Taustatarina:

- eli koko tarina alkaa tuhansia vuosia sitten, kun Oannes oli vielä elossa. Oannesilla oli kaupunki Atlantilla, merestä nostettu saari oikeastaan, jossa tekivät työtä hänen enkelinsä ja joukko ihmisiä aika lailla rinta rinnan. Kaupungin nimi oli Talen ja se oli varmasti yksi aikansa kauneimpia kaupunkeja (ja rikkaimpia). Vuosien mittaan sen asukkaat vaelsivat monin paikoin, auttoivat ja opastivat ihmisiä muualla, mutta ennen kaikkea lähinnä nauttivat merestä. Talen oli Oannesin maanpäällisten operaatioiden suurin tukikohta (ja se oli tukikohta myös artifaktien valmistukselle) ja sen paikka oli ehdottoman salainen. Toki sen ajan navigointi takasi myös sen, että Talenin paikka pysyi salaisuutena… Tietenkin deominen vaikutus tuntui täälläkin, mutta paikka pidettiin tarkoituksella aika pienenä. Talenissa oli myös vedenalaisia osia niitä Oannesin enkeleitä varten, jotka eivät kertakaikkiaan viihtyneet maan päällä.

- joka tapauksessa Talenin loppu tuli samaan aikaan kuin Oannesinkin. Oannes taisteli Belialia vastaan ja tuhoutui. Taistelu oli varmasti hurja näky, kaksi valtavan kokoista superioria taistelee meren yllä toisiaan vastaan ja viimein Oannes häviää ja putoaa mereen nostattaen valtavan hyökyaallon. Hyökyaallon ja taistelun muiden seurausten sanottiin koituneen minolaisen kulttuurin tuhoksi, mutta ennen kaikkea se oli Talenin loppu. Hyökyaalto ja Oannesin kuolema upotti Talenin ja se vajosi mereen. Talenissa olleet enkelit päätyivät poikkeuksetta traumaan ja kun paikkaa tultiin tarkistamaan myöhemmin, ei Talen ollut enää siellä missä ennen. Ja Oannesin kuolema aiheutti joka tapauksessa sellaisen hälys, että Talen unohtui hetken ajaksi, varsinkin kun Oannesin kuolema ja siitä aiheutuneen trauman seurauksena moni Talenista jotain tiennyt enkeli lankesi, tuhoutui tai vain katosi tämän jälkeen. Ja Talen oli ollut vain yksi Oannesin tukikohdista maan päällä, kukaan ei tiennyt oikeastaan kuinka tärkeä se todella oli ollut.

- vuosia myöhemmin tajuttiin kuitenkin, että Talen olisi voinut olla resurssi. Sitä jopa etsittiin muutamaan otteeseen, mutta tuloksetta. Enkeleitähän oli joka tapauksessa tuolloin vähemmän ja suurin osa Oannesin enkeleistä oli siirtynyt muiden arkkienkelien palvelukseen ja menettäneet attunementit tai distinctionit, jotka mahdollistivat toimimisen meressä (ilman että käytettiin esimerkiksi kalavesseleitä, joilla toimimisessa oli omat rajoituksensa). Jotkut toki säilyttivät nuo kyvyt, mutta suurimmalla osalla ei niitä enää ollut (ne poistettiin lankeamisten pelossa). Etsinnät eivät johtaneet erilaisista syistä mihinkään tuloksiin ja lopulta niistä sitten jopa luovuttiin. Talen unohtui.

- vuosisatoja myöhemmin kuvaan astuvat Rafaelin enkeli Drajem ja Oannesin entinen enkeli Ulien (viimeinen jolla tiettävästi vielä oli distinctionit, mutta joka oli outcast). Ulien ei ollut missään vaiheessa suostunut luopumaan Talenin etsinnästä ja sai viimein sen paikan suurin piirtein selville. Ulien oli tutustunut Drajemiin ja suostutteli tämän kirjoittamaan ylös tiedot, Ulien ei ollut koskaan aikonut käyttää tietojaan mihinkään. Drajem kirjoitti tiedot ylös ja niistä tuli kolme kirjaa sisältävä kokonaisuus, ensimmäisessä kerrottiin Talenin historiasta (ja rakenteesta eli myös puolustusjärjestelyistä), toisessa kerrottiin mitä siellä tehtiin ja miten (se sisälsi myös listan esineitä, joita siellä Ulienin muistin mukaan oli) ja kolmannessa kerrottiin Ulienin etsinnästä ja siitä miten hän viimein löysi Talenin jälleen (ja tietenkin sijainnista).

- kun Drajem oli saanut kaiken kirjoitettua ylös (Oannesin secret scriptillä, Drajem osasi sitä auettuaan usein Oannesin operaatioissa, Drajemin kielitaito ei ollut yleistä tietoa), häipyi Ulien ja hänestä ei tämän jälkeen kuulla enää yhtään mitään. Drajem kirjoitti kirjoihin loppulausuntona (angelic tonguella), että Ulien oli sanonut menevänsä Taleniin "auttamaan veljeään" ja että hänen tarkoituksensa oli palata sen jälkeen takaisin taivaaseen "jos hänet sinne otettaisiin". Ulien ei tosin koskaan ilmaantunut taivaaseen.

- ei häntä tosin osattu kaivatakaan, Ulienin uskottiin kuolleen jo vuosia aiemmin. Ja ei Drajemkaan voinut tulla kertomaan muuta, sillä vuosi oli 1008 ja taistelu Legionin kanssa oli edessä. Drajem oli tehnyt kirjat täysin maallisiksi esineiksi, sillä Ulienilla oli ollut kiire ja ei ollut ollut aikaa hakea selestiaalisia kirjoja taivaasta asti. Niinpä ne tehtiin aivan maallisiksi artifakteiksi. Drajemin tarkoitus oli kuitenkin ollut toimittaa ne lähimpään tetheriin, mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos. Joukko rosvoja tuhosi ja poltti luostarin jossa Drajem oli ja Drajem joutui väistelemään hyökkääjiä jatkuvasti, ilmeisesti hänellä oli demoneita kannoillaan. Niinpä Drajem ei uskaltanut mennä tetheriin vaan toivoi takaa-ajon hellittävän pian.

- ennen kuin niin kuitenkin ehti tapahtua, Drajem sai kuulla, että Rafael kutsui enkeleitään apuun vaarallisessa taistelussa jotain demoniruhtinasta vastaan. Drajem otti yhteyttä Sotilaaseensa Romain Margasiin ja antoi kirjat hänelle ja käski sotilastaan pitämään niistä huolta, kunnes hän palaisi. Tämän jälkeen Drajem meni mukaan taisteluun Legionia vastaan. Rafaelin itsemurhaisku oli liikaa Drajemille ja Drajemin taivaallinen sydän hajosi. Drajem itse päätyi moniksi vuosiksi Limboon, kun eräs yritteliäs demoni iski häntä selkään, kun Drajem ryntäsi auttamaan mestariaan (joka siis oli jo tuhoutunut).

- Romain Margas säilytti kirjoja hyvinkin uskollisesti, tosin hän joutui muuttamaan niiden kanssa Saksaan uuden taivaallisen isännän toiveen mukaisesti. Romain jätti toki ohjeet kertoa Drajemille minne hän oli muuttanut, mutta Romain ei tiennyt, että Drajem tulisi kysymään niitä vasta kauan, kauan myöhemmin (ja silloin kukaan ei enää muistanut ketään Romain Margasia). Romain asettui (perheineen) nykyisen Kölnin lähettyvillä olleeseen pieneen maaseutukylään. Kun Drajemia ei kuulunut ja taivaallinen uusi isäntä loisti poissaolollaan, antoi Romain vastuun kirjojen säilyttämisestä pojalleen.

- kirjat kulkivat Margasin suvussa vuosisatojen ajan, kukaan heistä ei osannut niitä lukea ja monesti ne aiottiin myydä poiskin, mutta aina jokin esti tekemästä niin. Margasin suku suhtautui niihin jonkinlaisina suvun arvokkainen muistoesineinä ja olivathan joskus 1000-luvun alussa kirjoitetut ikivanhat kirjat hyvinkin arvokkaita. Suvussa liikkui monia spekulaatioita siitä, mistä kirjat kertoivat, sillä lukuisista yrityksistä huolimatta niiden lukeminen ei onnistunut ja karttojen tulkitseminen oli mahdotonta. Muutama suvun jäsen spekuloi, että kirjat johtaisivat jonkin aarteen, kenties jopa kauan sitten kadonneen Atlantiksen jäljille… Ja he eivät olleet arveluissaan niin kovinkaan kaukana.

- Drajem oli tällä välin viimein päässyt pois Limbosta, mutta siellä vietetty aika oli ollut hänelle aivan liikaa ja Drajem oli langennut. Hän ei tietenkään enää osannut lukea Oannesin salaista kieltä (Rafaelin attunementti oli mennyttä kun Drajem lankesi), mutta Drajem arveli kykenevänsä tulkitsemaan tarpeeksi sen perusteella mitä hän muisti tekstistä. Ja ainahan voisi yrittää etsiä jonkun kieltä osaavan käsiin. Oannesin enkeleitä nyt olisi turha hakea, mutta joku Rafaelin enkeli saattaisi vielä löytyä…

- niinpä Drajem päättää etsiä Margasin suvun käsiinsä. Tämä osoittautuu tavallistakin vaikeammaksi, sillä Margasin suku oli muuttanut useammin kuin kerran ja sitä paitsi Drajem oli 700 vuotta myöhässä tapaamisesta Romain Margasin kanssa (Romain Margas oli aikanaan päätynyt taivaaseen ja jatkanut aika pian matkaansa eteenpäin, oli tosin kysellyt Drajemia, mutta Romainille kerrottiin että Drajem on varmaankin kuollut kuten niin moni muukin Rafaelin enkeli).

- mutta Drajem löysi kuin löysikin Margasin suvun. Avustajansa kanssa (djinn) hän tunkeutui Martin Margasin ja tämän pojan Renard Margasin asuntoon. Martin ja Renard olivat koettaneet jo vuosien ajan tulkita kirjoja varsin huonolla menestyksellä niin kuin moni ennen heitä (Margasin sukua todella kiinnosti se, että mitä näissä kirjoissa todella luki). Joka tapauksessa Drajemin saapuminen keskeytti tutkimukset tuolloin. Drajem ensin pyysi ja sitten vaati kirjoja ja tapahtumat riistäytyivät käsistä. Martin Margas tapettiin, mutta kuin ihmeen kaupalla Renard Margas onnistui pakenemaan kirjojen ja Margasin suvun vuosien varrella tekemien monien muistiinpanojen kera.

- tilanne olisi kuitenkin todennäköisesti päättynyt hyvin huonosti Renardin kannalta, ellei lähistöllä liikkunut Laurencen kerubi Joachim olisi kiinnostunut tapahtumista. Joachim puuttui asiaan hyvinkin tehokkaasti ja hoiteli sekä Drajemin että djinnin traumassa takaisin alakertaan… Renard oli kiitollinen ja hämmentynyt ja peloissaan ja Joachim päätti auttaa nuorta miestä edelleen.

- Joachim ja Renard jopa ystävystyivät ja viimein Renard päätti näyttää kirjat myös Joachimille, joka oli syystäkin hämmentynyt. Ei hän tietenkään osannut lukea kirjoja, mutta hän kyllä tunnisti siellä täällä olevat taivaallisella kielellä tehdyt lisäkommentit ja Joachim pystyi niiden avulla päättelemään tarpeeksi sisällöstä. Joachim aikoi suostutella Renardin antamaan kirjat eteenpäin tutkittaviksi, mutta se osoittautui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Margasin suku uskoi, että kirjat piti pitää salassa ja estää niitä joutumasta vääriin käsiin ja vaikka Renard luottikin Joachimiin, hän ei luottanut Joachimin tovereihin.

- Renard jatkoi kirjojen tutkimista Joachimin avulla tästä huolimatta. Renard uppoutui niin syvästi opiskeluun, että hän ei koskaan mennyt naimisiin ja hän oli Margasin suvun viimeinen jäsen (suku oli pienentynyt monien sotien, kulkutautien ja muiden seurauksena). Renard antoi kuollessaan kirjat Joachimin vastuulle ja tässä vaiheessa Joachimin oli todellakin tarkoitus toimittaa ne johonkin taivaalliseen tetheriin tutkittaviksi tai ainakin kopioitaviksi.

- onni ei kuitenkaan ollut myötä. Joachim sai tässä vaiheessa käskyn suojella erästä mahtavaa paikallista herttuaa ja ei jäänyt aikaa toimittaa kirjoja eteenpäin (koska Joachimilla ei ollut tällä seudulla kontakteja). Niinpä Joachim otti kirjat mukaansa. Keikka ei mennyt aivan putkeen ja Joachim pelkäsi kirjojen puolesta. Kaikeksi onneksi tämä paikallinen herttua oli innokas kirjojen keräilijä ja niinpä muutama kirja lisää sen aikaiseksi varsin suuressa kirjastossa tuskin herättäisi kysymyksiä… Joachim ei koskaan palannut hakemaan kirjoja, sillä hänen tehtävänsä meni pahemmin pieleen kuin hän osasi pelätäkään. Joachim tuhoutui lopullisesti suojellessaan herttuaa demoniselta hyökkäykseltä.

- kirjat jäivät herttuan hyllyyn. Valitettavasti herttuan suvulla ei ollut samanlaista omistautumista niille kuin oli ollut Margasin suvulla. Vuosia kirjat lojuivat hyllyssä, kunnes eräs Georg (von) Wellert päätti myydä suurimman osan kirjastosta vuonna 1864 (Georg oli pahasti velkaantunut). Kirjat joutivat tässä vaiheessa erilleen, ensimmäiset kaksi kirjaa osti englantilainen herrasmies nimeltään James Barnett. Viimeisen kirjan ja sen yhteydessä olleet Margasin suvun muistiinpanot päätyivät taas ranskalaiselle kauppiaalle nimeltään Theodor Dufour (joka tunnisti vanhan ja arvokkaan kirjan sellaisen nähdessään). Theodor Dufourilta kirjat päätyivät alankomaalaisen oppineen nimeltään Jan Wresen käsiin.

- Jan Wresen ei yrityksistään huolimatta onnistunut tulkitsemaan kirjaa, vaikka hänellä oli apunaan Margasin suvun ja myös Joachimin Renard Margasille tekemät muistinpanot. Jan Wresen jopa koetti ottaa selvää siitä, mistä kirjat olivat kotoisin ja hän sai selville, että kirjoja oli ollut alunperin kolme. Valitettavasti turha työ oli alkanut jo turhauttamaan Jania ja hän ei koskaan ottanut sen tarkemmin selville sitä, minne kirjat päätyivät kuin että ne päätyivät Englantiin. Tämä lukee Jan Wresenin omissa muistiinpanoissa. Kirjat jäivät Wresenin suvulle Janin kuollessa ja ne myytiin aika pian edelleen, muistiinpanot erikseen ja Drajemin Ulienin pyynnöstä kirjoittama kirja erikseen. Tässä vaiheessa jäljet loppuvat.

- James Barnettin ostamat kirjat pysyivät Barnettin suvussa jopa siinäkin vaiheessa kun Barnettien suku päätti muutta USA:han. Siellä niihin kohdistui vaihtelevaa mielenkiintoa eri Barnettin suvun edustajien taholta, kirjat olivat selvästi hyvinkin vanhoja (joku Barnett jopa hankki niistä arvion ja sai kuulla niiden olevan kenties ennen vuotta 1000 kirjoitettuja).

- kuvaan astuu Edward Barnett, vuosi on 1983. Edward oli itseasiassa ammatiltaan meribiologi, mutta erilaiset salakirjoitusmenetelmät olivat eräänlainen harrastus. Edward omisti vaihtelevasti mielenkiintoa kahta kirjaa kohtaan ja jopa omisti suunnattomasti aikaa ja vaivaa selvittääkseen niiden taustaa. Edwardin onnistui jäljittää kirjojen alkuperä aina Georg (von) Wellertin huutokauppaan asti ja hän sai jopa selville, että kirjoja oli ollut alunperin peräti kolme. Edward (varakas mies kun oli) omisti lisää aikaa selvittääkseen mitä kolmannelle kirjalle tapahtui ja löysi viimein maininnas Theodor Dufourista ja jopa siitä, että ilmeisesti kirjat oli myyty edelleen Jan Wresenille Alankomaista. Tässä vaiheessa tie näytti nousevan Edwardilla pystyyn.

- mutta hänellä oli onnea. Eräs tuttava, kirjallisuudentutkija ammatiltaan, oli törmännyt ikivanhoihin käsikirjoituksiin joissa puhuttiin hieman samantapaisista kirjoista kuin mitä Edwardilla oli hallussaan. Edward pyysi nähdä käsikirjoituksiin ja sai nähdä Margasin suvun tekemistä muistiinpanoista osan. Niistä kävi selväksi, että Edward ei ollut ensimmäinen näiden paperien tutkija ja että kirjoja todellakin oli ollut alunperin kolme, kolmas kirja ilmeisesti oli sisältänyt karttoja ja muuta sellaista triviaa paikasta, jota osa kirjoittajista oli pitänyt Atlantiksena. Edward oli kokenut tutkija ja suhtautui sellaisiin arveluihin varsin skeptisesti, mutta tämä tutkimus ja kirjan etsintä oli herättänyt hänen mielenkiintonsa.

- työ vei kuitenkin oman aikansa ja Edward jopa tutustui viehättävään nuoreen naiseen nimeltään Katherine. Tutkimus jatkui ja Edwardin onnistui jäljittää käsikirjoitusten pitkä matka Oxfordin yliopistoon. Jan Wresenin perikunta oli myynyt käsikirjoitukset miehelle nimeltään Andries Beyard. Tämä puolestaan oli lahjoittanut suurimman osan erilaisten välivaiheiden jälkeen Oxfordin yliopistolle, jossa loput käsikirjoitukset tiettävästi yhä olivat. Erilleen joutuneet käsikirjoitukset olivat ilmeisesti tässä. Kolmannen kirjan kohtalo oli hankalampi. Kirja oli myyty eräälle Johannis Verele nimiselle miehelle, jolta kirja olivat ilmeisesti päätyneet Verelen suvun haltuun. Siis aina vuoteen 1942 asti, kun Verelen talo aika lailla putsattiin natsien toimesta. Siellä oli muitakin arvokkaita teoksia ja kaikki kirjat päätyivät tämän jälkeen ilmeisesti Bernhardt Schmidtin haltuun (joka oli kuvitteellinen korkea upseeri). Sodan loputtua kirjat päätyivät erilleen, niitä myytiin ja varastettiin ja kolmannen kirjan jäljet päättyvät jälleen tähän.

- Edward kuitenkin päättää mennä etsimään loppuja käsikirjoituksia Oxfordista. Työ on tuskaista, mutta hänen onnistuu saada käsiinsä ilmeisesti kaikki loputkin paperit aina Joachimin muistiinpanoja myöden. Edward hankkii papereista kopiot (salaa) ja painuu takaisin Miamiin tutkimaan papereita. Vuosi on 1995.

- Edward omistaa paljon aikaa paperien tutkimiselle (jotka on kirjoitettu useimmiten vanhalla saksalla, mutta silloi tällöin on käytetty latinaa, kreikkaa, muinaisranskaa, vanhaa hollantia ja englantia). Edwardin pieni poika, joka saa nimen Andy, syntyy vuonna 1995. Edward saa paperien avulla selville monia outoja seikkoja, kuten sen että Joachim oli ilmeisesti ollut hivenen hullu (oli luullut olevansa enkeli). Edwardilla on asunto myös Kölnissä, sillä monissa käsikirjoituksen papereista puhutaan Kölnistä (jossa Margasin perhe asui).

- tällä välin Drajem on jälleen saapunut takaisin kuvioihin entistä vihaisempana. Hän on tehnyt aika pitkälle samaa työtä kuin Edwardkin ja oli vain ajan kysymys, ennen kuin heidän tiensä kohtaisivat. Edward oli tällä välin tunnistettu potentiaaliseksi sotilaaksi Elin enkelien toimesta ja häntä yritettiin värvätä Elin palvelukseen. Valitettavasti Drajem huomasi Elin enkelit ja kun hän ei selvästikään päässyt tähän ihmiseen käsiksi enkelien ohi, hän päätti koettaa toista lähestymistapaa.

- se kuitenkin meni siinä mielessä pieleen, että Edward ei antautunut hyvällä. Lopputulos oli se, että Drajemin oli avustajineen pakko tappaa sekä enkelit, Edwardin vaimo että loppujen lopuksi myös Edward itse. Kirjat eivät tässä vaiheessa enää olleet Edwardin hallussa, hän oli lahjoittanut ne yliopistolle (arvellen että niistä pidettäisiin siellä parempaa huolta). Käsikirjoituksista suurin osa taas olivat Barnettin suvun sukukartanolla, eivät Kölnin asunnossa, mutta Kölnin asunnolla olleet paperit kyllä päätyivät Drajemin haltuun.

- Drajem ei tosin ole enää ainoa, joka on kiinnostunut Ulienin jälkeenjääneistä papereista. Vuosisatoja sitten Filip, joka on varsin vanha ja kokenut ethereaali (aikoinaan hän oli jopa ethereaalijumala, mutta valta ja voima ovat vuosisatojen kuluessa vähentyneet). Filip oli ollut merenjumala jossain muinaisessa saarikulttuurissa Tyynellämerellä (ja tarkkaan ottaen hän on sitä yhä) ja hän oli kuullut Talenista. Oannesin kätketty aarre kiinnosti hyvin paljon ja Filip (vaikka se tarkkaan ottaen ei ole hänen nimensä) päätti myös lähteä tutkimaan asiaa ja päätyi aika pian Drajemin jäljille. Miksi tehdä samaa työtä moneen kertaan, kun tämä Drajem tekee sen Filipin puolesta? Täytyy vain varmistaa, että aarteet ja kunnia päätyvät oikealle henkilölle sitten kun työ on tehty. Oikea henkilö on tietenkin Filip, joka on ehdottomasti ansainnut kunnian tästä ja ertityisesti mahdollisesti löytyvät aarteet.

- Drajem ei tiedä vielä mitä kahdelle kirjalle on tapahtunut, mutta hänellä on vakaa aikomus etsiä ne. Ensimmäisenä toki tutkitaan Barnettien sukukartano, mutta sitten on vuorossa etsinnät muualta, lähinnä ensin Edwardin työpaikalta ja sitten laajentuen yhä yliopistolle saakka. Isku kartanoon naamioidaan ihan tavalliseksi ryöstöksi tietenkin, mutta pääasiassa Drajem etsii kirjoja ja muistiinpanoja.

Kolmannen kirjan kohtalo:

- Bernhardt Schmidtillä oli tosiaan jonkin aikaa hallussaan kadonnut kolmas kirja. Hän ei koskaan edes avannut kirjaa, se oli yksi monista arvokkaista teoksista jotka sodan ansiosta päätyivät hänen haltuunsa. Sodan loputtua Schmidtin omaisuus myytiin, mutta osa kirjoista päätyi myös vääriin käsiin ja näin kävi kolmannelle kirjalle. Kirjan varasti amerikkalaista syntyperää oleva (musta) sotilas, joka toveriensa kanssa oli saapunut ensimmäisten joukossa Schmidtin asunnolle. Sotamies Abraham Melwick oli köyhä ja tiesi palaavansa yhtä köyhiin oloihin sodan päätyttyä, mutta hä toivoi saavansa hieman rahaa myymällä tämän vanhan ja varmasti arvokkaan kirjan. Ostajakin löytyi, ruotsalainen antiikkikauppias nimeltään Lars Rosingen. Abraham tuskin sai kirjasta murto-osaakaan sen todellisesta arvosta, mutta summa oli silti aika mukava.

- Lars Rosingen toki tunnisti vanhan teoksen sellaisen nähdessään. Valitettavasti tekstiä ei voinut tulkita, mutta kartat ja kuvat varmasti tekisivät siitä arvokkaan sen huomattavan iän lisäksi. Olisihan se ainakin mielenkiintoinen kuriositeetti. Kirja päätyi myyntiin Rosingenin liikkeeseen, josta se sittemmin jopa ostettiin. Lars Rosingen (joka on yhä elossa, ikää on 98 vuotta ja kuulo on lähes mennyt, mutta muistissa ei ole vikaa), jopa muistaa ostajan. Kumma tyyppi, oli käyttäytynyt oudosti ja oli selaillut tavaroita liikkeessä tarkastellen koko ajan pääasiassa ulkopuolella olevaa katua. Miehen silmiin oli kuitenkin osunut kirja ja tämä oli tutkaillut siinä olevia kuvia (Rosingen ei toki antanut asiakkaiden käsitellä kirjaa, mutta hän oli antanut ottaa muutaman valokuvan sen sisällöstä). Mies oli kiinnostunut kirjasta ja oli viimein ostanut kirjan, käteisellä. Kirja oli ollut kallis ja mies outo, mutta raha tuli Rosingenille kuitenkin tarpeeseen (hänen vaimonsa oli juuri saanut kolmannen lapsen ja perhe tarvitsi suuremman asunnon). Rosingen oli kysynyt miehen nimeä ja tämä oli viimein antanut nimen Ephesus. Kumma tapaus.

- vielä kummallisempaa oli ollut se, että joitain viikkoja myöhemmin Rosingen luki lehdestä tuntemattoman miehen kuolemasta. Tämä oli löydetty ammuttuna joesta ja miehen kuvaus vastasi liikkeessä käyneen miehen kuvausta. Rosingen ei koskaan käynyt ilmoittamassa tiedoistaan poliisille, myyty kirjakin oli ollut varastettu ja omatunto hieman vaivasi Rosingenia. Miehen henkilöllisyys ei koskaan selvinnyt, mutta ilmeisesti tällä ei ollut ollut kirjaa mukanaan.

- tämä oletus oli oikea, mutta kirja oli löytynyt miehen tavaroista paikallisesta matkustajakodista. Kirjaa arveltiin (itse asiassa ihan oikein) varastetuksi, mutta siitä ei koskaan kerrottu lehdissä. Täältä kirja päätyi viimein Tukholmaan ja arkistoihin, jonne se jäi useiksi vuosiksi pölyttymään tiedoilla: "Kirja, kieli ja kirjoittaja tuntematon, mahdollisesti 1000-luvun tienoilta". Oli paljon muitakin kirjoja kuin tämä. Siellä se on vieläkin (katso tosin alta, ethereaali nimeltään Magnus oli tutkinut sitä).

Kahden kirjan kohtalo, lisäjuttu:

- ensimmäiset kaksi kirjaahan oli Barnettien hallussa ja Edward lahjoitti ne yliopistolle alkuvuodesta 1999 ja siellä ne olivatkin hyvässä tallessa aina lokakuuhun 2001 (jolloin Edward oli jo lähtenyt viimeiseksi jääneelle matkalleen Kölniin). Kuvaan mukaan tulee nimittäin nuori ethereaali nimeltään Magnus (Olofson). Magnus oli syntynyt erilaisten elokuvien seikkailuhenkisten arkeologiarkkityyppien pohjalta (Indiana Jones, anyone?), yhtenä monista. Magnus oli onnistunut erilaisten diilien ja muiden avulla keräämään essenseä vesseliä varten ja hän päätti jäädä henkiin ethereaalien eloonjäämiskisassa. Ongelmana oli vain se, että Magnus päätyi Ruotsiin, ei mihinkään jännittävämpään maahan. Joka tapauksessa Magnus alkoi rakentamaan uraa tutkijana tarkoituksenaan luoda eräänlainen todellisuuden Indiana Jones, sankariarkeologi, joka paljastaisi erilaisia legendaarisia aarteita joiden Magnus jopa tiesi olevan olemassa.

- Magnus tutki arkistoja toivoen löytävänsä viikinkilegendoista jonkin sopivan helpon aloituskohteen ja törmäsi tutkimuksissaan viikinkilegendojen lisäksi kolmanteen kirjaan. Sen kuvat ja kieli olivat Magnukselle yhtä mahdottomia tulkita kuin muillekin, mutta Magnus oli syntynyt Indiana Jones –tyyppisistä mielikuvista… Mikään ei ole mahdotonta jos yrittää tarpeeksi. Niinpä Magnus ryhtyi työhön. Vertaillen omia tietojaan muihin tutkimuksiin ja kysellen muilta ethereaaleilta Magnus sai selville enemmän kuin moni muu. Kyseessä oli Oanneksen, kauan sitten kuolleen arkkienkelin, salakirjoitus.

- Magnus päätti ottaa hiljaa selville salakirjoituksista ja kuuli tässä yhteydessä Floridassa Miamissa toimivasta miljonääristä nimeltä Edward Barnett. Lokakuussa 2001 Magnus itten päätti (kolmannen kirjan kopion kanssa) tapaamaan Edwardia, joka hänen harmikseen oli lähtenyt Kölniin. Magnus kuitenkin näytti kirjaansa yhdelle kirjallisuustutkijalle, joka sanoi (Magnuksen suureksi hämmästykseksi) että Edwardilla oli kaksi kirjaa, joissa oli aivan samanlaista tekstiä. Magnus päätti jäädä paikalle ja hommasi luvan saada tutustua kirjoihin. Ja kun hän tutustui niihin, hän päätti ottaa ne haltuunsa… tämä oli homma jota ei voinut jättää tavallisille kuolevaisille (varsinkaan kun Magnus kuuli, että joku muukin etsii näitä kirjoja ja oli kysellyt niistä jopa ethereaalitasolla).

- niinpä ensin Magnus etsi käsiinsä erään tutun ethereaalin, joka tekee hyvää työtä väärennösten kanssa ja kysyi pystyisikö tämä tekemään kirjoista uskottavat väärennökset, sisällöstä Maguksella oli jo mikrofilmillä olevat kopiot (myös kolmas kirja on mikrofilmillä). Ethereaalituttava lupasi ja tekikin kopiot aidolle pergamentille ja vieläpä käsin. Normaalistihan tähän menisi aikaa kuukausitolkulla, mutta tuttavalla oli käyttää apunaan apulaisiakin, joten työ valmistui kuukaudessa ja sitä paitsi Magnus halusi vain uskottavan kopion, sisällön ei tarvinnut olla kuin tarpeeksi samannäköinen (eli toisin sanoen teksti on pelkkää siansaksaa). Kirjojen valmistuttua Magnus vaihtoi kirjat vain hieman ennen kuin kukaan ehtii niiden jäljille. Magnus palaa tämän jälkeen Ruotsiin, mutta kuulostelee ensin, onko joku etsinyt häntä tai päässyt hänen jäljilleen.

Entä jos hahmot vain päättävät unohtaa koko jutun?

- eli jos kirjat vain päätetään haudata jonnekin taivaaseen ja aiotaan tutkia niitä vasta vuosien (vuosikymmenien? vuosisatojen?) kuluttua? Tämä voi olla ongelma varsinkin jos Drajem saa edes vähäksi aikaa käsiinsä kaikki kolme kirjaa. Ennustus sanoi, etteivät kirjat saa päätyä sille joka ne kirjoitti ja se pätee kyllä myös kopioihin… Magnuksella kun on ne kolme kirjaa (yksi tosin on kopio). Tämä seuraava olettaa, etteivät hahmot puutu enää asioihin.

- Drajemilla menee aika lailla aikaa hukkaan kun hän etsii PC:itä ja heidän hallussaan olevia kirjoja. Parin enkelin jäljittäminen ei ole lainkaan helppoa (kun on vain omat resurssit käytössä) ja niinpä Drajem tuskin onnistuu siinä. Niinpä hän loppujen lopuksi melkein luopuu etsinnästä ennen kuin hän sattuu kohtaamaan Filipin ja Heidin. Drajem auttaa Heidiä hoitelemaan Filipin ja samalla Filipiä myös kuulustellaan ja Drajem saa kuulla tästä ethereaalista jolla oli saattanut olla yksi kirjoista ainakin jonkin aikaa hallussaan. Onhan tämä kaukaa haettua, mutta ehkä, juuri ehkä, tuolla ethereaalilla on kopio kirjasta. Heidi osallistuu myös hommaan, Heidi ja Drajem myöntävät yhteistyöstä olevan ainakin toistaiseksi hyötyä. Drajem osaa lukea kirjoja (ainakin jotenkuten) ja Heidi taas pystyy Drajemia paremmin etsimään käsiinsä kadonneen ethereaalin.

- niinpä Heidi ja Drajem käyttävät aikaansa ja resurssejaan ja lopulta löytävät kuin löytävätkin Magnuksen ja saavat selville, että tälle ei ole vain kopiota kolmannesta kirjasta, tällä on myös ne kaksi kirjaa joiden Drajem luuli joutuneen enkeleille. Magnus hoidellaan kuulustelujen jälkeen lopullisesti ja Drajem ja Heidi alkavat tulkitsemaan kirjoja. Yhteistyö käy hivenen hankalammaksi, mutta Heidi onnistuu pysymään Drajemin mukana, Drajem ei suostu kertomaan sisällöstä juuri mitään (peläten aivan oikein petosta, jos Heidi saisi tietää liikaa).

- Talen kiinnostaa ja Heidi ja Drajem tietävät, etteivät he kahdestaan pysty järjestämään retkeä meren pohjaan varsinkaan kun paine tuhoaisi heidät varmasti. Niinpä he palkkaavat avukseen Valeforin lilimin ja antavat tälle varsin hulppeaa palkkiota vastaan tehtäväksi hommata jostain paineen siedon mahdollistavia artifakteja kaksin kappalein. Lilim ryhtyy työhön ja kun aikaa kuluu jälleen jonkin verran, tämä palaa kahden alunperin Vepharin joukoille kuuluneen artifaktin kanssa. Ne eivät vain mahdollista paineen kestoa vaan muutenkin toimimisen veden alla. Lilim saa palkkionsa kun se lupaa olla vielä vaiti tästä jutusta tietyn ajan (puoli vuotta).

- Heidi ja Drajem ovat valmiit. Kahdestaan meren pohjaan meneminen on toki iso riski (siis todella iso), mutta he eivät oikein luota kehenkään muuhunkaan. Ja he ajattelevat palkkioita joita he voivat tästä tehtävästä saada, Drajem haaveilee sanasta, Heidi herttuan paikasta… Näine hyvineen he suuntaavat Atlantille vuokrattuaan laivan ja sitä ohjaamaan pari helvetin sotilasta (jotka eivät petä heitä aivan yhtä todennäköisesti kuin pari demonia sen tekisi). Matka onnistuu varsin hyvin varsinkin Drajemin kannalta, sillä Teodor ja Ulien tuhoavat Heidin vain hieman ennen kuin Drajem saa molemmat viimeisteltyä siten että Teodor tuhoutuu menetettyään vesselinsä ja Ulien päätyy traumassa Limboon. Eli koko aarre jää siis Drajemille…

- aarre on mittava siitä huolimatta että vuosituhannet ovat toki tuhonneet siitä suurimman osan. Drajem nostaa artifakteista osan maan päälle, kuljettaa ne freedomin tetheriin ja menee tavaroiden ja kertomuksensa kera etsimään Lusiferia. Lusifer löytyykin ja Drajem pyytää nöyrästi sanaa mahtavalta balserafilta kerrottuaan koko tarinan Oannesin aarteesta ja kaupungista meren alla (ja siellä yhä olevista varsin voimakkaista artifakteista). Lusifer on niinkin tyytyväinen, että Drajem saa sanan, joka on hänen toimilleen hyvin sopiva "the Deep" eli siis "Syvyys". Helvetissä on taas uusi ruhtinas, joka aika pian hoitelee Alaemonin (salaisuudet ja syvyys saattavat hieman olla risteäviä metaforisella tasolla). Kukaan ei taivaassa ole tyytyväinen siitä huolimatta että Alaemon on poissa kuvioista. Ei varsinkaan olla tyytyväisiä siinä vaiheessa kun viimein selviää, mistä se kirja oikein olisi kertonut, eli Oannesin kadonneesta kaupungista. Ainoa joka voi selvitä tästä ihan vain nuhteilla (tai jopa ilman niitäkin) on Reuben, joka oli tapahtuma-aikaan niin nuori enkeli, ettei hänen voinut olettaa ymmärtää toimia mitenkään muuten (Lucien kyllä saa haukut).

Talenin aarteet:

- eli mitä kaikkea Talenista oikeastaan löytyy. Kuten arvata saattaa, mitään kovin moderneja välineitä ei sieltä löydy ja aseiden tyyli on tosiaan tuolta vuoden –1000 paikkeilta, eli aseet on tehty pronssista. Rauta-aseita ei täsä vaiheessa ole kuin aivan muutama (kokeellisia). Kaikki ei-artifaktiaseet ovat tietysti varsin huonossa kunnossa, sillä meren pohjassa oleminen ei ole tehnyt niille kovin hyvää. Artifaktit, talismaanit ja korporeaaliset artifaktit ovat kuitenkin yhä kunnossa. Kaikki orgaaninen materiaali on myös tuhoutunut lukuun ottamatta aivan muutamaa artifaktitavaraa ja erästä paikkaa, jota suojelee yhä Oannesin laittama "ilmakupla" (paine on toki valtava sielläkin, mutta ilma on kuivaa ja teokset ovat säilyneet).

- tietenkin on jonkin verran artifaktiaseita mitä erilaisemmilla konfiguraatioilla, osassa on yhä Oannesin attunementteja ja joissain on hyödyllisiä lauluja. Talismaaneja, yleensä jotenkin mereen liittyvillä skilleillä on jonkin verran. Ja lähes kaikki Oannesin nyt menetetyt attunementit mahdollistavia artifakteja löytyy ja jokunen hyvin voimakas artifakti, jollaisten joutuminen vääriin käsiin (kaiken tämän muun tavaran lisäksi) on hyvin, hyvin ikävää taivaan kannalta.

- yksi tällainen artifakti on aikoinaan Oannesin itsensä tekemä artifakti. Ulkoinen muoto on hyvin kaunista työtä oleva malja. Malja on metallia (kultaa, hopeaa, jalokiviä, kauniita kiviä ja milloin mitäkin on käytetty) ja se on koristeltu erilaisin kuvin, joiden tekotapa on paljon kehittyneempi kuin mihin ihmiset tuohon aikaan kykenivät (se olisi erittäin hienoa työtä vieläkin). Maljan sisällä on kuva joka esittää isoa miestä, joka leijuu meren yläpuolella ja miehen tyyli on kuin merenjumalalla, tästä voisi joku hyvin vanha enkeli tunnistaa Oannesin (kuva on todella näköinen). Maljan sisällä oleva kuva on todella elävän oloinen, merenjumalan/Oannesin voisi kuvitella puhkeavan puhumaan… Laidoilla olevat kuvat ovat enemmänkin sarja kuvia, joussa kuvataan Oannesin enkeleitä tekemässä kaikenlaisia töitä; opastamassa ihmisiä (pari enkeliä opastaa joukkoa ihmisiä kalastamaan), auttamassa merellä eksyneitä (ilmassa lentävä enkeli saattaa purjevenettä kohti satamaa), taistelemassa infernaaleja vastaan merellä ja vaeltamassa merellä auttaen meressä eläviä olentoja (enkeli saattaa kalaparvea delfiinin uidessa enkelin sivulla). Malja on todella upeaa työtä ja se onkin itsensä arkkienkeli Elin tekemä (Eli teki sen Oannesin pyynnöstä). Artifaktin ominaisuus on se, että toisin kuin Oannesin toiset attunementit (joilla voi laskea veden pintaa tai nostaa sitä korkeintaan vain hyvin vähän), tällä saa aikaan kunnon tulvan. Siis ei mitään raamatun tulvaan verrattavaa, mutta oikein ajoitettuna ja käytettynä sillä voi kyllä nostaa hetkellisesti veden pintaa jopa useita metrejä… Ei tarvinne sen kummemmin sanoa, mitä demoni voisi tällaisella esineellä tehdä… Artifaktin käyttö tosin vaatii varsin valtavien essensemäärien käyttöä mikä rajaa sen käytettävyyttä (tosin mahtava wordbound pystyisi varmasti antamaan riittävästi voimaa tälle esineelle). Oannes lainasi tätä silloin tällöin enkeleilleen käyttötarkoituksiin, jotka nyt ovat unohtuneet, lähinnä oli kyse demonisen vaikutuksen alla olevien kylien ja kaupunkien pelottelusta (tai demonisten tukikohtien upottamisesta). Demonit tosin oppivat pian olemaan laittamatta tukikohtiaan kovin lähelle vesirajaa. Joka tapauksessa tämä on mahtava artifakti ja ainoa laatuaan. Kun malja aktivoidaan, siitä alkaa itse asiassa virrata vettä valtavana tulvana (sellaisia määriä, etteivät ne oikeastaan voisi maljasta edes tulla, jos asiaa ajattelisi tarkemmin).

- toinen mahtavista artifakteista on seuraavanlainen: Artifaktin ulkoinen muoto on marmorista tehty hyvin kaunis patsas hyvin kauniista naisesta, joka kaataa ruukusta jotakin (teoriassa kai vettä). Patsas on todella hyvää ja kaunista työtä, naisen kasvot, puku ja kaikki muu on hyvin yksityiskohtaista ja tarkkaa työtä. Työ on hyvin hienoa ja kaunista (ei tosin tuon edellisen artifaktin tasoa), tekijän henkilöllisyydestä ei ole enää mitään tietoa (tosin Ulien tai ainakin Teodor voisi tunnistaa tyylin). Itse artifakti pitää sisällään ne kaikki Oannesin joskus osaamat (nyt) Lost songit (olivatkohan ne songs of waters tai jotain). Patsaassa on myös poweria heittää nämä laulut, se pitää sisällään yhteensä kuusi essenseä (minkä kyllä pitäisi riittää). Ja ei tarvinne sanoa, että patsaan avulla nämä laulut voidaan löytää uudelleen…

- kolmas mahtava artifakti joka vielä löytyy Oannesin jäämistöstä on sitten se pakollinen artifaktiase. Tarkkaan ottaen ase on keihäs ja se löytyy Talenin kuivasta osasta hautautuneena kivikasan alle. Se olisi toki (artifaktiaseena) saattanut säilyä meressäkin, mutta aikaa on kulunut paljon… Joka tapauksessa keihäs ei ole ulkonäöltään mitenkään erikoinen, keihäänkärki on pronssia ja varsin simppeliä (joskin erittäin hyvää ja huolellista) työtä. Varsikin on aivan tavallinen puinen varsi ja siitä huolimatta tämä keihäs hohkaa voimaa. Tekijä on Oannesin paras aseiden tekijä, sittemmin Elin palvelukseen siirtynyt elohiitti Traybah (Traybah on yhä löydettävissä Elin katedraalista ja hän on yksi parhaista artifaktiaseiden tekijöistä, mallit ovat yksinkertaisen tappavia ja hyvin kestäviä). Tämän artifaktin Traybah teki Talenin puolustuksesta vastanneelle malakiitille nimeltään Shoel (jolla oli Master-tason distinktioni). Tämä keihäs sisältää parikin Oannesin attunementtia, eli sen joka antaa miinuksia vedessä olevan enkelin havaitsemiseen ja tietenkin attunementti aqualung (joka mahdollistaa toimimisen vedessä). Lisänä artifaktissa on useita talismaaneja, spear/6, underwater combat/6, navigating(underseas)/6 ja underwater dodge/6. Lisänä artifaktissa on corp. form/5 ja eth. form/4. Eli siis hyvin, hyvin mahtava ase.

- ja sitten tietenkin ovat ne yhä säilyneet muut tavarat, eli hyvin kaunista taidetta ja tavaraa, joista osan uskottiin olleen lopullisesti menetettyjä. Patsaita, seinämaalauksia ja kaikkea muuta sellaista, tavaraa joiden luulisi kiinnostavan ainakin Elin väkeä varsinkin kun osa on Elin itsensä tekemää. Elin väen nyt ei muutenkaan pitäisi antaa kauniin taiteen joutua hukkaan. Niin ja onhan siellä se yksi huone, jossa on myös Oannesin enkeleiden kirjoituksia, kirjoituksia joiden uskottiin olleen menetettyjä… Osa on toki kirjoitettu Oannesin omalla skriptillä, mutta suurin osa on kirjoitettu vain aivan tavallisilla (kuolleilla) kielillä tai angelic tonguella. Ja ei se Oannesin skriptikään ongelma ole, onhan olemassa tulkkikin…