|
Roving Gamblers on kuopiolainen bluegrass-yhtye, jonka taival alkoi jo vuonna 1998.
Bluegrassin perinteitä vaalitaan sillä, että kokoonpanossa on musiikkityylin kaikki
perussoittimet: banjo, viulu, kitara, mandoliini ja kontrabasso. Ohjelmisto koostuu
pääsääntöisesti perinteisistä standardeista. Yhtyeen iloista musisointia voi kuulla
klubeilla, festareilla, yksityis- ja yritystilaisuuksissa.
Vaikka bändin kokoonpano on vaihdellut vuosien myötä, sen perustana on koko olemassaolon
ajan toiminut Hartikaisten veljesten vankkumaton Bluegrass musisointi. Sepolla (banjo/laulu)
ja Karilla (kitara/laulu) on takanaan vuosikymmenien kokemus alan musiikista.
Jokunen vuosi sitten kokoonpanoon tuli mukaan ainoa musiikin ammattilainen, Ari Liukko
(viulu/laulu), joka toi mukanaan vahvan panoksen sooloiluun. Samoihin aikoihin kokoonpanoon
liittyi kontrabasson varteen Seppo Hartikainen ja mandoliinia soittava Jouni Juntunen.
|
|
|