Keikkatilaukset


Triangeli, on pieksämäkeläisistä muusikoista koostuva yhtye, joka soittaa varhaisnuorille suunnattua musiikkia. Yhtyeen tuotannosta vastaa Pekka Kosonen, joka on toiminut lauluntekijänä jo 15 vuoden ajan.
Musiikillisesti Triangeli kyntää tyylilajien ristiaallokossa ottaen vaikutteita niin kansanmusiikista, laulelmista kuin kantrista, folkista ja rock -musiikista.
Tekstit ovat tarinoita ja pohdiskeluja, jotka eivät kielikuvillaan ja nokkelilla lyriikoillaan vierasta varhaisnuorten elämän todellisuutta. Laulut pureutuvat vahvasti niihin kysymyksiin, joita varhaisnuoret elämässään kohtaavat ja ymmärryksellään pohtivat. Kososen lauluissa on selkeä kasvatuskristillinen luonne, johtuen hänen elämänkatsomuksestaan ja työstään kirkon nuorisotyön ohjaajana.

Tyypillisimmillään Triangeli esiintyy seurakuntien järjestämissä tilaisuuksissa, mutta eivät koulut ja kulttuuritapahtumatkaan vierasta yhtyeen musiikkia.

                                 Pertti Paldanius           Juha Rantala           Pekka Kosonen
                                   Basso, Haitari                 Rummut                Laulu, Kitarat