme kaikki, jatkuvasti menettämään jotain. Eikä se johdu sinun puutteellisesta toiminnastasi vaan Sodasta. Sinä olet hyvä enkeli."

Shemaiel ravistaa päätään.

S: "Onnistumisia, pienetkin onnistumiset... Kai niitä on. Mutta liian vähän. Takaisin ei voi palata ja mihin minä palaisinkaan? Ei ole mitään mihin palata... Shemaiel kuoli kauan sitten ja on vain kestänyt näin kauan tajuta se."

S: "Niin paljon menetettiin Lankeemuksen yhteydessä, kaikki meistä menettivät jotain. Mutta minä petin taivaan ja hukkasin itseni; moni muu menetti yhtä paljon ja enemmänkin ja he pysyivät uskollisina taivaalle ja sen asialle, mutta minä eksyin omaan kurjuuteeni ja petin kaikki. Jälleen yksi rikkinäinen enkeli enemmän, joka hylkäsi oikean tien ja keskittyi liikaa kuuntelemaan sitä, mitä hän itse halusi kuulla. Joka sulki todellisen sinfonian soinnin ulkopuolelleen ja kuuli vain sen mitä hänen omassa mielessään liikkui. Ei tarvinnut liikaa miettiä vaikeita asioita, ei tarvinnut muuta kuin sulkea totuus ulkopuolelle..."

S: "Ja Shemaiel kuoli. Ja se joka syntyi eräänä heinäkuisena päivänä vuonna 1095 ei ollut se Shemaiel, joka kuoli silloin kauan sitten. Tällä Shemaielilla oli paljon tunnollaan, tämä Shemaiel elää varmaan koko loppuolemassaolonsa, niin lyhyeksi kuin se saattaakin jäädä, tuntien syyllisyyttä erään impudiitin teoista."

S: "Ja tämä Shemaiel ei enää tiedä mitä ajatella, mikään ei tunnu olevan oikein. Minä en edes tiedä mikä on oikein. Taivas ei enää luota edes omiinsa, minä en voi luottaa edes ystäviini! Tietenkin Corneliuskin tarkoitti hyvää, mutta se mitä hän teki oli väärin. Tai luulen niin, en minä enää osaa erottaa oikeaa ja väärää. Kenties hän teki oikein ja minä vain en enää tiedä sitä? Ja mistä Cornelius on saanut mallin tuollaiseen toimintaan? Jos kaikista mahtavin ja loistavin ei pysty opettamaan luottamusta omilleen, niin miten sitä voisi edes olettaa heiltä? Miten taivas voisi oppia jälleen luottamaan?"

>Z:"Sinä tiedät, että tuo ei ole täysin totta. Luotatko sinä minuun? Luotatko sinä Eirieliin? Luotatko sinä Andreen? Jos luotat johonkin meistä, et sinä ole menettänyt luottamustasi. Ja vaikka se ei ehkä mitään merkitse, niin minustakin se, mitä Cornelius teki, oli väärin. Mutta jos hän on yrittänyt tehdä niin, kuin on kuvitellut olevan oikein, niin etkö sinä voi antaa hänelle anteeksi ja keskittyä Ystävyyden edistämiseen. Minun mielestäni sinun pitäisi todella keskustella Corneliuksen kanssa asiasta, mutta Ystävänä. Ehkä sinun kannattaisi kertoa Corneliukselle, miksi sinä koit hänen tekonsa vääräksi. Jos hän itse ymmärtäisi, miltä tämä teko on sinusta tuntunut, niin ehkä hän ymmärtäisi, miksi se oli väärin."

S: "Minä olen antanut anteeksi Corneliukselle, mutta se kalvaa, etten voi enää luottaa häneen samalla tavalla... Etten voisi luottaa ystävääni samalla tavalla. Totta kai minä luotan sinuun ja Eirieliin ja Andreen... Tietenkin minä luotan teihin. Minä osaan vain luottamuksen... Mutta taivas on täynnä... Ja mitä minun puheellani Corneliukselle on merkitystä, minä olen epäonnistunut enkeli..."

>Z:"Et sinä ole epäonnistunut, sinä vain vaadit itseltäsi paljon. Ilmeisesti liikaakin."

Shemaiel vain ravistelee päätään ja mutisee hiljaa jotain demoneista ja pahoista teoista.

S: "Minä toivoin, todella toivoin, että tilanne korjautuisi sen jälkeen kun Andre saataisiin pelastettua. Sen sijaan Marc lankesi ja moni Dominicin enkeli lankesi. Ja, jos se ylipäätään on mahdollista, Mikael luottaa entistä vähemmän Yvesiin ja saa muita puolelleen, se minkä pitäisi muuttua ei muutu enää ja monia muita asioita. Mitä taivas on ilman luottamusta?"

S: "Andre yrittää saada muita ymmärtämään, mutta häneen ei luoteta (ah, tätä ironiaa), sillä hän on vain parannuksen tehnyt langennut enkeli, vaikka kuinka mahtava olisikin. Minä yritän auttaa, mutta en näe enää toivoa tässä tehtävässä. Ja alan olla niin väsynyt tähän kaikkeen, vastuuta ja tehtäviä kasaantuu, minä teen ne ja mikään niistä ei tee muuta kuin kenties hajota taivasta lisää. Ja milloin ei tapahdu niin, menettävät ystäväni luottamusta toisiinsa. Ja minä itseeni. Ja mikä pelottavinta, ystäviini..."

S (hyvin hiljaa): "Minä _olen_ lankeamassa..."

S: "Minun _pitää_ mennä puhumaan Tuomion enkelien kanssa. Ennen kuin petän jälleen kaikki."

>Z:"_Meidän_ pitää mennä puhumaan Tuomion enkelien kanssa. Heti. Tämä on asia, joka ei voi odottaa."

Shemaiel huokaa ja nousee ylös ja lähtee menemään kohti Tuomion saleja ja hänet otetaan heti huostaan ja toimitetaan hoitoon Novaliksen enkelien luokse.

Malakiitin lankeaminen ja Shemaiel

Shemaielin tilanne ei kuitenkaan parane lainkaan, sillä juuri kun hän oli toipumassa tuosta edellisestä tilanteesta malakiitti päättää vaihtaa puolta. Ja Benjaminhan on malakiitti ja malakiittienhan ei pitäisi langeta… ja Benjamin on langennut. Shemaiel ryntäsi oitis maan päälle ajattelematta oikeastaan lainkaan sitä, oliko se järkevä teko vai ei ja kutsuu Benjaminia… joka saapuu. Ongelma tässä vain on se, että Benjamin on langennut ja on nyt demoniruhtinas ja nappaa muitta mutkitta Shemaielin mukaansa uuteen tukikohtaansa Perditioniin. Vaikka Shemaiel ihme kyllä selviää tapaamisesta hengissä, oli tämä viimeinen koettelemus aivan liikaa ja Shemaiel vaatii pahasti lepoa ennen kuin hän edes pystyy puhumaan asiasta ja silloinkin päätetään, että langenneen malakiitin nimeä ei enää mainita, mikä sopii tosin Shemaielille aivan mainiosti.

Niinpä juuri kukaan ei enää muista Benjaminia, mutta Shemaiel muistaa. Ei hän edes voisi unohtaa, Shemaielin tuorein attunementti liittyen ystävyyden sanaan oli sellainen, että hän pystyy kertomaan millä olemisen tasolla hänen ystävänsä ovat ja missä kunnossa nämä ovat (elossa/kuollut/langennut, tällaisella tarkkuudella). Ja Benjamin on demoniruhtinas ja Shemaiel pitää tätä yhä ystävänään ja tämä linkki polttaa jatkuvasti. Shemaiel toipuu jotenkin, mutta ei tule olemaan hyvin pitkään aikaan oma aurinkoinen itsensä, hän näyttää paljon vanhemmalta ja väsyneemmältä ja hymyilee hyvin harvoin. Sotahan on jo hävitty, miksi hymyillä?

Joka tapauksessa Shemaiel pysyttelee taivaassa ja alkaa kirjoittamaan kirjeitä Benjaminille. Hän ei edes välitä lukeeko Benjamin niitä vai ei ja miten Benjamin niihin suhtautuu, siis päättääkö hoitaa loppuun sen mikä jäi tuossa hieman kesken, eli siis tappaa Shemaielin. Shemaiel aikoo muistuttaa Benjaminia taivaasta ja velvollisuuksista ja kaikesta muusta siihen kuuluvasta, kenties Benjamin vielä katuu ja palaa takaisin. Shemaiel ei kerro kenellekään siitä mitä hän tekee, tämä on yritys pitää yllä omaa toivoa ja taistelua hyvän ystävän sielun puolesta. Ehkä Benjamin voitaisiin vielä pelastaa ja taivaalla olisi vastoin kaikkia Shemaielin odotuksia vielä toivoa. Joka tapauksessa Shemaiel pohtii toimiaan siltä varalta, että toivoa ei saada palautettua. Joku tapaa Shemaielin katselemassa taivaan portteja ja arviomassa tilannetta.

S: "Tiesitkö, että me olemme jo hävinneet tämän sodan? Tiesitkö että ei ole enää pienintäkään mahdollisuutta, että me voisimme enää voittaa? Taivas on jakautunut enkä usko että yhdistyminen on mahdollista, tämäkin tapaus jakaa meitä vain lisää…" (Shemaiel katselee taivaan portteja ja huokaa)

S: "Ja sitten eräänä päivänä demonit hyökkäävät taivaaseen, he tulevat läpi täältä ja Blandinen tornin kautta ja Gabrielin tulivuoren kautta… Ja minä näen heidät kaikki… Näen kuinka päällikkö ja komentaja kaatuvat taistellen selkä selkää vasten puolustaen Jaakobin tikapuita… Gabriel ja Belial taistelevat Gabrielin Tulivuoren luona ja kumpaakaan ei enää nähdä… Blandine ja Beleth kohtaavat jälleen… Tuhannet ja taas tuhannet tuhoutuvat… Sinfonia jää heidän haltuunsa…" (ääni hiljenee kuiskaukseksi lopussa)

S: "Ja minä ajattelin kuolla tässä, puolustaen taivaan portteja. Me emme voi voittaa, mutta loppuun asti taistelemme hyvän asian puolesta. Tai jonkin sellaisen asian puolesta, joka on hyvä, me olemme vajavaisia ja emme kyenneet puolustamaan sitä yhdessä... Minä… tässä olisi hyvä paikka kuolla ja minulle olisi kunnia, jos sinä kuolisit tässä vierelläni. Ystävät yhdessä viimeisen kerran…"

Ja Shemaiel alkaa hiljaa kuiskailemaan joukkoa nimiä, kaikkien lopullisesti tuhoutuneiden ystäviensä nimet.

S (kun viimeinen nimi on sanottu): "Me olemme kaikki täällä, kun loppu tulee…"