Andrealphus, Archangel of Love


Andrealphuksen lunastus tuli aikamoisena yllätyksenä monella serafien neuvostosta, mutta kun asiaa myöhemmin pohdittiin alkoi olla selvää, että se oli tulossa. Andrealphus oli ollut jo pitkän aikaa tyytymätön asemaansa. Tietenkin jokainen demoniruhtinas haluaa olla suurempi päällikkö ja mahtavampi, mutta Andrealphus ei enää löytänytkään tyytyväisyyttä omasta henkilökohtaisesta sinfoniastaan. Hän oli kokeillut kaikkea ja mikään siitä ei enää tuntunut hyvältä, pieni kalvava tyytymättömyyden tunne vaivasi kaiken aikaa. Ja Andrealphus huomasi toisinaan muistelevansa, että taivaassa oli ollut toisin. Tietenkin hän pyyhki moiset ajatukset pikaisesti mielestään, mutta ne olivat siellä siitä huolimatta.

Ja Eli sattui huomaamaan tämän. Eli ja Andrealphus olivat vihamiehiä, mutta Eli näki suuremman mahdollisuuden vihollisensa Lunastamisessa kuin tämän tuhoamisessa, Elihän on kuitenkin merkuriaani. Tuhoaminen on kuitenkin se helpoin vaihtoehto. Niinpä Eli laati varsin monimutkaisen ja luovan suunnitelman, jossa hän itse toimisi hämäyksenä ja grigoriarkkienkelit Azrael ja Zimran hoitaisivat itse prosessin noin muuten, eli näyttäisivät Andrealphukselle todellisen rakkauden merkityksen (ja sen että sitä todella on olemassa).

Homma ei ollut tietenkään helppo, mutta vuoden 2000 lähestyessä loppuaan alkoi tehtävän tavoite olla lähempänä kuin koskaan. Sitten taivaassa tapahtui melkoinen mullistus, kun arkkienkeli Marc päätti vaihtaa puolta ja liittyä Luciferin armeijoihin. Tämä tapaus järkytti melkoisesti Andrealphuksen mielenrauhaa, Shal-Mari (jonne Marc asettui Diilien demoniruhtinaana) oli muutenkin aika täynnä ja Marcin alkanut kiista Mammonin kanssa järkytti Shal-Marin rauhaa. Samaan aikaan Azrael ja Zimran jatkoivat painostustaan tuomalla näytille pareja, joita Andrealphus ei onnistunut erottamaan ja viimeisenä vetonaan edelleen Andrealphusta (rakkauden arkkienkelinä) uskollisesti palvelevan kyriotaatin. Paljoa muuta ei tarvittu ja Andrealphus alkoi nähdä tehneensä aikanaan kauhean virheen. Mutta ongelmana oli, että miten itseään nyt syvästi inhoava demoniruhtinas saataisiin hakemaan anteeksiantoa taivaalta ja tässä sitten auttoi moni pieni tekijä, joita serafien euvosto tulee analysoimaan vielä pitkään.

Yhtä kaikki eräänä kauniina päivänä taivaassa (tosin kaikki päivät ovat siellä kauniita) Andrealphus ilmaantui serafien neuvoston eteen ja pyysi vilpittömästi anteeksi kaikkia pahoja tekojaan ja toivoi että hänet edes yritettäisiin ottaa takaisin. Hän ei uskonut selviävänsä, mutta olisi parempi tuhoutua kuin jatkaa näin. Ja tietenkin, koska pyyntö oli vilpitön, serafien neuvosto suostui. Ja hämmästys oli suuri, kun Andrealphus astui esiin jälleen merkuriaanina ja samalla myös wordboundina, Andrealphus oli jälleen Rakkauden enkeli ja hyvin pian sen jälkeen myös Rakkauden arkkienkeli (sillä rakkaus on superior-tason sana).

Andrealphuksen lunastus laittoi helvetin sen verran sekaisin, että tilanne tasoittui taivaan ja helvetin kannalta. Andrealphuksen mukana tuli jonkin verran hänen demoneitaan (tosin yhtä moni demoni ei hakenut lunastusta ja vielä selvinnyt siitä kuin mitä lankesi Marcin ja Dominicin enkeleitä). Merkittävintä oli kuitenkin se, että Andrealphuksen mukana tuli aika monta lilimiä ja taivaassa oli nyt parisenkymmentä bright lilimiä… Ja toki moni enkeli siirtyi Rakkauden arkkienkelin palvelukseen heti kun sai siihen luvan ja lähes kaikki entiset rakkauden servitorit palasivat takaisin herransa palvelukseen (ja ilomielin Andrealphus heidät toki takaisin ottikin).

Andrealphuksen tilanne on toki vielä auki, mutta toistaiseksi hän on vaikuttanut vilpittömältä halussaan parantaa tapansa ja Eli tuntuu ainakin olevan innoissaan. Kaikki eivät ole niin innostuneita ja suhtautuvat uuteen arkkienkeliin suurella varauksella, mutta toistaiseksi kaikki näyttäisi hyvältä. Andrealphus on myös ottanut taas haltuunsa joitain entisiä tehtäviään, eli imenyt itseensä niitä muiden arkkienkelien tilapäisesti omimia osia Rakkauden sanasta. Andrealphuksella on vielä hyvin vähän tethereitä, suurin osa saatu pikaisessa iskussa omiin vanhoihin tethereihin (ja muutamassa tapauksessa senesalkin hakiessa lunastusta), mutta työn alla on useampi. Ja rakkaus on sen tyylin sana, että eiköhän niitä tethereitä ala ilmaantumaan.

Joka tapauksessa Andrealphus on halussaan tehdä parannus tosiaan täysin vilpitön, mutta hän ymmärtää täysin toisten tunteman epäluulon. On vaikea luottaa johonkuhun, joka on viimeiset 20 000 vuotta käyttänyt kaiken aikansa tavotteittesi tuhoamiseen. Andrealphus kuitenkin rakastaa heitä (toisaalta, hän rakastaa kaikkia) ja aikoo näyttää, että häneen tosiaan voi luottaa. Ja samalla Andrealphus koettaa myös hyvittää tekojaan ja varmistaa, ettei kukaan hänen entisistä demoneistaan nappaa sanakseen Himoa. Sitä Andrealphus ei aio sallia sen enempää kuin hän salli demoniruhtinaana jonkun otaavan sanakseen rakkauden.

Vaikka Andrealphuksella on vain vähän enkeleitä, ovat he järjestään sitäkin lojaalimpia. Suurin osa on tosiaan entisiä demoneita, jotka muutamia viikkoja sitten eivät edes uneksineet olevansa taivaassa (tai saattoivat jossain hyvin syvällä toivoa sitä) rakkauden arkkienkelin palveluksessa. Suurimmalla osalle on annettu ohjeeksi toistaiseksi pitää kontaktit maan päälle minimissään, kunnes taivas hieman ehtii tottua ajatukseen uudesta arkkienkelistä (tai oikeastaan kolmesta, sillä Azrael ja Zimran palasivat myös). Ja Andrealphus on valmis juttelemaan kenen tahansa kanssa, käännynnäisen innolla… Hän ei jaksa uskoa, että ei tajunnut palta takaisin tätä ennen.


Dissonance: Andrealphuksen enkeli ei voi tietoisesti vahingoittaa ("to damage") tai antaa toisen vahingoittaa rakkaussuhdetta. Tämä aiheuttaisi dissonanssia, joka poistuu jos tilanne korjataan.


Choir attunements:

Seraphim (restricted):
Andrealphuksen serafit pystyvät näkemään, onko jokin rakkaus totta vai ei. Siis vastaus on "on" tai "ei", ei mitään sen syvällisempää.

Cherubim:
Voivat pitää attunementtinsa kohteen rauhallisen ajan tyynenä vaikeuksien keskellä. Eli niin kauan kuin kerubi puhuu ja juttelee suojatilleen, tämä ei koe henkistä vahinkoa muuten pahoista tai vahingoittavista tapahtumista. (tämä on kanssa aika huono, mutta on muunnelma djinnin attunementista)

Ofanim:
Ofaniitti tietää nopeimman keinon saattaa kaksi ihmistä yhteen.

Elohim (restricted):
Elohiitit näkevät onnistuneella resonanssiheitolla, kuinka kaksi toisiaan rakastavaa henkilöä voidaan saada hylkäämään itsekkäät tavoitteensa. Eli siis pystyvät paremmin kuin kukaan muu näkemään, millä tavalla ratkaista tiettyjä ongelmia parisuhteessa (erinomaisia parisuhdeneuvojia)

Malakim:
Malakiitit voivat rangaista rakkauden pettäneitä tai rakkauslupauksen pettäneitä häiritsemättä sinfoniaa. Nämä malakiitit ottavat lupaukset rakastaa hyvin vakavasti. Tosin on muistettava, että Andrealphus on merkuriaani, joten rangaistus on yleensä jotain luovaa (Elin suureksi riemuksi). Andrealphuksella ei ole montaa malakiittia.

Kyriotates (restricted):
Aidosti rakastunutta henkilöä/olentoa possessoiva kyriotaatti voi lisätä celestial forcensa yrittäessään possessoida jonkun.

Mercurians (partially restricted):
Andrealphuksen merkuriaanit kenties vähemmän yllättävästi ymmärtävät paljon muita paremmin ihmisiä ja erityisesti rakkautta ja sen merkitystä ihmissuhteissa. Ja tietty myös rakkauden näitä fyysisempiäkin puolia ja ilmaisuja. Merkuriaani näkee onnistuneella resonanssiheitolla ne esteet, joita jollakulla henkilöllä on rakkauden tiellä (kateus, vihamielisyys, kireet) ja merkuriaanien tehtävänä on usein yrittää ratkoa näitä ongelmia. Merkuriaani saa myös bonuksia ihmissuhdetaitoihinsa, ainakin mitä tulee rakkauteen (bonuksia sex appealiin?)… (tämä on taito, jonka toki voi yrittää opettaa muillekin).

Bright lilim:
Andrealphuksen bright lilim näkee, milloin joku need voisi johtaa siihen, että se vahingoittaisi rakkautta. (kaikilla Andrealphuksen bright lilimeillä on myös merkuriaanin attunementin se osa, jonka voi jakaa). Andrealphus pitää bright lilimeistään ja hänellä on niitä peräti kolme (enemmän kuin kenelläkään muulla). Osa Andrealphuksen mukana tulleista lilimeistä on muiden palveluksessa (Eli sai osansa…).


Servitor attunement(s):

Loving touch:
Saa henkilön joksikin aikaa tuntemaan aitoa ja vilpitöntä rakkautta jotakuta kohtaan. Tämä siis on rakkautta ilman himoa, eli muistuttaa jossain määrin kerubin tunnetta suojattiaan kohtaan. Kestoaika on CD tunteja (contest of wills). Attunementtia käyttävän täytyy käyttää tähän 1 piste essenseä.


Distinctions (jonkinlaisia muunnoksia Andrealphuksen aiemmista distinctioneista):

Vassal of Love
Enkeli voi havaita kuinka tyytyväinen ja onnellinen noin rakkauselämän osalta joku henkilö on nyt tai aiemmin. Kertoo siis vain tyytyväisyyden asteen, ei muuta.

Friend of All
Saa pysyvästi +2 kaikkiin reaktioheittoihin, sillä ovat yleisesti vain miellyttävää seuraa. Jopa serafit. Kutsuttakoon sitä sitten vain eräänlaiseksi miellyttäväksi auraksi, joka aina ympäröi tämän tason enkeliä.

Master of Eternal Friendship
Voi muistuttaa kahdelle ongelmissa olevalle (mutta yhä toisistaan pitävälle) ihmiselle onnellisista hetkistä yhdessä. Vaatii contest of willin ja 1 pointin essenceä.


Relationships:

Andrealphus todella arvostaa Elin onnistunutta yritystä saada hänet palaamaan takaisin taivaaseen ja pitää Eliä lähimpänä toverinaan (ja Eli onsamaa mieltä). Lisäksi Novalis ja Andrealphus ymmärsivät toisiaan jo ennen Andrealphuksen lunastusta ja he ovat nytkin hyvissä väleissä keskenään. Andrealphus rakastaa kaikkia, joten hän pitää kaikkia hyvinä ystävinään riippumatta siitä, mitä nämä hänestä ajattelevat. Daavid, Khalid ja Laurence eivät vielä oikein luota ex-demoniin.

Allied:
Eli, Novalis (Eli is allied to Andrealphus)
Associated:
All others (Novalis, Azrael and Zimran are associated with Andrealphus)
Hostile:
(Daavid, Khalid, Laurence)?



Takaisin Annan In Nomine sivuille