Lyhyt katsaus Imatran Shakki-48:n historiaan

Vuoksen rantamille järjestöllinen shakki saapui 1933, kun Tainionkosken Shakkikerho perustettiin. Tainionkoski oli tällöin Imatran alueen johtava taajama Tornator-tehtaineen, jonne tähän aikaan oltiin rakentamassa omaa kirkkoa ja Viipurin läänin mahtavinta kansakoulua. Suunnitelmissa oli muodostaa alueesta oma Tainionkosken kauppala.

Kun Enso-Gutzeit rakensi Kaukopään tehtaat vuonna 1935, perustettiin myös Kaukopään Shakkikerho ja lisäksi vielä Vuoksenniskan Shakkikerho sekä nykyiselle Imatrankoskelle Imatran Shakkikerho, joka toimi pitkään Valtionhotellissa. On myös todettava, että Imatran alueen suurteollisuuslaitoksilla oli työpaikoilla aktiivista harrastustoimintaa, joista shakki oli suuressa suosiossa. Mm. Rautatehtaalla (Imatra Steel), Imatran Voimalla ja Enso-Gutzeitilla oli kymmenien pelaajien shakkijoukkueet Imatran puulaakiotteluissa.

Tainionkosken kauppala jäi perustamatta. Sotien seurauksena Neuvostoliiton raja halkoi asutusta ja muutti suunnitelmia. Perustettiin Imatran kauppala vuonna 1948. Samana vuonna perustettiin myös  Imatran Shakki-48.

Neljä taajamaseuraa jatkoivat edelleen toimintaansa. Imatran Shakki-48 perustettiin näiden neljän seuran yhteiselimeksi, jota tarvittiin silloin, kun edustettiin Imatraa muita Kaakkois-Suomen shakkiseuroja vastaan. Tähän aikaan oli muodissa kiihkeät kuudenkaupungin ottelut – Imatra, Kotka, Karhula, Mikkeli, Kouvola ja Hamina (joukossa tosin pari kauppalaa).

Kaakkois-Suomen Shakkipiiri perustettiin vasta 1951, mutta pohja yhteiselle toiminnalle oli luotu jo ennakkoon. Kaakkois-Suomen Shakkipiiri toimii esimerkillisellä tavalla vielä tänään.

Vähitellen imatralainen shakki keskittyi taajamaseuroista Imatran Shakki-48:n helmaan. Muut seurat kuihtuivat yksi toisensa jälkeen. Imatralla keskityttiin 1960-luvun taitteessa hyvin vahvasti pikashakkiin. Ehkä syynä olivat työpaikkojen lyhyet kahvitunnit! Kun joukkuepikashakin SM-kilpailut alkoivat Salossa 1963, Imatran molemmat joukkueet selvisivät loppukilpailun kuumaan ryhmään, ykkösjoukkue kuudenneksi ja kakkosjoukkue kahdenneksitoista. Runsaan vuosikymmenen Imatra säilyi Suomen kärkipään taistoissa, mutta on viime vuosina menettänyt otettaan. Näihin aikoihin Imatra hallitsi suvereenisti Kaakkois-Suomen pikashakkia.

Imatran Shakki-48:n ensimmäisiä shakkimestareita ovat Pentti Koskinen ja Vilho Lifländer. Nuoremman polven kasvateista mainittakoon Jussi Tella. Seuran toimihenkilöistä maininnan ansaitsevat perustajat Pentti Virolainen ja Ova Jonsson sekä myöhemmän vaiheen puheenjohtajat Ismo Tella ja Mikko Urpalainen.

                                                                                                             Mikko Urpalainen