Aatonaatosta Tapaninpäivään 23 - 26.12.2012


200€ / henkilö, puolihoito sisältää kolme aamupalaa,
aatolle ja joulupäivälle jouluaterian sekä aaton joulukahvin.

Lakanat, pussilakanat sekä tyynyliinat kuuluvat jouluhintaan

Aikuisen mukana majoittuvat lapset
0-6 -vuotiaat veloituksetta.
6-12 -vuotiaat puoleen hintaan (100€)

 

 

Kammareiden joulu tarjoaa rauhaa, perinteitä ja maalaisidylliä. Kammareiden joulumuori on innokas leipoja ja laittaja, joten tupa täyttyy hurmaavista joulun tuoksuista ja tunnelmista. Tupa puetaan jouluun katosta lattiaan. Joulutunnelmaa luovat omalta osaltaan katonrajassa leipäorsiin kiinnitetyt punaposkiset omenat, jouluverhot ja -matot, kotona tehdyt kukka-asetelmat ja lukuisat kynttilät.
Joulua voi viettää omassa rauhassa vetäytymällä huoneiston tunnelmalliseen hiljaisuuteen tai osallistumalla talonväen mukana erinäisiin joulurientoihin.
 

 

 

 

 

 

23.12
 

Aatonaattona, kotiuduttuanne Kammareiden joulukotiin, iltaista puuhaa riittää koristellessanne huoneistonne aitoa joulukuusta.

 

 

 

 

 

24.12


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jouluaattoaamu alkaa tuvassa aamiaisella joulupuurolla ja sekahedelmäsopalla. Puuroon on kätketty makoisa manteli, jonka löytäjä saa perinteisesti toivoa tulevalle vuodelle onnellisia sattumuksia. Talon tavan mukaan mantelinlöytäjälle on muorilla myös jotakin mukavaa kaappiensa kätköissä. Aaton aamupäivän joulusaunassa sielu lepää ja olemus puhdistuu löylyn kuumuudessa. Halutessaan voi pistäytyä avannossa karaistumassa. Joulusaunassa voi tarvittaessa käydä myös päärakennuksen puusaunassa.
Päivän edetessä nautitaan yhdessä talonväen kanssa runsaasta, monipuolisesta, itsetehdystä jouluateriasta. Ateria on valmistettu lähiruuasta leivinuunilla paistaen. Joulupöydän kruunaa talossa perunalla, viljalla, maidolla sekä suurella rakkaudella kasvatettu kinkku. Myös joulukinkku paistetaan talon leivinuunissa rapean ruiskuoren alla. Jouluateria alkaa perinteisesti jouluevankeliumilla. Vatsat täynnä on halutessa mahdollisuus käydä hiljentymässä aattoiltapäivän hartaudessa Töysän kauniissa puukirkossa. Joulukahvit nautitaan torttuineen ja herkkuineen ennen tai jälkeen kirkon. Illalla vierailee tietysti odotettu vieras, joulupukki.
 

     
 

25.12

Joulupäivä kuluu rauhasta ja vapaasta nauttien. Päivän ateriaa voi sulatella esimerkiksi ulkoillen ja pelejä pelaillen.

 

     
 

26.12

Tapaninpäivänä aletaan valmistautua kotiin paluuseen


http://personal.inet.fi/palvelu/maatilamajoitus/Koski-Tuuri/index.htm