Wasteland-sessiot, osa 6
10. 11. 2006

Teksti: Janne

Perjantai 10. 11. 2006. Kärsimysnäytelmä siirtyy viimeinkin loppusuoralle, ainakin instrumenttien osalta. Yleinen nerous sekä kansallissosialistinen ilmapiiri jatkuvat. Tehtävä: luoda Meat Puppetsiin bassot sekä korjata viimeiset epäkohdat ja puutteet kaikista biiseistä. Emme valitettavasti voi kutsua Hard Gaytä, tuota universumin ylivoimaisinta supersankaria, hoitamaan tehtävää, joten se täytyy tehdä omin voimin.

Saavumme sulttaanin tiluksille joskus kello kolmen ja neljän välillä. Perillä huomaamme, ettemme ottaneet mukaan oikeita piuhoja, joten Niko saa hypätä välittömästi uudestaan ratin taakse ja hakea lisää lakuja. Olivíer, Joni ja minä istumme ja kuolaamme. Olli osoittaa taas omistavansa avaimet internetin aarreaittaan tuomalla huomioomme kaikkien aikojen sankarin, Japanin ylpeyden: Hard Gayn. Nahkaiset, vetoketjulla varustetut hot pantsit ja nahkalakki siirtyvät oitis ostoslistalleni. ”Dōmō Hādogei dēsu, hoooooooo!” Fuck Superman!

Nikon palattua aloitamme työt. Bassokamoihin ei onneksi ole tarvinnut koskea, joten soundien rassaamiseen ei tarvitse käyttää aikaa. Piuhat vain kiinni ja menoksi. Puppets näyttää taas luontonsa työntämällä Jonin alas epätoivon ja itsetuhon pohjattomaan kanjoniin, mutta mies kiipeää takaisin ylös kuin He-Man, öljytyt lihakset väristen ja raskaasti hengittäen. Raitaa saadaan vähitellen tehtyä riittävällä sujuvuudella. Lopulta biisi on valmis, ja miehistö voi siirtyä suorittamaan muita korjailuja. Kitarasoundia saadaankin sitten etsiskellä hartaasti, kunnes lopulta päästään tarpeeksi lähelle alkuperäistä. Ensin Niko ja Olli suorittavat omatoimisesti pariin biisiin pienet väritykset ja korjaukset, minkä jälkeen itse uppoudun Schwuleführer-moodiin ja tempaisen SS-luurit korvilleni ja monokkelin silmälleni. Ammun pari laukausta Lugerilla kattoon ja huudan saksaksi naama punaisena. Voimme aloittaa. Schnell, schnell! Scheiße!

Tuomio: kaikki on paskaa paitsi rummut. No, vakavasti ottaen korjattavaa löytyy lopulta yllättävän vähän, tai sitten olen kypsynyt koko äänityshommaan siinä määrin, että alan lipsua omista standardeistani. Löydetyt virheet myös korjautuvat yllättävän helposti. Nysväystä ei tapahdu. Omituista. Perverssiä. Äijät ovat salaa opetelleet soittamaan kitaraa. Biisien pohjat ovat siis lopultakin valmiit, thank Satan. Path of Needlesiin rykäistään vielä kitarasoolot kaupan päälle –  minuuttikaupalla kömpelöä ja epätarkkaa arpeggioiden veivaamista eikä mitään muuta. Und hello everyone, I’m amazing, check me out! Saa nähdä, ovatko herrat itse tyytyväisiä piiperryksiinsä vielä ensi kerralla.

Entä seuraavaksi? Fuck me sideways, pääsemme äänittelemään jo vokaaleja! Teemu, et tiedä millainen helvetti sinua odottaa. Tässä kuitenkin kaikki tällä erää. Palaamme asiaan. Joskus. Ehkä.