Wasteland-sessiot, osa 1
23. 9. 2006

Teksti: Janne

Lauantai 23. syyskuuta armon vuonna 2006. Ensimmäinen päivä studiolla. Ensimmäiset äänitykset. Viisi biisiä. Kaikista olisi tarkoitus saada rumpuraidat valmiiksi yhden illan aikana. Raitoja ei voi korjailla keskeltä, vaan ottojen on mentävä ns. ykkösellä läpi. Mieleen tulee kaksi sanaa:

Voi helvetti.

Suunnistamme iltapäivällä joskus yhden jälkeen kohti Järvenmäen residenssiä. Miehistöön kuuluvat allekirjoittaneen lisäksi Niko ja Olli. Mukana meillä on itsemme lisäksi vain äänityslaitteisto ja akustointimateriaalia, sillä rummut on tuotu ja kasattu jo eilen. Äänityshuoneena toimii muuten Jomppa-sedän eroottisesti väreilevä makuuhuone, joka on tyhjennetty sessioita varten. Ei siis ole ensimmäinen kerta, kun huoneesta kantautuu kolinaa, raskasta hengitystä ja hien hajua. Hah hah, että osaan olla hauska!

Ensi töiksemme mikitämme rummut. Basarit ja virveli saavat omat mikkinsä, mutta tomit mikitetään periaatteella kaksi-per-mikki. Kokonaisuuden kruunaa vielä yksi overhead-mikki. Akustoimme makkaria hieman, sillä eilen kävi ilmi, että huoneen oma kaiku sotkee tomivyörytykset yhdeksi mössöksi. Pystytämme kahteen nurkkaan joustinpatjat ja ripustamme pari peittoa seinille, ja johan alkaa soundi selkeytyä. Tarkkaamo kasataan kotoisasti keittiön pydälle. Piuhahelvetti on painajaismainen. Soundcheckin ja hienosäätöjen jälkeen varsinainen helvetti on valmis alkamaan. Olen laittanut jääkaappin itselleni porkkanaksi ja palkkioksi tölkin ihanaa, ihanaa olutta. Kuola valuu jo. Olen sanonut tämä ennenkin, mutta sanon sen jälleen: olut edustaa kaikkea hyvää ja oikeaa tässä maailmassa. Kunpa pääsisin siihen jo käsiksi!

Biiseistä vain Veins ja Pestilence menevät muistaakseni yhdellä otolla tarpeeksi hyvin, muita taas saa hieroa vähän enemmän. Meat Puppets menee toisella yrityksellä, mutta Path of Needles vaatii jo useamman oton. Senkin saa vielä suhteellisen kivuttomasti narutettua, mutta jäljellä on vielä ralli nimeltään Drug Slut. Voi vittu sitä säälittävän säätämisen määrää. Biisi on periaatteessa melko helppo soittaa, mutta jostain kumman syystä sen väliosan tuplabasarikohta menee kerta kerran jälkeen niin karmeasti, että Lars Ulrichiakin hävettäisi. Yritämme helpottaa tilannetta siirtämällä lattiatomien välistä mikkiä pois komppipellin pieksennän tieltä, mutta vahinko on jo tapahtunut. Vaikka biisi menisi muuten virheettömästi, tykitys lipsahtaa aina osastolle ”tökkö-tökkö-tökkö”. En siis osaa soittaa omaa biisiäni, loistavaa. Joni, missä se ysimillinen on? Tarpeeksi monen yrityksen jälkeen päätän pitää pienen tauon, syödä, juoda kahvia ja haukata happea. Näiden virkistystoimien jälkeen kokeilen ainakin vielä kerran, ja jos homma ei toimi, hoidettakoon se loppuun huomenna.

Viimeinenkin yritys on kaukana täydellisestä, mutta kuitenkin parempi kuin aikaisemmat. Se saatanan väliosa tökkii edelleen, mutta päätän jättää oton lopulliseksi röytöineen kaikkineen. On niin helppo turvautua vanhaan verukkeeseen: pelkkä demohan tämä on. Toivottavasti kitarat ja basso antavat hieman armoa ja pehmentävät epätasaisuutta. Näin retrospektiivisesti kun asiaa ajattelee, olisi todennäköisesti ollut järkevämpää yrittää biisiä vielä huomenna uudelleen, mutta älykkyysosamääräni ei näemmä riitä taktisen vetäytymisen konseptin sisäistämiseen, joten kamat lyödään jo samana iltana nippuun. Jalkani ovat kuin koomasta heränneellä. Viimeiseksi äänitämme Meat Puppetsin marssi-introon toisen virveliraidan Yamahan ghettovirvelillä, jonka Olli on tuonut studiolle juuri tätä tarkoitusta varten. Tavoitteena on luoda introon pientä militaristista mahtipontisuutta, ja eipä lopputulos ihan hirvittävän paskalta kuulosta.

Toteamme, että rummut ovat purkissa ja ryhdymme purkamaan laitteita. Ilta hämärtää jo. Muut ovat moukkamaisen itsekkäästi nautiskelleet olutta allekirjoittaneen kärsiessä äänityshelvetin syövereissä, mutta vihdoinkin pääsen palkitsemaan itseni ja naksauttamaan auki Disel-tölkin, jota olen himoinnut koko päivän. Oluen maku kuljettaa minut hellästi läpi hedonismin puutarhan, jossa linnut laulavat, hedelmäpuut kukkivat, joki virtaa rauhallisesti ja alastomat naiset kylpevät ja soittavat vienosti harppua. Aah!

Päivä on purkutoimien jälkeen pulkassa. Emme ehdi edes kokeilla kitarasoundien ruuvaamista, mutta minkäs teet. Huomennakaan emme Nikon työaikataulujen vuoksi pääse asiaan käsiksi, mutta rummut olisi ainakin tarkoitus noutaa pois. Äänitykset jatkuvat ehkä jo alkuviikosta. We shall see.

Palaamme asiaan.