Aranye (= committing one's life to God) (vanha nimi: Amael)

Mercurian of Knowledge

Forces:

Corporeal/6 str 12, ag 12

Ethereal/6 int 12, pre 12

Celestial/6 wll 12, per 12

Vessel: Human/6 (hit points 144)

Role: Roshan (tarkoittaa: Bright), intialainen lääkäri; level/6, status/4

Attunements:
Mercurian of Knowledge
Healing
Vassal of Knowledge

Discord: Vestigium/2 (siniset jalokivisilmät), Merciful/3

Rites: - (Rafaelin riitit kun eivät enää toimi)

Skills: fighting/3 (15), large weapon/2 (14), dodge/6 (18), lang (several)/3 (15), driving/2 (14), medicine/4 (16), ranged weapon/2 (14), small weapon/2 (14), emote/4 (16), fast-talk/6 (18), detect lies/3 (15), lying/6 (18)

Songs: form all/3 (11), healing all/4 (12), tongues all/3 (11), cel motion/6 (12), thunder/3 (9), corpð friendship/2 (9), corpð dreams/2 (9)

Artifacts: 4xreliquary/6 (rannerenkaita); "nassepuku" (puku joka tekee impudiitin näköiseksi selestiaalihahmossa, aina päällä); amuletti, joka vaikeuttaa resonointia, -3 CD (aina mukana)

Dissonance: 1

Essence: 18 (+24)

Aranye, tai jos puhutaan Aranyen historiasta, Amael, on vanha enkeli. Hyvin vanha, vaikkakin toki luotu Lankeemuksen jälkeen. Amaelin loi arkkienkeli Rafael, vaikka tätä seikkaa ei varmasti muista kukaan muu kuin Amael itse. Amael oli merkuriaaniksi syrjäänvetäytyvä, mutta kuitenkin elämäänsä ja tehtäväänsä suunnilleen tyytyväinen, vaikka ei saanut koskaan kokea Lankeemusta edeltävää maailmaa ja todellisuutta (kenties onnekseen). Osa taivaallisesta sotajoukosta oli ajettu pois, mutta nämä olivat jumissa Helvetissä ja kaikki nyt oli, jos ei hyvin, niin ainakin kohtalaisesti.

Sitten demonit pääsivät, Lilithin avulla, pakenemaan Helvetistä ja tekemään pahojaan maan päälle. Jos jollakulla oli ollut jotain sympatiaa demoneita kohtaan, se karisi noin yleisesti ottaen aika pian, kun osa demoneista aloitti sanojensa edistämisen keinolla millä hyvänsä… Yksi pahimpia oli Genubath, joka ei edes koskaan ollut ollut edes enkeli. Kammottavaa… Amael pelkäsi ja vihasi Genubathia sen takia mitä tämä teki, melkein yhtä paljon kuin hän vihasi mestarinsa Rafaelin suurinta vihollista Marielia.

Korporeaalitaso oli kuitenkin nuorelle ja kokemattomalle merkuriaanille liikaa. Kukaan ei tehnyt tarpeeksi kaikelle tälle pahuudelle maan päällä. Miksei demoneja vain tuhottu? Miksei Jumala tehnyt mitään? Ja ihmiset, joskus he olivat niin tyhmiä, että teki mieli läimäyttää… ja silloin tällöin Amael teki niin. Ja sitten yhä useammin ja useammin ja lopputulos oli arvattavissa. Amael lankesi niin kuin niin moni muukin enkeli, vain muutamia vuosikymmeniä sen jälkeen kun demonit pääsivät ulos Helvetistä.

Amael meni palvelemaan Marielia. Oli vain parempi unohtaa kaikki. Ja kaikkien muidenkin olisi vain parempi unohtaa kaikki, niin hyvät kuin huonotkin asiat, antaa unohduksen viedä mennessään… Mutta Amael itse ei voinutkaan unohtaa kaikkea, kaikki ei ollutkaan niin väärin kuin hän oli ajatellut. Ihmisissä olikin myös hyvää, hehän olivat kuitenkin vain ihmisiä... Ja Taivas taisteli demoneita vastaan ja teki hyviä asioita… Ja Rafael yritti opastaa ihmisiä, jakaa heille tietoa, jotta heistä tulisi parempia. Amael alkoi katua pahoja tekojaan, hiljalleen ja vuosisatojen kuluessa katumus kasvoi, kunnes vuonna 714 Amael viimein särki infernaalisen sydämensä ja pakeni, onnekseen suoraan Rafaelin enkelien käsiin. Ja niin Amael oli jälleen enkeli.

Amael teki kaikkensa ollakseen taas hyvä enkeli ja ansaitsi pian paikkansa Rafaelin enkelien joukossa siitä huolimatta, että hän edelleen näytti tuntevan palavaa vihaa Genubathia ja Marielia kohtaan. Mutta monet uskoivat, ettei tuo viha enää saisi Amaelia lankeamaan, kuolemaan kenties, mutta ei lankeamaan. Ja Rafael lienee ollut samaa mieltä, Amael sai luottamuksellisempia tehtäviä, mutta harvoin ketään vastuulleen. Amael aloitti oman hiljaisen pienen ristiretkensä Genubathia ja Marielia vastaan, tosin harvemmin suurella menestyksellä (ja näin ollen hän ei kiinnittänyt näiden demoniruhtinaiden henkilökohtaista mielenkiintoa).

Aikaa kului ja Amael huomasi vihaavansa kenties enemmän Genubathia kuin Marielia ja keskitti kaiken huomionsa tämän toimiin. Amael jopa sai jonkin verran vahinkoa aikaan ja olisi varmaan kohdannut loppunsa, mutta vuosi oli 793. Uusi tulokas nimeltään Valefor varasti Genubathin sanan ja samalla Genubath mitä ilmeisimmin tuhoutui kokonaan. Amael riemuitsi ja kiinnitti jälleen päähuomionsa Marieliin, joka joka tapauksessa oli hänen mestarinsa Rafaelin päävastustaja. Amaelin vihakin oli jossain määrin vuosien mittaan lauhtunut ja Genubathin tuho lauhdutti sitä lisää. Rafael jopa katsoi Amaelin tarpeeksi stabiiliksi, jotta hänelle saattoi antaa apulaisia hieman useammin ja Amael jopa sai distinctionin autettuaan erään Rafaelin tetherin puolustuksessa hyvin uhrautuvasti. Mutta Amael toimi useimmiten yksi ja jäi vain harvan enkelin mieleen.

Jälleen kului vuosia aikaa, Amael keskittyi yhä enemmän parantamaan ja kiinnitti vähemmän huomiota Marieliin ja tämän demonien toimiin. Toki sekin oli aika ajoin tarpeen, mutta Amael oli viimein tuntunut voittaneen vihansa. Ja kun viha oli voitettu, tuli outo tyytymättömyys tilalle. Taivas tuntui toisinaan yhtä jakautuneelta kuin Helvetti, joskus ainoa yhdistävä asia oli se, että kaikki olivat enkeleitä. Eikö se ollut väärin? Amael puhui tästä arkkienkelilleen, joka oli aivan samaa mieltä ja toimia harkittiin.

Mutta oli vuosi 1008, Rafaelin aika oli ohi. Taistelussa Legionia vastaan Tiedon arkkienkeli tuhoutui tehtyään itsemurhaiskun Legionia vastaan. Amaelin maailma romahti ja hän harhaili maan päällä… ja joutui Marielin demonien vangitsemaksi ja kuljetetuksi Marielin valtakuntaan Helvettiin. Siellä Amael olisi varmasti tuhoutunut, mutta myös Marielin aika oli ohi, Haagenti ei pitänyt Marielin asenteesta ja kommenteista ja söi hänet. Amael onnistui pakenemaan, mutta huomasi samalla, että Helvetissä vietetty aika oli tuhonnut hänen taivaallisen sydämensä ja hän ei päässytkään enää pois… Ja eksynyt enkeli Helvetissä oli todella pulassa.

Mutta Amaelin onni ei ollut loppu, vaikka siltä hetken näyttikin. Hän löysi omituisen puvun, naamiopuvun ja lähestyvien demoninaskelten kaikuessa korvissa puki sen päälleen… Amael ei tiennyt mitä tapahtui ja miksi ja kenen interventio oli kyseessä, mutta kun partio tuli paikalle, hän näytti impudiitilta, tuntui impudiitilta ja oli sinfonian kannalta ollut aina impudiitti (paitsi kenties silloin kauan sitten, ennen lankeamistaan). Amael ei jäänyt miettimään hyvää onneaan, vaan päätti yrittää paeta Helvetistä. Ja hänen oli pakko itse paeta, sillä kaikki maan päällä luulivat hänen kuolleen.

Se kuitenkin oli hieman hankalaa, hän oli impudiitti jolla ei ollut isäntää ja niinpä Amael vietti aikaansa Shal-Marissa väistellen Gamen demoneita. Ja samalla hän kuuli paljon kaikenlaista ja alkoi hengissä pysyäkseen välittää tietoa, jopa eräälle Gamen impudiitille, jonka nimi oli Shemas (Amael kuuli myöhemmin, että Shemas vaihtoi puolta). Amael vaihtoi nimensäkin Aranyeksi, joka eräällä kielellä tarkoitti elämän omistamista Jumalalle. Sillä Amaelilla tai siis nyt Aranyellä oli kummaa onnea jopa Helvetissä niin kauan kuin hän luotti Jumalaan, siis jos ei laskettu sitä, ettei hän päässyt sieltä pois… Tässä oli pakko olla jokin tarkoitus. Ja hän oli enkeli Helvetissä, hänen elämänsä tosiaan oli Jumalan käsissä.

Helvetti on kammottava paikka enkelille, varsinkin kun ei voi edes valehdella… Mutta Aranye oli entinen Marielin demoni ja Marielin demoneista suurin osa oli kuollut, joten ei ollut vaaraa tulla tunnistetuksi (ei Aranye olisi voinut sanoa langenneensa, se olisi ollut Vale). Aranye tunsi joka päivän olevan yhtä kidutusta, mutta hän koetti auttaa lunastusta hakevia demoneita ja sieluja, joilla saattaisi olla toivoa oikeaan ja todelliseen katumukseen, siten hän säilytti jonkinlaisen kosketuksen siihen mikä oli oikein. Hän pelasi vaarallista peliä ja tiesi sen. Mutta kukaan ei tuntunut tunnistavan häntä enkeliksi, ikään kuin sinfoniakin olisi luullut, että Aranye oli demoni. Ja ehkä hän olikin, monina iltoina Aranye epäili itsekin langenneensa. Mutta miten hän sitten yhä pystyi käyttämään merkuriaanin resonanssia? Tilanne oli aivan uskomaton. Jokin tarkoitus tällä oli oltava. Varsinkin kun hän ei enää pystynyt poistamaan sitä kirottua artifaktipukua, se oli jumissa… ja jälleen Aranye epäili langenneensa.

Aranye jopa uskoi ansainneensa Helvetin, hänhän oli aikoinaan pettänyt Taivaan ja mestarinsa, eikö siitä oikea rangaistus ollut joutuminen Helvettiin? Ehkä muisto tuosta väliajasta Taivaassa oli tosiaan vain harhakuva, väärä muisto. Ja omituinen resonanssi sekin vain harhakuva, hullun mielen vääristymä. Aranye alkoi olla todella sekaisin.

Aranyella kului vuosisatoja aikaa Helvetissä, miten tahansa hän koetti, hän ei päässyt pois. Jotenkin hän aina onnistui välttämään tulemasta värvätyksi jonkin ruhtinaan palvelukseen ja jotenkin hän aina onnistui välttämään Gamen kyselyt siitä, ettei hänellä ollut herraa. Yleensä Aranye vain kertoi olevansa Freedomin palveluksessa ja se oli jopa tottakin, lilimit näkivät hänen silmissään needin olla jäämättä kiinni ja käyttivät sitä. Ja Aranye oli hyödyllinen, jotenkin hän onnistui keräämään tietoa. Ja Aranye myös vahvistui noina vuosina, hän oli hyvä välttämään taisteluita. Ongelmana oli se, ettei hän pystynyt regeneroimaan essenseä, mutta sekin ongelma ratkesi, kun hän sai palkkiona isommasta palveluksesta reliquaryn. Ja sitten toisen. Ja kolmannen. Ja sen viimeisen eli neljännen. Ja ainahan essenseä saattoi myös vaatia tai pyytää.

Mutta eräänä päivänä Aranyen onni tuntui loppuvan. Hän oli jo tosiaan vuosisatojen ajan pelannut vaarallista peliä yrittäen auttaa "kunnollisia" demoneita ja sieluja ja pistää toisinaan hieman kapuloita pahojen demonien rattaisiin. Oli suorastaan ihme, ettei hän ollut jäänyt kiinni. Tai oikeasti langennut (tosin Aranye oli saanut dissonanssia silloin tällöin jouduttuaan vahingoittamaan ihmisten sieluja ja jouduttuaan oikeasti valehtelemaan). Joka tapauksessa Aranye auttoi erästä sielua puhumalla tälle todellisesta katumuksesta, kun paikalle astui kaapupukuinen henkilö. Ruhtinas vielä kaiken lisäksi! Aranye todella uskoi loppunsa tulleen ja samoin uskoi hänen seurassaan ollut sielu. Aranye oli kaikki nämä vuodet onnistunut välttelemään ruhtinaita, hän pelkäsi näiden näkevän heti hänen naamionsa läpi… jos oli jotain minkä läpi nähdä.

Mutta tulija ei heti tuhonnutkaan Aranyeta (tai sielua), vaan käski Aranyeta jatkamaan. ääni vapisten ja kauhusta väristen Aranye jatkoi, puhui Katumuksesta ja Taivaasta ja Anteeksiannosta kenties paremmin kuin koskaan aiemmin ja vihdoin voittaen oman pelkonsa Ruhtinasta kohtaan. Sielu itki avoimesti vihdoin aidosti ja vilpittömästi katuen jokaista pahaa ja itsekästä tekoaan ja vain… katosi. Ruhtinas katsoi vierestä ja sanoi sitten: "Mikä sinun nimesi on, impudiitti?" Ja Aranye sanoi: "Amael, herra", ja odotti kuolemaansa. Jota ei tullut.

Ruhtinas katseli Aranyeta ja katseli paikkaa missä sielu oli ollut ja kyseli lisää Aranyelta, Aranye huomasi pian kertovansa kaiken minkä tiesi, koko elämänsä tarinan. Ruhtinas ei sanonut mitään pitkään aikaan ja pyysi sitten Aranyeta jälleen kertomaan Taivaasta ja Anteeksiannosta ja Katumuksesta ja Aranye teki niin. Ja huomasi että Ruhtinas itki. Mutta pian Ruhtinas terästäytyi ja hetken aikaa Aranyen henki riippui hiuskarvan varassa. Mutta jokin siemen oli jäänyt itämään Ruhtinaan sieluun ja tämä päätti pitää Aranyen lähellään.

Ja silloin Aranye ymmärsi mikä hänen tehtävänsä oli. Se oli auttaa tätä Ruhtinasta hakemaan Taivaan anteeksiantoa. Ruhtinas ei kenties ollut siihen vielä valmis, mutta kenties sitten kun Aranye auttaisi häntä, Ruhtinas hakisi anteeksiantoa. Ja niin kun Ruhtinas ilmoitti pitävänsä Aranyen lähellään, ei Aranye vastustellut. Mutta Aranye kysyi: "Kuka te olette, herra?" Ja Ruhtinas mietti pitkään, ennen kuin vastasi: "Minä olen Genubath." Aranye oli kuolla järkytyksestä siihen paikkaan ja yritti paeta, mutta Ruhtinas, Genubath, ei päästänyt häntä menemään. Ja Aranye tajusi, että se Genubath, joka oli ollut ruhtinas silloin joskus olisi jo tuhonnut hänet. Ja muisti jälleen sen, kuinka äsken oli ymmärtänyt tehtävänsä.

Genubath oli jäänyt henkiin sanansa ryöstöstä, sillä Genubath oli sanansa. Valeforin temppu oli ainutlaatuinen, mutta Genubathia hän ei ollut saanut silti tuhottua. Ja viimein Genubath ryösti sanansa takaisin ja Valefor ei puhunut asiasta, sillä se olisi näyttänyt todella huonolta… Mutta Genubath oli muuttunut vuosien varrella ja kuljeskellessaan Shal-Marin kaduilla pohtien sitä, mitä tehdä seuraavaksi hän oli sattunut kuulemaan Aranyen puheen. Ja puhe oli tehnyt häneen vaikutuksen ja Genubath oli halunnut kuulla lisää, tietää enemmän… jokin hänessä halusi vain korjata menneet virheet, kun taas demoninen puoli Genubathissa piti kiinni itsekkyydestä. Mutta ei niin paljon, jotta Genubath olisi kyennyt tuhoamaan tämän impudiitin, joka kuvitteli olevansa merkuriaani. Ja joka jopa saattoi olla oikeassa harhaluulossaan.

Joka tapauksessa Aranye oli nyt Genubathin kumppani kaiken aikaa. Ja hän pääsi viimein jopa pois Helvetistä, sillä Genubath ei tahtonut viettää aikaansa siellä, hän olisi saattanut jäädä kiinni. Aranye sai uuden vesselin ja astui ulos maailmaan, joka eli vuotta 1767. Aranye oli ollut kauan poissa ja vain ihmeen kaupalla ei todellakaan ollut langennut vuosien varrella. Maailma oli tosiaan muuttunut vuoteen 1008 verrattuna ja Aranyella meni hyvän aikaa tottua siihen. Mutta niin meni Genubathillakin. Tämän infernaalinen sana veti yhteen suuntaan ja toisaalta Aranye ja omatunto toiseen… Kummallakaan ei ollut helppoa.

Mutta Aranye alkoi päästä voitolle ja Genubath alkoi käyttäytyä yhä epäitsekkäämmin ja epäitsekkäämmin. Mutta ongelmaksi tuli se, ettei Genubath uskonut ansaitsevansa Taivaan anteeksiantoa ja armoa, että hänen täytyisi jotenkin hyvittää pahat tekonsa. Ja toisaalta sana veti hänet aina välillä pahuuteen ja pahoihin tekoihin. 1900-luku saapui viimein ja kului, kun Aranye ja Genubath kamppailivat Genubathin sanaa vastaan. Ja Genubathista ei puhuttu Genubathina, Aranye kutsui tätä joko herrakseen (vaikka se ei tarkkaan ottaen ollutkaan totta) tai Menyuahiksi (Menyuah on lyhennelmä rukouksesta pyyhkiä pois kyyneleet ja surut). Genubathin sana ja ruhtinaan läheisyys on tosin johtanut siihen, että Aranye on kerännyt dissonanssia ja discordia. Hän taistelee vaikutusta vastaan ja kaikki discord on muuttunut merciful-discordiksi, joka tekee Aranyen entistä lempeämmäksi silloin kun Genubath ei ole paikalla tai hallitsee auransa.

Ja samaan aikaan Aranye on jatkanut tiedon välittämistä, nyt myös enkeleille, onhan hän maan päällä. Mutta Helvetissä vietetty aika on tehnyt Aranyesta kenties hieman suvaitsemattoman ja kovan tietynlaiselle käytökselle, jos hän edes epäilee että enkeli on väärällä asialla. Aranye ei halua auttaa väärää asiaa, hän taistelee ennen kaikkea Taivaan puolesta, Taivaan suuremman kunnian puolesta. Ja Taivaan asiaa voi edistää niin monella tavalla väärin ja väärin edistäessä etu ei olekaan Taivaan vaan Helvetin ja se on väärin. Ja Aranye näki ja kuuli monista vääryyksistä, näki ongelmia myös Taivaassa ja sen toiminnassa, jakautumisen erilaisiin keskenään taisteleviin ryhmiin. Ja miten sellainen edistää Jumalan asiaa? Mutta jakautumiseen puuttuminen ei ollut Aranyen asia, hänen ei vain tarvinnut auttaa ilmeisesti väärällä asialla olevia enkeleitä. Jos ei ollut varma, oli parempi olla hiljaa. Ja pahoja demoneita Aranye ei auttanut muuten kuin toisiin demoneihin liittyvissä juonissa.

Aranyen viimeinen artifakti, resonoinnin tehoa heikentävä esine on Genubathin hankkima. Genubath ei ole suostunut kertomaan mistä hän sen sai, väittäen tosin kiven kovaan että hän ei ole varastanut sitä enkeleiltä. Aranye arvelee, että joku muu niin teki ja Genubath vain otti esineen, mutta sen palauttaminen Taivaaseen nyt tuntuisi hieman haaskaukselta. Demoniselta (ja Taivaalliselta) resonanssilta suojaa tarjoava laite on kyllä hyvinkin tarpeen toisinaan, kun nyt vielä pystyisi suojautumaan jäljitykseltäkin… Toisaalta Genubath pystyy kyllä hoitamaan jäljityksen poiston (ja useimmiten jopa vähemmän lopullisesti, siis tappamatta jäljittäjää).

Aranyeta pelätään demonipiireissä juuri tämän Menyuah –tyypin takia (jolla nimellä Genubath useimmiten itseään kutsuu), Menyuah kun on hyvin mahtavan oloinen demoni ja äkkipikainen. Ja ei Aranye itsekään ihan helppo pala ole. Niinpä hän on saanut olla aika lailla rauhassa viime vuodet, Game ei ole välittänyt juuri hänestä välittänyt ja jotkut enkelit jopa suojelevat häntä (niin kuin se entinen impudiitti Shemas, jonka nimi nykyään on Shemaiel ja joka on wordbound enkeli).

Tilanne ei ole juuri muutunut tuon jälkeen, Aranye auttaa edelleenkin vain niitä, joiden asian oikeutuksesta hän on varma tai joiden toimien auttaminen ei haittaa Taivasta (ainakaan kovin paljon, joskus on pakko, Aranyen suureksi suruksi, tehtävän takia auttaa myös Taivasta vastaan suunnatuissa jutuissa). Genubath hakee yhä tasapainoa, hän ehti tehdä paljon pahaa ja hän tietää sen.

Toki viime aikojen tapahtumat muuttivat tilannetta jonkin verran. Marcin lankeaminen oli järkytys kaikille ja takaisku Aranyen kannalta, Genubathin infernaalinen puoli sai enemmän otetta. Ei maailmassa ole muuta oikeutta kuin vahvemman oikeus ja Marc oli nähnyt totuuden. Aranye sai todella taistella hetken aikaa Genubathin kanssa. Ja sitten Andrealphus haki Lunastusta. "Katsokaa nyt, herra. Taivas ottaa Andrealphuksenkin vastaan, miksei siis teitä? Ettehän te ole tehneet sen enempää pahaa kuin Anf´drealphuskaan." Mutta Genubath ei ole vielä valmis, hän on tehnyt paljon enemmän pahaa kuin Andrealphus, paljon enemmän, niin hän ainakin uskoo (ja saattaa toki olla oikeassakin). Mutta Andrealphuksen Lunastumisen onnistuminen on taas tönännyt Genubathin kohti Destinyään.

Sillä välin Genubath ja Aranye koettavat edistää Genubathin sanalle vastakkaisia asioita ja koettavat silloin tällöin auttaa myös Helvetin kourista pakoa suunnittelevia, myös sieluja. Siis vilpittömästi katuvia ja siksi Helvetin kourista pakoa toivovia, ei itsekkäitä olentoja. Aranye ja Genubath ovat yhdessä varsin hyviä tunnistamaan itsekkäät pyrkimykset, molemmilla on niistä omakohtaistakin kokemusta. Mutta enimmäkseen molemmat ovat maan päällä, Helvetissä olo on riski molemmille. Genubath saatettaisiin tunnistaa ja tuhota ja Aranye saattaisi jäädä muuten kiinni (ja jäädessään kiinni Genubathin kanssa hänen kohtalonsa olisi varmasti selvä).

Aranye kaipaa kovin taivaaseen, mutta ei usko pääsevänsä roolistaan impudiittina eroon ennen kuin Genubath saatetaan Taivaaseen. Aranye on valmis odottamaan, hyvin vanhan olennon kärsivällisyydellä. Aranye ja Genubath ovat asettautuneet tällä hetkellä asumaan Intiaan Kalkuttaan, jossa molemmat koettavat tehdä hyvää ja toisinaan Aranye tasoittelee Genubathin infernaalisen puolen aiheuttaman vahingon jälkiä. Genubath on kuitenkin yhä demoni ja tarkemmin ottaen demoniruhtinas. Aranyella on rooli tätä varten lääkärinä nimeltä Roshan ja maine naisena (Aranye on aina ajatellut itseään naisena), joka auttaa köyhistäkin köyhimpiä ilman maksua. Demonit uskovat hänen hankkivan essenseä tällä tavoin (ja niin uskoo moni enkeleistäkin), mutta tämä on vain yksi Aranyen monista rooleista. Genubathilla ei ole roolia, hän vain on mies nimeltään Menyuah ja hyvin vaarallisen ja äkkipikaisen miehen maineessa (mitä Genubath toki onkin, hän on vaarallisempi kuin kukaan paikallinen uskoisikaan). Joskus viha pursuaa yli, mutta kenties onneksi sen kohde on yleensä Aranye, joka kestää sen kyllä.

Aranyella ei ole Sydäntä, joten hän päätyisi vesselinsä kuollessa Limboon. Genubath tosin lähettäisi hänelle varmasti essenseä, Genubath on hyvin riippuvainen tästä impudiitista. Vai onko Aranye sittenkin oikeasti enkeli, niin kuin tämä kovasti väittää? Valepuku kyllä on täydellinen…