Etusivu * Muskarin esittely * Valokuva-albumi * Lorusivu * Tulosta hoitohakemus
Kissankellon Taaperot, Nallukat ja Tiikerit
Kissankellon päiväkodissa on kolme lapsiryhmää;
0-3-vuotiaat Taaperot, 3-4-vuotiaat Nallukat ja 4-5-vuotiaat Tiikerit.
Naperoitten ryhmä on maksimissaan 12 lasta,
joita hoitaa kolme lastenhoitajaa, Nallukoilla ja Tiikereillä on omat 7
lapsen ryhmänsä, joita ohjaa lastenhoitaja ja lastentarhanopettaja.
Taaperoilla hoito painottuu perushoitoon ja touhuamme palapelien, piirustusten, maalausten ja muiden askartelujen parissa päiväkodin tutussa ympäristössä.
Nallukat ja Tiikerit ovatkin sitten seikkailevampia. Aamupäiväulkoiluilla retkeillään päiväkodin ympäristössä "näköalapaikalla", "kiipeilykivillä" ja välillä kauempanakin...
Siirtyminen Taaperoryhmästä Nallukoihin tapahtuu 3-vuotissyntymäpäivien tienoilla sitä mukaa, kun ryhmässä vapautuu paikkoja ja lapsi alkaa opetella pärjäämään jo omatoimisesti pukemisessa, syömisessä ja vessassa käynnissä. Tiikereihin on aika päästä, kun neljävuotispäivää on vietetty ja Nallukoissa opitut taidot ovat jo hyvin hallinnassa.
![]()
Nallukat ja Tiikerit käyvät myös ahkerasti teattereissa, esiintymässä vanhainkodeissa, hiihtoretkillä, kirjastossa jne.
Etusivu * Muskarin esittely * Valokuva-albumi * Lorusivu * Tulosta hoitosopimus