|
|
![]() |

|
|
|
|
Koski-Tuurin Kammarien laajalla pihanurmella
voi pelata ulkopelejä kuten kroketti, petankki ja tikkataulu.
Lisäksi piha-alueella on ulkokalusteita sekä hiiligrilli.
Pariloilla voi valmistaa kesäherkkuja kiukaassa tai laavulla. Meiltä
löytyvät myös muurinpohjapannut muikkujen sekä lättyjen paistoon.
Tilan mailla kulkevassa Töysänjoessa voi uida ja tietysti kalastaa.
Kokemisen arvoisia ovat myös Koski-Tuurin tynnyrisaunan rauhoittava tunnelma
sekä hyväksi kehutut löylyt. Lapsille rantaleikkeihin on varattuna
puhallettava hai sekä puhallettava trampoliini. Joskus joelle on laskettu
myös soutuvene. Läheiset metsät tarjoavat marjastus- ja sienestysmahdollisuuden. Ihan tilan vierestä kulkee Kuuden tähden reitistö, joka on yli 400 km laajuinen viitoitettu patikointireitistö kuuden lähikunnan alueilla. Reittien varsilla on kymmenittäin laavuja, joissa voi yöpyä sekä pitää nuotiota. Talvella kannattaa pakata sukset mukaan ja lähteä Kaarina-emännän kirittämänä laduille. Valaistua latua on yli 100km. Halutessaan voi myös osallistua tilalla eläintenhoitoon ja erilaisiin maatalon päivärutiineihin. Koski-Tuurin Kammarit vuokraavat polkupyöriä sekä tandempyörää majoittujille edulliseen päivähintaan. Kesäpäivä kuluu mielekkäästi pyöräillessä maaseudun keskellä ja pyörällä kahden kilometrin matkan kulkee joutuisasti vaikkapa Veljeksen Keskisen kauppakylään ja sen miljoona-tapahtumiin. |
|
Alla on esiteltynä erilaisia vapaa-ajan viettomahdollisuuksia Tuurin alueella sekä lähi- ja ympäristökuntien menovinkkejä. Suluissa oleva matka on etäisyys Koski-Tuurin Kammareista. |
Ostoskohteita |
||||
|
Kyläkauppa Veljekset Keskinen, Tuuri,
(2km) Kyläkauppa on myynniltään Suomen toiseksi suurin tavaratalo ja Suomen suosituin matkailukohde. Kyläkauppa on kasvattanut ympärilleen kokonaisen Kauppakylän; Tuurin alueella toimii yli 60 yritystä. |
Finnish Berry Powders Töysä,
(8 km) Hiekkaviljelyyn erikoistunut marjatuotteita valmistava puutarhayritys. Puutarhassa satoja erilaisia kasveja ja tilateoksia sekä rinnealtaita. Mahdollisuus myös tavata aasi, muuli sekä riikinkukko. Myymälä on avoinna ympäri vuoden |
|||
|
Tehtaanmyymälä Värttinä,
Tuuri, (1 km) Mattoja, matonkuteita, kudontatarvikkeita, käsityölankoja sekä eri valmistajien yksilöllisiä käsitöitä ja lahjatavaraa |
|
Töysän Kenkätehdas, tehtaanmyymälä,
Tuuri, (2 km) Töysän kenkätehdas aloitti lapikkaiden valmistuksen vuonna 1932. Nykyisin valmistetaan lapikkaita, tanhukenkiä, työsaappaita, kumiteräsaappaita ja jatsareita. |
||
|
|
Lasinpuhallus Ateljee Rajalahti, Ähtäri,
(21 km) Taide- ja koristelasin valmistusta ja myyntiä. Lasiesineiden mittatilaustöitä. Mahdollisuus kokeilla itse lasinpuhallusta. |
|||
|
|
Teemapuistoja |
|||
|
Ähtärin Eläinpuisto, Ähtäri (28 km) |
LabyrinttiMaailma, Tuuri (2 km) Pysäkkitie 6, p. 045 653 1600 Koko perheelle. Suuri sokkelo, pienet labyrintit ja kioski-kahvio. |
|||
|
PowerLand huvipuisto, Härmä (103 km) |
Tulivuorikeskus,
Alajärvi (58 km) Kesäaikaan mahdollisuus kokea maanjäristys ja tulivuoritoimintaan liittyvät ilmiöt vaikuttavalla kierroksella näyttelyalueella. Tulivuorikeskuksessa on lisäksi paljon tietoa lähiavaruudesta, kivistä ja geologiasta sekä aitoja kivinäytteitä. |
|||
Karting |
||||
|
Suseka, Töysä (7
km) Suomen pisin ulkokarting-rata. Autoja vuokrattavissa tai voit ajaa omalla autolla. |
Mika Salo Circuit, Härmä (102 km) Karting-rata, jota on suunnittellut itse Mika Salo. Katetut katsomot ja varikkopiltut. Voit ajaa vuokra-autolla tai omalla. Myös kaksipaikkaisia autoja. |
|||
|
|
Golf |
|||
|
Fantasy Minigolf, Tuuri
(2 km) |
|
Ähtärin Golf, Inha
(30 km) |
||
|
Kuortane Golf, Mäyry (24 km) |
||||
| Retkeily |
Kalastus |
|||||
|
|
Yhteislupia Töysän kalastusalueelle
Nesteen huoltoasemalta tai Töysän
pankeista.
|
|||||
Ratsastus |
||||
|
|
Tuurin ravirata (2 km) Ravirata Tuurissa. Radan yhteydessä mm. ratsastuskenttä jossa este- ja koulukalustoa. |
|||
|
Alavuden ratsastuskoulu, Alavus as
(12 km) |
Noukkalan talli, Ähtäri
(25 km) Talli sijaitsee kolme kilometriä Ähtärin keskustasta. Ratsastustunnit viikonloppuisin, vuokraus, kesäleirit. |
|||
Kylpylät |
||||
|
Kunto-Lutra, Alavus
(9 km) Kylpylässä on seitsemän erilaista allasta, liukumäki, korkealaatuiset saunat, uimakouluja ja monenlaisia muita palveluita. |
Mesikämmen-kylpylä, Ähtäri (30 km) Kylpylässä neljä erilaista allasta ja kolme saunaa. Hoito-osastolla monipuolisia hoitomahdollisuuksia hieronnoista akupunktioihin. Laaja valikoima terapioita kuten aromaterapiaa. |
|||
Kelkkailu |
||||
|
Moottorikelkkavuokraus, Tuuri (2 km) Elämyspalveluita Tuurissa, varaukset: Veli-Pekka Rissanen, puh. 0400 162 267 |
||||
|
|
Laskettelukeskuksia |
|||
|
Hiihtokeskus Simpsiö, Lapua
(74 km)
|
Soinin Vuorenmaa, Soini
(56 km) Kolme rinnettä (100-400m). Korkeuseroa 57 m. Hissejä kaksi. Hirsikota, Alppikoulu pienimmille, Rinnekahvio, suksivuokraamo, hiihtokoulu, hiihtoladut, ilmainen suksien säilytystila sekä asuntovaunupaikat. Lumikenkiä ja Bladeja vuokrattavissa. |
|||
|
Jouppiska, Seinäjoki
(61 km) |
Lakeaharjun laskettelukeskus, Vimpeli
(74 km) Neljä rinnettä, pisin 750 m, korkeus 95 m, rinneravintola, nuotiokota, Lapsille ilmainen hissi ja pulkkamäki, Hiihtokoulu, välinevuokraamo ja välinehuolto |
|||
Museot, Käyntikohteet, Kirkot, Muistomerkit |
||||
Töysä |
||||
|
Töysän museo
(10 km) Töysän museo on Töysä-Seuran ylläpitämä museo, missä esitellään vuosisadan vaihteen ja sota-ajan paikallishistoriaa sekä suutari- ja kauppaesineistöä |
Tohninmäen ristiraunio
(15 km) Tohnin kylällä sijaitseva vanha muinaisjäännösalue, joka on viime vuosina kunnostettu ja merkitty matkailunähtävyydeksi. Töysän kunnan vaakuna perustuu ristiraunioon. Paikallisten kertomusten mukaan ristinraunion luona on ollut puinen jumalankuva, jolla on rautaiset korvarenkaat. Paikalla on mahdollisesti uhrattu. |
|||
|
Suomenselän Pegasos Tähtitorni
( km) Tähtitorni sijaitsee Töysän kirkonkylän tuntumassa. Tornista näkee esteettömästi kauas horisonttiin. Torni on auki usein tähdenlentoparvien ja muiden erikoisuuksien parhaina hetkinä tai jos näkyvyys sattuu olemaan erityisen hyvä. Tornin aukiolo kannattaa varmistaa etukäteen. |
Töysän kirkko (7 km) Vuonna 1800 rakennettu tasavartinen, sisäviisteinen ristinmuotoinen puukirkko. Kirkon ympäristössä kellotapuli sekä vanha hirsinen pitäjänmakasiini.
|
|||
|
Iwar Wilskmanin patsas
(8km) Suomen urheilun isän, Ivar Wilskmanin patsas sijaitsee Töysän Iivarin koulun edessä. |
|||
Alavus |
|||||
. |
Sotavanhuksen museo, (8km) Suomen sodan Alavuden taistelu. Museon nimi tulee J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinan Sotavanhus-runosta. Huhtamäen karamellitehtaan vaiheet ja paikallinen kulttuuri. Avoinna kesällä. |
Alavuden kirkko,
kellotapuli ja
Muistojen kappeli, (8km) |
|||
|
Entisen Kahran Kestikievarin lutti,
(10 km) Lutti sijaitsee Pyylammen pihapiirissä yhdessä kaksifooninkinen pohjalaistalon kanssa. Luttia on jonkin verran siirretty Kahran kestikievarin ajoilta, jolloin Sakari Topelius vieraili usein kievarissa ja ihastui kievarintyttäreen Gretaan. Topeliuksen runoissa Greta elää edelleen. Käynnit sovittava etukäteen. |
Säästöpankkimuseo (9km) Alavuden Säästöpankin ja säästöpankkitoiminnan esittely 1866-1993. Esillä pankkimuseokokoelma ja Kuula-näyttely. Alavudelle on perustettu suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen Säästöpankki vuonna 1866, ja pankkimuseonäyttelyyn tulee esineistöä perustamisvuosikymmeneltä lähtien. |
||||
|
Alavudella patsaita ja muistomerkkejä |
Pentti Valkealahden kotimuseo,
(9km)
|
||||
Kuortane |
|||||
|
Talomuseo, (32 km)
|
Kirkkomuseo,
(32 km) |
||||
|
Korsumuseo,
(32 km) Kuortaneen sotaveteraanien rakentama korsu. Korsun esineet ja tavarat ovat aitoja, sotaveteraaneilta lahjaksi saatuja. Aseet on ostettu armeijan varastosta. Sijaitsee talomuseon alueella. |
|
Kuortaneen kirkko ja kellotapuli,
(31 km) |
|||
|
Virtalan saha ja mylly (21 km) |
Hiippakuntakartano Haapaniemi (39 km) |
||||
|
Alvar Aallon syntymäkoti ja muistoreliefi,
(31 km) Alvar Aallon syntymäkodin pihamaalle on Kuortaneen kunta pystyttänyt reliefin Alvar Aallon arvokasta elämäntyötä kunnioittaakseen. Syntymäkoti on yksityisomistuksessa. |
Klemetti-museo,
(31 km) Armi ja Heikki Klemetin (1876-1953) kesäkotiin on koottu kuoronjohtaja, säveltäjä, kirjailija Heikki Klemetin elämään ja musiikkiin liittyvää esineistöä. |
||||
|
Kuortaneen patsaita ja muistomerkkejä |
|||||
Ähtäri |
||||
|
Ähtärin kotiseutumuseo,
(23 km) |
Ähtärin
kirkko, (23 km) Ähtärin kirkko valmistui 1937 edellisenä vuonna palaneen kirkon tilalle. Kirkon alttaritaulu on vuodelta 1906. |
|||
|
|
||||
Taide ja käsityötAlavus |
||||
|
Taidekeskus Harri,
(10km) Taidekeskus Harri on auki kesäisin. Esillä Matti Annalan (1898-1958) pysyvä näyttely. Myös vaihtuvia näyttelyjä.
|
Galleria Lasiateljé Myllynkivi
, (31 km) |
|||
|
Käsityökonttuuri Silkukka, (7
km) Silkkinauhakirjontaa ja brodeerausta, tyynyliinat, koristetyynyt, korut ja kortit ym. käsitöitä sekä tilaustöitä |
Taiteilija
Raija Immonen-Oravan
lasimaalauksia, (8 km) Avoinna sopimuksen mukaan
|
|||
Puhdepirtti Ky Saarimäki,
(7 km) |
Käsityökeskus Veiri Ky,
(8 km) Käsityöliike |
|||
Ähtäri |
||||
|
Pirkanpohjan
Taidekeskus, (23 km) Pirkanpohja tarjoaa Eero Hiirosen sekä eurooppalaista huipputaidetta mm. Picasson, Dalin, Miron, Braquen ja Delaunayn teoksista sekä luonnonkauniista veistospuistosta. Lisäksi eri taiteenlajien kulttuuritapahtumia sekä työpajatoimintaa. |
Sisustus Kehrä, (23 km) |
|||
|
Vuokon Lasi ja Lahja,
(23 km) Lasi- ja tiffany-työt, lahjatavaroita
|
|
Koskelan Keramiikka,
(28 km) 100:lla asiakaspaikalla varustettu ravintola. Samassa rakennuksessa tehtaanmyymälä, jossa myynnissä keramiikasta valmistettuja astioita ja koriste-esineitä. Avoinna kesä-elokuussa |
||
Kuortane |
||||
|
Soile Yli-Mäyryn
taidehalli,
(28 km) Kansainväliseen kuuluisuuteen nousseen kuortanelaissyntyisen taidemaalari Soile Yli-Mäyryn taidetta esillä kesäaikana. |
Iivari Honkolan näyttely,
(31 km) Kuortaneen kunnantalolle koottu näyttely kuortanelaissyntisen taiteilijan Iivari Honkolan (1898 -1970) teoksista. |
|||