Wasteland-sessiot, osa 7
17. 12. 2006

Teksti: Janne

17. joulukuuta armon vuonna 2006. Finaali. Kärsimysnäytelmä päättyy, nauhoitukset kruunataan tyhjentävimmällä mahdollisella tavalla: heittämällä hempeilyt ja oikeaoppiset laulutekniikat hiuksista vittuun ja karjumalla kurkku verillä. Me emme tee tissinhieromismusiikkia.

Teemun laulusuorituksista en ole jaksanut kirjoitella (ajatella, yliopisto-opiskelijalla voi olla jotain muutakin tekemistä!), mistä mies ilmoittaakin olevansa minulle ikuisesti katkera. Kyynel vierähtää poskelleni. Anyway, pika-analyysinä hänen suorituksistaan sanottakoon, että kehitystä on tapahtunut – miehen kitusista kumpuaa paikoitellen vähintäänkin saatanallista rääkynää, mutta kunto ei lopu kuin ensimmäisten sessioiden lopulla. Loput suorituksista kulkevat ongelmitta. Se, miten kenenkään kurkku voi kestää moista repimistä on minulle täysi mysteeri, itse kun meinaan yskiä verta jo parin biisin taustahuutojen jälkeen. Teemu sitä vastoin tuntuu vain parantavan ulosantiaan useamman tunnin rääkymisen jälkeen. Ei demolla tietenkään pelkkää kirkumista ole, mutta yleisesti vokaalitarjonta on huomattavasti brutaalimpaa kuin viime kiekolla. Kotiteollisuuden vanhempaa tuotantoa lainatakseni: ”Näitä lauluja lapset eivät laula / Näitä lauluja tytöt eivät kuuntele / Nämä laulut tulevat sieltä missä miehet hikisinä kiertävät kehää”.

Entäpä tämän päivän ”työt”? Minäpä kerron: Kitarasankarit ovat aikaisemmin hoitaneet tiluttelunsa narulle itsenäisesti ilman natsin valvovan silmän suomaa turvaa ja tukea ja Teemu on saanut kaikki lead-laulut purkkiin – projekti on siis edennyt siihen pisteeseen, että enää on korjattava yksi soolo, äänitettävä pariin biisin pientä kitarakiertoa ja huudettava kaikkien biisien taustalaulut. Pieni terminologinen huomio: yleensä näistä taustakarjunnoista näkee käytettävän termejä ”mulli-” tai ”sonnikuoro”, mutta mehän emme noin korkealentoisia ilmaisuja käytä, vaan suosimme termiä ”mongoloidikuoro”. Tänään valtaosan äänityksistä siis tekee a cappella -yhtye Syndrome of a Down. Kyllä, rakkaat lukijat, tämä on meidän henkisellä tasollamme huumoria.

Teemu tekee Pestilencen viimeiseen säkeistöön ensin omat korjauksensa, jonka jälkeen loppurykmentti pääsee ääneen. On aika päästää patoutumat ulos. Aloitamme urakan Path of Needles -nimisestä virrestä, jonka kertosäkeen ensimmäistä ja kolmatta riviä täydennetään taustoilla. Mitään metroseksuaalien äänenavauksia tai muuta epäilyttävän neitimäistä toimintaa ei tehdä, vaan örinä aloitetaan tosimiesten tapaan kylmiltään. Hieman yllättäen jo muutaman oton jälkeen kurkkuni tuntuu melkoisen raiskatulta, mutta hyvin sitä ääntä kuitenkin lähtee. Ja mikä parasta, lopputulos kuulostaa oikein hyvältä, helvetin vihaiselta. Seuraavaksi otamme työn alle Drug Slutin, johon ei tarvitse ärjäistä kuin kaksi sanaa. Sitten onkin muistaakseni Meat Puppetsin vuoro, jossa karjuntaa on joka bridgessä. Lisäksi näiden kohtien sanojen rytmitys on sellainen, että ottoja joudutaan tekemään useita, ennen kuin olemme tyytyväisiä.

Tässä vaiheessa kurkkuni tuntuu oikeasti helvetin pahalta, joten pidämme tupakin mittaisen tauon. Itsehän en luonnollisesti polta, sillä olen nuhteeton ihminen. Raikas pakkasilma hyväilee äänihuulia ja kipu laantuu vähitellen. Huomaan jotakin metkaa: puheääneni kuulostaa ehkä matalammalta kuin koskaan aiemmin. Tunnen itseni miehekkääksi, jopa seksikkääksi. Pitäisi varmaankin harrastaa silmitöntä huutamista ihan vakituisesti, jos vaikka muutoksesta tulisi pysyvä.

Tauon jälkeen työstämme loputkin huudot, eli biisien Pestilence ja Veins taustat. Äänemme kestävät loppuun asti. Kuuntelemme aikaansaannoksemme läpi, olemme tyytyväisiä. Etenkin Veins hymyilyttää allekirjoittanutta kovin, on nimittäin valmiiden laulujen kanssa melkoisen intensiivinen tekele. Herkkää tunteilua. Lovex, Negative ja muut, kuulkaa tämä: päivänne ovat luetut! Pian esipuberteettisia hormoneja tihkuvat huokaukset kaikkialla Suomessa kaikuvat meille ja vain meille!

Vokaalien jälkeen Niko hoitaa vielä viimeiset, tekstin alussa mainitut kitaratyöt. Yllätyksiä ei tapahdu, joten niistä ei tässä sen enempää. Uskomatonta, mutta totta: demo on vihdoin ja viimein äänitetty, ja Olli pääsee pian miksaustöiden ihmeelliseen viidakkoon.

Yhteenveto tulevan julkaisun linjasta: luvassa on edellistä demoa rankempi paketti, mitään metallicoja emme todellakaan ole tehneet. Tavara on paikoin nopeaa, paikoin keskitempoista, aina raskasta. On vielä epäselvää, julkaisemmeko rieskan jo joskus joulun jälkeen vaiko vuodenvaihteessa, mutta aika on joka tapauksessa käsillä.

Eikä hetkeäkään liian aikaisin.